Trollrunden 2011 2012

Force majeure laittoi yllättäen tämänvuotisen reissun jäihin, mutta toivottavasti ensi vuonna olisi mahdollisuus yrittää uudelleen.

Ainakin toivottoman hankaliksi osoittautuneet siirtymäosuudet Ruotsin halki ehtii sillä välin miettiä uusiksi. Ruotsin rautatiet (sj.se) nimittäin toivottaa pyöräilijät kesällä tervetulleiksi, mutta hah, sanon minä. Todellisuudessa vain kourallinen reittejä ja niillä kulkevia junavuoroja ottaa pyörän kyytiin. Itse olisin kaivannut kipeästi Tukholma-Östersund-väliä kumpaankin suuntaan, mutta sepä ei olekaan mahdollista 3.7. ja 14.8. välisenä aikana! Sitä ennen ja sen jälkeenkin toki pääsisi melkein jouluun asti, mutta eipä paljon lämmitä kun kesäloma on heinäkuussa...

Trollrunden 2011

Alustava reittisuunnitelma:

Gotlanti summa summarum

Kuvakooste ja reitti

• Gotlanti 2010
• Summittainen reitti

Yleisfiilis

• Yllätyksetön reissu, suurimmaksi osalta maisemat odotusten mukaiset
• Oheiskohteet matkan parasta antia
• Sään puolesta ehkä liiankin lämmintä

Sää

• Aurinkoista ja lämmintä 4 päivää
• Puolipilvistä ja lämmintä 4 päivää
• Pilvipoutaa ja lämmintä 1 päivä
• Ukkosta 1 yö
• Tuulista 1 päivä, vastatuulena lähinnä Gotlannin eteläkärkeä lähestyttäessä

Kohokohdat

• Visbyn vanha keskusta kokonaisuudessaan
• Sigarvestrandin ranta auringonlaskun aikaan
• Hoburgen ja sen ympäristö
• Tukholman Historiska Museet
• Onnistuneet wildcamp-paikat

Pettymykset

• Gotlandsleden monin paikoin (huonokuntoinen hiekkatie)
• Gotlannin rantamaisemat (ei mitään erityisen järisyttävää)
• Torsburgen (linnavuori ilman erityistä nähtävää)
• Sahramipannukakku (jää kauaksi norjalaisista vohveleista)

Nämä jäivät näkemättä

• Lummelundan luolat
• "Sininen laguuni" Bästeträskin pohjoispuolella
• Uppgårderojr (45-metrinen hautaröykkiö)
• Gotlannin pääsaaren eteläisin niemi

Tätä en aio tehdä toiste

• Ruotsinlaiva yöllä ilman hyttipaikkaa

Majoittumiset

• Kolme yötä leirintäalueella
• Kolme wildcamping-yötä
• Yksi yö laivan hytissä
• Yksi yö laivan kahvilan sohvalla

Majoituspaikka-arviot

• Sudersand Camping: +++ (hyvät huoltotilat, palvelut kävelymatkan päässä)
• Östergarns Strand Camping: ++++ (hyvätasoiset huoltotilat, runsaasti tilaa teltta-alueella)
• Norderstrands Familjecamping, Visby: ++ (lyhyt matka keskustaan mutta ahdas alue, liian vähän huoltotiloja)
• Sigarvestrand: Ihanteellinen wildcamp-paikka meren rannassa
• Nisseviken: Rauhallinen paikka joskin lähellä paikallistietä, paljon muurahaisia
• Samuelsås: Syrjäiseltä tuntunut paikka, valittu paremman puutteessa

Tilastoja

• Laivamatkat: 4 (lyhin 3 tuntia, pisin 11 tuntia)
• Lauttamatkat: 2 (noin 6-7 minuuttia)
• Junamatkat: 2 (noin 1 tunti 50 minuttia)

Tilinpäätös

• Kuljetus 161,90,- + 113,07,- (1049 SEK)
• Majoitus 0,- + 62,- (580 SEK)
• Ruokailu 24,30,- + 107,- (997 SEK)
• Välipalat, eväät 9,50,- + 135,- (1259 SEK)
• Muut 0,- + 76,- (716 SEK)
• Yhteensä 690,- josta 494,- == 4601 SEK

Väriä tarttui Gotlannin auringon alla

23.7. perjantai

Hieman ennen laivan satamaan saapumista söin aamupalan samaisessa kahvilassa, jossa olin yöni yrittänyt viettää. Maihinnousun jälkeen suuntasin kohti Naantalin Haijaista, jossa serkkuni perheineen oli mökillään odottamassa. Tein mielenkiintoisen havainnon esimerkiksi Muumimaailmaan pyrkivien kannalta: ensimmäinen tienviitta Naantaliin taisi olla vasta viiden kilometrin jälkeen satamasta lähdettyäni. Haijaisissa kävin ensi töikseni suihkussa entisen koulun tiloissa olevassa toimintakeskuksessa. Serkkuni mökille oli tullut kesälomareissullaan piipahtamaan myös Ruotsin sukulaisia aamulaivalla (tosin Vikingin). Alkuperäisen suunnitelman mukaan tarkoitukseni oli polkea Naantalista Tampereelle, mutta väsymys painoi jo sen verran, että päätin luopua 200 kilometrin loppurykäisystä ja palata kotiin junalla Turusta. Kävin vielä Naantalin keskustassa syömässä ravintola Trapin Pihassa sekä pikavierailulla tädilläni ennen Turkuun polkemistani. Matkalla Turun asemalle huomasin paikallisesta pyöräilykulttuurista, että vaikka jalankulkijat ja pyöräilijät erottava viiva tuntui yhtä tuntemattomalta käsitteeltä kuin täällä Tampereella, kaikki tuntuivat näyttävän suuntamerkkiä pyörätiellä kääntyessään. Ihmeellistä!

Juna lähti Turusta 16:05 ja oli perillä vähän ennen iltakuutta. Sitten jäljellä olikin enää 7 km polkaisu kotiin ja nukkumaan.

Turun satama - Naantali Haijainen 24 km
Naantali Haijainen - Turun rautatieasema 24 km
Tampereen rautatieasema - koti 7 km
Yhteismatka 55 / 783 km

Oma parkkipaikka Silja Galaxyllä

22.7. torstai

Kovan alustan herättämänä lähdin liikkeelle jo klo 6 pilvipoutaisessa säässä. Ekedalin jälkeen seurasin Nynäsledeniä 259-tielle, jolla liikkui paljon rekkoja, vaikka aamu ei ollut vielä ehtinyt kovinkaan pitkälle. Siirtyessäni kartta-aukeamalta toiselle tein ehkä suurimman suunnistusvirheen tällä reissulla: en muistanut kääntyä Elisebergissä kohti Lännaa, vaan jatkoin 259-tietä. Odotin Lännassa olevia kolmea peräkkäistä kiertoliittymää, joista viimeisestä oli määrä kääntyä kohti pohjoista. Löysin kuitenkin itseni vain kahdesta liittymästä Jordbron ja Handenin välistä. En sitten kaivanutkaan edellistä karttaa esiin (siitä olisi ollut varsin helppo nähdä mikä meni vikaan), vaan suunnistin auringon ja moottoritieltä kantautuvan metelin perusteella. Onneksi melko nopeasti vasemmalle erkani Brandbergeniin vievä tie, jota seuraten ajautui lopulta puolivahingossa takaisin Nynäsledenille Söderhagenissa Lännan tuntumassa. Jonkin verran suunnistamista helpottivat myös asfalttiin maalatut S-nuolimerkit, ilmeisesti johonkin kuntotapahtumaan liittyen. Nuolet vain osoittivat joskus menosuuntaan, joskus tulosuuntaan, joskus sekä että...

Tukholman keskustaan pääsin lopulta puoli kymmeneltä aamupäivällä. Aamupalaksi laskettavat eväät kävin ostamassa Ringen-kauppakorttelin ICAsta. Koska laiva lähtisi vasta illalla puoli kahdeksalta, koko päivä olisi siis tuhlattavana turistipyörimiseen. Ensimmäisenä suunnistin Skansenille, jonne kiipesin tallustelemaan paahtavassa helteessä vanhojen rakennusten, Pohjolan petojen ja tropiikin hämähäkkien välillä peräti kolmen tunnin ajan. Nälkähän siinä tulee, joten lounastin Skansenin Cafe Ekorressa, jossa Garganelli-katkarapupasta-annokseni sai noutaa langattoman piipparin ilmoituksen perusteella. Skansenilta siirryin hienoisena pettymyksenä Biologiseen museoon, johon on rakennettu kahteen ympyränmuotoiseen kerrokseen dioraama Pohjolan eläimistä - kohdeyleisöksi olin ehkä hieman yli-ikäinen.

Koska laivan lähtöön oli vielä reilusti aikaa, päätin ensin kiertää Vanhassakaupungissa pari tuntia ja jatkaa sen jälkeen museokierrosta Historialliseen museoon, jossa saisin toivottavasti korvattua Biologisen museon elämyksettömyyden. Ja korvasihan se: ennen klo 17 sulkemisaikaa ehdin kiertää kaikki kiinnostavimmat näyttelyosastot: esihistoria, viikingit, keskiaika ja kirkko, Ruotsi 1000-2000. Näiden lisäksi erityisesti Kultahuone teki vaikutuksen - hauta- ja aarrelöytöjä, joissa oli yhteensä 50 kg verran kultaa ja 250 kg verran hopeaa. Tiukoilla turvatoimilla suojatussa Kultahuoneessa ei saanut kuvata, koska esineillä on "kuninkaallisten kokoelmien copyright"... Sama kuvauskielto koski myös Vanhankaupungin laidalla sijaitsevaa Riddarholmskyrkania, johon on haudattu lukuisa joukko Ruotsin kuninkaita aina keskiajalta saakka. Sisällä havahduin kieltotauluun, joka kielsi kovapyöräiset lastenvaunut yms. lattian hautakivilaattojen säilymisen takia. Pyöräilykenkieni klossit rusahtivat pari kertaa aika pahasti kivilaatoilla, mutta jälkiä ei näyttänyt jäävän eikä kukaan muu huomannut...

Lopuksi palasin nykyaikaan kulkemalla lähes loppumattomalta tuntuvaa ja turistien kansoittamaa Drottninggatanin kävelykatua Sergelin torille asti. Hamngatanin ja Strandvägenin kautta jatkoin kohti Djurgårdenia, itse asiassa Djurgårdenin äärimmäiseen kolkkaan Blockhusuddenin kärkeen asti. Siellä ohitse lipui tämän reissun toinen loistoristeilijä, tällä kertaa Royal Caribbean International -varustamon Jewel of the Seas. Palasin Greve von Essens vägeniä Kaknäs-tornin ohitse Ladugårdsgärdenin avaran maiseman halki kohti satamaa.

Tälläkin kertaa olin ainoa pyöräilijä, mutta eipä Silja Galaxyn autokannella tainnut olla useammalle "kunnollista" paikkaakaan. Vanhan kaavan mukaan pääsin nousemaan laivaan suunnilleen viimeisenä moottoripyörien kanssa, tällä kertaa tosin hyvissä ajoin aikataulun kannalta. Asetuin aloilleni laivan kahvilaan, koska se oli ainoa koko yön auki oleva tila. En millään saanut väännettyäni kroppaani mukavaan asentoon sohvalla, joka kuitenkin oli kohtuullisen hyvässä näkösuojassa. Kun tähän lisätään ne ruotsalaiset parikymppiset nuoret, jotka kävivät meuhkaamassa useampaan kertaan kahvilan kahdelle työntekijälle (propsit heille kovapintaisuudesta!), eipä tästä yöstä lepoa kertynyt. Laivan saapuessa Turun satamaan aamulla klo 7 Suomen aikaa nukkumattomuus ei vielä pahasti tuntunut, mutta seuraavien parin vuorokauden aikana väsymys iski kyllä aika totaalisesti.

Samuelsås - Tukholma 44 km
Pyörimistä Tukholmassa 25 km
Yhteismatka 69 / 728 km

Sahramipannukakkua visbyläisessä puutarhassa

21.7. keskiviikko

Aamulla jatkoin klo 7:45 Visbyn vanhassa keskustassa pyörimistä. Sataman edustalle oli ankkuroitunut Regent-varustamon Seven Seas Voyager, jonka matkustajat rantautuivat aamupäivällä tutustumiskierrokselle. Tarjolla oli kävelykierros Visbyn vanhassa keskustassa tai hieman laajempi bussikiertoajelu. Kaikki taisivat nousta bussiin eikä kukaan lähtenyt satamasta kävellen...

Testasin Donnerska Husetin kahvilan puutarhatakapihalla, saisiko hieman kovemmalla rahalla maukkaampaa sahramipannukakkua kuin aiemmin Gothemissa. No eipä saanut, huomattavasti pienemmän annoksen kylläkin. Makeannälkään sinivadelmahillo tosin tarjosi vastinetta ihan riittämiin. Suu makeana lähdin kohti satamaa, jossa onnistuin varaamaan itselleni paikan 11:50 lähtevään laivaan. Tällä kertaa sain ihka oikean lepotuolipaikan, joka käytännössä tarkoittaa junan istuimen kaltaista penkkiä hieman suuremmalla jalkatilalla. Vieressäni istunut kaveri kuvitti Adobe Illustratorilla käsin piirrettyjen luonnosten päälle lasten tarrakuvilta näyttäviä hahmoja (kilpikonna, pirtelömuki, panda jne.). TV-monitorissa pyöri Will Ferrellin tähdittämä kreisikomedia Land of the Lost, jonka ääniraidan kuuli penkin kuulokeliitännän kautta. Vaikka elokuva olikin kohkaamisessaan vailla järjen hiventäkään, sen varjolla kolmen tunnin matka-ajasta kului rattoisasti melkoinen osa.

Heti Nynäshamniin rantauduttuani aloin etsiä ruokapaikkaa, joita ei hirveän montaa ollut, mutta valinnanvaraa silti. Lopulta päädyin Restaurang Lydiaan, joka tosin oli sen verran jyrkässä rinteessä, että jouduin pysäköimään pyöräni hyvän matkaa kauemmas. Pasta a la Nynäshamnia mutustellessa oli hyvää aikaa varata Siljalta paikkaa Suomeen torstai-illaksi - nyt kännykkäpuhelutkin toimivat normaalisti. Huono uutinen oli, että näin vuorokautta aikaisemmin ei enää saanut hyttipaikkaa lainkaan. Tartuin silti pelkkään kansipaikkaan, koska toivoin jotenkin onnistuvani löytämään suojaisan sopukan torkkumista varten (mikä sittemmin osoittautui toiveajatteluksi).

Saatuani nälän karkotettua lähdin Nynäshamnista kohti Tukholmaa. Jotenkin onnistuin heti eksymään Nynäsledeniltä, mutta löysin kuitenkin lopulta takaisin sopivalle reitille, vaikka se veikin minut epätoivoiselle 73-tielle Blisian kohdalla. Olin nimittäin päättänyt selviytyä 73-tiellä Ösmohon asti noin 4-5 kilometrin matkan, jonka jälkeen pääsisin taas sivummalle Nynäsledenille. Ilman tätä oikaisua Ösmon kautta Nynäsledenin seuraaminen olisi tehnyt melkoisen mutkan ylimääräistä. Välillä Ösmo-Sörunda tie on vaihtelevan mutkaista ja mäkistä, paikoitellen nousut ovat aika teräviäkin. Grödbyn tienoilla tieprofiili tasoittuu, mutta Grindsjön jälkeen Välandiin reippaat nousut jatkuvat uudelleen. Välandanin jälkeen Nynäsleden vie 257-tielle, jota todellakin kannattaa vältää ainakin kauniina kesäiltoina! Kyseessä on nimittäin leveähkö mutta mutkainen ja mäkinen tie, jolla moottoripyörät ajavat pitkinä letkoina ja kovaa vauhtia sisäkaarteet tiukasti leikaten. Tielle on asetettu liikennemerkkikin asiasta: "Vaara - onnettomuusaltis moottoripyörätie". Jatkuvasti ohi kiitävien moottoripyörien hämäämänä ajoin kilometrin verran ohi Samuelsåsin sinänsä huomaamattomasta risteyksestä (samalla kohdalla toisella puolella on Bed & Breakfast). Takaisinkääntyminen oli suoritus sinänsä, mutta onneksi moottoripyörät kuulee riittävän kaukaa. Heti Samuelsåsin pikkutielle päästyäni aloin etsiä sopivaa wildcamp-paikkaa, jota ei taaskaan kovin helposti vastaan tullut. Lopulta päädyin puomilla suljetulle kärrytielle, jota kuljin noin kilometrin verran, ennen kuin siltä erkani vielä pienempi polku. Polun varressa oli pieni aukio, joka sai kelvata tällä kertaa - kello oli jo 20. Telttaa pystyttäessäni pari mopopoikaa ajoi polkua pitkin, mutta muita kulkijoita ei sen jälkeen näkynyt - 257-tien moottoripyörät tosin kuuluivat etäällä.

Pyörimistä Visbyssä 14 km
Nynäshamn - Samuelsås 54 km
Yhteismatka 68 / 659 km

Huomenna Visbyn joutsenet jäävät taakse

Venehauta pronssikaudelta

20.7. tiistai

Huolimatta pehmeästä alustasta - tai ehkä juuri siksi - heräsin aikaisin ja lähdin liikkeelle jo 6:20 auringonpaisteisessa säässä. Viimeistään tässä vaiheessa alkoi soratiekiintiö olla täynnä, joten en enää seurannut Gotlandsledeniä kohti Skansuddenia. Sen sijaan jatkoin tietä 140 Sprogen kautta, josta kuitenkin käännyin pienemmälle tielle Ekstaan päätyen takaisin päätielle Fröjelin kohdalla. Fröjelissä laskeuduin alas rantaan kiikaroimaan merestä kohoavaa Lilla Karlsön saarta, joka on tiukasti rauhoitettu luonnonsuojelualue. Fröjelin lähistöllä on myös toinen komea nähtävyys eli Gannarven todella hieno pronssikautinen venehauta.

Klintehamniin ehdin jo yhdeksäksi ostamaan eväitä tai ehkä oikeammin aamupalaa. Hieman Västergarnin jälkeen alkoi melkoisen odottamatta pyörätie, jota riittikin sitten lähes 25 kilometriä aina Visbyhyn asti. Ilmeisesti pyörätien tarkoitus on helpottaa vuokrapyörillä liikkuvien turistien pääsyä Toftan hiekkarannoille. Lähempänä Visbytä rantaviivaa värittää Högklint, joka on korkea rantajyrkänne hienoine näkymineen kohti Visbytä. Löytyypä sieltä 1700-luvulla eläneen Jonas Nilsson Lilja -nimisen rosvon piilopaikkaluolakin...

Jo Gotlantiin saapuessa saattoi havaita laivan matkustajien ikäjakaumasta, että Gotlannin ehkä merkittävin turistipyydys on Vibblessä sijaitseva Kneippby eli Peppi Pitkätossu -maa. Sen onnistuin tällä kertaa välttämään, mutta sen sijaan tein nestetankkauksen vieressä olevan automuseon kahviossa. Automuseon pihassa olisi voinut ajaa esimerkiksi radio-ohjattavilla rata-autoilla, mutta päätin jättää senkin nyt väliin. Visbyhyn pääsin perille jo puoleen päivään mennessä, joten tänään oli aikaa laajemmalle kaupunkikierrokselle. Vanhan kaupungin kaupat myyvät matkamuistoja, vaatteita ja keramiikkaa - joukkoon mahtui myös pelkästään Tintti-aiheisiin tuotteisiin keskittynyt liike. Ennen päivän pastalounasta sain ostettua tuliaiset sekä postikortit merkkeineen. Lounaan jälkeen keskityin Gotland Fornsalen -museon tarjoamaan historiapläjäykseen, jossa kuvakivet, hopea-aarteet, viikingit ja Hansa-aika tulvivat mielen sopukoihin koko rahan edestä. Jälkeenpäin tosin tulin siihen olettamukseen, että esim. ainakin joidenkin kuvakivien osalta Tukholman Historiska Museetissa lienevät alkuperäiskappaleet, joiden kopiot ovat Fornsalenissa (ja sitten vaikkapa Bungen kotiseutumuseon pihamaalla onkin ehkä kopion kopio).

Viimeisen Gotlannin-yön vietin Norderstrand Familjecampingissa, joka on aivan vanhan keskustan pohjoispuolella rannan tuntumassa. Keskustan läheisyys näkyi ainakin telttapaikan hinnassa, joka oli huikaisevat 210 kruunua. Lisäksi suihkut vaativat toimiakseen 5 kruunun kolikon aina 5 minuutin välein. Alue oli kokonaisuutena ihan OK, tosin telttapaikat olivat suorassa auringonpaahteessa ja alusta oli melkoisen kova (pitäen mielessä tyhjän makuualustani). Suihkuja ja vessoja olisi myös ehkä voinut olla lukumääräisesti enemmän asiakasmäärään nähden. Täällä pongasin jälleen pitkästä aikaa "oikeita" retkipyöräilijöitä, tällä kertaa kaksi ranskankielistä perhettä lapsineen. Kännykkäyhteyksistä sen verran, että Gotlannissa tuntui olevan melkoisesti ongelmia ainakin omalla nokialaisellani muodostaa kaksisuuntaista puheyhteyttä - toisessa päässä kuului kyllä mutta itse en kuullut mitään. Takaisin Ruotsin mantereelle päästyäni tämä ongelma korjaantui.

Nisseviken - Visby 64 km
Pyörimistä Visbyssä 17 km
Yhteismatka 81 / 591 km

Tammien varjostamaa Gotlandsledeniä

19.7. maanantai

Aamulla lähtö oli klo 7:50 jälleen aurinkoisessa säässä. Tällä kertaa kovahko tuuli kävi lännestä, joten ainakin sivuvastaista oli odotettavissa tämän päivän osalle. Päivän ensimmäinen nähtävyys oli Alskogin lähellä oleva Gålrumin kalmistoalue, joka tosin poikennut aiemmista kiviröykkiöalueista muuten kuin yhden kuvakiven ja parin karkeatekoisen venehaudan osalta. Gålrumin jälkeen poikkesin jälleen Gotlandsledeniltä isommalle 144-tielle, jota seurailin aina Hemseen ja Alvaan asti. Tällä reitinvalinnalla jäi näkemättä Gotlannin suurin pronssikautinen hautaröykkiö Uppgårderojr, jonka läpimitta on 45 metriä. Se on siis lähes tuplasti suurempi kuin esimerkiksi Suomen Sammallahdenmäessä oleva "Huilun pitkä raunio", joka on 24 metrin pituinen.

Alvan jälkeen siirryin pienemmälle tielle kohti Grötlingbota, jonka jälkeen seuraava pysähdys olikin Kattlundsin museotilalla. Tilan vanhimmat osat ovat jo keskiajalta (melkoisen matalalla on vanhimman osan katto!), vaikka sitä onkin laajennettu aina 1800-luvun lopulle asti. Erikoisuutena kannattaa mainita tilan ulkohuussi, joka on itse asiassa kaksi syvennystä pihaa ympäröivässä kiviaidassa. Kattlundsin jälkeen matka jatkui taas Gotlandsledeniä pitkin Burgeen, josta pieni poikkeama Faluddenin
majakalle. Alueella on armeijan tutka- ja antennilaitteita, joiden kuvaaminen on kiellettyä. Faluddenista palattuani oikaisin Hamran (maukas korvapuusti Hamra Bagerissa!) jälkeen Rofindsin ja Tomasen kautta, joten Gotlannin eteläisin niemi Barshageudd jäi sekin tällä kertaa nähtävyyksien listalta pois. Sundren jälkeen metsälaikut loppuivat ja maisema avartui, jolloin lounaistuuli pisti ajoittain kovastikin vastaan. Hoburgenin kallioille ehdin juuri sopivaan ruoka-aikaan klo 16, joten pakollisen Hoburgsgubbenin kuvaamisen jälkeen vuorossa oli mehevä entrecote-pihvi perinteikkäässä Majstregårdenin ravintolassa.

Hoburgenin pohjoispuolella rantatien varrella on varsin kuvauksellinen maisema, kun tie kulkee meren ja vehreän rantavallin välissä. Gervaldin jälkeen oikaisin jälleen suoraan Sippmanneen, koska Gotlandsleden olisi ollut taas hiekkatietä. Burgsvikin ja Fidenäsin lähistöllä oli lukuisia vuokrapyöräilijöitä, ilmeisesti lähistön leirintäalueilta. Täältä näkee myös horisontissa levittäytyvään Näsuddenin tuulivoimalapuistoon, jossa sähköä näyttää syntyvän ainakin tällaisella kelillä melko luonnonmukaisesti. Tiellä 142 oli runsaasti liikennettä, joten leiripaikkaa etsiessäni hakeuduin takaisin Gotlandsledenille siitäkin huolimatta, että jouduin taas polkemaan soralla. Ennakolta sopivaksi arvioimallani Nissevikenin alueella oli liian paljon asutusta wildcampia ajatellen, mutta sitten yllättäen Tingsvätin laidalta löytyi metsän reunasta pieni aukea, jolle oli kasattu kookas halkopino. Sain leirin pystyyn klo 19:45, vaikka huomasinkin myös muurahaisten tykästyneen kyseiseen paikkaan. Alusta oli pitkähköä heinikkoa, joten tyhjä makuualusta ei aiheuttanut tänä yönä suuremmin ongelmia.

Östergarn - Nisseviken 145 km
Yhteismatka 145 / 510 km

Merinäköala Grogarnbergetin laelta

18.7. sunnuntai

Sunnuntaiaamuna säärintaman jäljiltä keli oli pilvipoutainen ja tuuli luoteen puolelta. Liikkeelle lähdin puoli kahdeksan maissa, aamun tavoitteena oli yksinkertaisesti suunnistaa suoraan Fårösundin lautalle ja takaisin pääsaarelle, jotta matka voisi jatkua kohti etelää. Näin sunnuntaisin lauttoja oli ajossa vain yksi ja senkin vuoroväli oli pitkähkö, joten salmen ylitystä joutui odottamaan tällä kertaa puolisen tuntia. Pääsaaren puolella erkanin Gotlandsledeniltä Bunnin kohdalla, kun suuntasin kohti Lergravin raukkialuetta. No, raukithan nyt olivat paljolti samankaltaisia hiekkakivimöhkäleitä kuin aiemminkin on jo nähty, joten eipä niistä sen enempää. Matka jatkui kohti Sliteä, jota lähestyttäessä Gotlandsleden muuttui hiekkapintaiseksi kärrytieksi. Sliteen saapuminen ei kuitenkaan ollut erityisen luonnonläheinen, sillä tämä reitti johti suurten hiilivoimaloiden seinien välistä. Päivän pääateria oli tänään Phoenicia-ravintolan ulkoterassilla popsittu Pizza Marinara. Iltapäivällä aurinkokin alkoi taas porottaa kuumasti, joten päätin poiketa Gotham Cityn.. eikun Gothemin kirkolla ja yrittää löytää Gothemista jotakin välipalaa nestetäydennyksen kera. Gothem Cafessa sainkin ensimmäisen maistiaisen gotlantilaisesta herkusta, eli ison palan sahramipannukakkua sinivadelmahillon ja kermavaahdon kera. Valitettavasti itse pannukakku ei tarjonnut mitään suurta makuelämystä (pääraaka-aineena riisiryynit), mutta kyllähän se lisukkeineen kelpasi nälkäiselle matkalaiselle.

Norrlandassa poikkesin taas hieman reitiltä Norrlanda Fornstugalle, joka on 1700-luvulta peräisin olevaa maatilaa esittelevä ulkoilmamuseo. Museoalue on avoin, mutta portille voi jättää 10 kruunun vapaaehtoisen sisäänpääsymaksun. Täältä eteenpäin Gotlandsleden kulki taas hiekkapohjaisella kärry- tai metsäautotiellä, jonka kapein kohta oli reilun metrin levyinen silta ojan ylitse. Tällä osuudella pääsi taas kohtaamaan harvinaisuuden, eli pari retkipyöräilijältä vaikuttavaa kulkijaa tuli reitillä vastaan. Pronssi- ja rautakautinen kalmisto Trullhalsar osui myös reitin varrelle, mikäli metsikössä olevat olevat kivikasat herättävät mielikuvituksen eläytymään hautajaismenoihin puolentoista vuosituhannen taakse. Melkoiset määrät hyttysiä siellä ainakin oli, eivätkä ne olleet mielikuvituksen tuotosta...

Stenstugun jälkeen yritin seurata Gotlandsledeniä Histillesin suuntaan, mutta hiekkatien huonokuntoisuuden takia käännyin takaisin noin 1,5 km jälkeen ja valitsin vaihtoehtoiseksi reitiksi Kräklingbosta tulevan asfalttitien. Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti käännyin kuitenkin vielä kohti Torsburgenin linnavuorta, vaikka sinnekin vievä hiekkatie oli painajaismainen voimansiirtoon tunkeutuvan tomun ja kuormattua pyörää täristävän pinnan takia. Hajdeby Cafessa maistoin paikallista Äkta Gotland -jäätelöä, jossa oli hieman totutusta poikkeava maku - oliko se sitten parempaan vai huonompaan suuntaan, en tiedä, mutta ainakin se viilensi ja virkisti pölyisen tien varrella. Torsburgen itsessään olikin sitten melkoinen pettymys: alue on laaja eikä ainakaan tällä puolella ollut mitään konkreettista nähtävää (muuri olisi ollut ilmeisesti alueen toisella reunalla). Lisäksi näkötornikin oli suljettu, joten jatkoin matkaani lämpimässä illassa kohti Katthammarsvikiä. Siellä matkalaista odotti jälleen huonokuntoinen hiekkatie, jota pitkin pääsi Grogarnhuvudin rantakallioille maisemia ihailemaan. Herrvikin ja Sandvikin välisellä niemialueella olisi ollut parikin sopivaa wildcamp-paikkaa, mutta halusin päästä eroon näistä surkeista teistä ennen leiriytymistä, joten päädyin lopulta Östergarnin Strand Campingiin Sandvikenissä hieman ennen iltakahdeksaa. En tiedä sitten, vaikuttiko leirintäalueen valintaan leiripaikaksi myös päivän lööpit, joissa kerrottiin, kuinka lähistöllä Katthammarsvikissä oli kadonnut nuori nainen juuri edellisenä iltana...

Sudersand - Östergarn 132 km
Yhteismatka 132 / 365 km

Taustalla lähestyvä ukkosrintama pimensi koko Gotlannin

17.7. lauantai

Parin makuualustan ilmatäydennyksen ja ensimmäisen Gotlannin-yön jälkeen pääsin liikkeelle klo 7, aamu oli jälleen aurinkoinen ja lämmin. Päätielle pääseminen kesti lähes 45 minuuttia, sen verran huonokuntoinen tuo Sigarvestrandin hiekkatie oli. Matkan edetessä poikkesin tutustumassa alueen merkittävimpiin kivikirkkoihin, kuten Lärbro, Rute ja Bunge. Tutkin myös vastaisuuden varalle mahdollisuutta täydentää juomavesivarantoja hautausmaiden kasteluhanoista, mutta kysymättä en sitten uskaltanut luottaa niiden juomakelpoisuuteen. Liikenteellisesti 149-tie Kappelshamnin kautta oli varsin hiljainen, mutta suorempi 148-tie oli sen sijaan aika runsaasti liikennöity - ilmeisesti Sudersandin hiekkarannalle oli tänään tunkua. Fårösundiin saavuin hieman ennen kello kymmentä. Ennen lautalle menoa kävin paikallisessa ICA-supermarketissa, jotka olivat yleensä varsin ylellisiä eväidenhankintapaikkoja. Oma suosikkini oli valmissämpylä (hinta oli yleensä noin 40 SEK eli noin 4 euroa), jonka täytteenä oli esimerkiksi katkarapusalaattia tai vaikkapa meetvurstia mehevän valkohomejuuston kera. Nestetäydennystä varten ostin yleensä maustettua kivennäisvettä, logistisista syistä puolen litran pulloissa,vaikka 25 pullon ostamisen jälkeen isommat 1,5 litran pullot olisivat olleet aika lailla taloudellisempia... Mielenkiintoisimmat maut olivat Lokan afrikkalaissävyiset meloni&baobab sekä mango&marula.

Fårösundin lauttamatka kesti reilut viisi minuuttia, joten matkaa pääsi jatkamaan Ingmar Bergmanin maisemissa varsin pian. Fårön saarella näki huomattavan paljon vuokrapyöräilijöitä - yleensä pariskuntia, joilla naisen pyörässä oli etukori ja miehen pyörän perässä peräkärry. Varsinainen pitkän matkan retkipyöräilijä tuntui olevan täälläkin melkoinen harvinaisuus. Fårön kirkon kohdalla poikkesin päätieltä Lauterhorniin kohti Digerhufvudin luonnonsuojelualuetta. Tämän rantareitin varrella lampaat liikkuivat vapaasti, joten tiessä oli paljon ferist-lammasaitoja, joiden ylittäminen raskaasti lastatulla pyörällä vaati varovaisuutta. Digerhufvudin rannat ovat karuja ja kivisiä, ainoastaan raukkimuodostelmat kohoavat tasaisesta rantamaisemasta. Taivaanrannassa näkyi jo tummanpuhuva pilviseinämä, joka liittyi illaksi ennustettuun ukkosrintamaan. Tämän tietäen olin jo ennakkoon varautunut leiriytymään aikaisin iltapäivällä, jotta en joutuisi pulaan ukonilman kanssa.
Ehdin kuitenkin vielä poiketa Fårön majakalla saaren itäisimmässä kärjessä, ennen kuin asetuin Sudersandin leirintäalueelle noin puoli kolmen aikoihin. Täällä (kuten yleensä muuallakin Ruotsissa) leiriytyjältä vaaditaan pohjoismainen Camping Card, jonka vuositarroineen voi ostaa myös paikan päältä 130 kruunun hintaan. Mielenkiintoista sen sijaan oli se, että henkilötiedoistani ei kukaan ollut kiinnostunut...ei korttia eikä leiriytymistä varten. Suihkua varten myydään 10 kruunun poletteja, joita ostin varmuuden vuoksi kaksi kappaletta. Toinen jäi kuitenkin käyttämättä, koska neljä minuuttia tuntui riittävän aivan hyvin
yhteen kertaan.

Päivän varsinaisen aterian nautin kävelymatkan päässä olevassa Carlsson Restaurangissa, jossa olisi saanut myös kiviarinauunissa paistettuja pizzoja. Paluumatkalla poikkesin Ullahaun luonnonsuojelualueella, jossa on lentohiekkadyynejä keskellä metsää. Paikalliset kuntoilijat kiusasivat itseään hölkkäämällä todella upottavassa hiekassa pitkin aluetta halkovaa luontopolkua. Leirintäalueelle palattuani huomasin reissun ensimmäiset retkipyöräilijät, perhe kolmine lapsineen. Tässä vaiheessa ilma tuntui jo hyvin trooppiselta, kun ukonilma lähestyi lounaasta. Leirintäalueella sähköt pätkivät ja vesikin oli ajoittain poikki - seuraavan päivän lehtien lööpeissä oli pääuutisena Gotlannin sähkökaaos: koko saari oli ollut sähkötön ainakin osan aikaa. Illalla rintama saavutti myös Sudersandin ja iltayöstä kävikin varsin kova ukonilma, vettä satoi kaatamalla ja salama iski useasti aivan alueen tuntumassa. Haltin Hike&Bike-teltta kuitenkin piti ansiokkaasti veden ulkopuolella ja pystyin jatkamaan unia - tosin tyhjän makuualustan päällä...

Sigarvestrand - Sudersand 94 km
Yhteismatka 94 km / 233 km

Ruusujen kaupungissa

15.7. torstai

Matka käynnistyi perinteisten ja jo totuttujen lastausrutiinien jälkeen pikajunan kyydissä kohti Turun satamaa. Olisi ehkä kannattanut jäädä pois jo Turun asemalla ja polkea Siljan lähtöselvitykseen, sillä ilmastoimaton ja läkähdyttävän kuuma juna seisoi lähes puoli tuntia ennen muutaman minuutin siirtymää satamaan. Aikaa jäi silti reilusti pyörän lastaamiseen matkakuntoon ennen lähtöselvityksen alkamista.

Yllätyksekseni olin ainoa polkuvoimalla Silja Europan kyytiin pyrkivä matkustaja. Moottoripyöriä olikin sitten huomattavasti enemmän, muiden muassa kaksi pariskuntaa oli matkalla Etelä-Ruotsiin ja kolmen miehen porukka kohti Skotlantia. Ennakkoarvausten perusteella pääsisimme nousemaan laivaan joko ensimmäisinä tai viimeisinä, ja viimeisinähän meidät sinne lopulta ohjattiin - sadekuurokin ehti jo hieman kastelemaan odotellessa. Kokonaisuudessaan lastaus vei todella kauan ja laiva pääsi irtautumaan rannasta klo 20:40, noin puoli tuntia aikataulustaan myöhässä.

Seaside Cafessa nautitun iltapalan jälkeen aloin valmistautua yöpuulle hyttipaikkani yläpedillä. Olin ottanut tietoisen riskin valitsemalla hyttipaikan jaetusta hytistä (varaushetkellä vapaina olleet kokonaiset hytit olivat suolaisen hintaisia...), johon ilmaantuivat Jari (työkeikalla menossa noutamaan autoa Tukholmasta) ja Antti (matkalla veneilemään Ruotsin rannikolle). Seuraavan päivän ohjelma velvoitti kaikkia sen verran, että kaverit lupasivat "ottaa vain pari korkeintaan" ja sivistyneestihän se sitten menikin.

Kotoa rautatieasemalle 8 km.
Yhteismatka 8 / 8 km.

16.7. perjantai

Aamulla kännykän herätys vaati nousemaan klo 4:50 Ruotsin aikaa, kymmenessä minuutissa ehdin jo Seaside Cafeen aamupalalle katkarapuleipää mutustelemaan. Laiva tuli aikataulun mukaisesti klo 6:10 satamaan - valitettavasti rantautuminen jää aina näkemättä valmistautuessaan maihinnousuun autokannella. Sää oli jo heti aamusta aurinkoinen ja lämmin, joten ei muuta kuin kartan ja pyörätieopasteiden avulla suunnistamaan etelää kohti pois kaupungista. Ensimmäinen huti tulee heti alkumatkasta, kun olisi pitänyt ymmärtää kääntyä kaksisuuntaiselle pyöräkaistalle, joka oli merkitty yksisuuntaisen kadun laitaan. Kartan avulla kuitenkin huomasin tämän melko nopeasti ja "ukemin" jälkeen pääsin oikealle reitille.

Pyöräkaistat on merkitty Tukholmassa selkeästi, mutta ne ovat melko kapeita ja sen vuoksi oletuksena yleisesti yksisuuntaisia. Suunnan voi päätellä katuun maalatuista pyöräsymboleista - jos näkyy oikein päin oleva kuva, siihen suuntaan saa ajaa. Joissakin leveämmissä kohdissa on myös kaksisuuntaisiksi merkittyjä väyliä. Monesti risteyksissä vasemmalle kääntyvä pyöräkaista on ohjattu koukkaamaan ensin oikealle ja sitten risteämään kohtisuorasti suoraan menevän pyöräkaistan samoin kuin ylitettävän kadun kanssa. Usein pyöräkaista saattaa olla myös kadun keskellä siten, että pyöräilijöiden oikealla puolella on autokaista esimerkiksi kääntymistä varten.

Ensimmäisen vihreän Nynäsleden-opastekyltin huomasin lähes tunnin polkemisen jälkeen. Pian tämän jälkeen tuli toinen suurempi huti suunnistamisessa, kun en huomannut pujahtaa meluaidan välistä. Jälleen kadunnimillä varustettu tarkka kaupunkikartta osoittautui hyödylliseksi (en tässäkään viitsinyt olla niin moderni, että olisin turvautunut kännykän GPS:ään). Takaisin reitille päästyäni olikin jo huomattavan helppo pysytellä kurssissa kohti Tukholman eteläisiä esikaupunkialueita - varjoisa ja vehreä pyörätie kulki aivan moottoritien läheisyydessä meluvallin ja kapean metsäkaistaleen suojassa. Joissakin kohdissa Nynäsleden keräilee jyrkimmät mäet syrjäisempiä pyöräteitä pitkin, kun katua pitkin olisi päässyt huomattavasti helpommalla. Kaupunkiympäristö alkoi jäädä vähitellen taakse ja luonto pääsi enemmän esille: Lännassa Nynäsleden kulki vanhalla soratiepohjalla, jonka varressa aterioi metsäkauris vasoineen. Seurailin Nynäsledeniä kohti Samuelsåsia, jossa kapea tie on jäänyt vaille ylläpitoa ja päällyste rapautunut melkoiseen huonoon kuntoon. Välandanin kohdalla päätin olla jatkamatta virallista Nynäsledeniä pitkin, koska se kiertää huomattavan määrän lisäkilometrejä verrattuna suorempaan reittiin. Niinpä päätin oikaista Tungelstan kautta 73-tielle suoraan kohti Nynäshamnia. Tällä kohden 73-tien rinnalle on rakennettu uusi moottoritie, joten liikenne oli verraten hiljaista. Siitä huolimatta vanhakin tie oli saanut uuden päällysteen leveitä pientareita myöten. Uuden moottoritieosuuden jälkeen reitti johti takaisin alkuperäiselle 4-kaistaiselle 73-tielle ja sitten äkkiarvaamatta keskelle tietyömaata! Päästyäni tästä sepelipinnoitteesta eroon Ösmon kohdalla 73-tie on mutkainen ja erittäin raskaasti liikennöity, eikä pyörälle ole juurikaan tilaa (autot eivät kuitenkaan tuntuneet suuremmin asiasta hermostuvan), kun yritin ahtautua olemattomalle pientareelle autojen ja paikoitellen reunassa olleiden betoniporsaiden väliin. Tilanne helpottuu vasta lähempänä Nynäshamnia, kun tieltä pääsee pujahtamaan pois hieman sivummalle. Uhkaavat tilanteet eivät kuitenkaan päättyneet vielä tähän: Nynäshamnin satamaa lähestyessäni päästelin alamäessä pikkuriikkisen männynkävyn ylitse, jolloin pyörän takaosa rusahti pahaenteisesti. Tarkemman vilkaisun jälkeen mitään vaurioita ei kuitenkaan tullut.

Sataman lähtöselvityksessä joudun ensiksi standby-jonoon, koska minulla ei ollut ennakkovarausta. Pian kuitenkin selvisi, että pääsen peruutuspaikalle - tosin vain kansipaikalle, joten istumapaikka löytyy korkeintaan kahvilasta. Laivaa odotellessani jutustelin Gotlantiin matkalla olevan noin 55-vuotiaan tukholmalaismiehen kanssa, joka oli varsin aktiivinen pyöräharrastaja. Hänellä oli nyt alla täyshiilikuituinen maantie-Giant ja oli juuri osallistunut Vätternrundan-kuntoajoon. Elokuussa hän aikoi ottaa osaa Gotland Bike Battle -maastopyöräkisaan. Hän kertoi myös Tukholman pyöräilykulttuurin viimeaikaisesta kehityksestä, jossa pyörien väliset kolarit ovat viime aikoina huomattavasti lisääntyneet kapeilla väylillä kohonneiden nopeuksien takia (olin aamulla niin aikaisin Tukholman liikenteessä, että en tätä puolta vielä havainnut).

Laivamatka kesti kolmisen tuntia kirkkaan aurinkoisessa kelissä. Ruokaakin piti jo saada laivalla nautitun välipalan jälkeen, joten suunnistin kohti muurin ympäröimää Visbyn vanhaa keskustaa. Torin laidalla olevassa Restaurang Nunnanissa tilasin annoksen lohipastaa. Aterian jälkeen pyörähdin pikaiselle tutustumiskierrokselle kaupungin keskustaan, joka osoittautui mäkisillä mukulakivikujilla melko työlääksi klossikenkien ja pyörän taluttamisen takia. Lyhyen kierroksen (varsinainen kaupunkikierros olisi tarkoitus tehdä vasta paluumatkalla) jälkeen hain lähikaupasta evästäydennystä ja suuntasin kohti pohjoista, koska illaksi pitäisi vielä löytää leiriytymispaikka jostakin hieman syrjemmältä.

Seurailin Gotlandsleden-pyöräreittiä, joka tosin tuntui olevan kokoelma kaikkein kovimpia nousuja muuten tasaisessa maastossa ja paikoitellen huonoimpia päällysteitä. Gotlantihan on iso kalkkikivilätty, joka varsinkin Visbyn puoleisella rannikolla nousee heti kapean rantakaistaleen jälkeen useamman kymmenen metriä merenpinnasta. Päätiet kulkevat siellä ylhäällä, joten rannassa olevien nähtävyyksien ja muiden kohteiden luota pitää aina kavuta takaisin ylös - juuri näin Gotlandsledenkin tekee Visbyn pohjoispuolella. Tärkeimmistä nähtävyyksistä tällä kertaa jäi näkemättä Lummelundan tippukiviluolat, koska kello oli jo ehtinyt ohittaa niiden sulkemisajan. Muutenkin Ruotsissa tuntuu olevan yleisenä periaatteena, että museot ja muut nähtävyydet ovat arkisin auki klo 17 tai korkeintaan klo 18 asti.

Ilta oli vielä varsin helteinen, joten pidin jäätelötauon Seriegård-kioskilla. Kyseinen paikka on erikoistunut sarjakuvahahmoja esittäviin veistoksiin ja patsaisiin, joita en nyt kuitenkaan jäänyt suuremmin pällistelemään. Päätieltä poikkesin Stenkyrkan kirkolle, jossa on komea pronssikautinen kärrynpyörähauta. Toinen pidempi poikkeama oli rannan suuntaan kohti Lickershamnissa olevaa Jungfru-raukkimuodostelmaa, joka on 12-metrinen hiekkakivimöhkäle korkealla rantajyrkänteellä. Polun varressa oli kyltti, joka kehotti kieltämään lapsia juoksentelemasta omin päin, koska alueella ei ole minkäänlaisia reuna-aitoja. Kyltin yllyttämänä pinkaisin vauhdilla Jungfruta ihmettelemään ja jyrkänteen reunalta kurkistelemaan...

Kartan perusteella odotin löytäväni leiripaikan jostakin Irevikin tienoilta, mutta paikan päällä pettymys olikin suuri: koko alue oli täynnä mökkejä, joten wildcamp ei siellä onnistuisi. Kuin sattumalta pienen matkan päässä oli uusi kyltti, joka osoitti kohti Sigarvestrandin rantaa Hall-Hangvarsin luonnonsuojelualueen eteläreunalla. Perille johti noin pari kilometriä pitkä kapea hiekkatie, mutta varsinainen ranta olikin sitten todella komea! Kello oli jo ehtinyt lyömään 21 (aurinko laski noin 21:30), mutta rannalla oli vielä paikallisia perjantai-illan viettäjiä aurinkotuoleissaan. Löysin sopivan leiripaikan rannan pohjoispäästä, teltan sain pystytettyä juuri kun aurinko painui horisontin taakse. Yksi rannalla olleista ryhmistä kuului jääneen vielä auringon laskettuakin, mutta pian nukahdin aaltojen kohinaan enkä moisesta enempää häiriintynyt. Suurempi ongelma olikin sitten Haltin ilmatäytteinen makuualusta, joka ei pitänyt ilmaa neljää tuntia pidempään sisällään...tällä kertaa en löytänyt vuotokohtaakaan.

Tukholma - Nynäshamn 80 km
Visby - Sigarvestrand 51 km
Yhteismatka 131 / 139 km.

Gotlanti 2010

Gotlanti 2010 starttaa heinäkuun puolivälin paikkeilla, kunhan säät eteläisellä Itämerellä ovat suotuisia. Erittäin onnistuneen Lofoottien-kierroksen jälkeen tarkoituksena on tehdä jotakin hieman erilaista, eli nauttia Gotlannin auringon alla merellisistä maisemista ja monimuotoisen menneisyyden jättämistä jäljistä. Lisäksi näin sesonkiaikana joutunee aktiivisesti väistelemään turisteja ;)

Reittisuunnitelmassa on noin 900 poljettavaa kilometriä:

• Tampere-Turku (juna)
  
• Turku-Tukholma (laiva)
  
• Tukholma-Nynäshamn ~80 km
  
• Nynäshamn-Visby (laiva)
  
• Gotlanti ympäri ~500 km
  
• Visby-Nynäshamn (laiva)
  
• Nynäshamn-Tukholma ~80 km
  
• Tukholma-Turku (laiva)
  
• Turku-Naantali ~20 km
  
• Naantali-Tampere ~200 km
  

Päiväkommentteja ja -kuvia ilmestyy tähän blogiin, mikäli yhteydet toimivat.

Lofoottien jälkipyykki

Kuvakoosteet

• Lofootit 2009 - sinne
• Lofootit 2009 - takaisin

Yleisfiilis

• Monipuolinen reissu, suurimmalta osalta varsin mielenkiintoinen reitti.
• Kunto riitti hyvin ja kalustokin pysyi ehjänä.
• Sään puolesta kohtuullinen ainakin norjalaisen mittapuun mukaan - aurinkoa olisi toki saanut olla enemmän kuvaamisen kannalta.

Sää

• Aurinkoista 3 päivää
• Puolipilvistä 3 päivää
• Pilvistä 3 päivää
• Sateista 2 yötä, 1 ilta ja 1 aamupäivä
• Tuulista 2 yötä, lisäksi Skibotndalen kumpaankiin suuntaan

Kohokohdat

• Senjan ja Gryllefjordin maisemat
• Flakstadin ja Rambergin hiekkarannat
• Onnistuneet wildcamp-paikat (säästä huolimatta)

Pettymykset

• Å (turistirysä)
• Trollfjorden (kuvittelin jylhemmäksi)
• Tamokdalen (laakson laakeus yllätti)

Nämä jäivät tekemättä

• Saanan huiputus
• Isompiin kaupunkeihin tutustuminen (Tromssa, Harstad)

Näitä en aio tehdä toiste

• Laivamatka Gryllefjord-Andenes
• Nousu Skibotnista Kilpisjärvelle vastatuuleen

Majoittumiset

• Neljä yötä leirintäalueella
• Yksi yö epävirallisesti leirintäalueella
• Neljä wildcamping-yötä

Majoituspaikka-arviot

• Tromsdalenin leirintäalue: ++++ (teltta-alue pusikossa)
• Ramberg Gjestegårdin leirintäalue: +++ (teltta-alueet hieman ahtaita, ravintola vaikutti hyvätasoiselta)
• Sortland Camping & Motell: ++ (teltta-alue ok)
• Kilpisjärven retkeilykeskus: ++ (teltta-alue pusikossa, ravintola ok)
• Samuelsberg: Lähellä asutusta, lokkien kirkunaa
• Buksnesfjord: Lähellä tietä
• Storfjord: Leirintäalue ilman palveluita
• Henningsvaer: Lähellä tietä mutta kallion suojassa
• Råvattnet: Tasainen kangasmaasto

Tilastoja

• Laivamatkat: 8 (lyhin 20 minuuttia, pisin 8.5 tuntia)
• Pitkät/korkeat/kapeat sillat: 11, joista 1 reitillä kahdesti
• Yli 200 m tunnelit: 3, joista 1 reitillä kahdesti
• Yli 200 m tunnelin kierrot (läheltä tai kaukaa): 5

Tilinpäätös

• Kuljetus 338,- + 153,- (1346 NOK)
• Majoitus 16,- + 45,- (390 NOK)
• Ruokailu 43,- + 176,- (1545 NOK)
• Välipalat, eväät 9,- + 130,- (1135 NOK)
• Muut 34,- (296 NOK)
• Yhteensä 944,- josta 539,- == 4712 NOK
• päivä Norjassa 44,- == 384 NOK (67,- == 589 NOK kuljetuskulujen kanssa)

Paluu (tiistai 28.7. ja keskiviikko 29.7.)

Tuulen heilutellessa telttaa haaveet kunnon yöunista kuitenkin karisivat aamukolmen aikaan, kun ulkoa kuului jatkuvaa, kovaäänistä naisen pälätystä saksaksi. Hetken kuluttua pälätys voimistui huudoksi, ja "Hilfe! Hilfe!" sai jo hetkeksi miettimään, pitäisikö tilanteeseen puuttua jotenkin. Äänet kuitenkin vaimenivat, kunnes hetken kuluttua kuulin taas samaisen naisen äänen, tällä kertaa vollottaen tauotta. Tämän jälkeen nukahdin hetkeksi, kunnes havahduin jälleen auton ovien kolinaan ja moottoriääniin auton ajaessa edestakaisin. Nousin ylös ja lähdin ulos kävelemään Kilpisjärven tielle, kun huomasin etäältä auton lähestyvän. Kun ilmeisesti Ruotsista vuokrattu Volvo saapui kohdalleni, hiljensi kuljettaja vauhtia, avasi ikkunan ja aloitti tutun kuuloisen pälätyksen - samainen "Hullu-Gertrud" joka oli herättänyt minut aamulla! Katseesta näki, että henkilöllä ei ole ns. vastaanotto päällä lainkaan, joten en yrittänyt mitään vastakommunikaatiota vaan väistelin parhaani mukaan autollaan poukkoilevaa "Gertrudia". Kun auto meni hetkeksi parkkiin Retkeilykeskuksen vastakkaiselle puolelle, huomasin pihassa aikaisin töihin tulleen työntekijän. Kysäisin, tiesikö hän mahdollisesti jotakin kyseisestä saksalaistädistä ja hänen mielentilastaan. Työntekijä vastasi, että yövahti oli yrittänyt tehdä asialle jotakin, mutta kommunikaatiovaikeuksien vuoksi homma ei ollut oikein onnistunut. Jossakin vaiheessa "Gertrud" parkkeerasi takaisin majoitustilojen viereen ja palasi sisään eikä häntä sen koommin ennen aamiaista näkynyt. Retkeilykeskuksen aamiaispöydässä "Gertrud" sitten vaikuttikin jo ihan normaalilta ja ilmeisesti yksinään matkustavalta, vastaten kännykkäänsä ihan tavalliseen tapaan, yms. Kyseessä lienee ollut jonkinmoinen tilapäinen "Lapin hulluus", joka ilmenee vain yöaikaan...

Eskelisen kyytiin päästiin normaalin aikataulun mukaisesti klo 11. Kuljettaja ei olisi ottanut pyörästä mitään, ellen olisi mennyt itse asiasta mainitsemaan. Tällä kertaa tosin taksana oli vain 5 euroa, vaikka matkaa onkin Rovaniemelle yli 400 km eli Eskelisen aikataulukirjan mukaisesti 7 euron verran. Tulomatkan kaltainen autonvaihto oli vielä arvoitus, kuljettajan mukaan asian varmistava soitto tulisi ennen Karesuvantoa. Loppujen lopuksi autoa ei tarvinnut vaihtaa Palojoensuulla, pelkästään kuljettaja vaihtui. Tromssasta autoon oli noussut neljän miehen vaellusporukka, joka oli viettänyt neljä yötä maastossa Lyngenin vuorilla. Kaksi miehistä oli jatkamassa matkaa Hetan suuntaan kalaan, kaksi muuta puolestaan kotimatkalle etelää kohti. Toinen etelään palaavista oli innokas pyöräilijä ja vuoristovaeltaja, joka toimii tietojenkäsittelyopin professorina (tutkimusalueena erityisesti kieliteknologiat) Göteborgissa ja joka oli nyt palaamassa kesänviettopaikalleen Juupajoelle, jonne lähisuku oli seuraavana päivänä kokoontumassa syömään kokonaista villisikaa. Kävimme pitkän keskustelun ohjelmistotekniikan tutkimuksesta, jatko-opinnoista, yms., jolloin meikäläinen sai osakseen varsin suuren annoksen innostusta ja kannustusta, jotta pitäisin kiinni jatko-opintojen valmistumisesta :) Kävi myös ilmi, että yhteiseen "tuttavapiiriimme" kuuluvat ainakin pari Nokian-aikaista kollegaani...

Palojoensuulta auton kyytiin nousi vanhempi leskirouva, jonka kanssa kehkeytyi mielenkiintoinen keskustelu. Rouvalla on mökki Hetassa, jonne hän on menneinä vuosikymmeninä vuosittain vaeltanut 60 km matkan Pallakselta - viimeksi noin kymmenisen vuotta sitten. Nykyään kuitenkin saunaveden kantaminen ottaa voimille, tyttäretkin kuulemma pitävät yksin tehtyjä mökkireissuja jo vähän arveluttavina. Tänään rouva on palaamassa mökiltä tyttärelleen Rovaniemelle, itse hän asuu nykyään Helsingissä 14 Tampereen vuoden jälkeen, jolloin hänen miehensä oli TV 2:lla ohjelmapäällikkönä. Tämän aktiivisen vaeltajan ja matkailijan suosikkikohde on Huippuvuoret, jossa hänen tyttärensäkin ovat käyneet biologian opettajan matkassa 1960-luvun alussa ja jossa on jotakin selittämätöntä - eräs sokea naismatkailijakin kuulemma pitää Huippuvuoria lempipaikkanaan. Islannissa puolestaan voi kuulemma kokea saagojen maailman aidoimmillaan, kun lähes joka kiven takaa saattaa hypätä esiin peikko tai haltia...

Kanssamatkustajille tuli järjestettyä hieman ylimääräistäkin ohjelmaa, kun alkuaan Naantalista kotoisin oleva serkkuni saapui vanhemman konstaapelin ominaisuudessaan partio-Maijalla Muonion SEO:lle. Eskelisen aikataulussa on silloin noin vartin kahvitaukopysähdys, joten sain sovittua serkustapaamisen juuri tähän väliin, poliiseillakin oli ohjelmassa enemmän tai vähemmän lounastauko tähän aikaan työvuoroa. Työpäivänkin piti kuulemma olla ennakkokaavailujen mukaan lyhyt ja Muonion toimistohommiin keskittyvä, mutta loppujen lopuksi kotietsintöineen ja muine "asiakaspalveluineen" työvuoro tuli venymään pitkälle lähes iltakymmeneen.

Rovaniemeä lähestyttäessä Eskelisen kuljettaja joutui epätavallisiin hommiin: Lohihovin taukopaikalla oli nuori poika hukannut kännykkänsä viikko sitten pusikossa asioidessaan. Kuljettaja oli luvannut käydä vilkaisemassa paikan päällä, mutta eipä siellä sitten mitään näkynyt. Matkaa jatkettuamme saavutimme pyöräretkeilijän, joka ajoi varsin leveästi. Vastaantulevan liikenteen vuoksi ei väistämiseen juuri ollut tilaa, joten bussin kuljettaja soitti äänimerkkiä, kuitenkin ilman minkäänlaista vaikutusta. Loppujen lopuksi jouduimme paniikkijarrutukseen, kun bussi ajautui lähes pyöräilijän niskaan.

Rovaniemelle päästyämme aurinkoisen ja lämpimän päivän päätteeksi ja junaa odotellessa kävin jälleen tänäkin vuonna Classic Pizza -ravintolassa tankkaamassa. Rautatieasemalla tapasin saksalaisen pariskunnan tandeminsa ja Bob-peräkärrynsä kanssa. He olivat lähteneet Helsingistä ja ajaneet 1900 km mittaisen reissun rannikkoa pitkin pohjoiseen Rovaniemelle. Pyörä oli kokenut tällä matkalla kovia, sillä takavanteen jarrupinta oli revennyt toiselta puolelta ja suurin takaratas vääntynyt mutkalle pelkästä polkemisesta. Kyseinen tandem on ehtinyt nähdä maailmaa jo enemmänkin mm. Thaimaassa ja Uudessa Seelannissa. Uuden Seelannin vuoristossa pelkillä vannejarruilla jarrutettaessa etuvanne oli kuumentunut niin paljon, että sisärengas oli räjähtänyt - pariskunta oli kuitenkin selvinnyt tilanteesta pelkällä säikähdyksellä. Sen jälkeen vannejarru oli saanut rinnalleen myös rumpujarrun.

Nostettuamme kummatkin pyörät konduktöörin avustuksella kyytiin juna lähti Rovaniemeltä 21:10. Tällä kertaa vuorossa oli alapeti, koska yläpedillä oli rovaniemeläinen kaveri, joka oli matkalla tapaamaan etelän tuttujaan. Ehdittiinpä siinä kehua yhteen ääneen "Team Lidl"-pyöräilypaitojenkin hinta-laatusuhdetta. Väsymys kuitenkin painoi, joten turinat saivat jäädä - sain aika nopeasti unen päästä kiinni liikkuvassa sängyssä, oli se kuitenkin niin paljon pehmeämpi ja mukavampi kuin pelkkä makuualusta teltassa.Aamulla perille päästiin klo 5:50, minkä jälkeen piti vielä ajaa tyhjä pyörä kotiin (tavarat kulkivat autossa). Kotona vasta seuraava päivä toi mukanaan varsinaisen perinpohjaisen väsymyksen, joten tulevan vuoden matkasuunnitelmat jäävät vielä hamaan tulevaisuuteen...

Pyörimistä Rovaniemellä 4 km.
Tampereen rautatieasemalta kotiin 7 km.
Yhteismatka 11 /1033 km.

Päivä 9 (maanantai 27.7.)

Perusleiri Saanan juurella - komea reissu päätöksessään

Sade oli aamulla jo lakannut ja sää oli edelleen melko lämmin ja pilvipoutainen. Edellisen päivän rasituksista huolimatta heräsin niin varhain, että ehdin valmistamaan reissun ainoan trangia-aamiaisen (Real Turmatin chili con carne) ennen klo 7:20 paikallista aikaa tapahtunutta lähtöäni kohti Tamokdalenia. Tamokdalen näyttäytyi pilvipoutaisessa säässä vehreänä laaksona, jonka pohjalla kiemurtelee joki, välillä leveämpänä ja kohisevampana, välillä kapeampana ja rauhallisena. Aamupäivän aikana ilma lämpeni edelleen niin paljon, että rohkenin ottaa toisen shortsipäivän. Laaksoa reunustavat korkeahkot huiput, joista korkeimmat ulottuvat lähes puolentoista kilometrin korkeuteen. Asutusta ei ole aivan taajamaksi asti, mutta ripoteltuna kapeaksi nauhaksi silti lähes koko laakson matkalla. Tamokdalenin pohjoispäässä oli melkoisen kova lasku aika huonolla päällysteellä, joten kuormatulla pyörällä sai olla koko ajan tarkkana ja hyvin varovainen epätasaisuuksien kanssa. Kokonaisuutena Tamokdalen ei ehkä ollut ihan niin kapea ja jylhäpiirteinen kuin kartasta olisi voinut ennakkoon päätellä, mutta todennäköisesti kuitenkin paljon mukavampi kuin vaihtoehtona ollut vilkas E8-osuus Strupfjelletin kautta.

Vuonon äärelle jälleen päästyäni poikkesin Oterenissa ostamaan välipalaa paikallisesta kaupasta. Matka jatkui edelleen Storfjordenin rantaa pitkin kohti Skibotnia, mielessä alkoi jo kummitella nousu Skibotnista kohti Suomea. Skibotnissa olisi varmaankin siis vielä tankattava, joten suuntasin kehutulle Olderelvin leirintäalueelle - siitäkin huolimatta, että se on olennaisesti alempana kuin ensimmäinen Kilpisjärvelle erkaneva risteys. Olderelvissa tilasin Olderelv pizzan, jossa oli täytteenä lähes kaikkea taivaan ja maan väliltä - hintakin oli sen mukainen, 214 NOK. Tilatessa jäi huomaamatta listan kyljessä ollut lisämaininta, että pizzan halkaisija on suunnilleen 40 senttiä. Kun paksuuttakin oli lähes tuuman verran, syötävää oli enemmän kuin tarpeeksi - itse sain puputettua ehkä kaksi kolmannesta lisäkuormaksi tuleviin nousuihin. Jättipizzan voimalla lähdin siis kipuamaan Revontulen tietä kohti Suomea ja Kilpisjärveä. Korkeuseroa tulisi olemaan vähintään 500 metriä, koska lähtöpaikka on kutakuinkin merenpinnan tasolla ja Kilpisjärvi puolestaan reilun 500 metrin korkeudella. Käytännössä nousumetrejä tulisi huomattavasti enemmän, koska välillä tie myös laskeutuu jonkin verran. Skibotndalen ohjaa tuulen itsensä suuntaisesti, joten tuuli on täällä aina joko vastainen tai myötäinen - tällä reissulla se sattui molemmilla kerroilla vastaiseksi. Laaksossa tuuli myös voimistuu melkoisesti, joten nousukohtien huipulla saattaa olla jopa vaarallista, kun tuuli osuu hieman viistosti pyörälaukkujen muodostamaan tuulipintaan. Rotkojen reunoilla saakin keskittyä tosissaan, että saa pyörän kulkemaan edes suunnilleen sinne minne haluaa.

Skibotndalenin kokonaisnousu on ryhmittynyt kolmeen erilliseen nousurupeamaan, joista jokainen on kyllä yksinäänkin ihan riittävän haasteellinen kuormattuna noustavaksi. Huomionarvoista on kuitenkin, että ainakin omaa kulkupeliäni on kuormattuna lähes mahdotonta työntää ylämäkeen. Sen sijaan pienimmällä vaihteella nousu on toistaiseksi näillä reissuilla onnistunut mäessä kuin mäessä, alimmillaan nopeudella 6-7 km/h. Eli toisin sanoen homma etenee tasan niin kauan kuin pääsee ajamalla eteenpäin - muut tavat ovatkin sitten paljon epätoivoisempia. Liikenteellisesti muut tielläliikkujat ottavat huojuen punnertavat pyöräilijät kohtalaisen hyvin huomioon, epämiellyttävänä poikkeuksena ehkä kuitenkin norjalaiset rekat. Eräässä nousussa levähdyspaikalla kohtasin asuntoautolla matkanneen tamperelaispariskunnan, jolla oli ollut tiukka paikka norjalaisrekan kanssa eräässä mutkassa. Nousuosuus on lopulta ohitse Norjan puoleisella tien korkeimmalla kohdalla 542 metrin korkeudessa. Sen jälkeen onkin vain pitkää suoraa kohti Suomen rajaa, josta on vielä seitsemisen kilometriä Kilpisjärvelle. Norjan suunnasta näkyy hyvin Saanan huipulle johtava polku, jota on kuulemma viime aikoina kunnostettu (lisätty portaita yms.) kulkemisen helpottamiseksi. Kaukaa näkyikin lukuisia vaeltajia kirkkaissa vetimissään kapuamassa polulla kohti huippua. Omissakin suunnitelmissa oli huiputtaa Saana tällä reissulla, mutta nousu Skibotnista vei kyllä parhaan terän jaloista, eikä yleinen voipuneisuus varmaankaan jäänyt kauaksi tästä Juicen mukaelmasta: "Mies tuli vuonolta, näyttäen huonolta, Team Lidl -ajopaidassaan". Seuraavana aamuna taas Saana-vaelluksessa tulisi hieman liian kiire, koska neljä kilometria suuntaansa oleva polku ottaisi jo pelkästään menosuuntaan vähintään kaksi tuntia - bussiin pitäisi ehtiä yhdeksitoista. Näin ollen Saanan huiputus jäisi nyt toiseen kertaan.

Tämänvuotisen pyöräilyosuuden lähtö ja maali, Kilpisjärven Retkeilykeskus, tuli saavutettua klo 19 Suomen aikaa 1022 pyöräilykilometrin jälkeen. Retkeilykeskuksen vastaanotossa maksoin Fredin kaksoisolennolle (siis lähinnä kasvojen perusteella) telttapaikastani suolaiset 16 euroa. Telttapaikat - joita oikeastaan ei kovin montaa ole - ovat alueen laidalla pusikon keskellä, siis jo varsin totutun kaavan mukaisesti. Suihkutilat löytyivät retkeilykeskuksen majoitustilojen alakerrasta maan alta. Nukkumaan menin melko aikaisin toiveissani saada kunnon yöunet raskaan pyöräilyrupeaman jälkeen.

Skjold-Tamokdalen-Övergård-Oteren-Skibotn-Kilpisjärvi 120 km
Yhteismatka 120 / 1022 km.

Päivä 8 (sunnuntai 26.7.)

Flesnesin heijastuksia

Aamu oli lämmin, kirkas ja aurinkoinen - tästä tulisi reissun ensimmäinen shortsipäivä. Huomasin että makuualusta päästää taas jonkin verran ilmaa ulos, joten uusiokorjailin reikää hieman liimalla. Matkaan pääsin lähtemään klo 8:20, ennen kuin kukaan naapureistani oli näyttänyt heränneen aamutoimiinsa. Ylitettyäni Sortlandin korkean sillan jo toistamiseen reitti kulki alkumatkasta idyllisen Sigerfjordin asutuksen halki, jotta pääsin välttämään pitkän tunnelin E10-tiellä. Muutenkaan E10-tietä ei tarvinnut tällä kertaa paljon seurailla, koska pienempi 83-tie erkanee kohti Flesnesiä ja seuraavaa lauttayhteyttä. Flesnesin paikoin hyvinkin kapea tie osoittautui maisemallisesti varsin mukavaksi ainakin tällaisella aurinkoisella säällä. Sortlandissa leirinaapurinani ollut oslolaistyttö oli polkenut vauhdikkaasti tänne, sillä hänkin ehti satamaan hyvissä ajoin ennen lautan lähtöä.

Toiselle puolelle Revsnesiin päästyämme tyttö oli sen verran kovavauhtisempi, että paineli kevyesti ohi pysähdyttyäni kuvaamaan Kvaefjordenin maisemia. Omalla kohdallani piti päättää, kumpaa reittiä lähestyisin Harstadia, lyhyttä ja korkeaa vai pitkää ja matalaa kiertotietä Borkenesin kautta rantaa myötäillen. Valitsin lyhyen ja korkean, mikä osoittautui varsin haastavaksi aurinkoisessa ja kuumassa kelissä. Nousua jatkui yhtäjaksoisesti noin 3-4 km matkan, jonka jälkeen ylänköosuutta oli jonkin verran ennen laskua Harstadiin. Ylänköosuudella oli yllättäen varsin paljon viljelysmaata, "traktorinmunia" näytti olevan hyvinkin korkealla rinteellä. Eräässä kohdassa lokkiparvi sai jonkinmoisen sätkyn ajaessani sen ohitse tai paremminkin alitse - en tosin nähnyt mitään ilmeistä syytä, esim. poikasia lähistöllä pesässä tms.

Harstadin naapurissa kivenheiton päässä on Trondenes, jonka vanha kivikirkko on rakennettu jo 1200-luvulla. Täälläpäin Norjaa tuntuu olevan tapana, että kirkot ovat auki pelkästään arkisin klo 12-16, joten näin pyhäpäivänä hienot seinämaalaukset ja muut historian aarteet jäivät siis matkaajalta näkemättä. Trondenesista oli syytä ottaa hetimiten suunta kohti Harstadin keskustaa ja ruokapaikan etsintää, jotta ehtisi tankkaamaan ennen seuraavaa Hurtigbåt-pätkää. Erittäin mäkisessä ja sinänsä ihan viihtyisän oloisessa Harstadin kaupungissa ruokapaikaksi valikoitui Milano-niminen ravintola, jossa valitsin voimanlähteekseni Harstad-pastan (kinkkua ja muuta höystettä kermaisessa kastikkeessa). Aterioinnin jälkeen siirryin laivarantaan, jossa törmäsin taas kerran oslolaistyttöön, joka ilmeisesti oli valinnut pitkän ja matalan reitin. Kysäisin ohimennen, miksi hän oli valinnut Harstadin reitilleen, hänenhän oli tarkoitus ajaa pitkin rannikkoa (tuoreessa muistissani olivat vielä Andenesin laivamatkan höykytykset). Vastauksena oli, että ennen Sortlandiin saapumistaan hän oli jo polkenut edestakaisin Andenesiin ja takaisin. Niin että siinä vähän ajamisen mallia... :) Täällä Harstadissa olimme hyppäämässä eri laivoihin, joten toivottelin onnea loppumatkalle. Hurtigbåtin kyytiin päästyäni - jo totutun kaavan mukaisesti kerrottuani nimeni ja määränpääni miehistön jäsenen ojentamaan nauhuriin - huomasin, että miehistö oli sama kuin viisi päivää aiemmin Tromssasta tullessani. Laiturista lähdön jälkeen laiva ei oikein tahtonut kulkea suoraan, ja hetken päästä kaiuttimista kuuluikin tieto, että katamaraanin vasemman rungon moottoreissa oli jotakin vikaa. Moottorit käynnistettiin uudelleen ja hetken kuluttua ongelma oli poistunut, joten matka jatkui urku auki.

Hurtigbåtin saavuttua Finnsnesiin jatkoin matkaa pikimmiten, koska tänään olisi vielä pitkä rupeama jäljellä ennen Tamokdalenin liepeille pääsemistä. Aluksi oli hieman nousua Finnfjordeidetiin, mutta sen jälkeen koko loppumatka (itse asiassa oikeastaan aina Skibotniin asti) oli käytännössä joko tasaista tai alamäkeä. Nordlandin kartassani on tosin harmittava virhe: Finnfjordeidetin ja Olsborgin väli olikin oikeasti 28 eikä 18 km, kuten kartta väitti. Tämä virhe tosin on pienempi kuin Risoyhamnin ja Sortlandin välillä, josta kartalla puuttui peräti 21 km. Finnsnesistä lähdön jälkeen maisema muuttui nopeasti metsäisemmäksi meren jäädessä yhä kauemmas taakse. Tiellä ja sen maisemissa ei kuitenkaan ollut suuremmin tarjolla virikkeitä, joten laitoin MP3-soittimen päälle matkanteon yksitoikkoisuuden vähentämiseksi. MP3-soittimien käyttöä pyöräillessä paheksuville kerrottakoon, että ainakin omalla kohdallani äänenvoimakkuus on säädetty sen verran alhaiseksi, että liikenteen äänet eivät peity.

Tamokdalenia reunustavien vuorten ilmestyessä horisonttiin alkoi myös sateen uhka kohota pilvien myötä rinteiden takaa. Ensimmäiset pisarat ropsahtelivat Överbygdin kirkon vaiheilla, jossa otin sadevarusteet esiin. Kellokin oli jo melko paljon, joten leiripaikan etsiminen oli nyt jo aktiivisesti käynnissä. Muutaman kilometrin päästä Skjoldin jälkeen löytyikin sopiva paikka Råvattnetin rannalta tasaisesta kangasmaastosta. Leiri oli pystyssä noin klo 23, ja lepo olikin ansaittu reissun pisimmän päivämätkan (161 km) jälkeen.

Sortland-Sigerfjord-Langvassbukt-Flesnes-Revsnes-Harstad-Finnsnes-Olsborg-Rundhaug-Skjold 161 km.
Yhteismatka 161 / 902 km.

Päivä 7 (lauantai 25.7.)

Lofootit jäävät jo taakse

Koko yön satoi kohtalaisesti, sade jatkui aina aamupäivään asti. En kuitenkaan jäänyt odottelemaan sateen loppumista, koska ilma oli muuten kohtalaisen lämmin. Purin siis leirin ja pääsin liikkeelle aamuyhdeksän maissa. E10-tielle palattuani liikenne oli taas melkoisen vilkasta, onneksi tie oli tasaisehko, suorahko ja leveähkö. Muutaman kilometrin päässä Kabelvågissa poikkesin paikalliseen akvaarioon (sisäänpääsy 100 NOK) tutustumaan mereneläviin, joita akvaariossa sitten olikin monennäköisiä ja -kokoisia. Katselemista oli sopivasti näin sadesäätä ajatellen, kauniilla ilmalla olisi akvaariosta voinut jäädä ehkä hieman lattea vaikutelma. Kahvilassa nautin aamupalaksi katkarapuleivän ja vohvelin kaikilla lisukkeilla. Korkeakulttuurista en jaksanut tällä(kään) kertaa innostua niin paljon, että olisin käynyt myös akvaarion naapurissa olleessa Galleri Espolinissa. Taiteesta puheenollen - koko reissun aikana ei tainnut olla kovinkaan montaa kylää tai taajamaa, josta ei olisi löytynyt vähintään yhtä galleriaa tai taidemyyntinäyttelyä.

Kabelvågin ja Svolvaerin välinen tieosuus olikin mukavaa ajettavaa, koska koko matkan sai kruisailla pitkin pyörätietä. Sade alkoi hieman helpottaa Svolvaerin kohdalla, mutta en silti poikennut kaupungissa enää toista kertaa - ensimmäinen kertahan oli Hurtigrutenin tunnin mittainen pysähdys, vaan jatkoin matkaani suoraan kohti Fiskebolia. Näkymät Svolvaerin ja Fiskebolin välillä olivat melko pitkälti jo tutuksi tullutta vuonomaisemaa, parhaimmat palat tällä pätkällä lienevät Vestfjordpollenin ja Laupstadin paikkeilla. Vestfjordpollenin hienolla levähdyspaikalla tapasin bretagnelaispariskunnan, joka oli moottoripyörällään Eurooppaa kiertämässä. He olivat jo ajaneet Baltian ja Suomen kautta kohti pohjoista ja käyneet Nordkappissa, paluumatka Norjan rannikon ja Länsi-Euroopan kautta tuottaisi yhteensä noin 14000 km kierroksen.

Fiskebolissa oli aika jättää hyvästit Lofooteille ja hypätä jälleen kerran lauttaan, joka veisi Vesterålenin puolelle Melbuun. Kyseinen lauttaväli on nykyään melko hiljainen (lauttarannan kioskikin oli suljettu), koska uusi Lofast-maantieyhteys lienee autoilijoiden suosiossa. Melbun jälkeenkin E10 jatkui tasaisena ja melko leveänä. Stokmarknesissa taisi olla reissun pisin silta ylitettävänä, jonka kuitenkin jaksoi hyvin Den Glade Kokken -ravintolassa nautitun massiivisen Spaghetti Carbonara -annoksen jälkeen. Sää oli melkoisen lämmintä ja taivas oli kirkastunut jo kirkkaan aurinkoiseksikin. Edellisinä päivän lehtien lööpeissä valiteltiin, että huonon kesäsään takia kaikki lomalennot etelään on varattu. Tänään lööpeiksi oli sitten jo vaihtunut huudahdus "Kesä on täällä taas"!

Sortlandin eteläpuolella tuli jälleen lukuisia retkipyöräilijöitä vastaan. Mielenkiintoinen sosiologinen havainto liittyy pyöräilijöiden ryhmädynamiikkaan: miespuoliset polkijat näyttivät olevan matkassa yleensä joko yksin tai kolmen ryhmissä, kun taas naiset ja tytöt matkaavat lähes säännönmukaisesti kaksin. Suurin osa pyöräilijöistä toki oli tavallisia pariskuntia, joko lapset mukana tai sitten ei. Ennen Sortlandia aloin ihmetellä uutta ääntä, joka kuulosti kumealta jysäykseltä säännöllisin väliajoin polkemisen lomassa. En millään keksinyt mikä tällä kertaa voisi olla pettämässä pyörässä, kunnes huomasin muutaman nuoren olevan ampumassa läheisellä laiturilla. Luvallista vai ei, sitä en osaa sanoa...

Perille Sortlandiin ehdin hieman iltakahdeksan jälkeen. Sortland Camping & Motellin leirintäalue olikin sitten sellaisessa paikassa ainakin pyöräilijän kannalta, että sinne pitää todella haluta... :) Loputtoman nousun jälkeen pääsin vastaanottorakennuksen pihaan huomatakseni, että rakennus oli liputettu Norjan, Ruotsin, Tanskan ja Islannin lipuilla - ei siis Suomea. Vanhempi herrasmies vastaanotossa kysyi kuitenkin, mistä olen kotoisin ja ojensi yllätyksekseni suomenkielisen esitteen Vesterålenista. Telttaa pystyttäessäni naapurina ollut ranskalaisperhe tarjosi illan pasta-ateriastaan loppua, mutta jouduin kohteliaasti kieltäytymään oman massiivisen spagettiannokseni jäljiltä. Naapurissani oli myös muita pyörämatkaajia, mm. helsinkiläinen kaveri joka oli tullut Rossanollaan (siitä tunnistin jo etukäteen suomalaiseksi) Kemistä Ruotsin Abiskon kautta kohti Lofootteja, joskin hänen jatkosuunnitelmansa olivat vielä auki. Jälkeenpäin kummastelin hieman sitä, että hänen varusteensa näyttivät muilta osin varsin laadukkailta mutta karttana vain 1:800000 yleisnäkymä...? Toisena naapurina oli ehkä hieman yli parikymppinen oslolaistyttö, joka oli yksin matkalla Oslosta rannikkoa pitkin Nordkappiin. Kokonaismatkaa tulisi kuulemma lähemmäs 5000 kilometriä, koska Nordkappista pitää vielä palata Altaan, jotta pääsee lentäen takaisiin Osloon. Kunnioitettava urakka, joka suunnitelman mukaan kestäisi noin yhdeksän viikkoa. Itse sulattelin moista reissua tekemällä pyörälleni pienen ketjuhuollon - puhdistus ja Teflon-voitelu - toista kertaa tällä matkalla.

Henningsvaer-Kabelvåg-Svolvaer-Fiskebol-Melbu-Stokmarknes-Sortland 101 km.
Yhteismatka 101 / 741 km.

Päivä 6 (perjantai 24.7.)

Ramberg beach aamulla

Yöllä heräsin noin tunnin välein etukäteen pelkäämääni ongelmaan: ilmatäytteinen makuualustani tyhjeni vajaassa tunnissa. Iltayöstä kuvittelin, että vuoto on venttiilissä ja sitä myöten korjauksen ulottumattomissa. Onneksi maapohja ei ollut kovin kylmä eikä edes hirveän kova - olihan kyseessä sentään hiekkaranta-alue. Aamulla asiaa uudelleen tarkastellessani huomasin, että vuoto olikin ihan rehellinen reikä venttiilimötikän juuressa. Tein pikakorjauksen liimatipalla, ja loppumatkasta ilma pysyikin kohtalaisesti patjan sisällä koko yön.

Aurinkoisessa aamussa lähtö tapahtui patjankorjauksen jälkeen klo 9. Ennen Nappia ohitseni pyyhälsi kolme miespyöräilijää, olivatkin muuten ensimmäiset samaan suuntaan kulkeneet, joita tien päällä kohtasin. Päivän reitillä on koko joukko kovia nousuja, joihin osasin varautua eilisen perusteella: Napp, Nappstraumin tunneli ja Storfjord. Ennen Storfjordin nousua lounastin Leknesissä, jossa söin ison kanapitakebab-annoksen Kaffe Toppenissa. Storfjordin nousun laella vastaan tuli nelihenkinen perhe, joka oli matkassa melko mielenkiintoisilla "junillaan". Kummallakin vanhemmalla oli oma pyörä, jonka perässä oli ensin puolikas lasten pikkupyörä ja sen perässä vielä 2-pyöräinen peräkärry. Mahtoi ottaa voimille niillä yhdistelmillä mäkien kiipeäminen...

Tie 815 Leknesistä kohti Sundklakkia oli melko mutkainen ja profiililtaan tasainen, päällyste oli monin paikoin huonokuntoinen. Päivän aikana pilvisyys lisääntyi, ja Brustrandan jälkeen Valbergin kirkon vaiheilla alkoi sadepisaroita ripotella sen verran, että laitoin sadevarusteet päälle. Brustrandan viihtyisän tuntuisella leirintäalueella pidin lyhyen välipalatauon, jonka varassa oli tarkoitus jaksaa Henningsvaeriin asti. Samaisen välipalan voimalla piti kiivetä myös pari mittavaa siltaa ennen kääntymistä Henningsvaeriin johtavalle sivutielle. Gimsoystraumenissa silta oli melkoisen korkea ja kapea monen muun sillan tavoin, mutta sen "jalkakäytävä" oli käyttökelpoinen. E10-tiellä liikennettä oli kohtalaisen paljon, vastaan tuli myös jonkin verran retkipyöräilijöitä.

Ennen Henningsvaerin tietä sade oli hyvin vähäistä, eikä sadevarusteista ollut oikeastaan mitään hyötyä. Henningsvaerin tie oli varsin kapea ja muistutti monin paikoin vuoden takaista Hamningbergin tietä. Henningsvaeriä lähestyessäni varsinainen sadealue olikin sitten jo saapunut mereltä. Lähellä Henningsvaeria tienvierustat olivat täynnä kalliokiipeilijöiden autoja ja leiripaikkoja - telttoja oli myös varsin mielenkiintoisissa paikoissa kallioilla. Henningsvaerin lähellä olevien siltojen jalkakäytävät osoittautuivat haasteellisiksi, koska ne päättyivät sillan korkeimmalla kohdalla jatkuakseen toisessa reunassa - laskeutumisluiskaa vain ei ollut, joten kalustovahinkojen välttämiseksi pyörä piti "voimanostaa" alas ajotielle. Yhden yksisuuntaisen sillan liikennevaloissa odotellessani kuulin auton tööttäyksen, suomalaispariskunta Hamnoyan levähdyspaikalta tuli uudemman kerran vastaan.

Henningsvaeriä lähestyessäni illansuussa varsinainen sadealue olikin sitten jo saapunut mereltä, joten yritin löytää sopivaa ruokapaikkaa päästäkseni hetkeksi sateensuojaan. Lohinen pääateria tulikin sitten nautittua Henningsvaerin suositussa Fiskekrogenissa noin puoli seitsemän aikoihin. Ruokailun ja pikaisen kaupassakäynnin jälkeen en sateessa kovin paljon viitsinyt enää kuvata, vaan suuntasin takaisin Henningsvaerin tielle wildcamp-paikkaa etsimään. Ohitettuani kalliokiipeilijöiden lukuiset leiripaikat oma paikka löytyikin läheltä tien halkomia kallioita. Teltta oli pystyssä ennätysajassa - märät telttakaaret liukuivat helposti teltan kaaritunnelien läpi - ja leiri valmiina noin 19:45 paikallista aikaa.

Ramberg-Leknes-Valberg-Henningsvaer 105 km.
Yhteismatka 105 / 640 km.

Päivä 5 (torstai 23.7.)

Tien pää Å:ssa

Storfjordissa oli lämpimän sään innostamina kohtalaisen paljon itikoita, joskin ne näyttivät pääasiassa pieniltä kärpäsiltä. Joukossa oli kyllä muitakin, koska otsa ja niska olivat aamulla täynnä kutisevia pistojälkiä. Sää oli aamulla puolipilvinen, ja tämän päivän lähtö tapahtui klo 8:45. Tieprofiili otti heti luulot pois matkaajalta nousten Storfjordin jälkeen korkeuksiin ennen kuin laskeutui uudelleen Leknesiin. Fyglessä ennen Leknesiä vastaan tuli kaksi noin 15 pyöräilijän letkaa, jotka olivat ilmeisesti lyhyitä järjestettyjä pyöräretkiä Leknesin ympäristössä. Leknesin satamassa näytti olevan ankkurissa saksalainen risteilyalus, jonka matkustajat tulivat Leknesiin kävellen puolen kaistan leveydeltä E10-tiellä... Leknesin jälkeen Nappstraumissa tie kulkee meren alitse tunnelissa vajaan kahden kilometrin matkan, josta ensimmäinen kilometri hurjaa laskua ja toinen tiukkaa nousua. Tässä tunnelissa oli onneksi leveä "jalkakäytävä", joten autoista ei ollut juuri muuta haittaa kuin niiden nostattama korviahuumaava meteli. Tunnelin jälkeen kovat nousut jatkuivat Nappin kohdalla. Jonkin verran myöhemmin Rambergissa oli välipalan aika, samalla katsastelin jo paikkoja illan leiriytymistä ajatellen.

Rambergin jälkeen eteläinen taivaanranta näytti melkoisen harmaalta ja sateiselta, mutta sadetta ei kuitenkaan siitäkään kehkeytynyt. Lofoottien eteläosan tie on aaltoilevan mäkinen ja usein melko kapea. Päällyste on paikoin huonossa kunnossa, mikä hankaloittaa välillä vilkkaaseenkin liikenteeseen keskittymistä. Tuolla suunnalla muita pyöräilijöitä oli varsin paljon, mikä yhdessä muutenkin vilkkaan liikenteen kanssa aiheuttaa usein kohtaamisongelmia. Tunnelien kierrot ovat helppoja ajettavia, joskin niiden liittymät ovat joissakin tapauksissa varsin jyrkkänousuisia ja jostakin syystä terävällä sepelillä päällystettyjä. Kapeiden siltojen suurin ihmetyksen aihe on niiden korkeat "jalkakäytävät", jotka päättyvät sillan korkeimmalla kohdalla jatkuakseen sitten taas sillan toisella reunalla. Jalkakäytävien päissä on normaalisti luiska, jota pitkin laskeutuminen onnistuu ajamalla, mutta joillakin silloilla tuo luiska on hävinnyt jäljettömiin. Silloin joutuu hetkeksi voimanostajaksi, koska 20-25 cm korkealta kynnykseltä pyörää ei saa eturattaita vahingoittamatta muuten kuin nostamalla.

Matkan aikana aloin monta kertaa kuulostella korviin kantautuvaa omituista, polkemisen rytmissä kuuluvaa kilisevän kolisevaa lonksuntaa. Luulin aluksi, että no niin, tähänkö se voimansiirto sitten päättää lopettaa yhteistyönsä. Mutta ei onneksi, viimein keksin, että äänihän kuuluu tien vieressä olevan pusikon takaa, jossa joukko lampaita löntystää kilikellot kaulassa... Pieniä teknisiä epämukavuuksia toki oli ihan oikeastikin: päivän aikana etuvaihtaja heitti ketjun pienimmän eturattaan ylitse pari kertaa. Illan ohjelmassa olikin pieni ketjuhuolto puhdistuksineen ja voiteluineen. Notkistunut ketju pysyi loppumatkan ruodussa, vaikka monesti tipahtikin aika pitkälle vaihdettaessa pienimmälle eturattaalle.

Hamnöya oli oikeastaan ensimmäinen oikea kalastajakylä, jossa vahva kalan haju levisi sieraimiin. Hamnöyan lähellä olevalla levähdyspaikalla tapasin autolla liikkeellä olleen suomalaispariskunnan, joka kiikaroi merikotkaa lähistön rinteellä. Hetken kuluttua kotka lähti lentoon, ja sainpa itsekin muutaman huonon kuvan - olisi vain pitänyt muistaa vaihtaa kamera videokuvaukselle! Pariskunta lupasi töötätä varovaisesti, jos näkevät meikäläistä vielä toistamiseen. Tien päähän Å:hon ehdin noin klo 15:40 paikallista aikaa. Å:ssa tapasin 50-60-vuotiaan pariskunnan, joka oli ilmeisesti kotoisin slaavilaiselta kielialueelta. Itsekin pyöräilystä innostuneina - tosin ilman matkavarustusta - he haastattelivat meikäläistä ja ottivat lopuksi kuvankin. Sain siis ylenpalttisen tavaramääräni ansiosta lähes oman fan clubin! Muilta osin Å vaikutti melkoiselta turistirysältä, eikä se oikein jaksanut sytyttää niin paljoa, että olisin viitsinyt jäädä pidemmäksi aikaa paikan päälle pyörimään. Niinpä lähdinkin matkasuunnitelman mukaisesti paluumatkalle, määränpäänä tänään vielä palaaminen Rambergin Gjestegårdiin yöksi.

Ruokapaikan valinnassa pääsi käymään harmittava virhe: Sörvågenissa olisi ollut lupaava kalaravintola Maren Anna, mutta muistelin, että Sakrisöyalla olisi myös ollut kalaravintola. Niinpä päätin mennä tuohon jälkimmäiseen, kunnes paikan päällä havaitsin, että kyseessä olikin paikallinen kalakauppa. Sieltä tosin sai isoja lohiburgereita, joita sitten pistelin kaksi kappaletta poskeeni päivän pääateriana. Matkakuvista huomasin jälkeenpäin, että myös Hamnoyalla olisi ollut ihan oikea ravintolakin...

Perillä toista kertaa Rambergissa olin klo 21, jolloin Ramberg Gjestegårdin leirintäalue oli melkoisen täynnä, mutta onnistuin vielä löytämään teltalleni ihan sopivan paikan. Illalla ja yöllä nousi hyvin voimakas puuskittainen tuuli, joka ravisteli telttaa aika lailla. Niinpä kömmin alkuyöstä kiinnittämään ensimmäistä kertaa myös teltan myrskynarut, noin varmuuden vuoksi, toivottavasti myös vähentämään hieman telttakaarien rasitusta tuulen riepotuksessa.

Storfjord-Leknes-Ramberg-Å-Ramberg 112 km.
Yhteismatka 112 / 535 km.