Perusleiri Saanan juurella - komea reissu päätöksessään
Sade oli aamulla jo lakannut ja sää oli edelleen melko lämmin ja pilvipoutainen. Edellisen päivän rasituksista huolimatta heräsin niin varhain, että ehdin valmistamaan reissun ainoan trangia-aamiaisen (Real Turmatin chili con carne) ennen klo 7:20 paikallista aikaa tapahtunutta lähtöäni kohti Tamokdalenia. Tamokdalen näyttäytyi pilvipoutaisessa säässä vehreänä laaksona, jonka pohjalla kiemurtelee joki, välillä leveämpänä ja kohisevampana, välillä kapeampana ja rauhallisena. Aamupäivän aikana ilma lämpeni edelleen niin paljon, että rohkenin ottaa toisen shortsipäivän. Laaksoa reunustavat korkeahkot huiput, joista korkeimmat ulottuvat lähes puolentoista kilometrin korkeuteen. Asutusta ei ole aivan taajamaksi asti, mutta ripoteltuna kapeaksi nauhaksi silti lähes koko laakson matkalla. Tamokdalenin pohjoispäässä oli melkoisen kova lasku aika huonolla päällysteellä, joten kuormatulla pyörällä sai olla koko ajan tarkkana ja hyvin varovainen epätasaisuuksien kanssa. Kokonaisuutena Tamokdalen ei ehkä ollut ihan niin kapea ja jylhäpiirteinen kuin kartasta olisi voinut ennakkoon päätellä, mutta todennäköisesti kuitenkin paljon mukavampi kuin vaihtoehtona ollut vilkas E8-osuus Strupfjelletin kautta.
Vuonon äärelle jälleen päästyäni poikkesin Oterenissa ostamaan välipalaa paikallisesta kaupasta. Matka jatkui edelleen Storfjordenin rantaa pitkin kohti Skibotnia, mielessä alkoi jo kummitella nousu Skibotnista kohti Suomea. Skibotnissa olisi varmaankin siis vielä tankattava, joten suuntasin kehutulle Olderelvin leirintäalueelle - siitäkin huolimatta, että se on olennaisesti alempana kuin ensimmäinen Kilpisjärvelle erkaneva risteys. Olderelvissa tilasin Olderelv pizzan, jossa oli täytteenä lähes kaikkea taivaan ja maan väliltä - hintakin oli sen mukainen, 214 NOK. Tilatessa jäi huomaamatta listan kyljessä ollut lisämaininta, että pizzan halkaisija on suunnilleen 40 senttiä. Kun paksuuttakin oli lähes tuuman verran, syötävää oli enemmän kuin tarpeeksi - itse sain puputettua ehkä kaksi kolmannesta lisäkuormaksi tuleviin nousuihin. Jättipizzan voimalla lähdin siis kipuamaan Revontulen tietä kohti Suomea ja Kilpisjärveä. Korkeuseroa tulisi olemaan vähintään 500 metriä, koska lähtöpaikka on kutakuinkin merenpinnan tasolla ja Kilpisjärvi puolestaan reilun 500 metrin korkeudella. Käytännössä nousumetrejä tulisi huomattavasti enemmän, koska välillä tie myös laskeutuu jonkin verran. Skibotndalen ohjaa tuulen itsensä suuntaisesti, joten tuuli on täällä aina joko vastainen tai myötäinen - tällä reissulla se sattui molemmilla kerroilla vastaiseksi. Laaksossa tuuli myös voimistuu melkoisesti, joten nousukohtien huipulla saattaa olla jopa vaarallista, kun tuuli osuu hieman viistosti pyörälaukkujen muodostamaan tuulipintaan. Rotkojen reunoilla saakin keskittyä tosissaan, että saa pyörän kulkemaan edes suunnilleen sinne minne haluaa.
Skibotndalenin kokonaisnousu on ryhmittynyt kolmeen erilliseen nousurupeamaan, joista jokainen on kyllä yksinäänkin ihan riittävän haasteellinen kuormattuna noustavaksi. Huomionarvoista on kuitenkin, että ainakin omaa kulkupeliäni on kuormattuna lähes mahdotonta työntää ylämäkeen. Sen sijaan pienimmällä vaihteella nousu on toistaiseksi näillä reissuilla onnistunut mäessä kuin mäessä, alimmillaan nopeudella 6-7 km/h. Eli toisin sanoen homma etenee tasan niin kauan kuin pääsee ajamalla eteenpäin - muut tavat ovatkin sitten paljon epätoivoisempia. Liikenteellisesti muut tielläliikkujat ottavat huojuen punnertavat pyöräilijät kohtalaisen hyvin huomioon, epämiellyttävänä poikkeuksena ehkä kuitenkin norjalaiset rekat. Eräässä nousussa levähdyspaikalla kohtasin asuntoautolla matkanneen tamperelaispariskunnan, jolla oli ollut tiukka paikka norjalaisrekan kanssa eräässä mutkassa. Nousuosuus on lopulta ohitse Norjan puoleisella tien korkeimmalla kohdalla 542 metrin korkeudessa. Sen jälkeen onkin vain pitkää suoraa kohti Suomen rajaa, josta on vielä seitsemisen kilometriä Kilpisjärvelle. Norjan suunnasta näkyy hyvin Saanan huipulle johtava polku, jota on kuulemma viime aikoina kunnostettu (lisätty portaita yms.) kulkemisen helpottamiseksi. Kaukaa näkyikin lukuisia vaeltajia kirkkaissa vetimissään kapuamassa polulla kohti huippua. Omissakin suunnitelmissa oli huiputtaa Saana tällä reissulla, mutta nousu Skibotnista vei kyllä parhaan terän jaloista, eikä yleinen voipuneisuus varmaankaan jäänyt kauaksi tästä Juicen mukaelmasta: "Mies tuli vuonolta, näyttäen huonolta, Team Lidl -ajopaidassaan". Seuraavana aamuna taas Saana-vaelluksessa tulisi hieman liian kiire, koska neljä kilometria suuntaansa oleva polku ottaisi jo pelkästään menosuuntaan vähintään kaksi tuntia - bussiin pitäisi ehtiä yhdeksitoista. Näin ollen Saanan huiputus jäisi nyt toiseen kertaan.
Tämänvuotisen pyöräilyosuuden lähtö ja maali, Kilpisjärven Retkeilykeskus, tuli saavutettua klo 19 Suomen aikaa 1022 pyöräilykilometrin jälkeen. Retkeilykeskuksen vastaanotossa maksoin Fredin kaksoisolennolle (siis lähinnä kasvojen perusteella) telttapaikastani suolaiset 16 euroa. Telttapaikat - joita oikeastaan ei kovin montaa ole - ovat alueen laidalla pusikon keskellä, siis jo varsin totutun kaavan mukaisesti. Suihkutilat löytyivät retkeilykeskuksen majoitustilojen alakerrasta maan alta. Nukkumaan menin melko aikaisin toiveissani saada kunnon yöunet raskaan pyöräilyrupeaman jälkeen.
Skjold-Tamokdalen-Övergård-Oteren-Skibotn-Kilpisjärvi 120 km
Yhteismatka 120 / 1022 km.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti