Varanger 2017 yhteenveto

Kuvitusta

• Kuvakooste, osa 1
• Kuvakooste, osa 2

Yhteenveto

• Pyöräilymatkaa 845 km
• Vertikaalinousua noin 5800 m
• Varsinaisia pyöräilypäiviä 8
• 6 päivää aurinkoista tai puolipilvistä, lämpötila päivällä 16-24 astetta, yöllä noin 13-15 astetta.
• 2 päivää pilvistä ja ajoittain sateista, lämpötila päivällä sekä yöllä 6-13 astetta
• 3 yötä sateista

Kohokohdat

• Pykeijan wildcamp-leiripaikka
• Kongsfjordfjälletin ylänkö auringon tultua esiin
• Keskimäärin varsin hyvä pyöräreissusää (no, ainakin vastatuulta lukuunottamatta...) 
• Eskelisen mukava bussikyyti

Pettymykset

• Sään takia väliin jääneet patikkareissut (Syltevikfjorden ja Tanahorn)
• Noin neljäsosa reitistä oli jo kertaalleen koettua noin kymmenen vuoden takaa
• Palautumis- ja uniongelmat, joiden takia reissu oli ajoittain melkoista puurtamista
• VR:n sähköiset lipunmyyntijärjestelmät

Leiripaikat ja niiden arviot (maks. viisi tähteä)

• Leirintäalueet
• Vestre Jakobselv Camping *** 
• tuttu ja turvallinen
• Berlevåg Pensjonat & Camping **** 
• pieni mutta silti kaikki tarpeellinen siistissä paketissa
• Nuorgamin Lomakeskus *** 
• perussiisti 
• Utsjoen Lapinkylä Camping *** 
• asiallinen mutta hieman ajan hampaan kuluttama

• Wildcamp-paikat
• Saunalampi *** 
• tuttu ja rauhallinen paikka, vaikka tie ei kovin kaukana olekaan
• Pykeija *** 
• yllätyslöytö meren äärellä, mutta lähellä tietä
• Hamningberg *** 
• tuttu paikka, mutta asuntoautolegioonan takia ei enää edes illuusiota Euroopan reunan idyllistä
• Båtsfjord *** 
• rauhallinen ympäristö ja pehmeä alusta

Välineet ja varusteet

Tällä kertaa merkittävin uudistus varustepuolella lienee ollut Expedin ilmatäytteinen Ultralite-makuualusta, jonka täyttämiseen käytin isoon kompressiopussiin integroitua pumppua - alustan sai täyteen parilla pussillisella ilman puhkumista. Alusta oli parilla tarranauhan palalla kulmistaan kiinni Therm-a-Restin Z-Lite-munakennoalustassa, jonka tarkoituksena oli antaa suojaa teltan alle jääneiden terävien yllätysten varalta. Lisäksi yhdistelmä luisteli teltan lattialla vähemmän kuin pelkkä ilma-alusta. Kuten matkakertomuksessa jo mainitsin, alustajärjestelyllä oli sekä hyviä (ensisijaisesti mukavuus muuten kovalla alustalla) että huonoja (suuri korkeusero teltan lattiasta herättää "sängystä putoavan") puolia.

Ulkoteltan viimetalvinen impregnointi Nikwaxin telttakyllästeellä vaikutti onnistuneen hyvin, vaikka toimenpide vaatikin melkoisesti kärsivällisyyttä, erityisesti kyllästeen aktivointi hiustenkuivaajalla lämmittämällä. Lopputuloksena sadepisarat helmeilivät kevyesti kankaan pinnalla ja ulkoteltan sai käytännössä kuivaksi pelkällä ravistelulla. Myöskään teltan pakkaamiset ja purkamiset reilun viikon aikana eivät vielä saaneet aikaan niin paljon mekaanista kuormitusta, että kylläste olisi kulunut pois.

Laitepuolella siirryin omavaraisuuteen sähkön tuotannossa: Shimanon LX-napadynamosta sain virtaa Busch&Müllerin USB-laturin kautta 6000 mAh:n virtapankkiin, josta sitten riittää älypuhelimen  täyslataukseen pari kertaa. Tällä reissulla sähköä oli pääosin riittävästi tarjolla normaalisti seinäpistokkeista, mutta kokeilin silti jonkin verran myös oman lataussysteemin käyttöä. Napadynamon vastus on hämmästyttävän alhainen myös kuormitettuna eikä vastusta käytännössä lainkaan havaitse retkikuorman kanssa (eipä sitä juurikaan huomaa edes tyhjällä pyörällä ajaessa). Laturi lataa seinälaturia vastaavalla teholla noin 16 km/h nopeudesta alkaen, virtapankin lataus tyhjästä täyteen näyttäisi kestävän kuutisen tuntia.

Tekniset ongelmat

Pyörä toimi tällä kertaa moitteettomasti, edes ketju ei vihoitellut missään vaiheessa. Suurimmat ongelmat olivatkin kuskin puolella, lähinnä nesteytykseen, unen laatuun ja palautumiseen liittyen.

Etelään menijä odottaa Eskelistä Utsjoen aamuisella raitilla

Aamulla oli aikainen herätys, koska Eskelinen saapuisi Utsjoen pysäkille varttia yli aamuviiden. Aurinko paistoi kirkkaasti kun Eskelinen ilmaantui paikalle aikataulunsa mukaisesti. Normaalit lastausrutiinit sujuivat nopeasti, joten matkaa päästiin myös jatkamaan aikataulun mukaisesti kymmenen minuutin kuluttua. Samalla autolla pääsisi kuulemma Rovaniemelle asti, mutta kuljettaja vaihtuisi Ivalossa - tämä osoittautui itse asiassa samaksi, jonka kyydissä matkani alkoi pohjoista kohti.

Matkailijan elämä on kyllä melkoisen leppoisaa nykyajan Lapissa, kun Eskelinen tarjoaa ilmaisen wifi-yhteyden ja sähköä penkin vierestä pistokkeesta. Koska Suomen Lapin maisemat ovat pääosin pusikkoa, jossa ei omasta mielestäni juurikaan näkemistä ole, eipä sitten muuta kuin telkkua katsomaan älyluurilla... Lakisääteisten taukojen, kuljettajanvaihdoksen ja kilometrien nielemisen jälkeen saavuimme Rovaniemelle hieman ennen puoltapäivää. Kesäsää oli vielä aurinkoinen ja lämmin, sadetta olisi odotettavissa ilmeisesti vasta yöllä. Koska tällä kertaa tulin normaalia aiemmalla bussilla, edessä olisi koko iltapäivä aikaa turistina. Leijonanosan vei tutustuminen Arktikumin arktisen museon näyttelyihin, joskin välillä poikkesin naapurissa sijaitsevaan metsäaiheiseen Pilke-tiedekeskukseen. Näiden kierrosten jälkeen nälkä alkoi muistuttaa olemassaolostaan, joten suuntasin tällä kertaa Monte Rosa -ravintolaan, jossa tilasin Jäämeren lohta hummerikastikkeella ja jälkiruoaksi creme brulee lakkahillolla...nam!

Seuraavaksi vuorossa oli junalipun hankinta, josta kehkeytyikin varsinainen iltapäivädraama. Ensinnäkin, Rovaniemen asemalla ei ole enää lipunmyyntiä. Sen sijaan siellä on kaksi lipunmyyntiautomaattia, joista vain toinen oli tällä kertaa toimintakuntoinen. No, ei muuta kuin lippua ostamaan. Kaikki näytti onnistuvan hyvin, makuupaikankin pääsi valitsemaan vaunukartasta. Mutta mutta... pyöräpaikkaa ei voikaan ostaa automaatin kautta! Siispä perutaan tämä transaktio ja mietitään muita vaihtoehtoja. Taskussa oli Android-luuri, joten VR:n normaaleja nettisivuja ei voinut Flashin puuttumisen takia käyttää. Ladattuani VR Mobiili -sovelluksen onni antoi edelleen odottaa itseään, koska kyseisellä sovelluksella ei yllättäen voikaan ostaa makuupaikkoja! Vähenevistä oljenkorsista seuraavana vuorossa oli R-kioski, jonka kontolle VR:n lippujen myynti on jäänyt siellä missä aseman lipunmyynti on saanut lähteä. Mutta Ärrällä oli sama puute kuin mobiilisovelluksessa, ei mahdollisuutta ostaa makuupaikkoja... Lopulta ainoa ratkaisu oli soittaa VR:n maksulliseen palvelunumeroon (1,99 eur + pvm), tilata tarvitsemansa liput sieltä (automaatilla valitsemansa makuupaikan voi toki onneksi tässä kertoa) ja hakea ne lopuksi R-kioskilta. Tämä "tasa-arvoinen" lipunmyyntijärjestelmä on tarpeen ilmeisesti ostettaessa myös muita erityispaikkoja, kuten esim. pyörätuolipaikkoja.

Junalippuepisodin jälkeen turistiaikaa oli vielä hieman jäljellä, joten suuntasin kohti Ounasvaaran hiihtokeskusta. Mäkihyppytornista näkyivät jo lähestyvien sadekuurojen tummat pilvet, mutta sää pysyi kuitenkin poutaisena loppuillan. Palattuani Ounasvaaralta kävin vielä matkamuistomyymälässä ostamassa pari pehmoporoa tuliaisiksi pikkuväelle sekä Prismassa vadelmia etsimässä, mutta tähän aikaan päivästä jouduin tyytymään hollantilaisiin karhunvadelmiin. Hieman ennen iltayhdeksää pääsin lastaamaan kulkupelini ja tavarani uuteen yöjunatyyliin, joka sujuikin jo varsin ripeästi. Aikataulunsa mukaisesti varttia yli yhdeksän juna lähti liikkeelle kohti etelää, konduktööri kävi tarkastamassa liput melko pian ja pääsin oikaisemaan yläpetille viimeiseksi reissuyöksi.

Pyörän liikkeet

• 25 km (pyörimistä Rovaniemellä)
• 7,5 km (rautatieasema - koti)

Viimeinen leiri Utsjoen Lapinkylässä

Sääennuste lupaili kelin muuttumista sateiseksi parin lähivuorokauden aikana, joten päätin olla tällä kertaa polkematta Ivaloon asti (alkuperäinen suunnitelma oli päräyttää mahdollisesti koko siivu Rovaniemelle). Sen sijaan ajaisin tänään Utsjoelle ja hyppäisin seuraavana aamuna Eskelisen kyytiin. Toistaiseksi Lapin kesä oli kuitenkin vielä kukkeimmillaan, lämpöä reilut 20 astetta ja auringonpaistetta koko rahan edestä kirkkaalta taivaalta. Aamupalaksi kokkailin norjalaisen Rett i kopp -retkiaterian, Pian ja Oskun kanssa turistiin keittiössä pitkä tovi. Lähdön kanssa en pitänyt mitään kiirettä, niinpä siirryin tien päälle vasta kello 12:30. Tenojoen rantaa myötäilevä tie kiemurtelee sivusuunnan lisäksi myös jonkin verran pystysuunnassa, ei siis mikään läpihuutojuttu tiukassa vastatuulessa. Vajaan 50 kilometrin matkaan kuluikin kohtalaisesti aikaa, olin perillä lähes helteisellä Utsjoella vasta kello 16. Leiriydyttyäni Lapinkylän Campingissa 13 euron (130 NOK, suihku ilmainen) hintaan palasin vielä Utsjoen "keskustaan" Annukan Grillille syömään paikallista poronkäristystä. Uulan Säästöstä kävin ostamassa aamu- ja iltapala-aineksia sekä eväitä seuraavan päivän bussimatkaa varten.

Pyörän liikkeet

• 48 km (Nuorgam - Utsjoki)

Tänään Båtsfjordfjälletin ylitys paremmassa säässä kuin eilen

Aamulla oli jo hieman lämpimämpää (13 astetta) vaikka taivas olikin edelleen pilvessä. Ennusteen mukaan tänään kuitenkin sään pitäisi jälleen selkiytyä ja auringonkin tulla jossakin vaiheessa esiin.
Tällä reissulla jo lähes vakiintuneen aikataulun mukaisesti liikkellelähtö tapahtui 8:40, edessä olisi ensimmäisten 11 kilometrin matkalla kiipeäminen takaisin Båtsfjordfjälletille. Ylängöllä aurinko alkoi pilkahdella kuin tilauksesta, tarjoten huomattavasti mielenkiintoisempia maisemia kuin edellisenä päivänä pilven sisällä punnertaessa. Puoli kahdeltatoista olin jälleen teiden 890 ja 891 risteyksessä, josta olisi vielä toinen satametrinen nousu Kongsfjordfjelletille matkalla kohti Austertanaa. Ylängöllä aurinko paistoi jo puolipilviseltä taivaalta, lämpötilakin alkoi kohota miellyttäviin lukemiin.

Austertanaan laskeuduttaessa voi helposti seurata, miten korkeus vaikuttaa täällä kasvillisuuteen. Ylängöllä 300 metrin yläpuolella ei kasva juuri mitään, 200 metrissä maisema on jo varsin vehreä, ja 100 metrin paikkeilla tien sivuun ilmaantuvat kämmekät muiden piennarkukkien keskelle. Kello 14 aikoihin ohitin Austertanan ja tutun Ildtoppenin ravintolan, seuraavaksi edessä olisi tiukka käännös vasempaan Tana-joen varteen. Ensimmäinen silta joen yli on vasta Tana Brussa, jonka kauppakeskittymään ehdin viideltä iltapäivällä. Vitamiinitäydennykseksi kävin ostamassa rasiallisen keskinorjalaisia vadelmia, jotka pitkästä kuljetuksesta huolimatta maistuivat todella tuoreen oloisilta.

Tämä reissu kääntyi kohti lopputekstejään Norjan jäädessä taakse illalla kahdeksalta, kun palasin Suomen puolelle Nuorgamissa. Lämpötila oli kivunnut jälleen yli kahdenkymmenen asteen ja sääskien määrä oli sen mukainen... Nuorgamin Lomakeskus oli juuri sulkemassa oviaan, mutta ehdin vielä tehdä kaupat telttapaikasta suolaiseen 25 euron hintaan. Maksu ei tuntunut kuitenkaan ihan niin pahalta, kun maksu onnistui myös NOKkeina kertoimella 10. Suihku sentään oli ilmainen. Koska Lomakeskus kahviloineen oli siis jo suljettu, vuorossa oli Satay Babi -retkiateria leirintäalueen kesäkeittiössä. Ruokaseuraksi sain leirinaapurini eli Evolla metsätalousinsinööreiksi opiskelevat Pia ja Oskari, jotka olivat autolla matkalla "jonnekin päin" Norjaa.

Pyörän liikkeet

• 136 km (Båtsfjord - Tana Bru - Nuorgam)

Kongsfjord jää taakse

Aamulla respa avautui jo kahdeksalta, joten sain hoidettua tilit selviksi ennen lähtöäni. Asiointi onnistui yllättäen täälläkin ihan suomen kielellä, telttapaikka maksoi 150 NOK. Majoitusrakennuksessa oli pieni keittiö ja ruokailutila, jossa oli tarjolla aamiaista huonemajoittujille. Kysyin mahdollisuudesta ostaa aamiaista myös itselleni, mutta yllätyin vastauksesta: aamupalaa ei ole tarjolla edes rahalla muille kuin huonemajoittujille, koska ruokailutila on niin pieni. No, eipä leirintämajoittujiakaan kovin montaa ulos mahdu...

Berlevågissa tarkoituksenani oli patikoida Tanahornin näköalapaikalle, mutta pilvet näyttivät roikkuvan sen verran alhaalla, että arvelin näköalan melko olemattomaksi. Niinpä toinenkin ennakkoon suunnittelemani patikkaretki - vieläpä se mielenkiintoisempi - jäi tällä reissulla väliin. Jälkikäteen arvioiden tämä oli ehkä parempikin vaihtoehto, koska loppupäivä osoittautui sen verran raskaaksi, että patikoinnin toteuttaminen olisi käytännössä vaatinut kokonaisen välipäivän.

Kello 9:45 pääsin jatkamaan matkaa, taivas oli pilvessä ja lämpötila edelleen alle kymmenen astetta. Tie myötäili rantaa lähes vaakatasossa Kongsfjordiin asti, jossa puolilta päivin piipahdin paikallisessa kyläkaupassa/-museossa. Tilasin seinällä mainostetun vohvelin, mutta tällä kertaa se osoittautui pettymykseksi lämmitettynä eikä vastapaistettuna, lisukkeena pelkkää tusinahilloa. Kongsfjordin jälkeen tie aloitti varsinaisen nousunsa kohti Kongsfjordfälletin ylänköä. Kello 14 mennessä teiden 890 ja 891 risteykseen poljettuani korkeutta oli kertynyt reilut 230 metriä. Tästä oli edessä vielä yli 100 metrin nousu yli Båtsfjordfjelletin (358 m), joka tänään tarjosi maisemien sijasta kylmän pilven sisällä polkemista. Kun lasku lopulta alkoi kohti Båtsfjordia, unohdin kokonaan varustautua hyytävään kyytiin - ylimääräinen fleece-pusero olisi ollut välttämätön alle 10 asteessa kylmään vastatuuleen lasketellessa noin 11 kilometrin matkan. Kello 17 perille merenpinnan tasolle päästyäni olin lähes umpijäässä, ainoana ajatuksena rynnätä sisälle Båtsfjord Bryggeen tankkaamaan jotakin lämmintä. Kuuma kaakao ja täytetty chiabatta saivatkin polkijan olon nopeasti normalisoitua. Käväisi kaupassa täydentämässä eväsvarastojani ennen kuin palasin Bryggeen syömään varsinaista pääateriaa, joksi valikoitui Fish and Chips, joka ainakin nälkäisenä popsittuna oli ihan mukiinmenevä annos. Jännää muuten, että virallisissa tienvarren infotauluissa Bryggeä ei mainita lainkaan...

Seuraavaksi vuorossa oli jälleen yösijan etsiminen. Aluksi kiertelin Båtsfjordin taajaman alueella, mutta eipä sieltä oikein löytynyt riittävän etäällä rakennuksista olevaa leiripaikkaehdokasta. Lisäksi Båtsfjordissa on runsaasti kalateollisuutta, joten lähes kaikkialla leijuu melkoisen pistävä kalanhaju. Lopulta suuntasin taajaman eteläpuolelle hieman syrjäisemmän asuinalueen vierestä alkavalle ulkoilureitille. Ulkoilureittiä seuratessani vastaan tuli paikallinen vedenottamo, joka oli aidattu verkkoaidalla ja jonka aluetta ympäröi tasainen varvikkomaasto. Täysosuma! Ulkoilureitti oli juuri ja juuri näköyhteyden päässä, pyörän sai nojaamaan aitaa vasten, teltan pehmeälle ja tasaiselle varvikolle, taustalta kuului vain tunturista laskevan puron etäinen kohina. Illan aikana en huomannut ulkoilureitillä kuin yhden maastopyöräilijän, joka lasketti sen verran kovaa vauhtia alamäkeen, että tuskinpa ehti edes havaita leirini olemassaoloa.

Pyörän liikkeet

• 116 km (Berlevåg - Båtsfjord)

Vardö-tunnelia 2980 m verran, 88 m alas ja ylös

Sade jatkui vielä aamulla herätessäni, lämpötila oli 13 astetta, tuuli etelän puolelta. Odottelin sateen laantumista jonkin aikaa, koska ennusteen mukaan taukoa olisi odotettavissa aamupäivän aikana, niinpä hieman ennen puoli kymmentä aloin purkaa leiriä. Liikkeelle pääsin klo 9:40, sade oli käytännössä tauonnut mutta ennuste lupasi sateen jatkuvan myöhemmin päivällä. Sääennuste olikin suurin tekosyy, jonka varjolla jätin tällä kertaa patikkaretken Syltevikfjordenille väliin.

Reilun tunnin verran poljettuani havahduin siihen, että tuuli oli muuttunut melkoisen kylmäksi...ja tehnyt samalla jälleen täyskäännöksen, tällä kertaa suoraan pohjoisesta. Persfjordenin horisontissa näkyi myös synkän näköinen pilvirintama, yöllinen sade oli tulossa takaisin! Niinpä sade alkoi uudelleen ennen Vuoreijan tunnelia, joka oli muutenkin melkoisen luotaantyöntävä kokemus pakokaasuineen ja kylmänkosteine sisäilmastoineen, huomattavasti epämiellyttävämpi kuin edellisellä kerralla. Palattuani tunnelista takaisiin ulkoilmaan Vuoreijassa puoli yhden aikaan pohjoistuuli oli tehnyt tehtävänsä, lämpötila oli laskenut alle 10 asteen. Lämmitelläkseni hieman pidin tankkaustauon Unnis Cafessa lämpimän taco-patongin ja omenakakku-jäätelö-yhdistelmän muodossa. Lopulta sadekin lakkasi puoli kolmen paikkeilla, jolloin kävin vielä ruokakaupassa odotellessani Hurtigrutenin rantautumista. Kello 16 pääsin Richard With -laivan kyytiin ilman yllätyksiä, pyörä oli tallessa autokannella ja taskussa 615 NOK:n arvoinen matkalippu Berlevågiin asti. Perinteisesti olen pyrkinyt syömään Hurtigrutenilla jotakin merellistä, tälläkin kertaa tilasin ison katkarapusalaatin ja kyytipojaksi kuuman kaakaon.

Hieman aikataulusta myöhässä (ehkäpä toistakymmentä metriä sekunnissa puhaltaneeseen vastatuuleen kyntäessään) laiva saapui klo 22 Berlevågiin, jossa suunnistin suoraan paikalliselle "leirintäalueelle", vaikka respa olikin siellä jo suljettu - ovet suihku- ja WC-tiloihin olivat kuitenkin avoinna. Onneksi lompakostani löytyi myös 10 kruunun kolikko, jolla suihku antoi vettä kuudeksi minuutiksi. Ulkona sain oman leirini mahdutettua muiden leiritytyjien väliin pienellä piha-alueella ja kaiken valmiiksi iltayhteentoista mennessä, ilta oli pilvinen ja melkoisen viileä (8 astetta).

Pyörän liikkeet

• 44 km (Hamningberg - Vuoreija)
• 10 km (pyörimistä Vuoreijassa ja Berlevågissa)

Hamningbergissä ollaan jälleen...

Yöllä satoi jälleen jonkin verran mutta aamuksi taivas oli jo poutaantunut ja lämpötila noussut 16 asteeseen. Olin etukäteen tilannut aamiaisen, joka onneksi oli eilistä illallista hieman maistuvampi kokonaisuus: mysliä, muroja, hilloa, kanamunia, leipää, meetwurstia, juustoa, omenamehua. Kello 8:45 pääsin liikkeelle kohti Vesisaarta, jonne saavuin noin tunnin kuluttua. Tuuli oli harmillisesti tehnyt täyskäännöksen sitten eilisen, joten tänään saikin taas puskea vastatuuleen. Kun kävin Vesisaaressa ruokakaupassa välipalavarastoa täydentämässä, kaupan pihaan autolla saapunut paikallinen retkipyöräilyn harrastaja alkoi jutella varusteista - satuimme olemaan molemmat saman pyörämerkin käyttäjiä. Matka jatkui kohti itää vastatuulessa vuorotellen auringonpaisteessa ja kuuropilvien alla, Ekkeröy oli puolenpäivän taukopaikka. Paikallisessa museokahvilassa oli jälleen mahdollisuus nauttia vohvelista kaikilla lisukkeilla, samalla ajauduin keskusteluun viereisen pöydän tamperelaisten ja oululaisten lomailijoiden kanssa.

Tiukka pusertaminen vastatuulessa jatkui koko päivän, Domenin ylityksen jälkeen Hamningbergin tienhaaraan ehdin klo 17. Kapean ja mutkaisen tien päähän siitä oli vielä lähes 40 kilometriä, jotka kuvaus- ja muine taukoineen taittuivat noin kolmessa tunnissa. Sää oli pilvinen ja sadetta enteilevä mutta edelleen kohtalaisen lämmin (16 astetta). Hamningbergin kylään oli ilmestynyt uusi huonemajoitus- ja kahvilarakennus, mutta "åpen"-kyltistä huolimatta kahvila oli sulkeutunut jo iltakuudelta. Edellistä Varangerin reissua mukaillen leiripaikaksi valikoitui tälläkin kertaa hieman kylän ulkopuolella sijaisevan hautausmaan ympäristö. En muista, oliko viereinen asuntoautojen parkkipaikka olemassa jo viime kerralla, mutta nyt se kyllä vei parhaimman terän Euroopan reunan idylliltä. Lähiympäristössä tallustelevista matkailijoista huolimatta sain leirin valmiiksi puoli yhdeksän aikaan seuraavaksi vuorossa oli reissun ensimmäinen Trangia-ateria Pasta Bolognese -aineksista. Sadepisarat alkoivat kevyesti putoilla aterioinnin aikana, varsinainen sade alkoi klo 21.

Pyörän liikkeet

• 138 km (Vestre Jakobselv - Hamningberg)

Tänään vielä aurinkoista Varangerilla

Aamulla sade oli muuttunut jälleen poudaksi, lämpötila oli viitisentoista astetta josta se hiljalleen kohosi jälleen lähes 20 asteeseen. Liikkeelle pääsin klo 8:30, ja vastatuuleen punnertaen ehdin Varangerbotniin puoli kahdeksi iltapäivällä. Ruoka-aika oli jälleen käsillä, joten Varangerbotnissa suunnistin Trattoria Capriin, joka on taannoin valittu Finnmarkin parhaimmaksi ruokapaikaksi. Listalta valikoitui Pasta Carbonara, joka osoittautui nappivalinnaksi niin maun kuin visuaalisen ilmeenkin puolesta. Ruoan jälkeen kävin vielä kaupassa täydentämässä välipalavarastoa ennen kuin matka pääsi jatkumaan pitkin Varanger-vuonon pohjoisrantaa kohti itää, tällä kertaa mukavassa myötätuulessa. Edellisen päivän nesteytysongelmien vuoksi jalat tuntuivat melko tukkoisilta, joten tämä lisäapu olikin tervetullut kevennys. Ennen Nessebytä pientareella noin 10 metrin päässä tien reunasta lojui poronraato, josta ei ollut enää jäljellä juuri muuta kuin nahka ja luuranko - haju oli silti edelleen varsin tyrmäävä, millainen sitten lieneekään ollut hieman aiemmin... Mortensnesissä pidin pienen ekskursiotauon paikallisella muinaismuistoalueella (kahvila oli juuri suljettu), jonne ilmaantui kaksi muutakin retkipyöräilijää.

Myötätuulessa pyyhälsin viiteen mennessä Annijoelle (Vestre Jakobselv), jossa aurinko lämmitti lähes 20 asteen edestä. Tutulla leirintäalueella leiriytyminen maksoi 100 NOK, suihku oli ilmainen. Illaksi tilasin päivällisen, joka tosin tällä kertaa ei ollut mikään gourmet-kokemus: keitettyjä perunoita, lihapullia, puolukkahilloa ja porkkana-herne-maissi-sekoitusta. Pääasiassa puolukkahillon voimalla sain annoksesta syötyä noin puolet, onneksi jälkiruoaksi oli vielä suklaavanukasta. Ilmaisen wifin kautta tarkastelin sääennustetta Hamningbergiin: nyt pitäisi valita kahdesta pahasta. Jos poljen huomenna Hamningbergiin, illaksi ja yöksi on luvassa sadetta; jos taas yövyn toisenkin yön täällä ja poljen Hamningbergiin vasta ylihuomenna, silloin Hamningbergissä yöksi luvassa olisi noin 15 m/s tuulta... Lopulta päätin ottaa mieluummin sateen kuin myrskyn, joten matka jatkuisi aamulla ilman välipäivää. Illan päätteeksi vuorossa oli vielä reissun ensimmäinen ketjuhuolto.

Pyörän liikkeet

• 97 km (Pykeija - Vestre Jakobselv)

Toinen leiri Pykeijan liepeillä

Vajaat kymmenen senttiä paksu ilma-alusta osoittautui päteväksi varusteeksi kylkinukkujalle, mutta toisaalta nukkuessaan pyörivän ja hyörivän yöunesta tuli katkonaista, kun alustan korkeusero herätti tottumattoman "sängystä putoamisilla". Aamulla sää oli edelleen aurinkoinen, lämpötila nousi vauhdilla 20 asteeseen ja jopa ylikin. Leirin purkamisen jälkeen pääsin liikkeelle klo 8:30, tänään edessä olisi ensimmäinen kokonainen "työpäivä" tien päällä. Kymmenen kilometrin jälkeen tien vasemmalla puolella olisi ollut Saunalampeakin upeampi wildcamp-paikka hiekkarantoineen, mutta enpä muistanut tätä helmeä ensimmäisen pohjoisen reissuni ajoilta. StreetView'n ennakkokatselussa tämä Välijärven rantatöyräs jäi myös huomaamatta -- hieman kyllä harmitti, koska paikka oli tällä kertaa täysin autio, vaikka jäljistä päätellen sillä onkin lähiaikoina ollut ilmeisesti karavaanareita parkissa.

Sevettijärveä lähestyessäni tämän reissun ensimmäiset kaksi poroa pelästyivät kaksipyöräistä kulkijaa ja lähtivät juoksemaan karkuun, mutta kovin hyödyttömästi tietä pitkin samaan suuntaan ja samaa vauhtia kuin minäkin... ravia kesti hetken ennen kuin ymmärsivät kääntyä kohti pöpelikköä. Kun kymmenen aikaan pysähdyin tepastelemaan Sevettijärven hienolla hiekkarannalla, fiilis oli varsin kesäinen, hyttysiä tosin oli hieman enemmän kuin toivoisi. Matkan jatkuessa lämpömittari alkoi kolkutella hellerajaa samalla kun Porotila Toini Sanilan kyltti opasti erkanemaan oikealle kilometrin mittaiselle soratiepätkälle. Kello oli jo puoli kaksitoista, joten ruokailu valmiista pöydästä olisi paikallaan, siispä nokka kohti Toinin keittiötä. Koska keittiö ei kuitenkaan vielä ennen puolta päivää ollut auki, sovin käyväni suihkussa ennen tilaamani savuporopastan kimppuun pääsemistä. Omin voimin liikkuvan matkaajan kannalta Toinin ateriat ovat varsin kustannustehokkaita, koska niihin kuuluu aina myös alkukeitto, leipä, jälkiruoka sekä kahvi tai tee.

Ennen Norjan rajan ylitystä kävin vielä Näätämön kaupassa täydentämässä kivennäisvesivarantoja, koska jotenkin nesteytys ei toiminut kunnolla: neste tuntui kulkevan suoraan systeemin läpi jättäen suun janoiseksi kuin hiekkapaperi. Melkein heti rajan toisella puolella on Neiden, jonka komeiden koskien partaalla kalastajat ahkerasti kokeilivat onneaan. Neidenin jälkeen alkoi reitin ensimmäinen ylämäeksi laskettava nousu kohti Farimajängän ylänköosuutta, jossa vastaan tuli yksinäinen retkipyöräilijä Bob Yak -kärryineen. Meri näyttäytyi ensimmäisen kerran Pykeijavuonon pohjukassa, vaikka siitä olikin vielä jonkin verran matkaa tienristeykseen, josta pääsee vuonon suulla sijaitsevaan varsinaiseen Pykeijan kylään. Pääosin tie seuraili Varanger-vuonon etelärantaa, auringossa lahdenpoukamat hohtivat turkoosinsinisenä - hmm, missäs maassa sitä nyt oltiinkaan? Kello oli 17:20, kun edessäni avautui idyllisesti auringossa kylpevä Pykeija. Ostettuani välipalaa paikallisesta kyläkaupasta siirryin kahvilaan, jossa pystyi asioimaan suomeksi - reissun ensimmäinen norjalaisvohveli kaikkine lisukkeineen olikin pitkästä aikaa makoisa naposteltava.

Seuraavaksi olikin vuorossa sopivan leiripaikan etsiminen, mikä lopulta onnistui varsin helposti pienen matkan päästä Pykeijasta, paikallisen "ulkoilureitin" alkupäästä. Vieressä oli sininen laguuni tarjoamassa merinäköalaa ja rannan kivikkoa pystyi hyödyntämään pyörän pysäköinnissä. Etäämpänä naapureina oli pari suomalaista kalastajaa omassa leirissään. Tie kulki melko läheltä leiripaikan yläpuolelta, mutta maaston ansiosta autolla ei paikalle oikeastaan olisi päässyt. Yöksi oli luvassa hieman sadetta, mutta enpä sitä lopulta juurikaan huomannut, vaikka yöuni olikin edelleen jonkin verran katkonaista.

Pyörän liikkeet

• 138 km (Saunalampi - Pykeija)

Ensimmäinen leiri Saunalammella

Juna saapui perille Rovaniemellä sunnuntaiaamuna puoli seitsemän aikaan, aurinko paistoi lämpimästi, lämpötila oli jo 16 astetta ja edelleen kohoamassa kohti kesäisiä lukemia, aamupäivän aikana päästiin jo 20 asteen paremmalle puolelle. Näin sunnuntaiaamuna piti keksiä jokin vaihtoehto perinteiselle aamupalalle Prisman kahvilassa, joka aukeaisi vasta lähempänä puoltapäivää. Niinpä suuntasin läheiselle huoltoasemalle, jossa oli tarjolla myös aamupuuroa normaalin sämpylätarjonnan lisäksi. Aamutankkauksen jälkeen katsastin Rovaniemen kesäaamun tunnelmaa keskustan tuntumassa (pääosin Kemijoen rantamaisemissa) pyörien noin 12 kilometrin verran ennen siirtymistä linja-autoasemalle odottelemaan Eskelistä. Edellisen kerran jälkeen Eskelinen oli näemmä päivittänyt autojaan, joissa ruuman korkeudesta oli kuulemma hieman nipistetty matkustamotilan hyväksi. Tilaa oli kuitenkin vielä juuri sen verran, että satulan alas laskemalla pyörän sai passattua edelleen pystyasentoon ja kiinnitettyä ruuman tukipalkkeihin. Siirtymälogistiikka oli menomatkan osalta nyt varmistettu onnistuneesti, eipä sitten muuta kuin nauttimaan noin kuuden tunnin autokyydistä kohti pohjoista.

Illalla puoli kuuden aikaan Eskelinen pysähtyi Kaamasen Kievarin tuntumassa olevalle pysäkille (eivät siis pysähdy Kievarin pihassa...), sitten kamat nopeasti ulos autosta ja putkikamelin kuormaaminen tositoimia varten. Aurinko paistoi edelleen ja lämpötila oli aavistuksen alle 20 astetta, itikoita inisi ympärillä jonkin verran mutta ei mitenkään häiritsevästi. Kievarissa mutustelin vielä kinkku-kananmunapatongin ennen varsinaista lähtöä Kievarilta klo 18:15. Sevettijärven tien ensimmäisten kilometrien aikana vastaan tuli kaksi retkipyöräilijää, yleisesti ottaen liikennettä oli varsin vähän. Henkinen valmentautuminen oli jäänyt ilmeisesti jossain määrin vajavaiseksi, koska takaraivossa alkoi orastaa epäilys jaksamisesta jo tässä vaiheessa. Poljettuani vajaat 70 kilometriä Kaamasesta saavuin klo 21:40 Saunalammen rantaan, joka oli tuttu jo ensimmäiseltä pohjoisen pyörämatkaltani melkein kymmenen vuoden takaa. Leiri oli valmis puoli yhteentoista mennessä, nukkumaanmenoaika siis, hetikohta pääsisin testaamaan uutta ilmatäytteistä makuualustaani ensimmäistä kertaa todellisissa leirioloissa.

Pyörän liikkeet

• 12 km (pyörimistä Rovaniemellä)
• 66 km (Kaamanen - Saunalampi)

Varanger 2017 valmiina lähtöön

Kun lauantaiaamuna surffailin VR:n nettisivuille ostamaan lippuja pohjoisen yöjunaa varten, kaikki näytti ensin onnistuvan vaivattomasti. Oletuksena systeemi lätkii makuupaikkoja järjestyksessä, mutta vaunukartan avulla paikan voi itse valita hieman kauempaa edempänä olevista makuuvaunuista, jolloin on epätodennäköisempää joutua jakamaan hytin kanssamatkustajan kanssa. Ja koska pyöräreissuun tässä ollaan lähdössä, merkitsin samalla myös pyöräpaikan mukaan ostoskoriin ennen siirtymistä verkkokaupan kassalle. Mutta mutta... tilausvahvistus sanoo, että pyöräpaikka on IC-vaunussa numero 20! Voi veljet, mieleen palautui edellisen kesän reissun aloitus IC-junassa: IC-vaunujen pyöräpaikkojen suunnittelija ei ole koskaan tainnut edes nähdä polkupyörää... etupyörästä roikottava "kolmen" paikan teline on pyöränkuljetuksen irvikuva, jonka "käytettävyys" on lähinnä kiusantekoa! Joko ne nyt ovat laittaneet eläkkeelle vanhan kunnon konduktöörivaunun, johon sai lastattua matkatavaroita (ja polkupyöriä) suhteellisen vaivattomasti ja vieläpä melkoisen suurina määrinä? Niinpä keskeytin verkko-ostokset ja polkaisin samantien asemalle lipunmyyntiin saadakseni tarkempaa tietoa yöjunan palveluista. Tiskillä virkailija oli sitä mieltä, että kyllähän yöjunassa on konduktöörivaunu, tuo lipunmyyntisysteemi nyt vain näyttää tuon paikan vähän hassusti... Pelasin tässä vaiheessa kuitenkin varman päälle ja laitoin tiskiin ylimääräiset viisi euroa vielä toisestakin pyöräpaikasta, jotta saisin varmistettua edes kohtuullisen elintilan telineestä. Näillä pelimerkeillä sitten jäätiin odottamaan iltaa ja lopullista totuutta pyöräpaikan olemuksesta.

Junan saapuessa laiturille Tampereen ilta oli poutainen ja lämpötila 18 astetta. Mutta missä on vaunu numero 20...ahaa, tuolla viimeisenä ennen autovaunuja (miksei muuten junien vaunujärjestystä ole enää dokumentoituna missään?). Eipä se tosiaan ainakaan konduktöörivaunu ole, mutta pikainen vilkaisu osoittaa, että kyseessä ei sittenkään ole pahamaineinen roikotusteline vaan vanhaan tupakkaosastoon rakennettu seisontateline kolmelle pyörälle. Pyörän renkaat sujahtavat metallilevyyn leikattuihin koloihin (etuteline jäi onnekkaasti juuri ja juuri levyn yläpuolelle), etupyörä hieman käännettynä jotta ohjaustangot saadaan optimaalisemmin limitettyä. Telineen sivuilla on lisäksi hieman tilaa laukkujen sijoitusta varten. Kaiken kaikkiaan kokonaisuus yllätti positiivisesti, mutta rajoittaahan tuollainen järjestely melko radikaalisti pyörämatkaajien määrää. Plus että läskipyörän omistajien ei kannata vaivautua lainkaan...

Lastaaminen kävi nopeasti, seuraavaksi suunta kohti makuupaikkaa pitkän junan toisessa päässä. Juna pääsi lähtemään aikataulussa klo 22:15, joten pää tyynyyn heti lipputarkastuksen jälkeen...

Pyörän liikkeet

• 7,5 km (koti - rautatieasema)

Nordkapp 2014 jälkitunnelmia

Kuvitusta

• Kuvakooste, osa 1
• Kuvakooste, osa 2
• Kuvakooste, osa 3
• Kuvakooste, osa 4
• Kuvakooste, osa 5

Yhteenveto

• Pyöräilymatkaa 1008 km
• Vertikaalinousua noin 13000 m
• Pyöräilypäiviä 9
• 6 päivää aurinkoista, lämpötila päivällä 22-30 astetta, yöllä noin 15 astetta.
• 3 päivää pilvistä ja tuulista, lämpötila päivällä sekä yöllä 10-12 astetta
• Ei pisaraakaan sadetta!

Tämä oli kokonaisuutena varmasti parhaimpia ellei peräti kaikkein paras Norjan reissuistani. Maisemien vaihtelevuus piti mielenkiintoa yllä koko ajomatkan ajan ja pitkään jatkunut auringonpaiste tarjoili runsaasti sinistä taivasta ja merta tallennettaviksi reissukuviin. Toisaalta ennätyksellisen helteinen sää houkutteli kaikki mahdolliset öttiäisetkin liikkeelle, eivätkä kuumat ja tuulettomat nousut kaikkine paarmoineen olleet välttämättä edistämässä rentoa matkantekoa tai nestetasapainoa...

Vaa'an mukaan kuskista katosi reissussa nelisen kiloa, joista kolmen viikon kuluessa takaisin tuli noin puolitoista kiloa, jonka arvelisin olleen enimmäkseen nestevajetta kun taas loput lienee ollut viskeraalista yms. rasvaa. Hapenottokykyä kuvaava VO2max-arvoni on yleensä ollut kotiergometrillä mitattuna noin 50 ml/kg/min, eli kutakuinkin samaa luokkaa kuin olen saanut Varalan Teskun kuntotesteissä maitohappomittausten perusteella (viiteryhmään suhteutettuna kuntoarviona "erinomainen"). Kahden palautumislepopäivän jälkeen kotiergometrin tulos oli nyt peräti 56 ml/kg/min, eli näin ikämiessarjassakin harjoituksella on nähtävästi vielä selvä vaikutus!

Vielä enemmän olin silti yllättynyt muiden retkipyöräilijöiden vähäisestä lukumäärästä Nordkappin reitillä - sesonki taisi olla vielä edessäpäin. Tapaamieni reissaajien kohdalla täytyy kyllä nostaa hattua (tai ehkä paremminkin kypärää...), sillä monet heidän reissuistaan olivat aivan omassa suuruusluokassaan omaani verrattuna. En tiedä, johtuuko sitten lepopäivien pitämättömyydestä vai mistä, mutta henkilökohtaisesti oma motivaatio polkemiseen alkaa yleensä huomattavasti vähentyä jo viikon yhtäjaksoisen matkanteon jälkeen, saati sitten että pitäisi tahkota kuukausitolkulla siirtymätaipaleita läpi vähemmän mielenkiintoisten maisemien... Tältä pohjalta taidan pitäytyä ainakin toistaiseksi pelkkiin nojatuoliversioihin näistä extreme-rykäisyistä, helpommasta päästä esimerkkinä Soininvaaran reitti läpi Euroopan tai sitten ääritapauksina vaikkapa TransAm- tai Silk Road -reitit.

Kohokohdat

• Lyngenin alppien siluetti auringossa
• Nordkappin ylänkömaisemat
• Børselvfjelletin tasangon ylitys myötätuulessa
• Silfar Canyon

Pettymykset

• Kesken jäänyt patikkareissu Gorsabruan 153 m korkealle riippusillalle Kåfjorddalenissa
• Pohjoisimpien kalastajakylien Gjesvaerin ja Skarsvågin ohittaminen
• Kahdesti tarjolla olleet mutta lopulta näkemättä jääneet kivettyneet peikot Trollholmsundissa

Leiripaikat ja niiden arviot (maks. viisi tähteä)

• Leirintäalueet
• Fosselv Camping ***
• Russenes Camping (Olderfjord) ****
• Nordkapp Camping (Skipsfjorden) ***
• Ifjord Camping *
• Stabbursdalen Feriesenter ***

• Wildcamp-paikat
• Samuelsberg **
• Øksfjord ***
• Havøysund ***
• Gamvik *

Välineet ja varusteet

Tälle reissulle lähdin pienellä riskillä "kokeilemaan" Bilteman vesitiiviitä laukkuja. Käytin niiden takalaukkuversioita sekä takana että edessä, joten tilaa oli jonkin verran enemmän käytettävissä kuin aikaisemmilla reissuilla. Etukäteen epäilykseni kohdistui ehkä eniten kiinnikkeiden kestävyyteen, mikä kuitenkin osoittautui turhaksi (mukana olisi ollut myös pari varakiinnikettä) - ehkä rynkyttävien teiden välttely ja suhteellisen onnistunut kuoppien väistely tuotti tulokseksi riittävän hellävaraiset olot myös laukuille. Tavaroiden purkaminen ja uudelleenlastaus olivat ehkä aavistuksen verran helpompia ja ainakin nopeampia laukut irrottamalla kuin aiemmin soveltamaani jätesäkkimetodia (laukut jäivät paikoilleen, mutta sisältö purettiin kahteen jätesäkkiin) käyttämällä. Helteisissä nousuissa mustista laukuista näytti olevan jonkin verran hyötyä houkuttimena paarmoille, jotka säteilylämmön perässä hakeutuivat myös laukkujen eivätkä pelkästään kuskin kimppuun.

Rukan AWS Extreme Stretch -puku ei päässyt osoittamaan vedenpitävyyttään pitkäkestoisessa sateessa, koska pisaraakaan ei tosiaan satanut näiden ajopäivien aikana. Viileämpinä päivinä sen hiostavuus ei tuntunut olevaan mitenkään pahimmasta päästä ja kotimaassa sillä on kuitenkin pystynyt ajamaan kovassakin sateessa täysin kuivana ainakin parisen tuntia.

Haltin Hike&Bike-teltta toimi edelleen uskollisesti, vaikka pystytystekniikkani ei taidakaan oikein soveltua kovaan tuuleen. Tällä kertaa onnistuin löytämään riittävän suojaisia telttapaikkoja, mutta ehkä jatkossa pitänee selvitellä vaihtoehtoisia tekniikoita riepottelevan tuulen varalta.

Tekniset ongelmat

Ketju putosi kerran eturattaalta pienimmälle vaihtamisen yhteydessä, mutta varovainen vaihtaminen ja säännöllinen ketjuhuolto pitivät ongelman poissa jatkossa (vaihtajan rajoitinruuvia säätämällä en tähän asti ole saanut ongelmaa täysin katoamaan).Yksi etutelineen mutteri oli kadonnut jonnekin tundralle, mutta sillä ei näköjään ollut suurtakaan merkitystä telineen koossapysymisen kannalta.

Hienon reissun päätös junaa vaille valmis

16.7. ke

Päätökseni Eskelisen kyydistä jo tänään osoittautui erittäinkin oikeaksi, koska tuuli oli pahimmillaan tosiaankin yli 10 m/s suoraan etelästä. Se olisi käytännössä tarkoittanut lähes suoraa ja epätoivoista vastatuulta Karasjoelle asti eli lähes koko päivämatkaksi. Lisäksi olin arvellut, että pusikkoisella maisemalla ei ehkä olisi  enää mitään merkittävää annettavaa (mikä bussin ikkunasta nähtynä osoittautui varsin oikeaan osuneeksi oletukseksi). Eskelinen olisi kaiketi pysähtynyt myös Stabbursdalenissa, mutta koska kamojeni lastaamiseen menisi jonkin verran aikaa, päätin polkaista ensin Lakselviin, jossa olisi 45 minuutin pysähdystauko klo 7:25 alkaen. Lähdin 17 kilometrin siirtymälle hyvissä ajoin tasan aamukuudelta, mikä aikataulun kannalta ei ollut yhtään liian aikaisin, sen verran lisähaastetta  vastatuuli toi polkemiseen. Aikaa kului reilusti yli tunti, mutta lopulta sain silti tovin odotella Eskelistä, sillä se saapui Lakselviin 25 minuuttia myöhässä vasta klo 7:50. Odotellessani lähes hyytävässä tuulessa kiertelin lämpimikseni Lakselvin "keskustaa" ja yllätyin, miten paljon erikoisliikkeitä laidasta laitaan sieltä oikeastaan löytyikään.

Eskelisen ruumassa oli sopivasti tilaa, jotta sain pyörän ja muut tavarat lastattua riittävän hyvin kestämään koko päivän mittaisen rynkytyksen pohjoisen kuoppaisilla teillä. Ostettuani lipun 90,20 eurolla matka jatkui Lakselvistä klo 8:25, matkustajia ei tainnut olla itseni lisäksi muita kuin kaksi taiwanilaista naista (äiti ja tytär?). Kuskilla oli mukanaan 8-vuotiaan tyttärensä, jolta tämä "kesälomamatka" tuntui sujuvan enimmäkseen vuoroin torkkuen ja vuoroin tablettikoneella pelaten. Eskelinen ajaa kesäkaudella päivittäin Nordkappiin asti, jossa auto on perillä klo 22:20 ja josta se lähtee takaisin klo 1:00, päätepysäkki on Honningsvågissa klo 1:40. Silloin on kuskien vuoronvaihto: Nordkappiin ajanut pääsee nukkumaan ja viettämään vapaavuorokautta, levännyt kuski lähtee vuorostaan autolla kohti Rovaniemeä (tai jopa Oulua) klo 5:10.

Kova etelätuuli toi lopulta mukanaan myös sadetta, sillä tihuttaminen alkoi Skoganvarren ja Gaggavatn-risteyksen jälkeen. Jonkin verran kunnon sadetta oli vuorossa Inarin ja Ivalon paikkeilla, mutta seuraava pidempi pysähdystauko Ivalossa olikin sitten jo poutaisempi. Matka jatkui aikataulun mukaisesti ilman suurempia yllätyksiä, taivas tuntui kirkastuvan kilometri toisensa jälkeen ja lopulta Rovaniemi olikin taas helteisen aurinkoinen (ukkospilviä oli kuitenkin liikkeellä keskustan ympärillä). Tungettuani matkatavarat jälleen rautatieaseman säilytykseen lähdin Rovaniemen keskustaan etsimään ruokapaikkaa. Koska ruoka on tässä reissussa tuntunut painottuvan eväspuolelle, päätin syödä kunnolla viimeisen illan kunniaksi, mutta paikallisen "aidon" lappilaisravintolan menu ei kuitenkaan vetänyt vastustamattomasti puoleensa. Lopulta päädyinkin sitten varsin mielikuvituksettomasti Rossoon, jossa tilasin alkuruoaksi bruchettan parmankinkulla ja melonilla, pääruoaksi paistettua lohta valkosipulikermaperunoilla ja vielä jälkiruoaksi lämmin suklaaleivos banana split -jäätelöllä.

Täydellä vatsalla olikin sitten hyvä valmistautua pikajuna P274:n lähtöön ja hankkia matkalippu 125,90 euron hinnalla juuri ennen lipputoimiston sulkeutumista. Samaan junaan oli tulossa myös pari turkulaisopiskelijaa, jotka olivat polkeneet E8-tietä Kemistä Tromssaan (edellisellä kerralla samaista E8-tietä Turusta Kemiin - no, makuasioista ei voi kiistellä pyöräretkeilyssäkään). Lastausvaiheessa linja-autolastillinen kiinalaisturisteja kuormitti konduktöörivaunun matkatavaraosastoa, jonne jokaisella oli ainakin yksi matkalaukku heitettäväksi. Junan lähtöä klo 20:55 säesti juuri aseman päälle ehtinyt ukkoskuuro. Oma makuupaikkani oli 2-kerrosvaunun yläkerrassa, jossa hytteihin kuuluu oma suihku/vessa. Tällä kertaa jouduin jakamaan hyttini, kunhan olin ensin odottanut sisäänpääsyä käytävällä puolisen tuntia ennen kuin konduktööri saapui paikalle lipuntarkastuskierroksellaan - ovessa ei ollut avainkorttia odottamassa, koska alapetin matkustaja oli ottanut sen mukaansa käydessään ravintolavaunussa.

Seuraavana aamuna juna oli perillä hieman aikataulustaan edellä klo 5:40, joten nyt reissusta oli jäljellä enää viimeinen siirtymä rautatieasemalta kotiin utuisen aamun lämmetessä jo lähes helteiseksi.

17 (989/1008) km Stabbursdalen - Lakselv

3 (992/1008) km Lakselv

9 (1001/1008) km Rovaniemi

7 (1008/1008) km rautatieasema - koti

Silfar Canyon

15.7. ti

Aamulla kahdeksalta puskin liikkeelle mäkäräisten keskeltä, tulossa näytti olevan taas lämmin päivä vaikka taivas olikin vielä pilviverhon peitossa. Leirintäalueen isännän kertoman perusteella tiesin, että lähin ruokakauppa olisi Kunesissa reilun 30 kilometrin päässä. Ifjordista kohti Kunesia alkoi 98-tien lievä nousu, joka sinänsä ei ollut kovin merkittävä vastus, mutta asfaltti oli paikoitellen luokattomassa kunnossa. Kunes näytti sijaitsevan laajan tasangon keskellä, vaikka kartan mukaan se oli itse asiassa Storfjordenin rannassa. Piskuinen Matkroken-kauppa (joka tarjosi myös kaikkia muita mahdollisia palveluita kyläläisille) löytyi helposti ja se oli kaikeksi onneksi vieläpä avoinna. Niinpä söin silmilläni kaikkea mahdollista kaikilta neljältä tai viideltä hyllyltä, harmikseni tuoreet leivät olivat vasta paistumassa uunissa. Ostoslistalle päätyi kaikkea enemmän tai vähemmän terveellistä syötävää, jota aloin ahnaasti mutustella pienen kaupan vieläkin pienemmässä kahvinurkkauksessa - tarjosipa kaupan omistajatar matkaajalle vielä ilmaisen teekupposenkin hunajan kera.

Puolenpäivän jälkeen taivas selkeni ja lämpötila tuntui nousevan sen verran paljon, että alkoi olla jälleen shortsikeli. Tuuli oli edelleen voimissaan (noin 10 m/s), mutta kaikkien pyöräilyn perustotuuksien vastaisesti sen suunta oli tällä kertaa koillisen ja idän väliltä, eli sivumyötäinen tai paikoitellen peräti suoraan myötäinen selän takaa. Kunesin jälkeen seuraava maastollinen haaste olisi Børselvfjelletin ylitys, joka vain 177 metrin korkuisena osoittautui myötätuulessa kuitenkin reissun kaikkein helpoimmaksi pätkäksi. Kyseessä oli nimittäin laaja tasanko, jonka maisemat tuovat mieleen länkkärit tai road moviet Amerikan keskilännen halki. Kun tuulipintaa on etu- ja takalaukkujen ansiosta enemmän kuin runsaasti ja kun tuuli vielä puski täydellä voimalla takaa, pyörittäminen kävi lähes itsestään ja kruisailuvauhti nousi huomaamatta 30 km/h pintaan ja ylikin. 

Tasangolla vastaani pinnisteli sveitsiläinen polkija, joka oli lähtenyt liikkeelle toukokuun alussa Sveitsistä. Nyt takana oli jo Nordkapp, seuraavaksi suunnitelmissa käväistä Kirkkoniemessä ja lähteä sitten Suomen kautta kotimatkalle. Tavoitteenaan tällä pääosin wildcamp-leiriytymistä harrastavalla matkaajalla oli päästä kotiin Sveitsiin viimeistään lokakuun loppupuolella. Juuri nyt sveitsiläinen kuitenkin kirosi punnertamistaan tuulta päin, eikä odottanut erityisen innolla mahdollisia itikoitakaan Suomen osuudella, joten muutkin kulkuvälineet kuulemma olisivat mahdollisia ainakin osan matkaa... Vanhoja tuttujakin tuli tavattua tällä tasangolla, kun liechtenstanilainen matkailuautoilija ohitti jälleen monta kertaa torven tuuttauksen säestämänä, viimeisen kerran toivotimme toisillemme hyvää ja turvallista matkaa kun hän oli ulkoiluttamassa koiraansa erään sivutien (lue edelleen: kärrypolun) alussa.

Ennen Børselvfjelletin tasangon päättymistä Porsangerinvuonon rantaan luonnonnähtävyyksistä vuorossa oli Silfar Canyon. Kyseinen kanjoni oli varsin helposti saavutettavissa 98-tieltä, parkkipaikalle johti lyhyt soratie ja varsinaiselle kanjonille oli polkua pitkin vain muutaman minuutin kävelymatka. Ei siis kannata jättää väliin jos tuolla suunnalla liikkuu. Levähdyspaikan infokyltin mukaan lähistöllä oli myös Norjan pohjoisin mäntyesiintymä, tarkka paikka jäi tosin hieman epäselväksi. Patikoinnin jälkeen alkoi olla nälkä, joten poikkesin Børselv Bungalåven Värtshusiin testaamaan paikallista savuporopizzaa 145 NOKin sopuhintaan. Valmistus kesti melkoisen kauan eikä siinä lopulta montaakaan poronpalaa ollut, mutta saipa ainakin hetkeksi vatsan huijattua kylläiseksi.

Børselvin jälkeen Porsangerinvuonon itäpuolen rantaa myötäilevä osuus Lakselviin oli vaihtelevan poimuilevaa maastoa. Tänään oli taas sen verran kuuma, että paarmat heräsivät kiusaamaan ylämäkiä punnertavaa matkaajaa. Lakselviin en tällä kertaa jäänyt pidemmäksi aikaa asioimaan, koska tavoitteeni oli päästä Stabbursdalen Feriesenterin leirintäalueelle, jonne oli vielä noin 17 km matkaa, tällä kertaa Lakselvistä pohjoiseen pitkin Porsangerinvuonon länsirantaa. Liikennettä tällä E6-osuudella oli kohtalaisen paljon, mutta maastollisesti pätkä ei ollut erityisen paha, vain muutama nousu ja nekin melko lyhyitä. Perillä Stabbursdalenissa olin klo 19:45, telttapaikka maksoi 150 NOK mutta täälläkin suihku oli ilmainen (tosin sellaista uimahallimallia, jonka nappia pitää painaa noin kymmenen sekunnin välein, jotta vedentulo ei lakkaa). Kelvolliset telttapaikat tuntuivat olevan hieman kortilla, mutta lopulta löysin sopivan tuulensuojaisen pläntin tyhjillään olleen asuntovaunun vierestä. Keittiössä kännykkääni ladatessani tapasin kaksi kuopiolaista kaverusta, jotka olivat keltaisella alkuperäis-Minillään palaamassa Nordkappista. Heidän mukaansa Minin ominaisuus on Kuplan tapaan öljyn tiputtaminen - kuulemma kaikki on auton kulkemisen kannalta hyvin niin kauan kuin tankatessa joutuu laittamaan melkein saman verran öljyä kyytipojaksi...

Stabbursdalenista olisi ollut reissun toinen tilaisuus poiketa Trollholmsundin kivisten peikkojen luona, mutta 40-50 kilometrin lisäkierros jäi tälläkin kertaa toteutumatta sillä tekosyyllä, että oli jo myöhä ja aamulla pitäisi herätä aikaisin, jotta ehtisin Nordkappista tulevan Eskelisen kyytiin. Alun perin olin suunnitellut polkevani vielä Karasjoen kautta Karigasniemelle, mutta huomiseksi luvattu kova etelätuuli aikaisti päätöstäni bussiin hyppäämisestä yhdellä päivällä. Peikot saivat siis jäädä omiin oloihinsa, sillä oli aika painua pehkuihin.

148 (972/1008) km Ifjord - Lakselv - Stabbursdalen

Hopseidet halkaisee Nordkyn-ylängön kahtia

14.7. ma

Kun aamulla heräsin lyhyeksi jääneiden yöunien jälkeen, ketuista ei näkynyt jälkeäkään ja meetvurstikin päätyi lopulta matkaajan omaksi energianlähteeksi. Sää oli edelleen pilvinen ja lämpöä noin 10 astetta, tuuli oli yön aikana kääntynyt koillisesta kaakkoon. Toisin sanoen tänään oli odotettavissa sivumyötäistä menoa siivittämään, mutta valitettavasti paino oli sanalla "sivu", joten ajolinjan pitämiseksi joutui taas kaksin käsin tekemään töitä. Hieman ennen Mehamnia eiliseltä tuttu saksalaistätikin ajeli taas vuokra-Auriksellaan tunnistaen nähtävästi minut, koska ohitti torvea tuutaten ja kättä tervehdykseksi heilauttaen. Mehamnissa jatkoin omatekoisen aamupalan syöntiä Red Tree -majatalon edustalla (kyseinen majatalo on muuten saanut paljon positiivisia kommentteja muilta matkaajilta). 

Paluupätkä Mehamnista Kjøllefjordin tienristeykseen oli profiililtaan suhteellisen tasaista seuraten Mehamnelvan uomaa. Varsinainen nousu Nordkinnhalvøyan ylängölle alkoi heti risteyksen jälkeen, tuuli oli edelleen vahvasti sivuvastainen. Ylängöllä maisemaa hallitsi loputon kivierämaa, jota rikkoivat hajanaiset lumilaikut sekä pienet ja vähän suuremmatkin lammet. Pohdin mielessäni, mistä löytäisin leiripaikan jos jokin yllättävä hätätilanne pakottaisi yöpymään ylängöllä. Tulin siihen tulokseen, että lumilaikut lienevät ainoa mahdollisuus leiriytymiseen, olettaen että saisi ensin roudattua varusteet paikalle nilkkojaan hajottamatta - onneksi nämä ajatukset jäivät pelkäksi preppaukseksi, matka eteni ilman sen kummempia vastoinkäymisiä.  

Tie laskeutui hetkeksi alas ylängöltä Hopseidetissä Hopsfjordenin rannalla, jossa bongasin ilmeisesti merikotkan liihottelemassa vuonon rannalta toiselle. Uusi nousu alkoi heti kohti Slettfjelletiä, jonka ylittävä tieosuus "Nordkynvegen" on Finnmarkin uusin tie ja rakennettu 1989. Slettfjelletin ylitys kohosi aina noin 350 metriin (tosin asiasta kertova kyltti oli norjalaiseen tyyliin tien alussa eikä todellakaan korkeimmalla kohdalla), maasto oli samanlaista kivilouhikkoa kuin edellinen ylänkökin. Reinoksvatnan levähdysalueelle pysähtyi samaan aikaan matkailuautollaan liechtenstanilainen mies koirineen - jutustelimme siinä hetken pyöräretkeilystä, hän kertoi olleensa takavuosina tyttöystävänsä kanssa pyöräilemässä Kanadan halki. Noin 2000 km kohdalla itikat olivat kuitenkin saaneet yliotteen, kun tyttöystävän silmä oli muurautunut umpeen puremien turvottamana. Siinä tilanteessa oli ilmeisesti ollut vain yksi vaihtoehto: ostaa käytetty auto ja jatkaa matkaa peltikuoren suojassa. Liechtenstanilainen meni ohitseni vielä monta kertaa tämän jälkeenkin, koska syystä tai toisesta hän kolusi autollaan kaikki mahdolliset sivutiet (lue: kärrypolut).

Slettfjelletin ylityksen jälkeen tie alkaa laskeutua kohti Bekkarfjordia, puurajan lähestyessä huomasin kolmen kotkan (en osaa tarkemmin sanoa olivatko maa- vai meri- sellaisia) liitelevän läheisen rinteen nosteessa. Bekkarfjordissa aurinko alkoi jälleen paistaa lähes kirkkaalta taivaalta ja shortsikelit tuntuivat tulleen taas takaisin. Ennakolta tiesin päivän etapin ainoan kaupan olevan Lebesbyssä, joten odotin innolla evästaukoa. Pettymys oli kuitenkin melkoinen, kun kyseinen kauppa olikin suljettu ilman minkäänlaista tietoa aukioloajoista. Niinpä kurnivaa mahaa piti hieman hillitä manteli-rusina-sekoituksella, jota olin varannut mukaan tällaisia tilanteita varten. Päivän etappi ilman kaupan kauppaa kuitenkin läheni jo loppuaan ja luottavaisena oletin pääseväni ruokapöytään perillä Ifjord Campingissa. 

Kun saavuin Ifordiin lopulta klo 18, aurinko paistoi ja lämpöasteita oli jonkin verran yli 20. Pusikkoinen rekkaparkin, syrjäisen takapihan ja ikääntyneen mökkikylän sekoitukselta näyttävä leirintäalue kuhisi mäkäräisiä. Tämä oli itse asiassa ainoa leiriytyminen, jossa jouduin vetäytymään hyttyshatun suojaan. Telttapaikka maksoi suolaiset 160 NOK, mutta suihku oli sentään ilmainen - huoltotilat olivat ajan hampaan nakertamia ja tasoltaan koko reissun pohjanoteeraus, mutta perussiistit kuitenkin. Kahvilassa tilaa oli hulppeasti, 70- tai 80-luvulta olevien kalusteiden keskellä oli silti kovin vaikeaa kuvitella tupaa täynnä asiakkaita, vaikka taustamusiikkina kaiuttimista valuikin messevää norjakantria. Eräs australialainen pyörämatkaaja on blogissaan kirjoittanut syöneensä juuri täällä elämänsä kalleimman - ehkä myös huonoimman - hampurilaisensa. Hintoihin sen enempää huomiota kiinnittämättä ja sitäkin nälkäisempänä päädyin tilaamaan listan kalleimman annoksen eli Ostesnitzelin ranskalaisilla sekä jälkiruoaksi vohvelin. Vohvelin osalta yllätyin positiivisesti, kun tarjolla oli peräti neljää erilaista hilloa plus kullanruskeaa juustoa - tämä oli ehkä reissun toiseksi paras vohveli, kylmänä se hassasi ykköstilan... Leike ei varsinaisesti ollut mikään gourmet-annos, mutta sai sillä nälän hetkeksi karkotettua ja suolatasapainon täydennettyä. Nälkä kuitenkin palasi vielä myöhemmin illalla, joten päätin vielä maistaa mukanani olleita Adventure Food -retkiruokia. Hedelmäinen curry ei tehnyt erityisempää vaikutusta, mutta mysliannos oli hieman maukkaampi. Kaloritäydennystä olin saanut kuitenkin niistä sen verran, että jaksoin laittautua nukkumaan jätettyäni noin miljoona mäkäräistä teltan ulkopuolelle. 

125 (824/1008) km Gamvik - Ifjord

Finnkirka ennen Kjøllefjordia

13.7. su

Aamu valkeni aurinkoisena mutta tuulisena, joten teltan kasaaminen vaati hieman säätämistä. Vaikka Norjassa kauppojen sunnuntaiaukiolo ei liene vielä vapautunut samalla tavalla kuin esimerkiksi Suomessa, Honningsvågin Coop-market aukesi kuitenkin puoleltapäivin. Sinne siis aamupalaa ostamaan: 150 gramman paketti kullanruskeita juustoviipaleita, puolen litran jogurtti, pari banaania. Honningsvågin harvat ruokapaikat avasivat myös ovensa näin sunnuntaina klo 13, joten käytin tilaisuuden hyväkseni ja tankkasin vielä kinkkupekonimunakkaan sekä jälkiruokajäätelön verran ennen siirtymistä Hurtigrutenin laiturille.

Tällä kertaa pohjoiseen menevistä laivoista oli vuorossa Richard With, jonka lähtö oli aikataulun mukaan 14:45. Honningsvågissa laiva on laiturissa pidempään kuin muualla, jotta matkustajat ehtisivät käydä bussiekskursioilla Nordkappin suunnalla. Niinpä pääsin lastaamaan itseni ja pyöräni jo hyvissä ajoin laivaan, lipun hinnaksi tuli tälläkin kertaa 283 NOK. Ennen laivan lähtöä henkilökunnalla oli laaja pelastusharjoitus, jossa oli kyse kuvitteellisesta tulipalosta alakannella laivan keskikohdassa. Harjoituksen pääsisältönä näytti olevan osastojen hallittu evakuointisimulaatio sekä pelastusveneiden testaus - harjoituksen lopussa nimittäin soitettiin "abandon ship"-äänimerkki. Kuulutuksilla toki rauhoiteltiin risteilyvieraita ja korostettiin, että kyseessä on pelkkä harjoitus.

Kun aikataulun mukainen lähtöhetki koitti, pääosin italialaiset risteilyvieraat valuivat hitaasti Honningsvågin keskustasta kohti laivaa, joten matkaan päästiin vasta 15:05. Laivan kahviossa välipalaksi valikoituivat melko mielikuvituksettomasti jälleen kerran katkarapuvoileipä ja vohveli... Tällä lyhyellä välillä Honningsvågista Kjøllefjordiin ei ollut juuri muita maisemallisia kohokohtia kuin Finnkirka-niminen kalliomuodostelma vähän ennen Kjøllefjordia. Kovasta tuulesta huolimatta aika monet siirtyivät kuulutuksen innoittamina ulos kannelle kuvaamaan Finnkirkaa, joka juuri sopivasti kylpi auringonpaisteessa. Hetikohta tämän jälkeen pääsimmekin perille Kjøllefjordin laituriin, jossa keski-iän paremmalle puolelle ehtinyt saksalaistäti aiheutti vuokra-Auriksellaan sydämentykytystä autohissiä operoineelle miehistön jäsenelle. Auriksen vasen etupyörä oli nimittäin jo kiivennyt ajorampin reunuksen päälle ja vain ihmeen kaupalla se jäi putoamatta rampin reunan yli, eikä muutenkaan Auris saanut lopulta osumaa mihinkään. Ohjaamosta kuului vain hysteeristä naurua... 

Oma urakkani jatkui pitkällä nousulla heti Kjøllefjordista, tällä kertaa vaikeuskerrointa lisäsi melkoisen tyrmäävä vastatuuli koillisesta noin 10 m/s nopeudellaan. Tuulensuunta oli täsmälleen vastainen lähes koko matkan aina Gamvikiin asti, eikä suoraan pohjoiseen suuntautuva 888-tien osuus Mehamniin ollut välillä mitenkään helpompi tarjotessaan tuulen sivuvastaisena - pikemminkin se vaati vielä enemmän keskittymistä ajamiseen, jotta pystyi säilyttämään turvallisen ajolinjan. Mehamnin ja Gamvikin välinen tieosuus on melkoista vuoristorataa, sillä vajaan 20 km matkalle taisi mahtua ainakin neljä nousuosuutta. Gamvikista Slettnesin majakalle johtava tien loppuosa oli sorapintaista ja melko karkeaa sellaista, joten kuormatulla pyörällä polkeminen ei ollut erityisen miellyttävää, vaikka renkaat eivät ihan kapeimmasta päästä olleetkaan. Koska kello oli jo reilusti yli iltakuuden, ei ollut enää toivoakaan päästä tutustumaan majakkaan sisäpuolelta, joten tuulisessa ja pilvisessä säässä tyydyin räpsimään muutaman kuvan tämän reissun kaukaisimmaksi pisteeksi mieltämästäni paikasta.

Kun palasin majakalta takaisin Gamvikiin etsimään leiripaikkaa, kaksi nuorta kettua kisaili tien pientareella päästäen aika eläimellisiä ääniä ennen kuin pelästyivät minua ja säntäsivät tiehensä. Tuuli laantui hieman kun pääsin Gamvikin kylänraitille noin klo 22:30, mutta se yltyi jonkin ajan kuluttua uudestaan. Telttani on varsin hankala yksin pystytettäväksi kovassa tuulessa, joten luovuin pittoreskien wildcamp-paikkojen etsimisestä meren äärellä ja keskityin hakemaan suojaisampaa yösijaa. Lopulta myöhäisen ajankohdan ja tuulen ajamana kompromissina teltalle löytyikin paikka paikallisen koulun takaa, jossa lähin näkyvissä oleva talo oli tyhjillään. Leiripaikan takana oli vanhoja kallioon rakennettuja bunkkereita. Iltapalaksi mutustelin myslinäkkäriä basilikameetvurstin kera, suklaakeksejä sekä kaakaonmakuista palautumisjuomaa. Melko pian kuitenkin uni vei voiton, vaikka jäinkin puolihorroksessa pohtimaan, mahtaisivatko aiemmin näkemäni ketut saada vainun aamua varten jättämästäni meetvurstipaketin lopusta...

77 (699/1008) km Kjøllefjord - Gamvik - Slettnes - Gamvik

Kannatti punnertaa...

12.7. la

Aamulla sää oli pilvinen ja koleahko, päivälämpötilakaan ei kohoaisi tänään kuin 12 plusasteeseen. Leirin sain purettua seitsemään mennessä, minkä jälkeen kiertelin ympäri Havøysundin keskustaa ja sen laitamia. Storvanns-ulkoilupuistossa löysin toisenkin sopivan wildcamp-paikan - ehkä suojaisampi kuin edellisyönä käyttämäni - koulun ja Polar-hallin yläpuolella lähellä uimapaikkaa pengerryksen suojassa. Samalla olin sen verran virheellisen tiedon varassa, että oletin Hurtigrutenin tulevan satamaan 9:15 ja lähtevän uudelleen matkaan 9:45, mutta hämmästyksekseni Vesterålen-laiva töräytti saapumissoittonsa varttia vaille yhdeksän, eli lähtö olikin jo 9:15! Onneksi huomasin reagoida riittävän nopeasti eikä siinä loppujen lopuksi mitään kiirettä ollutkaan, koska autohissin ramppia ei saatu heti tasattua laiturin kanssa. Lopulta laiva saatiin kallistettua sopivaan asentoon ja pyöräkin pääsi mukaan autokannelle - matkalipun hinnaksi tuli tälle parin tunnin yksittäispätkälle 283 NOK.  

Aamupalaksi valikoituivat laivan kahviossa katkarapuvoileipä, vohveli ja kupponen teetä. Kovin pitkään ei laivassa kuitenkaan ehtinyt notkua, sillä saavuimme Honningsvågiin klo 11:15. Koska tiesin jo etukäteen, että päivän Nordkapp-pyörähdys nousuosuuksineen tulee vaatimaan reilusti energiaa, suuntasin heti paikalliseen kahvilaravintolaan lihapullapastalle, joka olikin ihan kelpo esitys 150 NOKin hintaan. Honningsvågissa oli samaan aikaan paljon myös brittiläisiä risteilyvieraita, joista muutama vanhempi herrasmies ehti ihastella pyörääni ja varsinkin sen kuorman määrää. Olivat kuulemma itsekin retkipyöräilleet Skotlannissa, mutta lähinnä Visa-kortin kanssa...

Ennen varsinaista Nordkapp-lenkkiä sain hieman kevennettyä kuormaani, koska kävin ensin pystyttämässä leirin Nordkapp Campingissa (telttapaikalla hulppea hintalappu 200 NOK, mutta olemmehan turistivirtojen ytimessä...) muutama kilometri Honningsvågista Nordkappin suuntaan. Tuuli pyöritteli telttaa jo maassa siihen malliin, että yritin löytää mahdollisimman suojaisan paikan grillikatoksen ja pienen kalliomuodostelman takaa. Saatuani leirin valmiiksi ei muuta kuin matkaan kohti tämän reissun pääkohdetta! Ylämäki otti heti Skipsfjordenin jälkeen luulot pois polkijasta, eikä nousua helpottanut yhtään se, että tiellä oli todella paljon liikennettä, erityisen runsaasti myös turistibusseja Honningsvågista risteilyvieraita kuljettamassa. Aikaisempien reissujen tapaan norjalaiset autoilijat ottivat pyöräilijät kiitettävästi huomioon, eivätkä muiden maidenkaan turistit tässä suhteessa paljon huonommiksi jääneet - suomipojankin autosta ovat alkaneet etupyörät kääntyä vähän paremmin täällä norskeilta mallia saatuaan. Ainoat läheltä piti -tilanteet ovat olleet sveitsiläisten asuntoautojen kanssa, mistä sitten johtuneekaan...

Puuttomassa maisemassa Nordkapp ja sen rakennukset näkyivät todella kauas, tällä kertaa vaikutelmaa korosti vielä auringon ilmaantuminen juuri Nordkappin kohdalle samalla kun muu maisema oli pilvien varjostama. Kovista nousuista jälkimmäinen alkoi Skarsvågin (maailman pohjoisimmaksi kalastajakyläksi mainostettu) risteyksen jälkeen tasaantuen sitten ylängöksi, joka lopulta päättyi Nordkappin lähes pystysuoraan seinämään pudoten yli 300 metriä alempana olevaan mereen. Lähestyessäni tuota tien päätepistettä olin jo valmistautunut pulittamaan ties millaisen riistohinnan, joka ennakkotietojen mukaan pitää maksaa, jotta pääsisi edes alueelle, puhumattakaan varsinaisesta Nordkapp-hallista. Yllättäen lipunmyyntikopin tyttö viittilöi minua ajamaan autojen ohitse, koska polkupyörille tämä lysti ei maksa mitään! Ja niinhän siellä heidän webbisivuillaankin näyttää todella lukevan: "Me pyrimme ympäristöystävällisyyteen tarjoamalla ilmaisen sisäänpääsyn niille vieraille, jotka saapuvat jalkaisin, polkupyörällä tai jollakin muulla motorisoimattomalla kulkuvälineellä".

Parkkipaikalla vastaan polkaisi nuori belgialainen pariskunta, joka oli aloittanut reissunsa huhtikuun alussa Italiasta. Nyt takana oli yli 6000 kilometriä ja pyörien keulat suunnattu kohti Altaa, josta aikoivat lentää kotiin. Vielä hieman pöllämystyneenä turistirysä-statuksen aavistuksenomaisesta karisemisesta tulin ostaneeksi Nordkapp-hallin kahviossa välipalaksi jo toisen katkarapuvoileivän samana päivänä. No, ehkä polkemista on ollut riittävästi hoitamaan pois ylimääräinen huono kolesteroli... Valtavan kokoisesta matkamuistomyymälästä yritin löytää sopivia tuliaisia ja edustavia postikortteja, lähes 500 NOKkia pulitettuani arvelin onnistuneeni ainakin kohtalaisesti. Ennen lähtöäni takaisin Skipsfjordeniin kolusin vielä läpi kaikki alueen pikkunähtävyydet (mukaanlukien Pyhän Johanneksen ekumeeninen kappeli ja thaimaalainen museo Nordkapp-hallin alle louhitussa tunnelissa) sekä mielenkiintoisimmat kuvakulmat jotka kännykkäkameralla saattoi tavoittaa. Aurinkokin alkoi pilkahdella pilvien välistä juuri sopivasti.

Paluumatkalle suunnittelemani pistokäynnit Skarsvågin ja Gjesvaerin kalastajakylissä jäivät lopulta toteuttamatta. Syystä tai toisesta reidet alkoivat tässä vaiheessa tuntua jo aika tyhjiltä ja noista käynneistä olisi kertynyt aimo annos lisänousuja. Esimerkiksi Gjesvaerin tienristeys oli noin 250 metrin korkeudessa, ylimääräisiä kilometrejäkin olisi tuosta koukkauksesta tullut maratonin verran. Ilman noita poikkeamia paluumatka oli miellyttävän laskuvoittoinen, joten Skipsfjordenin leiriin palasin lopulta yhdeksän maissa. Illan aurinkoisessa mutta koleassa (kymmenisen astetta lämmintä) säässä tein vielä ketjuhuollon ennen kuin painuin pehkuihin pitkähkön päivän jälkeen.

72 (622/1008) km Honningsvåg - Skipsfjorden - Nordkapp - Skipsfjorden

Kallioiden keskellä kohti Havøysundia

11.7. pe

Aamu valkeni tälle reissulle poikkeuksellisesti pilvisenä, viileänä ja tuulisena. Kävin aamupalalla Russenes Kroassa, minkä jälkeen pääsinkin sitten liikkeelle klo 9. Päivän tavoite olisi polkea turistitie 889:ää Havøysundiin, löytää sopiva wildcamping-paikka ja päästä seuraavana aamuna Hurtigrutenin kyytiin Honningsvågiin. Turistitie 889 kulkee varsin vaihtelevissa maastoissa, vuoroin liuskekivistä merenrantaa halkoen ja vuoroin tunturiylänköjen poikki. Niinpä tälle päivämatkalle osui jälleen kolme merkittävämpää nousuosuutta, jotka tosin viilenneen kelin ansiosta tuntuivat "huomattavasti" helpommilta kuin aiempien päivien nousut. Evästäydennyksiä en pystynyt matkan varrella tekemään, koska kauppoja ei ollut lainkaan (aivan tien alussa Kokelvissa olisi ehkä  sellainen ollut). Koko sadan kilometrin pätkä oli nousuineen sen verran hidasvauhtinen, että perille Havøysundiin saavuin vasta iltaseitsemältä. Takavuosina Havøysundiin on päässyt ainoastaan lautalla, mutta vuonna 1988 rakennetun sillan yli liikkuminen on helpottunut huomattavasti. 

Koska eväät jäivät tällä pätkällä vähiin kauppojen puutteen vuoksi, suuntasin suoraan Hotel Havøysundin valmiiseen pöytään kunnon entrecoten ääreen, eikä se mikään huono annos ollutkaan. Loppujen lopuksi ei jäänyt edes hirveästi harmittamaan, että en enää jaksanut kammeta ylös läheisen tuulivoimapuiston laelle Arctic View -ravintolaan, jossa kaiketi olisi voinut olla varsinaisia gourmet-elämyksiä. Ennen wildcamp-paikan etsimistä käväisin vielä paikallisessa ruokakaupassa täydentämässä eväsvarastoja. Lisäksi selvitin Hurtigrutenin lähtölaiturin sijainnin, ettei tarvitse sitten aamulla laivan töräyttäessä lähtönsä merkiksi torveaan havaita, että nyt ollaan väärällä puolella vuonoa... no, kyllähän laituri oli ihan siinä keskustan tuntumassa ja jopa samalla rannalla. Leiripaikan hakemiseen menikin sitten hieman enemmän aikaa. Päädyin lopulta kylän yläpuolella sijaitsevan levähdyspaikkapöydän viereen paikallisen hautausmaan tuntumassa, josta oli melko  pitkä matka näköyhteyden päässä oleviin taloihin. Käytännössä lähimmät talot taisivat tosin olla lähempänä kuin jokamiehenoikeuteen tarvittavat 150 metriä, mutta ne olivat näkymättömissä rinteen suojassa leiripaikkani alapuolella. 

100 (550/1008) km Olderfjord - Havøysund

Melko leveä "pyörätie"

10.7. to

Aurinko jaksoi edelleen paistaa kirkkaalta taivaalta, kun sain purettua leirin aamulla klo 5:40 ja siirryin Hurtigbåtin (308 NOK) laiturille. Hammerfestiin menevä katamaraanialus lähtee torstaisin pari tuntia muita päiviä aikaisemmin, koska se kiertää Loppan Hasvikin lisäksi myös kaikki Rogasundetin laiturit. Pyörän saaminen laivaan oli hieman vaivalloista, koska lastaussilta oli kovin kapea ja se laskeutui hyvin jyrkästi laivan kannelle. Homma onnistui lopulta suhteellisen nopeasti kunhan ensin irrotin kaikki laukut. Øksfjordista kyytiin ei tullut muita minun lisäkseni, mutta Hasvikissa matkustajamäärä kasvoi noin kymmeneen - Søroya-festivaali taisi olla lopuillaan. Hasvikin jälkeen laivan miehistö alkoi paistaa vohveleita, jotka vastapaistettuina olivat itse asiassa koko reissun parhaat hilloineen, kermaviileineen ja juustoineen kaikkineen! Perillä Hammerfestissä olimme klo 9:40 kymmenisen minuuttia edellä aikataulua. Varsinaista aamupalaa kävin ostamassa paikallisesta Mega Coopista, mukaan tarttui muun muassa 120 gramman paketti kermajuustoviipaleita jotka söin yhdeltä istumalta parin tuoreen täysjyväsämpylän kera. Paikallisista nähtävyyksistä kävin bongaamassa meridiaanipatsaan, joka on ns. Struven kolmiomittausketjun pohjoisin piste.

Helle jatkoi paahdettaan edelleen lähes 30 asteen voimalla, paikallisten mukaan tällaista on ollut viimeksi ehkä joskus 60-luvulla. Hammerfestin ulosmenotiellä on paljon liikennettä mutta myös monia uusia tunneleita, joiden kiertoteillä pyöräilijä saa edetä rauhassa todella leveällä "pyörätiellään". Tiellä oli myös yllättäen kohtalaisen paljon poroja, jotka jo aiemmin totuttuun tapaan eivät juurikaan välitä autoista mutta pyörän nähdessään pinkaisevat pakoon tosi nopeasti. Tätähän olen käyttänyt jo edellisillä reissuilla "tekosyynä" sille, että en ole saanut otettua yhtäkään lähikuvaa poroista...

Ohitettuani Stallo-uhrikiven ja ylitettyäni maailman pohjoisimman riippusillan saavuin Kvalsundiin, jossa oli sopiva hetki jälleen käydä kaupassa ja pitää pieni evästauko. Samalla kuitenkin unohdin, että Kvalsundin "keskustassa" olisi ollut nähtävillä kalliopiirroksia, jotka nyt saivat jäädä omaan rauhaansa. Niinpä matka jatkui edelleen, kunnes saavuin Skaidiin varsinaiselle ruokatauolle paikallisen huoltoaseman krouviin. Päädyin tilaamaan lehtipihvin ranskalaisilla, mutta pihvi oli melkoinen pettymys: teollisen soikea, jauhelihasta tehty mauton laatta. No, ainakin ranskalaisista sai hieman suolatäydennystä ja jäävedessäkin oli oikeasti jääpaloja... Aterian jälkeen alkoi päivän viimeinen rykäisy kohti Olderfjordia, mikä käytännössä tarkoitti uuvuttavan kuumaa nousua jonkinmoiselle ylängölle, jossa oli paarmoja enemmän kuin riittävästi. Tietysti juuri tänne sattui koko reissun ainoa ketjun putoaminen eturattaalta pienemmälle vaihdettaessa. Pyörää ei saanut minnekään nojalleen, joten jouduin taiteilemaan ketjun paikoilleen samalla kun pidin pyörää pystyssä ja huidoin paarmoja pysymään kauempana. Jälkimmäisessä en täysin onnistunut, sillä yksi pirulainen onnistui puraisemaan kämmenselkään ajohanskan läpi...  

Saavuin lopulta puoli kuuden aikoihin Olderfjordiin, jossa leiriydyin Russenes Campingiin (80 NOK, suihku poikkeuksellisesti vain 5 NOK, tosin minuuttejakin oli tavallista vähemmän joten lopulta jouduin käyttämään myös toisen vitosen). Tämänpäiväisen ketjujumpan vuoksi päätin tehdä reissun ensimmäisen ketjuhuollon, jotta saisin ketjun nivelet taas notkistettua. Naapurissa oli leiriytyneenä hollantilainen kulttuuriorientoitunut pariskunta, joka oli tällä kertaa reissussa autolla vaikka pyöräretkeilykään ei ollut heille tuntematon käsite. Pariskunnan mies oli vannoutunut Iiro Rantala -fani, joka oli käydessään Suomessa Uudenkaupungin konsertissa (ilmeisesti edellisenä vuonna?) aidosti yllättynyt siitä, että Iiro soittaa myös klassista... Tämänkertaisella reissulla he olivat saaneet omakohtaista kokemusta teltan lasikuitukaarten jännityskestävyydestä helteisissä lämpötiloissa (ilmeisesti kriittinen raja on yli +23 astetta), koska heidän telttansa oli sanonut sopimuksensa irti pari yötä aiemmin Kirkeportenin leirintäalueella lähellä Nordkappia - loppuyö menikin sitten autossa nukkuen. Onneksi he olivat kuitenkin kohtalaisen lähellä Honningsvågia, jossa he saivat seuraavana päivänä paikallisessa urheiluvälinekaupassa tingittyä uuden teltan itselleen.  

Alkuperäisen suunnitelman mukaan tänään olisin voinut vielä illalla käydä Trollholmsundissa katsomassa kivettyneitä peikkoja vuonon rannalla. Helteinen päivä oli kuitenkin vaatinut veronsa, joten 70-80 kilometrin ylimääräinen lenkki ei tuntunut erityisen houkuttelevalta, ja niinpä lopulta luovuin ajatuksesta. Olderfjordissakin oli päästy vielä tänään 30 asteen lämpötiloihin asti, mutta illalla ja yöllä ilmassa alkoi olla jo hieman merkkejä sään muutoksesta, sillä heräsin keskellä yötä tuulen riepottaessa hieman telttaa. Kaiken varalta kömmin ulos kiinnittämään osan myrskynaruista, koska hollantilaispariskunnan huonon onnen jälkeen en halunnut välttämättä testata alumiinikaarten ravistuskestävyyttä...

90 (450/1008) km Hammerfest - Olderfjord

Wildcamp Øksfjordin paarmojen keskellä

9.7. ke

Uni maittoi yllättävän pitkään, sillä lähtö oli tänään vasta kahdeksan maissa. Tästäkin päivästä oli tulossa aikaisempien tavoin helteinen, joten ei muuta kuin shortseissa taas liikkeelle. Tanskalainen aikoi tehdä tänään vain lyhyen ajopäivän, joten hän jäi vielä omaan leiriinsä eikä saanut minua enää matkalla kiinni. Tarkoituksenani oli ostaa aamupalaa Øksfjordhamnissa parinkymmenen kilometrin päässä Fosselvistä, mutta paikallinen kauppa olikin lopetettu. Niinpä valmistauduin pelkän keksipaketin voimalla Kvaenangsfjelletin ylitykseen, jossa tie nousee lähes 400 metrin korkeuteen asti. Nousu oli tähänastisista ehkä kuumin - ei oikeastaan tuulenvirettäkään kulkijaa viilentämässä - ja pahiten paarmojen pyörittämä. Päästyäni tunturiylängön viilentävään tuuleen huomasin takanani suuren porotokan, joka tallusteli ison lumilaikun halki. Ennen pitkää laskua ylängöltä alas Badderfjordin rantaan pääsin vihdoin tankkaamaan Gildetunin retkeilymajalle, myöhäiseksi aamupalaksi eivät tosin valikoituneet ne kaikkein terveellisimmät suuhunpantavat: superylimakea pekaanipähkinäsuklaatoffeeleivos, vohveli hillolla ja kermaviilillä (mutta ei kuitenkaan kullankeltaisia makeahkoja juustoviipaleita, jotka olisivat kruunanneet makuelämyksen...) ja hieman arkisempi juustokinkkusämpylä. 

Äkillisen sokeriyliannostuksen jälkeen pitikin sitten taas vähitellen asennoitua seuraavaan nousuun, joka johdatti matkaajan Badderfjordin pohjukasta kohti Burfjordia. Tämän nousun jälkeen oli taas luonnollisesti vuorossa lasku Burfjordin kylään, mutta tällä kertaa tietyömaa oli muuttanut laskun viimeiset kolme kilometriä soratieksi. Vaikka autojen pitikin ajella kolonna-auton ("ledebil") perässä, pyörällä ei tarvinnut kuitenkaan tällä kertaa hypätä kyytiin, vaan keskeneräiselle tielle mahtui hyvin myös vastaantulijoiden kanssa. Omatunto soimasi vielä Gildetunin välipalan jälkeen sen verran, että Burfjordissa päätin jatkaa aamupalaa vähän ruokaisammissa merkeissä ja niinpä lusikoin suuhuni puoli litraa metsämarjajogurttia hedelmien ja voileipien kera.

Alun perin tarkoituksenani oli syödä päivän varsinainen ateria Langfjordbotnissa (esimerkiksi Altafjord Campingissa), mutta en onnistunut ruokapaikkaa sieltä löytämään. Seuraava yritys oli Tappeluft Opplevelser -ravintola, jossa oli kyllä komeat puitteet mutta joka oli käytännössä suljettu (näin ymmärsin) perjantaihin asti. Sieltä kuitenkin sain ostettua hieman juotavaa viilennykseksi ja nestevajeen pienentämiseksi. Ilman kunnon ateriaa matka jatkui jälleen paahtavan nousun merkeissä Øksfjordbotniin, jonka jälkeen oli pitkästä aikaa vuorossa tunnelin kierto - vanha kulkuväylä oli ajettavassa kunnossa, vaikka täälläkin oli raivattu lukuisia maanvyörymiä kevään jäljiltä. Päivän tavoite täyttyi iltaseitsemältä, kun saavuin Øksfjordiin. Kiertelin ensin asutuksen laitamia sopivan wildcamp-paikan löytämisen toivossa, mutta täällä ei tuntunut olevan kovin paljon vaihtoehtoja. Aivan tien päässä rannan tuntumassa olisi ehkä ollut pieni ulkoilualueen tapainen, mutta lähitalot olivat sen verran lähellä etten arvannut leiriytyä sinne. Myös läheisessä Vassdalenissa oli toinen pieni ulkoilualue, mutta siellä pusikko oli sen verran korkeaa ettei sopivaa teltanpaikkaa oikein löytynyt. Lopulta päätin palata hieman ennen Øksfjordia olleelle levähdyspaikalle, josta laskeutui polku kohti rantaa ja jonka varrelta löytyi riittävän tasainen varvikko (lämpimän sään innoittamina myös suurehko määrä sekalaisia lentäviä öttiäisiä...) telttaa varten. Ennen leirin pystytystä poikkesin vielä kauppaan hakemaan iltapalatarvikkeita, mm. myslinäkkäriä, salamia, juustoa, mustikkariisiä yms. Nukkumaan piti mennä aikaisin, koska laiva lähtisi seuraavana aamuna jo 6:20.

143 (360/1008) km Fosselv - Øksfjord