sunnuntaina, heinäkuuta 16, 2017

Viimeinen leiri Utsjoen Lapinkylässä



Sääennuste lupaili kelin muuttumista sateiseksi parin lähivuorokauden aikana, joten päätin olla tällä kertaa polkematta Ivaloon asti (alkuperäinen suunnitelma oli päräyttää mahdollisesti koko siivu Rovaniemelle). Sen sijaan ajaisin tänään Utsjoelle ja hyppäisin seuraavana aamuna Eskelisen kyytiin. Toistaiseksi Lapin kesä oli kuitenkin vielä kukkeimmillaan, lämpöä reilut 20 astetta ja auringonpaistetta koko rahan edestä kirkkaalta taivaalta. Aamupalaksi kokkailin norjalaisen Rett i kopp -retkiaterian, Pian ja Oskun kanssa turistiin keittiössä pitkä tovi. Lähdön kanssa en pitänyt mitään kiirettä, niinpä siirryin tien päälle vasta kello 12:30. Tenojoen rantaa myötäilevä tie kiemurtelee sivusuunnan lisäksi myös jonkin verran pystysuunnassa, ei siis mikään läpihuutojuttu tiukassa vastatuulessa. Vajaan 50 kilometrin matkaan kuluikin kohtalaisesti aikaa, olin perillä lähes helteisellä Utsjoella vasta kello 16. Leiriydyttyäni Lapinkylän Campingissa 13 euron (130 NOK, suihku ilmainen) hintaan palasin vielä Utsjoen "keskustaan" Annukan Grillille syömään paikallista poronkäristystä. Uulan Säästöstä kävin ostamassa aamu- ja iltapala-aineksia sekä eväitä seuraavan päivän bussimatkaa varten.

Pyörän liikkeet
  • 48 km (Nuorgam - Utsjoki)

Ei kommentteja: