sunnuntaina, heinäkuuta 09, 2017

Ensimmäinen leiri Saunalammella


Juna saapui perille Rovaniemellä sunnuntaiaamuna puoli seitsemän aikaan, aurinko paistoi lämpimästi, lämpötila oli jo 16 astetta ja edelleen kohoamassa kohti kesäisiä lukemia, aamupäivän aikana päästiin jo 20 asteen paremmalle puolelle. Näin sunnuntaiaamuna piti keksiä jokin vaihtoehto perinteiselle aamupalalle Prisman kahvilassa, joka aukeaisi vasta lähempänä puoltapäivää. Niinpä suuntasin läheiselle huoltoasemalle, jossa oli tarjolla myös aamupuuroa normaalin sämpylätarjonnan lisäksi. Aamutankkauksen jälkeen katsastin Rovaniemen kesäaamun tunnelmaa keskustan tuntumassa (pääosin Kemijoen rantamaisemissa) pyörien noin 12 kilometrin verran ennen siirtymistä linja-autoasemalle odottelemaan Eskelistä. Edellisen kerran jälkeen Eskelinen oli näemmä päivittänyt autojaan, joissa ruuman korkeudesta oli kuulemma hieman nipistetty matkustamotilan hyväksi. Tilaa oli kuitenkin vielä juuri sen verran, että satulan alas laskemalla pyörän sai passattua edelleen pystyasentoon ja kiinnitettyä ruuman tukipalkkeihin. Siirtymälogistiikka oli menomatkan osalta nyt varmistettu onnistuneesti, eipä sitten muuta kuin nauttimaan noin kuuden tunnin autokyydistä kohti pohjoista.

Illalla puoli kuuden aikaan Eskelinen pysähtyi Kaamasen Kievarin tuntumassa olevalle pysäkille (eivät siis pysähdy Kievarin pihassa...), sitten kamat nopeasti ulos autosta ja putkikamelin kuormaaminen tositoimia varten. Aurinko paistoi edelleen ja lämpötila oli aavistuksen alle 20 astetta, itikoita inisi ympärillä jonkin verran mutta ei mitenkään häiritsevästi. Kievarissa mutustelin vielä kinkku-kananmunapatongin ennen varsinaista lähtöä Kievarilta klo 18:15. Sevettijärven tien ensimmäisten kilometrien aikana vastaan tuli kaksi retkipyöräilijää, yleisesti ottaen liikennettä oli varsin vähän. Henkinen valmentautuminen oli jäänyt ilmeisesti jossain määrin vajavaiseksi, koska takaraivossa alkoi orastaa epäilys jaksamisesta jo tässä vaiheessa. Poljettuani vajaat 70 kilometriä Kaamasesta saavuin klo 21:40 Saunalammen rantaan, joka oli tuttu jo ensimmäiseltä pohjoisen pyörämatkaltani melkein kymmenen vuoden takaa. Leiri oli valmis puoli yhteentoista mennessä, nukkumaanmenoaika siis, hetikohta pääsisin testaamaan uutta ilmatäytteistä makuualustaani ensimmäistä kertaa todellisissa leirioloissa.

Pyörän liikkeet
  • 12 km (pyörimistä Rovaniemellä)
  • 66 km (Kaamanen - Saunalampi)

Ei kommentteja: