keskiviikkona, heinäkuuta 12, 2017

Hamningbergissä ollaan jälleen...


Yöllä satoi jälleen jonkin verran mutta aamuksi taivas oli jo poutaantunut ja lämpötila noussut 16 asteeseen. Olin etukäteen tilannut aamiaisen, joka onneksi oli eilistä illallista hieman maistuvampi kokonaisuus: mysliä, muroja, hilloa, kanamunia, leipää, meetwurstia, juustoa, omenamehua. Kello 8:45 pääsin liikkeelle kohti Vesisaarta, jonne saavuin noin tunnin kuluttua. Tuuli oli harmillisesti tehnyt täyskäännöksen sitten eilisen, joten tänään saikin taas puskea vastatuuleen. Kun kävin Vesisaaressa ruokakaupassa välipalavarastoa täydentämässä, kaupan pihaan autolla saapunut paikallinen retkipyöräilyn harrastaja alkoi jutella varusteista - satuimme olemaan molemmat saman pyörämerkin käyttäjiä. Matka jatkui kohti itää vastatuulessa vuorotellen auringonpaisteessa ja kuuropilvien alla, Ekkeröy oli puolenpäivän taukopaikka. Paikallisessa museokahvilassa oli jälleen mahdollisuus nauttia vohvelista kaikilla lisukkeilla, samalla ajauduin keskusteluun viereisen pöydän tamperelaisten ja oululaisten lomailijoiden kanssa.

Tiukka pusertaminen vastatuulessa jatkui koko päivän, Domenin ylityksen jälkeen Hamningbergin tienhaaraan ehdin klo 17. Kapean ja mutkaisen tien päähän siitä oli vielä lähes 40 kilometriä, jotka kuvaus- ja muine taukoineen taittuivat noin kolmessa tunnissa. Sää oli pilvinen ja sadetta enteilevä mutta edelleen kohtalaisen lämmin (16 astetta). Hamningbergin kylään oli ilmestynyt uusi huonemajoitus- ja kahvilarakennus, mutta "åpen"-kyltistä huolimatta kahvila oli sulkeutunut jo iltakuudelta. Edellistä Varangerin reissua mukaillen leiripaikaksi valikoitui tälläkin kertaa hieman kylän ulkopuolella sijaisevan hautausmaan ympäristö. En muista, oliko viereinen asuntoautojen parkkipaikka olemassa jo viime kerralla, mutta nyt se kyllä vei parhaimman terän Euroopan reunan idylliltä. Lähiympäristössä tallustelevista matkailijoista huolimatta sain leirin valmiiksi puoli yhdeksän aikaan seuraavaksi vuorossa oli reissun ensimmäinen Trangia-ateria Pasta Bolognese -aineksista. Sadepisarat alkoivat kevyesti putoilla aterioinnin aikana, varsinainen sade alkoi klo 21.

Pyörän liikkeet
  • 138 km (Vestre Jakobselv - Hamningberg)

Ei kommentteja: