Lofoottien jälkipyykki

Kuvakoosteet

• Lofootit 2009 - sinne
• Lofootit 2009 - takaisin

Yleisfiilis

• Monipuolinen reissu, suurimmalta osalta varsin mielenkiintoinen reitti.
• Kunto riitti hyvin ja kalustokin pysyi ehjänä.
• Sään puolesta kohtuullinen ainakin norjalaisen mittapuun mukaan - aurinkoa olisi toki saanut olla enemmän kuvaamisen kannalta.

Sää

• Aurinkoista 3 päivää
• Puolipilvistä 3 päivää
• Pilvistä 3 päivää
• Sateista 2 yötä, 1 ilta ja 1 aamupäivä
• Tuulista 2 yötä, lisäksi Skibotndalen kumpaankiin suuntaan

Kohokohdat

• Senjan ja Gryllefjordin maisemat
• Flakstadin ja Rambergin hiekkarannat
• Onnistuneet wildcamp-paikat (säästä huolimatta)

Pettymykset

• Å (turistirysä)
• Trollfjorden (kuvittelin jylhemmäksi)
• Tamokdalen (laakson laakeus yllätti)

Nämä jäivät tekemättä

• Saanan huiputus
• Isompiin kaupunkeihin tutustuminen (Tromssa, Harstad)

Näitä en aio tehdä toiste

• Laivamatka Gryllefjord-Andenes
• Nousu Skibotnista Kilpisjärvelle vastatuuleen

Majoittumiset

• Neljä yötä leirintäalueella
• Yksi yö epävirallisesti leirintäalueella
• Neljä wildcamping-yötä

Majoituspaikka-arviot

• Tromsdalenin leirintäalue: ++++ (teltta-alue pusikossa)
• Ramberg Gjestegårdin leirintäalue: +++ (teltta-alueet hieman ahtaita, ravintola vaikutti hyvätasoiselta)
• Sortland Camping & Motell: ++ (teltta-alue ok)
• Kilpisjärven retkeilykeskus: ++ (teltta-alue pusikossa, ravintola ok)
• Samuelsberg: Lähellä asutusta, lokkien kirkunaa
• Buksnesfjord: Lähellä tietä
• Storfjord: Leirintäalue ilman palveluita
• Henningsvaer: Lähellä tietä mutta kallion suojassa
• Råvattnet: Tasainen kangasmaasto

Tilastoja

• Laivamatkat: 8 (lyhin 20 minuuttia, pisin 8.5 tuntia)
• Pitkät/korkeat/kapeat sillat: 11, joista 1 reitillä kahdesti
• Yli 200 m tunnelit: 3, joista 1 reitillä kahdesti
• Yli 200 m tunnelin kierrot (läheltä tai kaukaa): 5

Tilinpäätös

• Kuljetus 338,- + 153,- (1346 NOK)
• Majoitus 16,- + 45,- (390 NOK)
• Ruokailu 43,- + 176,- (1545 NOK)
• Välipalat, eväät 9,- + 130,- (1135 NOK)
• Muut 34,- (296 NOK)
• Yhteensä 944,- josta 539,- == 4712 NOK
• päivä Norjassa 44,- == 384 NOK (67,- == 589 NOK kuljetuskulujen kanssa)

Paluu (tiistai 28.7. ja keskiviikko 29.7.)

Tuulen heilutellessa telttaa haaveet kunnon yöunista kuitenkin karisivat aamukolmen aikaan, kun ulkoa kuului jatkuvaa, kovaäänistä naisen pälätystä saksaksi. Hetken kuluttua pälätys voimistui huudoksi, ja "Hilfe! Hilfe!" sai jo hetkeksi miettimään, pitäisikö tilanteeseen puuttua jotenkin. Äänet kuitenkin vaimenivat, kunnes hetken kuluttua kuulin taas samaisen naisen äänen, tällä kertaa vollottaen tauotta. Tämän jälkeen nukahdin hetkeksi, kunnes havahduin jälleen auton ovien kolinaan ja moottoriääniin auton ajaessa edestakaisin. Nousin ylös ja lähdin ulos kävelemään Kilpisjärven tielle, kun huomasin etäältä auton lähestyvän. Kun ilmeisesti Ruotsista vuokrattu Volvo saapui kohdalleni, hiljensi kuljettaja vauhtia, avasi ikkunan ja aloitti tutun kuuloisen pälätyksen - samainen "Hullu-Gertrud" joka oli herättänyt minut aamulla! Katseesta näki, että henkilöllä ei ole ns. vastaanotto päällä lainkaan, joten en yrittänyt mitään vastakommunikaatiota vaan väistelin parhaani mukaan autollaan poukkoilevaa "Gertrudia". Kun auto meni hetkeksi parkkiin Retkeilykeskuksen vastakkaiselle puolelle, huomasin pihassa aikaisin töihin tulleen työntekijän. Kysäisin, tiesikö hän mahdollisesti jotakin kyseisestä saksalaistädistä ja hänen mielentilastaan. Työntekijä vastasi, että yövahti oli yrittänyt tehdä asialle jotakin, mutta kommunikaatiovaikeuksien vuoksi homma ei ollut oikein onnistunut. Jossakin vaiheessa "Gertrud" parkkeerasi takaisin majoitustilojen viereen ja palasi sisään eikä häntä sen koommin ennen aamiaista näkynyt. Retkeilykeskuksen aamiaispöydässä "Gertrud" sitten vaikuttikin jo ihan normaalilta ja ilmeisesti yksinään matkustavalta, vastaten kännykkäänsä ihan tavalliseen tapaan, yms. Kyseessä lienee ollut jonkinmoinen tilapäinen "Lapin hulluus", joka ilmenee vain yöaikaan...

Eskelisen kyytiin päästiin normaalin aikataulun mukaisesti klo 11. Kuljettaja ei olisi ottanut pyörästä mitään, ellen olisi mennyt itse asiasta mainitsemaan. Tällä kertaa tosin taksana oli vain 5 euroa, vaikka matkaa onkin Rovaniemelle yli 400 km eli Eskelisen aikataulukirjan mukaisesti 7 euron verran. Tulomatkan kaltainen autonvaihto oli vielä arvoitus, kuljettajan mukaan asian varmistava soitto tulisi ennen Karesuvantoa. Loppujen lopuksi autoa ei tarvinnut vaihtaa Palojoensuulla, pelkästään kuljettaja vaihtui. Tromssasta autoon oli noussut neljän miehen vaellusporukka, joka oli viettänyt neljä yötä maastossa Lyngenin vuorilla. Kaksi miehistä oli jatkamassa matkaa Hetan suuntaan kalaan, kaksi muuta puolestaan kotimatkalle etelää kohti. Toinen etelään palaavista oli innokas pyöräilijä ja vuoristovaeltaja, joka toimii tietojenkäsittelyopin professorina (tutkimusalueena erityisesti kieliteknologiat) Göteborgissa ja joka oli nyt palaamassa kesänviettopaikalleen Juupajoelle, jonne lähisuku oli seuraavana päivänä kokoontumassa syömään kokonaista villisikaa. Kävimme pitkän keskustelun ohjelmistotekniikan tutkimuksesta, jatko-opinnoista, yms., jolloin meikäläinen sai osakseen varsin suuren annoksen innostusta ja kannustusta, jotta pitäisin kiinni jatko-opintojen valmistumisesta :) Kävi myös ilmi, että yhteiseen "tuttavapiiriimme" kuuluvat ainakin pari Nokian-aikaista kollegaani...

Palojoensuulta auton kyytiin nousi vanhempi leskirouva, jonka kanssa kehkeytyi mielenkiintoinen keskustelu. Rouvalla on mökki Hetassa, jonne hän on menneinä vuosikymmeninä vuosittain vaeltanut 60 km matkan Pallakselta - viimeksi noin kymmenisen vuotta sitten. Nykyään kuitenkin saunaveden kantaminen ottaa voimille, tyttäretkin kuulemma pitävät yksin tehtyjä mökkireissuja jo vähän arveluttavina. Tänään rouva on palaamassa mökiltä tyttärelleen Rovaniemelle, itse hän asuu nykyään Helsingissä 14 Tampereen vuoden jälkeen, jolloin hänen miehensä oli TV 2:lla ohjelmapäällikkönä. Tämän aktiivisen vaeltajan ja matkailijan suosikkikohde on Huippuvuoret, jossa hänen tyttärensäkin ovat käyneet biologian opettajan matkassa 1960-luvun alussa ja jossa on jotakin selittämätöntä - eräs sokea naismatkailijakin kuulemma pitää Huippuvuoria lempipaikkanaan. Islannissa puolestaan voi kuulemma kokea saagojen maailman aidoimmillaan, kun lähes joka kiven takaa saattaa hypätä esiin peikko tai haltia...

Kanssamatkustajille tuli järjestettyä hieman ylimääräistäkin ohjelmaa, kun alkuaan Naantalista kotoisin oleva serkkuni saapui vanhemman konstaapelin ominaisuudessaan partio-Maijalla Muonion SEO:lle. Eskelisen aikataulussa on silloin noin vartin kahvitaukopysähdys, joten sain sovittua serkustapaamisen juuri tähän väliin, poliiseillakin oli ohjelmassa enemmän tai vähemmän lounastauko tähän aikaan työvuoroa. Työpäivänkin piti kuulemma olla ennakkokaavailujen mukaan lyhyt ja Muonion toimistohommiin keskittyvä, mutta loppujen lopuksi kotietsintöineen ja muine "asiakaspalveluineen" työvuoro tuli venymään pitkälle lähes iltakymmeneen.

Rovaniemeä lähestyttäessä Eskelisen kuljettaja joutui epätavallisiin hommiin: Lohihovin taukopaikalla oli nuori poika hukannut kännykkänsä viikko sitten pusikossa asioidessaan. Kuljettaja oli luvannut käydä vilkaisemassa paikan päällä, mutta eipä siellä sitten mitään näkynyt. Matkaa jatkettuamme saavutimme pyöräretkeilijän, joka ajoi varsin leveästi. Vastaantulevan liikenteen vuoksi ei väistämiseen juuri ollut tilaa, joten bussin kuljettaja soitti äänimerkkiä, kuitenkin ilman minkäänlaista vaikutusta. Loppujen lopuksi jouduimme paniikkijarrutukseen, kun bussi ajautui lähes pyöräilijän niskaan.

Rovaniemelle päästyämme aurinkoisen ja lämpimän päivän päätteeksi ja junaa odotellessa kävin jälleen tänäkin vuonna Classic Pizza -ravintolassa tankkaamassa. Rautatieasemalla tapasin saksalaisen pariskunnan tandeminsa ja Bob-peräkärrynsä kanssa. He olivat lähteneet Helsingistä ja ajaneet 1900 km mittaisen reissun rannikkoa pitkin pohjoiseen Rovaniemelle. Pyörä oli kokenut tällä matkalla kovia, sillä takavanteen jarrupinta oli revennyt toiselta puolelta ja suurin takaratas vääntynyt mutkalle pelkästä polkemisesta. Kyseinen tandem on ehtinyt nähdä maailmaa jo enemmänkin mm. Thaimaassa ja Uudessa Seelannissa. Uuden Seelannin vuoristossa pelkillä vannejarruilla jarrutettaessa etuvanne oli kuumentunut niin paljon, että sisärengas oli räjähtänyt - pariskunta oli kuitenkin selvinnyt tilanteesta pelkällä säikähdyksellä. Sen jälkeen vannejarru oli saanut rinnalleen myös rumpujarrun.

Nostettuamme kummatkin pyörät konduktöörin avustuksella kyytiin juna lähti Rovaniemeltä 21:10. Tällä kertaa vuorossa oli alapeti, koska yläpedillä oli rovaniemeläinen kaveri, joka oli matkalla tapaamaan etelän tuttujaan. Ehdittiinpä siinä kehua yhteen ääneen "Team Lidl"-pyöräilypaitojenkin hinta-laatusuhdetta. Väsymys kuitenkin painoi, joten turinat saivat jäädä - sain aika nopeasti unen päästä kiinni liikkuvassa sängyssä, oli se kuitenkin niin paljon pehmeämpi ja mukavampi kuin pelkkä makuualusta teltassa.Aamulla perille päästiin klo 5:50, minkä jälkeen piti vielä ajaa tyhjä pyörä kotiin (tavarat kulkivat autossa). Kotona vasta seuraava päivä toi mukanaan varsinaisen perinpohjaisen väsymyksen, joten tulevan vuoden matkasuunnitelmat jäävät vielä hamaan tulevaisuuteen...

Pyörimistä Rovaniemellä 4 km.
Tampereen rautatieasemalta kotiin 7 km.
Yhteismatka 11 /1033 km.

Päivä 9 (maanantai 27.7.)

Perusleiri Saanan juurella - komea reissu päätöksessään

Sade oli aamulla jo lakannut ja sää oli edelleen melko lämmin ja pilvipoutainen. Edellisen päivän rasituksista huolimatta heräsin niin varhain, että ehdin valmistamaan reissun ainoan trangia-aamiaisen (Real Turmatin chili con carne) ennen klo 7:20 paikallista aikaa tapahtunutta lähtöäni kohti Tamokdalenia. Tamokdalen näyttäytyi pilvipoutaisessa säässä vehreänä laaksona, jonka pohjalla kiemurtelee joki, välillä leveämpänä ja kohisevampana, välillä kapeampana ja rauhallisena. Aamupäivän aikana ilma lämpeni edelleen niin paljon, että rohkenin ottaa toisen shortsipäivän. Laaksoa reunustavat korkeahkot huiput, joista korkeimmat ulottuvat lähes puolentoista kilometrin korkeuteen. Asutusta ei ole aivan taajamaksi asti, mutta ripoteltuna kapeaksi nauhaksi silti lähes koko laakson matkalla. Tamokdalenin pohjoispäässä oli melkoisen kova lasku aika huonolla päällysteellä, joten kuormatulla pyörällä sai olla koko ajan tarkkana ja hyvin varovainen epätasaisuuksien kanssa. Kokonaisuutena Tamokdalen ei ehkä ollut ihan niin kapea ja jylhäpiirteinen kuin kartasta olisi voinut ennakkoon päätellä, mutta todennäköisesti kuitenkin paljon mukavampi kuin vaihtoehtona ollut vilkas E8-osuus Strupfjelletin kautta.

Vuonon äärelle jälleen päästyäni poikkesin Oterenissa ostamaan välipalaa paikallisesta kaupasta. Matka jatkui edelleen Storfjordenin rantaa pitkin kohti Skibotnia, mielessä alkoi jo kummitella nousu Skibotnista kohti Suomea. Skibotnissa olisi varmaankin siis vielä tankattava, joten suuntasin kehutulle Olderelvin leirintäalueelle - siitäkin huolimatta, että se on olennaisesti alempana kuin ensimmäinen Kilpisjärvelle erkaneva risteys. Olderelvissa tilasin Olderelv pizzan, jossa oli täytteenä lähes kaikkea taivaan ja maan väliltä - hintakin oli sen mukainen, 214 NOK. Tilatessa jäi huomaamatta listan kyljessä ollut lisämaininta, että pizzan halkaisija on suunnilleen 40 senttiä. Kun paksuuttakin oli lähes tuuman verran, syötävää oli enemmän kuin tarpeeksi - itse sain puputettua ehkä kaksi kolmannesta lisäkuormaksi tuleviin nousuihin. Jättipizzan voimalla lähdin siis kipuamaan Revontulen tietä kohti Suomea ja Kilpisjärveä. Korkeuseroa tulisi olemaan vähintään 500 metriä, koska lähtöpaikka on kutakuinkin merenpinnan tasolla ja Kilpisjärvi puolestaan reilun 500 metrin korkeudella. Käytännössä nousumetrejä tulisi huomattavasti enemmän, koska välillä tie myös laskeutuu jonkin verran. Skibotndalen ohjaa tuulen itsensä suuntaisesti, joten tuuli on täällä aina joko vastainen tai myötäinen - tällä reissulla se sattui molemmilla kerroilla vastaiseksi. Laaksossa tuuli myös voimistuu melkoisesti, joten nousukohtien huipulla saattaa olla jopa vaarallista, kun tuuli osuu hieman viistosti pyörälaukkujen muodostamaan tuulipintaan. Rotkojen reunoilla saakin keskittyä tosissaan, että saa pyörän kulkemaan edes suunnilleen sinne minne haluaa.

Skibotndalenin kokonaisnousu on ryhmittynyt kolmeen erilliseen nousurupeamaan, joista jokainen on kyllä yksinäänkin ihan riittävän haasteellinen kuormattuna noustavaksi. Huomionarvoista on kuitenkin, että ainakin omaa kulkupeliäni on kuormattuna lähes mahdotonta työntää ylämäkeen. Sen sijaan pienimmällä vaihteella nousu on toistaiseksi näillä reissuilla onnistunut mäessä kuin mäessä, alimmillaan nopeudella 6-7 km/h. Eli toisin sanoen homma etenee tasan niin kauan kuin pääsee ajamalla eteenpäin - muut tavat ovatkin sitten paljon epätoivoisempia. Liikenteellisesti muut tielläliikkujat ottavat huojuen punnertavat pyöräilijät kohtalaisen hyvin huomioon, epämiellyttävänä poikkeuksena ehkä kuitenkin norjalaiset rekat. Eräässä nousussa levähdyspaikalla kohtasin asuntoautolla matkanneen tamperelaispariskunnan, jolla oli ollut tiukka paikka norjalaisrekan kanssa eräässä mutkassa. Nousuosuus on lopulta ohitse Norjan puoleisella tien korkeimmalla kohdalla 542 metrin korkeudessa. Sen jälkeen onkin vain pitkää suoraa kohti Suomen rajaa, josta on vielä seitsemisen kilometriä Kilpisjärvelle. Norjan suunnasta näkyy hyvin Saanan huipulle johtava polku, jota on kuulemma viime aikoina kunnostettu (lisätty portaita yms.) kulkemisen helpottamiseksi. Kaukaa näkyikin lukuisia vaeltajia kirkkaissa vetimissään kapuamassa polulla kohti huippua. Omissakin suunnitelmissa oli huiputtaa Saana tällä reissulla, mutta nousu Skibotnista vei kyllä parhaan terän jaloista, eikä yleinen voipuneisuus varmaankaan jäänyt kauaksi tästä Juicen mukaelmasta: "Mies tuli vuonolta, näyttäen huonolta, Team Lidl -ajopaidassaan". Seuraavana aamuna taas Saana-vaelluksessa tulisi hieman liian kiire, koska neljä kilometria suuntaansa oleva polku ottaisi jo pelkästään menosuuntaan vähintään kaksi tuntia - bussiin pitäisi ehtiä yhdeksitoista. Näin ollen Saanan huiputus jäisi nyt toiseen kertaan.

Tämänvuotisen pyöräilyosuuden lähtö ja maali, Kilpisjärven Retkeilykeskus, tuli saavutettua klo 19 Suomen aikaa 1022 pyöräilykilometrin jälkeen. Retkeilykeskuksen vastaanotossa maksoin Fredin kaksoisolennolle (siis lähinnä kasvojen perusteella) telttapaikastani suolaiset 16 euroa. Telttapaikat - joita oikeastaan ei kovin montaa ole - ovat alueen laidalla pusikon keskellä, siis jo varsin totutun kaavan mukaisesti. Suihkutilat löytyivät retkeilykeskuksen majoitustilojen alakerrasta maan alta. Nukkumaan menin melko aikaisin toiveissani saada kunnon yöunet raskaan pyöräilyrupeaman jälkeen.

Skjold-Tamokdalen-Övergård-Oteren-Skibotn-Kilpisjärvi 120 km
Yhteismatka 120 / 1022 km.

Päivä 8 (sunnuntai 26.7.)

Flesnesin heijastuksia

Aamu oli lämmin, kirkas ja aurinkoinen - tästä tulisi reissun ensimmäinen shortsipäivä. Huomasin että makuualusta päästää taas jonkin verran ilmaa ulos, joten uusiokorjailin reikää hieman liimalla. Matkaan pääsin lähtemään klo 8:20, ennen kuin kukaan naapureistani oli näyttänyt heränneen aamutoimiinsa. Ylitettyäni Sortlandin korkean sillan jo toistamiseen reitti kulki alkumatkasta idyllisen Sigerfjordin asutuksen halki, jotta pääsin välttämään pitkän tunnelin E10-tiellä. Muutenkaan E10-tietä ei tarvinnut tällä kertaa paljon seurailla, koska pienempi 83-tie erkanee kohti Flesnesiä ja seuraavaa lauttayhteyttä. Flesnesin paikoin hyvinkin kapea tie osoittautui maisemallisesti varsin mukavaksi ainakin tällaisella aurinkoisella säällä. Sortlandissa leirinaapurinani ollut oslolaistyttö oli polkenut vauhdikkaasti tänne, sillä hänkin ehti satamaan hyvissä ajoin ennen lautan lähtöä.

Toiselle puolelle Revsnesiin päästyämme tyttö oli sen verran kovavauhtisempi, että paineli kevyesti ohi pysähdyttyäni kuvaamaan Kvaefjordenin maisemia. Omalla kohdallani piti päättää, kumpaa reittiä lähestyisin Harstadia, lyhyttä ja korkeaa vai pitkää ja matalaa kiertotietä Borkenesin kautta rantaa myötäillen. Valitsin lyhyen ja korkean, mikä osoittautui varsin haastavaksi aurinkoisessa ja kuumassa kelissä. Nousua jatkui yhtäjaksoisesti noin 3-4 km matkan, jonka jälkeen ylänköosuutta oli jonkin verran ennen laskua Harstadiin. Ylänköosuudella oli yllättäen varsin paljon viljelysmaata, "traktorinmunia" näytti olevan hyvinkin korkealla rinteellä. Eräässä kohdassa lokkiparvi sai jonkinmoisen sätkyn ajaessani sen ohitse tai paremminkin alitse - en tosin nähnyt mitään ilmeistä syytä, esim. poikasia lähistöllä pesässä tms.

Harstadin naapurissa kivenheiton päässä on Trondenes, jonka vanha kivikirkko on rakennettu jo 1200-luvulla. Täälläpäin Norjaa tuntuu olevan tapana, että kirkot ovat auki pelkästään arkisin klo 12-16, joten näin pyhäpäivänä hienot seinämaalaukset ja muut historian aarteet jäivät siis matkaajalta näkemättä. Trondenesista oli syytä ottaa hetimiten suunta kohti Harstadin keskustaa ja ruokapaikan etsintää, jotta ehtisi tankkaamaan ennen seuraavaa Hurtigbåt-pätkää. Erittäin mäkisessä ja sinänsä ihan viihtyisän oloisessa Harstadin kaupungissa ruokapaikaksi valikoitui Milano-niminen ravintola, jossa valitsin voimanlähteekseni Harstad-pastan (kinkkua ja muuta höystettä kermaisessa kastikkeessa). Aterioinnin jälkeen siirryin laivarantaan, jossa törmäsin taas kerran oslolaistyttöön, joka ilmeisesti oli valinnut pitkän ja matalan reitin. Kysäisin ohimennen, miksi hän oli valinnut Harstadin reitilleen, hänenhän oli tarkoitus ajaa pitkin rannikkoa (tuoreessa muistissani olivat vielä Andenesin laivamatkan höykytykset). Vastauksena oli, että ennen Sortlandiin saapumistaan hän oli jo polkenut edestakaisin Andenesiin ja takaisin. Niin että siinä vähän ajamisen mallia... :) Täällä Harstadissa olimme hyppäämässä eri laivoihin, joten toivottelin onnea loppumatkalle. Hurtigbåtin kyytiin päästyäni - jo totutun kaavan mukaisesti kerrottuani nimeni ja määränpääni miehistön jäsenen ojentamaan nauhuriin - huomasin, että miehistö oli sama kuin viisi päivää aiemmin Tromssasta tullessani. Laiturista lähdön jälkeen laiva ei oikein tahtonut kulkea suoraan, ja hetken päästä kaiuttimista kuuluikin tieto, että katamaraanin vasemman rungon moottoreissa oli jotakin vikaa. Moottorit käynnistettiin uudelleen ja hetken kuluttua ongelma oli poistunut, joten matka jatkui urku auki.

Hurtigbåtin saavuttua Finnsnesiin jatkoin matkaa pikimmiten, koska tänään olisi vielä pitkä rupeama jäljellä ennen Tamokdalenin liepeille pääsemistä. Aluksi oli hieman nousua Finnfjordeidetiin, mutta sen jälkeen koko loppumatka (itse asiassa oikeastaan aina Skibotniin asti) oli käytännössä joko tasaista tai alamäkeä. Nordlandin kartassani on tosin harmittava virhe: Finnfjordeidetin ja Olsborgin väli olikin oikeasti 28 eikä 18 km, kuten kartta väitti. Tämä virhe tosin on pienempi kuin Risoyhamnin ja Sortlandin välillä, josta kartalla puuttui peräti 21 km. Finnsnesistä lähdön jälkeen maisema muuttui nopeasti metsäisemmäksi meren jäädessä yhä kauemmas taakse. Tiellä ja sen maisemissa ei kuitenkaan ollut suuremmin tarjolla virikkeitä, joten laitoin MP3-soittimen päälle matkanteon yksitoikkoisuuden vähentämiseksi. MP3-soittimien käyttöä pyöräillessä paheksuville kerrottakoon, että ainakin omalla kohdallani äänenvoimakkuus on säädetty sen verran alhaiseksi, että liikenteen äänet eivät peity.

Tamokdalenia reunustavien vuorten ilmestyessä horisonttiin alkoi myös sateen uhka kohota pilvien myötä rinteiden takaa. Ensimmäiset pisarat ropsahtelivat Överbygdin kirkon vaiheilla, jossa otin sadevarusteet esiin. Kellokin oli jo melko paljon, joten leiripaikan etsiminen oli nyt jo aktiivisesti käynnissä. Muutaman kilometrin päästä Skjoldin jälkeen löytyikin sopiva paikka Råvattnetin rannalta tasaisesta kangasmaastosta. Leiri oli pystyssä noin klo 23, ja lepo olikin ansaittu reissun pisimmän päivämätkan (161 km) jälkeen.

Sortland-Sigerfjord-Langvassbukt-Flesnes-Revsnes-Harstad-Finnsnes-Olsborg-Rundhaug-Skjold 161 km.
Yhteismatka 161 / 902 km.

Päivä 7 (lauantai 25.7.)

Lofootit jäävät jo taakse

Koko yön satoi kohtalaisesti, sade jatkui aina aamupäivään asti. En kuitenkaan jäänyt odottelemaan sateen loppumista, koska ilma oli muuten kohtalaisen lämmin. Purin siis leirin ja pääsin liikkeelle aamuyhdeksän maissa. E10-tielle palattuani liikenne oli taas melkoisen vilkasta, onneksi tie oli tasaisehko, suorahko ja leveähkö. Muutaman kilometrin päässä Kabelvågissa poikkesin paikalliseen akvaarioon (sisäänpääsy 100 NOK) tutustumaan mereneläviin, joita akvaariossa sitten olikin monennäköisiä ja -kokoisia. Katselemista oli sopivasti näin sadesäätä ajatellen, kauniilla ilmalla olisi akvaariosta voinut jäädä ehkä hieman lattea vaikutelma. Kahvilassa nautin aamupalaksi katkarapuleivän ja vohvelin kaikilla lisukkeilla. Korkeakulttuurista en jaksanut tällä(kään) kertaa innostua niin paljon, että olisin käynyt myös akvaarion naapurissa olleessa Galleri Espolinissa. Taiteesta puheenollen - koko reissun aikana ei tainnut olla kovinkaan montaa kylää tai taajamaa, josta ei olisi löytynyt vähintään yhtä galleriaa tai taidemyyntinäyttelyä.

Kabelvågin ja Svolvaerin välinen tieosuus olikin mukavaa ajettavaa, koska koko matkan sai kruisailla pitkin pyörätietä. Sade alkoi hieman helpottaa Svolvaerin kohdalla, mutta en silti poikennut kaupungissa enää toista kertaa - ensimmäinen kertahan oli Hurtigrutenin tunnin mittainen pysähdys, vaan jatkoin matkaani suoraan kohti Fiskebolia. Näkymät Svolvaerin ja Fiskebolin välillä olivat melko pitkälti jo tutuksi tullutta vuonomaisemaa, parhaimmat palat tällä pätkällä lienevät Vestfjordpollenin ja Laupstadin paikkeilla. Vestfjordpollenin hienolla levähdyspaikalla tapasin bretagnelaispariskunnan, joka oli moottoripyörällään Eurooppaa kiertämässä. He olivat jo ajaneet Baltian ja Suomen kautta kohti pohjoista ja käyneet Nordkappissa, paluumatka Norjan rannikon ja Länsi-Euroopan kautta tuottaisi yhteensä noin 14000 km kierroksen.

Fiskebolissa oli aika jättää hyvästit Lofooteille ja hypätä jälleen kerran lauttaan, joka veisi Vesterålenin puolelle Melbuun. Kyseinen lauttaväli on nykyään melko hiljainen (lauttarannan kioskikin oli suljettu), koska uusi Lofast-maantieyhteys lienee autoilijoiden suosiossa. Melbun jälkeenkin E10 jatkui tasaisena ja melko leveänä. Stokmarknesissa taisi olla reissun pisin silta ylitettävänä, jonka kuitenkin jaksoi hyvin Den Glade Kokken -ravintolassa nautitun massiivisen Spaghetti Carbonara -annoksen jälkeen. Sää oli melkoisen lämmintä ja taivas oli kirkastunut jo kirkkaan aurinkoiseksikin. Edellisinä päivän lehtien lööpeissä valiteltiin, että huonon kesäsään takia kaikki lomalennot etelään on varattu. Tänään lööpeiksi oli sitten jo vaihtunut huudahdus "Kesä on täällä taas"!

Sortlandin eteläpuolella tuli jälleen lukuisia retkipyöräilijöitä vastaan. Mielenkiintoinen sosiologinen havainto liittyy pyöräilijöiden ryhmädynamiikkaan: miespuoliset polkijat näyttivät olevan matkassa yleensä joko yksin tai kolmen ryhmissä, kun taas naiset ja tytöt matkaavat lähes säännönmukaisesti kaksin. Suurin osa pyöräilijöistä toki oli tavallisia pariskuntia, joko lapset mukana tai sitten ei. Ennen Sortlandia aloin ihmetellä uutta ääntä, joka kuulosti kumealta jysäykseltä säännöllisin väliajoin polkemisen lomassa. En millään keksinyt mikä tällä kertaa voisi olla pettämässä pyörässä, kunnes huomasin muutaman nuoren olevan ampumassa läheisellä laiturilla. Luvallista vai ei, sitä en osaa sanoa...

Perille Sortlandiin ehdin hieman iltakahdeksan jälkeen. Sortland Camping & Motellin leirintäalue olikin sitten sellaisessa paikassa ainakin pyöräilijän kannalta, että sinne pitää todella haluta... :) Loputtoman nousun jälkeen pääsin vastaanottorakennuksen pihaan huomatakseni, että rakennus oli liputettu Norjan, Ruotsin, Tanskan ja Islannin lipuilla - ei siis Suomea. Vanhempi herrasmies vastaanotossa kysyi kuitenkin, mistä olen kotoisin ja ojensi yllätyksekseni suomenkielisen esitteen Vesterålenista. Telttaa pystyttäessäni naapurina ollut ranskalaisperhe tarjosi illan pasta-ateriastaan loppua, mutta jouduin kohteliaasti kieltäytymään oman massiivisen spagettiannokseni jäljiltä. Naapurissani oli myös muita pyörämatkaajia, mm. helsinkiläinen kaveri joka oli tullut Rossanollaan (siitä tunnistin jo etukäteen suomalaiseksi) Kemistä Ruotsin Abiskon kautta kohti Lofootteja, joskin hänen jatkosuunnitelmansa olivat vielä auki. Jälkeenpäin kummastelin hieman sitä, että hänen varusteensa näyttivät muilta osin varsin laadukkailta mutta karttana vain 1:800000 yleisnäkymä...? Toisena naapurina oli ehkä hieman yli parikymppinen oslolaistyttö, joka oli yksin matkalla Oslosta rannikkoa pitkin Nordkappiin. Kokonaismatkaa tulisi kuulemma lähemmäs 5000 kilometriä, koska Nordkappista pitää vielä palata Altaan, jotta pääsee lentäen takaisiin Osloon. Kunnioitettava urakka, joka suunnitelman mukaan kestäisi noin yhdeksän viikkoa. Itse sulattelin moista reissua tekemällä pyörälleni pienen ketjuhuollon - puhdistus ja Teflon-voitelu - toista kertaa tällä matkalla.

Henningsvaer-Kabelvåg-Svolvaer-Fiskebol-Melbu-Stokmarknes-Sortland 101 km.
Yhteismatka 101 / 741 km.

Päivä 6 (perjantai 24.7.)

Ramberg beach aamulla

Yöllä heräsin noin tunnin välein etukäteen pelkäämääni ongelmaan: ilmatäytteinen makuualustani tyhjeni vajaassa tunnissa. Iltayöstä kuvittelin, että vuoto on venttiilissä ja sitä myöten korjauksen ulottumattomissa. Onneksi maapohja ei ollut kovin kylmä eikä edes hirveän kova - olihan kyseessä sentään hiekkaranta-alue. Aamulla asiaa uudelleen tarkastellessani huomasin, että vuoto olikin ihan rehellinen reikä venttiilimötikän juuressa. Tein pikakorjauksen liimatipalla, ja loppumatkasta ilma pysyikin kohtalaisesti patjan sisällä koko yön.

Aurinkoisessa aamussa lähtö tapahtui patjankorjauksen jälkeen klo 9. Ennen Nappia ohitseni pyyhälsi kolme miespyöräilijää, olivatkin muuten ensimmäiset samaan suuntaan kulkeneet, joita tien päällä kohtasin. Päivän reitillä on koko joukko kovia nousuja, joihin osasin varautua eilisen perusteella: Napp, Nappstraumin tunneli ja Storfjord. Ennen Storfjordin nousua lounastin Leknesissä, jossa söin ison kanapitakebab-annoksen Kaffe Toppenissa. Storfjordin nousun laella vastaan tuli nelihenkinen perhe, joka oli matkassa melko mielenkiintoisilla "junillaan". Kummallakin vanhemmalla oli oma pyörä, jonka perässä oli ensin puolikas lasten pikkupyörä ja sen perässä vielä 2-pyöräinen peräkärry. Mahtoi ottaa voimille niillä yhdistelmillä mäkien kiipeäminen...

Tie 815 Leknesistä kohti Sundklakkia oli melko mutkainen ja profiililtaan tasainen, päällyste oli monin paikoin huonokuntoinen. Päivän aikana pilvisyys lisääntyi, ja Brustrandan jälkeen Valbergin kirkon vaiheilla alkoi sadepisaroita ripotella sen verran, että laitoin sadevarusteet päälle. Brustrandan viihtyisän tuntuisella leirintäalueella pidin lyhyen välipalatauon, jonka varassa oli tarkoitus jaksaa Henningsvaeriin asti. Samaisen välipalan voimalla piti kiivetä myös pari mittavaa siltaa ennen kääntymistä Henningsvaeriin johtavalle sivutielle. Gimsoystraumenissa silta oli melkoisen korkea ja kapea monen muun sillan tavoin, mutta sen "jalkakäytävä" oli käyttökelpoinen. E10-tiellä liikennettä oli kohtalaisen paljon, vastaan tuli myös jonkin verran retkipyöräilijöitä.

Ennen Henningsvaerin tietä sade oli hyvin vähäistä, eikä sadevarusteista ollut oikeastaan mitään hyötyä. Henningsvaerin tie oli varsin kapea ja muistutti monin paikoin vuoden takaista Hamningbergin tietä. Henningsvaeriä lähestyessäni varsinainen sadealue olikin sitten jo saapunut mereltä. Lähellä Henningsvaeria tienvierustat olivat täynnä kalliokiipeilijöiden autoja ja leiripaikkoja - telttoja oli myös varsin mielenkiintoisissa paikoissa kallioilla. Henningsvaerin lähellä olevien siltojen jalkakäytävät osoittautuivat haasteellisiksi, koska ne päättyivät sillan korkeimmalla kohdalla jatkuakseen toisessa reunassa - laskeutumisluiskaa vain ei ollut, joten kalustovahinkojen välttämiseksi pyörä piti "voimanostaa" alas ajotielle. Yhden yksisuuntaisen sillan liikennevaloissa odotellessani kuulin auton tööttäyksen, suomalaispariskunta Hamnoyan levähdyspaikalta tuli uudemman kerran vastaan.

Henningsvaeriä lähestyessäni illansuussa varsinainen sadealue olikin sitten jo saapunut mereltä, joten yritin löytää sopivaa ruokapaikkaa päästäkseni hetkeksi sateensuojaan. Lohinen pääateria tulikin sitten nautittua Henningsvaerin suositussa Fiskekrogenissa noin puoli seitsemän aikoihin. Ruokailun ja pikaisen kaupassakäynnin jälkeen en sateessa kovin paljon viitsinyt enää kuvata, vaan suuntasin takaisin Henningsvaerin tielle wildcamp-paikkaa etsimään. Ohitettuani kalliokiipeilijöiden lukuiset leiripaikat oma paikka löytyikin läheltä tien halkomia kallioita. Teltta oli pystyssä ennätysajassa - märät telttakaaret liukuivat helposti teltan kaaritunnelien läpi - ja leiri valmiina noin 19:45 paikallista aikaa.

Ramberg-Leknes-Valberg-Henningsvaer 105 km.
Yhteismatka 105 / 640 km.

Päivä 5 (torstai 23.7.)

Tien pää Å:ssa

Storfjordissa oli lämpimän sään innostamina kohtalaisen paljon itikoita, joskin ne näyttivät pääasiassa pieniltä kärpäsiltä. Joukossa oli kyllä muitakin, koska otsa ja niska olivat aamulla täynnä kutisevia pistojälkiä. Sää oli aamulla puolipilvinen, ja tämän päivän lähtö tapahtui klo 8:45. Tieprofiili otti heti luulot pois matkaajalta nousten Storfjordin jälkeen korkeuksiin ennen kuin laskeutui uudelleen Leknesiin. Fyglessä ennen Leknesiä vastaan tuli kaksi noin 15 pyöräilijän letkaa, jotka olivat ilmeisesti lyhyitä järjestettyjä pyöräretkiä Leknesin ympäristössä. Leknesin satamassa näytti olevan ankkurissa saksalainen risteilyalus, jonka matkustajat tulivat Leknesiin kävellen puolen kaistan leveydeltä E10-tiellä... Leknesin jälkeen Nappstraumissa tie kulkee meren alitse tunnelissa vajaan kahden kilometrin matkan, josta ensimmäinen kilometri hurjaa laskua ja toinen tiukkaa nousua. Tässä tunnelissa oli onneksi leveä "jalkakäytävä", joten autoista ei ollut juuri muuta haittaa kuin niiden nostattama korviahuumaava meteli. Tunnelin jälkeen kovat nousut jatkuivat Nappin kohdalla. Jonkin verran myöhemmin Rambergissa oli välipalan aika, samalla katsastelin jo paikkoja illan leiriytymistä ajatellen.

Rambergin jälkeen eteläinen taivaanranta näytti melkoisen harmaalta ja sateiselta, mutta sadetta ei kuitenkaan siitäkään kehkeytynyt. Lofoottien eteläosan tie on aaltoilevan mäkinen ja usein melko kapea. Päällyste on paikoin huonossa kunnossa, mikä hankaloittaa välillä vilkkaaseenkin liikenteeseen keskittymistä. Tuolla suunnalla muita pyöräilijöitä oli varsin paljon, mikä yhdessä muutenkin vilkkaan liikenteen kanssa aiheuttaa usein kohtaamisongelmia. Tunnelien kierrot ovat helppoja ajettavia, joskin niiden liittymät ovat joissakin tapauksissa varsin jyrkkänousuisia ja jostakin syystä terävällä sepelillä päällystettyjä. Kapeiden siltojen suurin ihmetyksen aihe on niiden korkeat "jalkakäytävät", jotka päättyvät sillan korkeimmalla kohdalla jatkuakseen sitten taas sillan toisella reunalla. Jalkakäytävien päissä on normaalisti luiska, jota pitkin laskeutuminen onnistuu ajamalla, mutta joillakin silloilla tuo luiska on hävinnyt jäljettömiin. Silloin joutuu hetkeksi voimanostajaksi, koska 20-25 cm korkealta kynnykseltä pyörää ei saa eturattaita vahingoittamatta muuten kuin nostamalla.

Matkan aikana aloin monta kertaa kuulostella korviin kantautuvaa omituista, polkemisen rytmissä kuuluvaa kilisevän kolisevaa lonksuntaa. Luulin aluksi, että no niin, tähänkö se voimansiirto sitten päättää lopettaa yhteistyönsä. Mutta ei onneksi, viimein keksin, että äänihän kuuluu tien vieressä olevan pusikon takaa, jossa joukko lampaita löntystää kilikellot kaulassa... Pieniä teknisiä epämukavuuksia toki oli ihan oikeastikin: päivän aikana etuvaihtaja heitti ketjun pienimmän eturattaan ylitse pari kertaa. Illan ohjelmassa olikin pieni ketjuhuolto puhdistuksineen ja voiteluineen. Notkistunut ketju pysyi loppumatkan ruodussa, vaikka monesti tipahtikin aika pitkälle vaihdettaessa pienimmälle eturattaalle.

Hamnöya oli oikeastaan ensimmäinen oikea kalastajakylä, jossa vahva kalan haju levisi sieraimiin. Hamnöyan lähellä olevalla levähdyspaikalla tapasin autolla liikkeellä olleen suomalaispariskunnan, joka kiikaroi merikotkaa lähistön rinteellä. Hetken kuluttua kotka lähti lentoon, ja sainpa itsekin muutaman huonon kuvan - olisi vain pitänyt muistaa vaihtaa kamera videokuvaukselle! Pariskunta lupasi töötätä varovaisesti, jos näkevät meikäläistä vielä toistamiseen. Tien päähän Å:hon ehdin noin klo 15:40 paikallista aikaa. Å:ssa tapasin 50-60-vuotiaan pariskunnan, joka oli ilmeisesti kotoisin slaavilaiselta kielialueelta. Itsekin pyöräilystä innostuneina - tosin ilman matkavarustusta - he haastattelivat meikäläistä ja ottivat lopuksi kuvankin. Sain siis ylenpalttisen tavaramääräni ansiosta lähes oman fan clubin! Muilta osin Å vaikutti melkoiselta turistirysältä, eikä se oikein jaksanut sytyttää niin paljoa, että olisin viitsinyt jäädä pidemmäksi aikaa paikan päälle pyörimään. Niinpä lähdinkin matkasuunnitelman mukaisesti paluumatkalle, määränpäänä tänään vielä palaaminen Rambergin Gjestegårdiin yöksi.

Ruokapaikan valinnassa pääsi käymään harmittava virhe: Sörvågenissa olisi ollut lupaava kalaravintola Maren Anna, mutta muistelin, että Sakrisöyalla olisi myös ollut kalaravintola. Niinpä päätin mennä tuohon jälkimmäiseen, kunnes paikan päällä havaitsin, että kyseessä olikin paikallinen kalakauppa. Sieltä tosin sai isoja lohiburgereita, joita sitten pistelin kaksi kappaletta poskeeni päivän pääateriana. Matkakuvista huomasin jälkeenpäin, että myös Hamnoyalla olisi ollut ihan oikea ravintolakin...

Perillä toista kertaa Rambergissa olin klo 21, jolloin Ramberg Gjestegårdin leirintäalue oli melkoisen täynnä, mutta onnistuin vielä löytämään teltalleni ihan sopivan paikan. Illalla ja yöllä nousi hyvin voimakas puuskittainen tuuli, joka ravisteli telttaa aika lailla. Niinpä kömmin alkuyöstä kiinnittämään ensimmäistä kertaa myös teltan myrskynarut, noin varmuuden vuoksi, toivottavasti myös vähentämään hieman telttakaarien rasitusta tuulen riepotuksessa.

Storfjord-Leknes-Ramberg-Å-Ramberg 112 km.
Yhteismatka 112 / 535 km.

Päivä 4 (keskiviikko 22.7.)

HR-museon versio eilisestä rajusta kyydistä Andenesiin.

Jälleen aikainen herätys ja lähtö klo 7:20 tihkukuuroisessa säässä. Maurnesissa näin kahden pyöräilijän wildcampin lähes keskellä asutusta punakeltaisessa teltassa - sen rinnalla omat wildcamp-majoittumiset ovat olleet todella huomaamattomia. Sortlandiin ehdittyäni klo 10:00 sää oli muuttunut kirkkaan aurinkoiseksi ja kesäisen lämpimäksi. Tie oli kohtalaisen tasaista, vuononperukoita piti kiertää vain pari kappaletta eikä muuta liikennettä ollut kuin nimeksi. Sortlandissa Cafe Kysten Rundtissa nautitun buffet-lounaan jälkeen nousin lähes 500 kruunun arvoiseen Hurtigruten-kyytiin vanhaan, vm. 1956 olevaan m/s Nordstjerneniin. Kyseinen alus näyttää ihan oikealta höyrylaivalta eikä miltään ruotsinlaivan pienennökseltä - siihen ei edes oteta autoja kyytiin. Sen sijaan mukaan pääsi itseni lisäksi iso joukko muita pyöräilijöitä, joiden mukana matkusti mm. pieni koira. Laiva pysähtyi Stokmarknesissa tunniksi, jona aikana oli tilaisuus tutustua boarding passilla Hurtigruten-museoon ja sinne museoituun Finnmarken-laivaan. Nordstjernenille palatessani onnistuin hukkaamaan oman boarding passini, mutta onneksi uuden sai vastaanottovirkailijalta. Norjassa oli käynnissä sikainfluenssahysteria, niinpä aina laivaan palatessa oli miehistön edustaja käsidesin kanssa matkustajien käsiä puhdistamassa. Seuraavalla etapilla laiva suunnisti läpi kapean Raftsundetin ja poikkesi pyörähtämässä vielä kapeammassa Trollfjordenissa. Seuraava tunnin pysähdys oli Lofoottien pääkaupungissa Svolvaerissa, josta kyytiin tuli lisää pyöräilijöitä. He joutuivat kirjaimellisesti nostamaan pyörät laivaan, koska täällä laituri oli yhtä kantta ylempänä kuin matkatavaraosasto. Svolvaerista lähdettyämme kohtasimme toisen Hurtigruten-laivan Vesterålenin, kohtaamista juhlistettiin kahdella torventöräyksellä kummastakin laivasta.

Laivan saapuessa määränpäähäni Stamsundiin jouduin purkamaan tavarat pyörästä, koska täälläkin laituri oli kerrosta ylempänä kuin Sortlandin lähtösatamassa. Olin jostakin syystä irrottanut kiinnitysliinat ennen laukkujen tyhjentämistä, ja eikös se pyörä päättänyt lähteä kaatumaan juuri kun olin kumartuneena jonkin pussukan ääreen. Yhtäkkiä yllättäen pyörän runkoputki jysähti suoraan päähän - onneksi oli kypärä välissä, eikä pyörän runkoonkaan näyttänyt tulleen vahinkoja. Hetken itseäni keräiltyäni sain kuin sainkin tavarat purettua, minkä jälkeen ystävällinen kanssamatkustaja ja yksi miehistön jäsen ottivat pussukat mukaan samalla kun roudasin pyörän kerrosta ylemmäs laivan kapeassa portaikossa. Tämän urheiluosuuden jälkeen pyöräilypäivästä olikin enää jäljellä lyhyt 10 km pyrähdys Storfjordenin leirialueelle. Sinne pääsin perille klo 22:15, jolloin leirialueella ei ollut enää henkilökuntaa - yö meni siis puoliksi wildcampingiksi ranskalaisten vaeltajanuorten naapurina. Suihkuun en päässyt, koska tarvittavia poletteja ei ennakkotiedoista poiketen löytynytkään rakennuksen seinällä olleesta laatikosta...en itse asiassa löytänyt koko laatikkoa :)

Buksnesfjord-Sortland-Stamsund-Storfjord 55 km.
Yhteismatka 55 / 423 km.

Päivä 3 (tiistai 21.7.)

Päivän nousu 175 m 2,5 km matkalla.

Ennen lähtöä nautin kevyen aamupalan leirintäalueen respan kahvilassa yövahdin valmistellessa varsinaista aamupalatarjoilua. Eiliseen tapaan melkoisen aikainen lähtö klo 6:00 pilvipoutaisessa säässä. Hurtigbåtin kyytiin kohti Finnsnesiä pääsi noin 250 kruunun maksua vastaan klo 7:00, kovavauhtinen matka kesti tunnin ja kymmenen minuuttia. Finnsnes-Silsandin korkea silta oli aika tuulinen, joten ylhäällä piti ajaa kieli keskellä suuta, ettei heilahtaisi sillankaidetta vasten (toiseen suuntaan menevät tietysti horjahtaisivat autojen alle). Oikeanpuoleinen polvi vaivasi melkoisesti koko aamupäivän, kunnes huomasin, että satula oli jäänyt hieman liian alas taannoisen bussikuljetusrumban jäljiltä. Nostin satulaa noin kolme milliä, joka riitti jatkossa poistamaan polvivaivat koko loppumatkaksi.

Matkalla Gryllefjordiin makasi kettu pienellä kärrytiellä tien sivussa, eikä hätkähtänyt yhtään ennen kuin pysähdyin ja aloin kaivaa kameraa esiin. Valtaosa maisemista erityisesti Svanelvdalenissa muistuttavat aika tavalla Karigasniemen tienoota, joka tuli tutuksi vuodentakaisella reissulla. Meren läheisyydessä tielle - joka muuten oli paikoin vain reilut pari metriä leveä - oli tuotu kotiloita, joiden sisukset jokin pienpeto oli ilmeisesti pistänyt poskeensa. Lieneekö saman lajin edustaja, joka oli napostellut simpukoita Kaivuonon rannoilla... Bergin kohdalla oli varsin mittava nousu, josta piti selviytyä kohtalaiseen vastatuuleen. Sää oli kuitenkin aurinkoinen ja tunnelma kohosi aika lämpimäksi serpentiiniä kivutessa 175 metrin korkeuteen noin 2,5 kilometrin matkalla. Vuorenrinteen toisella puolella avautui melkoinen lasku Gryllefjordin pohjukkaan turkoosin veden ääreen. Gryllefjordin keskustassa - siis satama, kauppa ja muutama asuintalo - olin perillä tasan klo 14:00. Tällä pätkällä tuli jo melkoinen joukko muita pyöräilijöitä vastaan, mm. pariskunta kaksipyöräisillä perävaunuilla. Andenesin laivaa odotellessa ostin välipalaa paikallisesta ICAsta. Tyypillinen aamu- tai välipalani norjalaisesta kaupasta ostettuna on muodostunut näillä reissuilla tällaiseksi: myslillä terästetty mustikkajogurtti, täytetty sämpylä, banaani sekä juomaksi puoli litraa kivennäisvettä. Viime vuoteen verrattuna kauppojen valikoimissa oli jogurttipuolella uutuutena (en ainakaan kiinnittänyt huomiota viime vuonna) Piano Duo: mm. toffeenmakuista jogurttia jonka lisukkeena suklaamurorakeita tai kookoshiutaleita. Ei ehkä kaikkein terveellisintä jogurttiosastoa mutta ah niin hyvää nälkäisenä!

Laivamatka - kaksi tuntia 150 kruunulla - olikin sitten varsinainen kokemus. Vaikka sää oli muuten aurinkoinen, pohjoisesta aavalta mereltä kulkeutuvat mainingit heiluttivat kapeata laivaa melkoisesti sivusuunnassa. Pahimmillaan keinunta oli yli 45 astetta kumpaankin suuntaan varsin nopeaan tahtiin, mikä sai tavarat lentelemään ympäriinsä ja osan matkustajista voimaan pahoin. Itse pidin yllä aktiivista vastaliikejumppaa, jonka avulla oma horisonttini pysyi suunnilleen vaakatasossa. Puolentoista tunnin matkan jälkeen alkoi vatsanpohjassa tuntua jo hieman heikolta, mutta onneksi laiva pääsikin jo lähelle Andenesin rantaa ja merenkäynti helpotti vähitellen. Andenesissa ruokalistalla oli kunnon pihvi Grönnbua-ravintolassa sen kunniaksi, että jalkojen alla oli taas kiinteää maata.

Matkan jatkuessa Vesterålenin sää oli nopeasti huononemassa, joten vedin sadevarusteet ylle. Varsinaista sadetta ei sitten lopulta tullutkaan, mutta harmautta ja ajoittaista tihkuntapaista kylläkin loppupäiväksi. Bleikin hiekkarannat eivät tässä säässä häikäisseet, niinpä jatkoinkin vauhdilla matkaa Vesterålenin länsirannan nummimaisemien poikki kohti Risoyhamnia. Wildcamp-leiripaikka löytyi vasta 23:15 Buksnesfjordin pohjukasta paikasta, jossa paikallinen nuoriso oli lopettelemassa kalasteluaan. Tie meni paikan ohi melko läheltä, mutta onneksi liikennettä ei liiemmälti tuona yönä ollut. Ilma oli lämpimämpi kuin aiempina iltoina, joten itikoitakin riitti jo kohtalaisesti kiusaamaan matkaajan iltatoimia.

Tromssa-Finnsnes-Grylleford-Andenes-Nordmela-Risoyhamn-Buksnesfjord 153 km.
Yhteismatka 153 / 368 km.

Päivä 2 (maanantai 20.7.)

Vesiputouksia Kaivuonon pohjukassa.

Yöunet jäivät näin alkumatkasta varsin vähäisiksi, niinpä lähtö tapahtuikin jo 6:20 paikallista aikaa. Heti Samuelsbergin jälkeen on kaksi tunnelin kiertoa Skardal- ja Isfjell-tunturien kohdalla. Isfjell-tunnelin rauhaisalla kiertotiellä paikallisesta eläimistöstä näyttäytyivät kettu ja jonkin sortin kotka, tai ainakin se oli jokin huomattavan kookas lintu. Lisäksi renkaissa ritisivät lukemattomat simpukankuoret, jotka ovat peräisin ilmeisesti jonkin pikkupedon aterioinneista . Kiertotiellä huomasin myös takajarrun laahaavan, ja yritin sitä epätoivoisesti säätää kuntoon - havaitakseni lopulta, että laahausääni itse asiassa tulikin renkaaseen osuvasta kiinnityshihnasta, joka oli pujotettu hieman väärästä kohtaa tavaratelineen alitse. No, tulipahan takajarru säädettyä kunnolla. Tasaisen tien ansiosta päivän ensimmäinen etappi Olderdalenin lauttarantaan oli paketissa klo 9:00. Lauttamatka Lyngseidetiin kesti 30 minuuttia, jolloin oli hyvää aikaa nauttia kahvilan antimista. Seuraava lautta Svensbystä Breivikeidetiin oli tätä lyhyempi, vain noin 20 minuuttia. Lautan lähtöä joutui kuitenkin odottelemaan aika pitkään ilmeisesti miehistön ruokatunnin takia. Kaikilla tämän reissun lautoilla oli hyvin varustettu kahvila, josta saa monipuolista välipalatäydennystä jäätelöstä aina pekoni-juustonakki-sämpylään.

Breivikeidetin lähistöllä vastaan tulivat vastaan ensimmäiset pyörämatkaajakollegat, nimittäin kaksi tyttöä retkipyörineen ja kirkkaanpunaisine Vaude-laukkuineen. Loppupätkä pitkin E8-tietä Tromssaan on melkoisen mäkinen ja hyvin vilkkaasti liikennöity. Lisäksi suuri osa pätkästä oli juuri laskettua asfalttia, jonka reunus oli vielä niin korkea, että pientareelle väistäminen oli käytännössä mahdotonta. Kartassa näkyvää vanhaa tietä ei juurikaan tainnut olla oikeasti olemassa. Loppukilometrit sille pääsi kuitenkin kruisailemaan omassa rauhassa Indre Kaldslett -tienviittaa seuraamalla. Perillä Tromssassa olin klo 19:00.

Ravintola Il Maressa kiinalaisvalmisteinen ruoka oli hyvää (Fettucini Scampi ja jälkiruoaksi friteeratut banaanit jäätelöllä), mutta tarjoilu kesti melkoisen kauan, joten suunniteltu köysirata-ajelu Storsteinin kukkulalle jäi tekemättä. Aamulla olisi aikainen herätys klo 7:00 lähtevään Hurtigbåt-laivaan. Tromsdalenin leirintäalue sijaitsee vuonon toisella puolella, joten korkea, pitkä ja varsin ankean oloinen Tromssan silta tuli ylitettyä kolmesti. "Jalkakäytävän" laatat lonksuivat epämiellyttävästi, ikään kuin ne antaisivat myöten yli ajettaessa. Tromssan turisti-infossa uusiseelantilainen Kyle opasti ystävällisesti, mistä Finnsnesin laiva aamulla lähtisi - ettei tarvitse sitten aikaisin aamulla unenpöpperössä asiaa enää ihmetellä. Hyvin varustettu leirintäalue oli tänään lähes täynnä. Normaalista norjalaiskäytännöstä poiketen lämmin suihku ei täällä maksanut ylimääräistä, vaan suihkutiloihin päästäkseen piti ainoastaan naputella numerokoodi. Telttapaikat olivat pienessä metsikössä, jossa oli viileästä ja pilvipoutaisesta kelistä huolimatta jonkin verran hyttysiä.

Samuelsberg-Tromssa 107 km.
Pyörimistä Tromssassa 11 km.
Yhteismatka 118 / 215 km.

Päivä 1 (lauantai 18.7. ja sunnuntai 19.7.)

Ensimmäinen wildcamp-leiri Samuelsbergin tuntumassa.

Lähtö aurinkoisessa säässä Tampereelta yöjunalla 22:11, paikka oli varattu makuuvaunun yläpediltä. Alapedillä oli ranskalaisperheen noin 15-vuotias poika, joka vaikutti nukkuvan koko ajan melkoisen sikeästi - isänsä tuli herättelemään aamulla.

Juna oli perillä Rovaniemellä 7:53 auringon paistaessa, ja aamu saatiin käyntiin savulohikiusauksen voimalla asemaravintola Assarissa. Eskelisen bussi lähti rautatieasemalta aikataulun mukaisesti 11:00. Muiden matkustajien mukana kyytiin tuli Rovaniemeltä myös kaksi pyörää Muonioon, joista toinen oli "juuri huollettu", mutta jo vain näytti olevan taas vaihdevaijeri poikki. Kyytiin tuli myös virolainen Ivar Säde, joka oli matkalla Tromssaan. Kittilästä kyytiin poimittiin kolme saksalaista maastopyörineen ja Bobeineen, olivat ilmeisesti matkalla Altan suuntaan. Lopuksi Jerisjärveltä mukaan tuli vielä yksi Oiva. Palojoensuulla oli Altan auto odottamassa vaihtajia, jotka siirsivät tavaransa jo toiseen autoon, kunnes kuljettajat huomasivat, että toisen kuljettajan ajopiirturivarusteet eivät sopineetkaan uudempaan autoon. Niinpä vaihto peruttiin ja tavarat siirrettiin vielä kerran päikseen, joten jouduin minäkin roudaamaan kaikki tavarani autosta toiseen. Jatkoyhteyden auto oli vanhempaa mallia matalammalla tavaratilalla, joten pyörä piti laittaa makuuasentoon. Kilpisjärven retkeilykeskuksen pihassa olimme perillä 17:50, ruokaa sai ahmia vatsan täydeltä kesäbuffetista.

Varsinaisen pyöräilyosuuden aloitus pääsi käyntiin 19:20. Jonkin matkaa rajanylityksen jälkeen kuvasin komeata koskea, jota luulin 25 metriä korkeaksi Rovijokfosseniksi. Kuvaamani koski oli kuitenkin paljon lähempänä Suomen rajaa, eikä sen nimikään oikein selvinnyt. Koskena se oli silti vähintään yhtä komea kuin se toinen, jonka tässä jälkeen päin olettaisin oikeaksi Rovijokfosseniksi. Lähes koko matkan rajalta Skibotniin Skibotnelva kulkee syvässä rotkolaaksossa, jonka toisella reunalla tie kiemurtelee syöksyen aina välillä reiluina laskuina alaspäin. Onneksi hurjissa alamäissä vauhtia hillitsi melkoinen vastatuuli, joten meren rantaan Skibotnissa pääsin ilman haavereita klo 22:00 Suomen aikaa. Aurinkoinen sää oli muuttunut vähitellen pilvipoutaiseksi samalla kun leiripaikkaa piti etsiskellä pöpeliköstä Samuelsbergin tienoilta. Skibotnin jälkeen tieprofiili on varsin tasainen eikä liikennettäkään näin sunnuntai-iltana ollut kuin nimeksi. Leiripaikka löytyi lopulta klo 00:15 Suomen aikaa Kaivuonoon laskevan joen rannalta läheltä paikallista krouvia. Naapurissa lokkien huudot olivat aika voimallisia ja jatkuivat läpi koko viileän yön.

Kotoa rautatieasemalle 7 km.
Pyörimistä Rovaniemellä 7 km.
Kilpisjärvi-Skibotn-Samuelsberg 83 km.
Yhteismatka 97 / 97 km.

Lofootit 2009

Valmistautuminen kesän 2009 pyöräretkiseikkailuun alkaa lähestyä h-hetkeä eli 18.7. illalla olisi tarkoitus lähteä liikkeelle. Lähtöä edeltävä matkasuunnitelma näyttää tältä:

• Lähtö. Yöjuna Tampereelta Rovaniemelle.
  
• Päivä 1. Bussi Rovaniemeltä Kilpisjärvelle, josta alkaa varsinainen pyöräilyosuus. Kilpisjärvi-Skibotn-???. 70/70 km.
  
• Päivä 2. ???-Olderdalen. Lautta Olderdalenista Lyngseidetiin. Lyngseidet-Svensby. Lautta Svensbystä Breivikeidetiin. Breivikeidet-Fagernes-Sandvik-Tromssa. 111/181 km.
  
• Päivä 3. Hurtigbåt-laiva Tromssasta Finnsnesiin. Finnsnes-Silsand-Vasshaug-Gryllefjord. Laiva Gryllefjordista Andenesiin. Andenes-Bleik-Stave-Nordmela-Risoyhamn. 125/306 km.
  
• Päivä 4. Risoyhamn-Sortland. Hurtigruten-laiva Sortlandista Stamsundiin. Stamsund-Storfjord. 58/364 km.
  
• Päivä 5. Storfjord-Leknes-Ramberg-Reine-Å-Reine-Ramberg. 107/471 km.
  
• Päivä 6. Ramberg-Leknes-Justad-Sundklakk-Henningsvaer. 92/563 km.
  
• Päivä 7. Henningsvaer-Kabelvåg-Svolvaer-Fiskebol. Lautta Fiskebolista Melbuun. Melbu-Stokmarknes-Sortland 99/662 km.
  
• Päivä 8. Sortland-Langvassbukt-Flesnes. Lautta Flesnesista Revsnesiin. Revsnes-Borkenes-Harstad. Hurtigbåt-laiva Harstadista Finnsnesiin. Finnsnes-Finnfjordeidet-Olsborg-Moen-Rundhaug-Skjold. 126/788 km.
  
• Päivä 9. Skjold-Holt-Johkamohkki-Oteren-Skibotn-Kilpisjärvi. 114/902 km.
  
• Paluu. Bussi Kilpisjärveltä Rovaniemelle. Yöjuna Rovaniemeltä Tampereelle.
  

Matkakertomus ja kuvia vuoden 2008 reissusta

Matkakertomus ja kuvakokoelma.