Paluu (tiistai 28.7. ja keskiviikko 29.7.)

Tuulen heilutellessa telttaa haaveet kunnon yöunista kuitenkin karisivat aamukolmen aikaan, kun ulkoa kuului jatkuvaa, kovaäänistä naisen pälätystä saksaksi. Hetken kuluttua pälätys voimistui huudoksi, ja "Hilfe! Hilfe!" sai jo hetkeksi miettimään, pitäisikö tilanteeseen puuttua jotenkin. Äänet kuitenkin vaimenivat, kunnes hetken kuluttua kuulin taas samaisen naisen äänen, tällä kertaa vollottaen tauotta. Tämän jälkeen nukahdin hetkeksi, kunnes havahduin jälleen auton ovien kolinaan ja moottoriääniin auton ajaessa edestakaisin. Nousin ylös ja lähdin ulos kävelemään Kilpisjärven tielle, kun huomasin etäältä auton lähestyvän. Kun ilmeisesti Ruotsista vuokrattu Volvo saapui kohdalleni, hiljensi kuljettaja vauhtia, avasi ikkunan ja aloitti tutun kuuloisen pälätyksen - samainen "Hullu-Gertrud" joka oli herättänyt minut aamulla! Katseesta näki, että henkilöllä ei ole ns. vastaanotto päällä lainkaan, joten en yrittänyt mitään vastakommunikaatiota vaan väistelin parhaani mukaan autollaan poukkoilevaa "Gertrudia". Kun auto meni hetkeksi parkkiin Retkeilykeskuksen vastakkaiselle puolelle, huomasin pihassa aikaisin töihin tulleen työntekijän. Kysäisin, tiesikö hän mahdollisesti jotakin kyseisestä saksalaistädistä ja hänen mielentilastaan. Työntekijä vastasi, että yövahti oli yrittänyt tehdä asialle jotakin, mutta kommunikaatiovaikeuksien vuoksi homma ei ollut oikein onnistunut. Jossakin vaiheessa "Gertrud" parkkeerasi takaisin majoitustilojen viereen ja palasi sisään eikä häntä sen koommin ennen aamiaista näkynyt. Retkeilykeskuksen aamiaispöydässä "Gertrud" sitten vaikuttikin jo ihan normaalilta ja ilmeisesti yksinään matkustavalta, vastaten kännykkäänsä ihan tavalliseen tapaan, yms. Kyseessä lienee ollut jonkinmoinen tilapäinen "Lapin hulluus", joka ilmenee vain yöaikaan...

Eskelisen kyytiin päästiin normaalin aikataulun mukaisesti klo 11. Kuljettaja ei olisi ottanut pyörästä mitään, ellen olisi mennyt itse asiasta mainitsemaan. Tällä kertaa tosin taksana oli vain 5 euroa, vaikka matkaa onkin Rovaniemelle yli 400 km eli Eskelisen aikataulukirjan mukaisesti 7 euron verran. Tulomatkan kaltainen autonvaihto oli vielä arvoitus, kuljettajan mukaan asian varmistava soitto tulisi ennen Karesuvantoa. Loppujen lopuksi autoa ei tarvinnut vaihtaa Palojoensuulla, pelkästään kuljettaja vaihtui. Tromssasta autoon oli noussut neljän miehen vaellusporukka, joka oli viettänyt neljä yötä maastossa Lyngenin vuorilla. Kaksi miehistä oli jatkamassa matkaa Hetan suuntaan kalaan, kaksi muuta puolestaan kotimatkalle etelää kohti. Toinen etelään palaavista oli innokas pyöräilijä ja vuoristovaeltaja, joka toimii tietojenkäsittelyopin professorina (tutkimusalueena erityisesti kieliteknologiat) Göteborgissa ja joka oli nyt palaamassa kesänviettopaikalleen Juupajoelle, jonne lähisuku oli seuraavana päivänä kokoontumassa syömään kokonaista villisikaa. Kävimme pitkän keskustelun ohjelmistotekniikan tutkimuksesta, jatko-opinnoista, yms., jolloin meikäläinen sai osakseen varsin suuren annoksen innostusta ja kannustusta, jotta pitäisin kiinni jatko-opintojen valmistumisesta :) Kävi myös ilmi, että yhteiseen "tuttavapiiriimme" kuuluvat ainakin pari Nokian-aikaista kollegaani...

Palojoensuulta auton kyytiin nousi vanhempi leskirouva, jonka kanssa kehkeytyi mielenkiintoinen keskustelu. Rouvalla on mökki Hetassa, jonne hän on menneinä vuosikymmeninä vuosittain vaeltanut 60 km matkan Pallakselta - viimeksi noin kymmenisen vuotta sitten. Nykyään kuitenkin saunaveden kantaminen ottaa voimille, tyttäretkin kuulemma pitävät yksin tehtyjä mökkireissuja jo vähän arveluttavina. Tänään rouva on palaamassa mökiltä tyttärelleen Rovaniemelle, itse hän asuu nykyään Helsingissä 14 Tampereen vuoden jälkeen, jolloin hänen miehensä oli TV 2:lla ohjelmapäällikkönä. Tämän aktiivisen vaeltajan ja matkailijan suosikkikohde on Huippuvuoret, jossa hänen tyttärensäkin ovat käyneet biologian opettajan matkassa 1960-luvun alussa ja jossa on jotakin selittämätöntä - eräs sokea naismatkailijakin kuulemma pitää Huippuvuoria lempipaikkanaan. Islannissa puolestaan voi kuulemma kokea saagojen maailman aidoimmillaan, kun lähes joka kiven takaa saattaa hypätä esiin peikko tai haltia...

Kanssamatkustajille tuli järjestettyä hieman ylimääräistäkin ohjelmaa, kun alkuaan Naantalista kotoisin oleva serkkuni saapui vanhemman konstaapelin ominaisuudessaan partio-Maijalla Muonion SEO:lle. Eskelisen aikataulussa on silloin noin vartin kahvitaukopysähdys, joten sain sovittua serkustapaamisen juuri tähän väliin, poliiseillakin oli ohjelmassa enemmän tai vähemmän lounastauko tähän aikaan työvuoroa. Työpäivänkin piti kuulemma olla ennakkokaavailujen mukaan lyhyt ja Muonion toimistohommiin keskittyvä, mutta loppujen lopuksi kotietsintöineen ja muine "asiakaspalveluineen" työvuoro tuli venymään pitkälle lähes iltakymmeneen.

Rovaniemeä lähestyttäessä Eskelisen kuljettaja joutui epätavallisiin hommiin: Lohihovin taukopaikalla oli nuori poika hukannut kännykkänsä viikko sitten pusikossa asioidessaan. Kuljettaja oli luvannut käydä vilkaisemassa paikan päällä, mutta eipä siellä sitten mitään näkynyt. Matkaa jatkettuamme saavutimme pyöräretkeilijän, joka ajoi varsin leveästi. Vastaantulevan liikenteen vuoksi ei väistämiseen juuri ollut tilaa, joten bussin kuljettaja soitti äänimerkkiä, kuitenkin ilman minkäänlaista vaikutusta. Loppujen lopuksi jouduimme paniikkijarrutukseen, kun bussi ajautui lähes pyöräilijän niskaan.

Rovaniemelle päästyämme aurinkoisen ja lämpimän päivän päätteeksi ja junaa odotellessa kävin jälleen tänäkin vuonna Classic Pizza -ravintolassa tankkaamassa. Rautatieasemalla tapasin saksalaisen pariskunnan tandeminsa ja Bob-peräkärrynsä kanssa. He olivat lähteneet Helsingistä ja ajaneet 1900 km mittaisen reissun rannikkoa pitkin pohjoiseen Rovaniemelle. Pyörä oli kokenut tällä matkalla kovia, sillä takavanteen jarrupinta oli revennyt toiselta puolelta ja suurin takaratas vääntynyt mutkalle pelkästä polkemisesta. Kyseinen tandem on ehtinyt nähdä maailmaa jo enemmänkin mm. Thaimaassa ja Uudessa Seelannissa. Uuden Seelannin vuoristossa pelkillä vannejarruilla jarrutettaessa etuvanne oli kuumentunut niin paljon, että sisärengas oli räjähtänyt - pariskunta oli kuitenkin selvinnyt tilanteesta pelkällä säikähdyksellä. Sen jälkeen vannejarru oli saanut rinnalleen myös rumpujarrun.

Nostettuamme kummatkin pyörät konduktöörin avustuksella kyytiin juna lähti Rovaniemeltä 21:10. Tällä kertaa vuorossa oli alapeti, koska yläpedillä oli rovaniemeläinen kaveri, joka oli matkalla tapaamaan etelän tuttujaan. Ehdittiinpä siinä kehua yhteen ääneen "Team Lidl"-pyöräilypaitojenkin hinta-laatusuhdetta. Väsymys kuitenkin painoi, joten turinat saivat jäädä - sain aika nopeasti unen päästä kiinni liikkuvassa sängyssä, oli se kuitenkin niin paljon pehmeämpi ja mukavampi kuin pelkkä makuualusta teltassa.Aamulla perille päästiin klo 5:50, minkä jälkeen piti vielä ajaa tyhjä pyörä kotiin (tavarat kulkivat autossa). Kotona vasta seuraava päivä toi mukanaan varsinaisen perinpohjaisen väsymyksen, joten tulevan vuoden matkasuunnitelmat jäävät vielä hamaan tulevaisuuteen...

Pyörimistä Rovaniemellä 4 km.
Tampereen rautatieasemalta kotiin 7 km.
Yhteismatka 11 /1033 km.