Tien pää Å:ssa
Storfjordissa oli lämpimän sään innostamina kohtalaisen paljon itikoita, joskin ne näyttivät pääasiassa pieniltä kärpäsiltä. Joukossa oli kyllä muitakin, koska otsa ja niska olivat aamulla täynnä kutisevia pistojälkiä. Sää oli aamulla puolipilvinen, ja tämän päivän lähtö tapahtui klo 8:45. Tieprofiili otti heti luulot pois matkaajalta nousten Storfjordin jälkeen korkeuksiin ennen kuin laskeutui uudelleen Leknesiin. Fyglessä ennen Leknesiä vastaan tuli kaksi noin 15 pyöräilijän letkaa, jotka olivat ilmeisesti lyhyitä järjestettyjä pyöräretkiä Leknesin ympäristössä. Leknesin satamassa näytti olevan ankkurissa saksalainen risteilyalus, jonka matkustajat tulivat Leknesiin kävellen puolen kaistan leveydeltä E10-tiellä... Leknesin jälkeen Nappstraumissa tie kulkee meren alitse tunnelissa vajaan kahden kilometrin matkan, josta ensimmäinen kilometri hurjaa laskua ja toinen tiukkaa nousua. Tässä tunnelissa oli onneksi leveä "jalkakäytävä", joten autoista ei ollut juuri muuta haittaa kuin niiden nostattama korviahuumaava meteli. Tunnelin jälkeen kovat nousut jatkuivat Nappin kohdalla. Jonkin verran myöhemmin Rambergissa oli välipalan aika, samalla katsastelin jo paikkoja illan leiriytymistä ajatellen.
Rambergin jälkeen eteläinen taivaanranta näytti melkoisen harmaalta ja sateiselta, mutta sadetta ei kuitenkaan siitäkään kehkeytynyt. Lofoottien eteläosan tie on aaltoilevan mäkinen ja usein melko kapea. Päällyste on paikoin huonossa kunnossa, mikä hankaloittaa välillä vilkkaaseenkin liikenteeseen keskittymistä. Tuolla suunnalla muita pyöräilijöitä oli varsin paljon, mikä yhdessä muutenkin vilkkaan liikenteen kanssa aiheuttaa usein kohtaamisongelmia. Tunnelien kierrot ovat helppoja ajettavia, joskin niiden liittymät ovat joissakin tapauksissa varsin jyrkkänousuisia ja jostakin syystä terävällä sepelillä päällystettyjä. Kapeiden siltojen suurin ihmetyksen aihe on niiden korkeat "jalkakäytävät", jotka päättyvät sillan korkeimmalla kohdalla jatkuakseen sitten taas sillan toisella reunalla. Jalkakäytävien päissä on normaalisti luiska, jota pitkin laskeutuminen onnistuu ajamalla, mutta joillakin silloilla tuo luiska on hävinnyt jäljettömiin. Silloin joutuu hetkeksi voimanostajaksi, koska 20-25 cm korkealta kynnykseltä pyörää ei saa eturattaita vahingoittamatta muuten kuin nostamalla.
Matkan aikana aloin monta kertaa kuulostella korviin kantautuvaa omituista, polkemisen rytmissä kuuluvaa kilisevän kolisevaa lonksuntaa. Luulin aluksi, että no niin, tähänkö se voimansiirto sitten päättää lopettaa yhteistyönsä. Mutta ei onneksi, viimein keksin, että äänihän kuuluu tien vieressä olevan pusikon takaa, jossa joukko lampaita löntystää kilikellot kaulassa... Pieniä teknisiä epämukavuuksia toki oli ihan oikeastikin: päivän aikana etuvaihtaja heitti ketjun pienimmän eturattaan ylitse pari kertaa. Illan ohjelmassa olikin pieni ketjuhuolto puhdistuksineen ja voiteluineen. Notkistunut ketju pysyi loppumatkan ruodussa, vaikka monesti tipahtikin aika pitkälle vaihdettaessa pienimmälle eturattaalle.
Hamnöya oli oikeastaan ensimmäinen oikea kalastajakylä, jossa vahva kalan haju levisi sieraimiin. Hamnöyan lähellä olevalla levähdyspaikalla tapasin autolla liikkeellä olleen suomalaispariskunnan, joka kiikaroi merikotkaa lähistön rinteellä. Hetken kuluttua kotka lähti lentoon, ja sainpa itsekin muutaman huonon kuvan - olisi vain pitänyt muistaa vaihtaa kamera videokuvaukselle! Pariskunta lupasi töötätä varovaisesti, jos näkevät meikäläistä vielä toistamiseen. Tien päähän Å:hon ehdin noin klo 15:40 paikallista aikaa. Å:ssa tapasin 50-60-vuotiaan pariskunnan, joka oli ilmeisesti kotoisin slaavilaiselta kielialueelta. Itsekin pyöräilystä innostuneina - tosin ilman matkavarustusta - he haastattelivat meikäläistä ja ottivat lopuksi kuvankin. Sain siis ylenpalttisen tavaramääräni ansiosta lähes oman fan clubin! Muilta osin Å vaikutti melkoiselta turistirysältä, eikä se oikein jaksanut sytyttää niin paljoa, että olisin viitsinyt jäädä pidemmäksi aikaa paikan päälle pyörimään. Niinpä lähdinkin matkasuunnitelman mukaisesti paluumatkalle, määränpäänä tänään vielä palaaminen Rambergin Gjestegårdiin yöksi.
Ruokapaikan valinnassa pääsi käymään harmittava virhe: Sörvågenissa olisi ollut lupaava kalaravintola Maren Anna, mutta muistelin, että Sakrisöyalla olisi myös ollut kalaravintola. Niinpä päätin mennä tuohon jälkimmäiseen, kunnes paikan päällä havaitsin, että kyseessä olikin paikallinen kalakauppa. Sieltä tosin sai isoja lohiburgereita, joita sitten pistelin kaksi kappaletta poskeeni päivän pääateriana. Matkakuvista huomasin jälkeenpäin, että myös Hamnoyalla olisi ollut ihan oikea ravintolakin...
Perillä toista kertaa Rambergissa olin klo 21, jolloin Ramberg Gjestegårdin leirintäalue oli melkoisen täynnä, mutta onnistuin vielä löytämään teltalleni ihan sopivan paikan. Illalla ja yöllä nousi hyvin voimakas puuskittainen tuuli, joka ravisteli telttaa aika lailla. Niinpä kömmin alkuyöstä kiinnittämään ensimmäistä kertaa myös teltan myrskynarut, noin varmuuden vuoksi, toivottavasti myös vähentämään hieman telttakaarien rasitusta tuulen riepotuksessa.
Storfjord-Leknes-Ramberg-Å-Ramberg 112 km.
Yhteismatka 112 / 535 km.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti