sunnuntaina, heinäkuuta 18, 2010

Taustalla lähestyvä ukkosrintama pimensi koko Gotlannin


17.7. lauantai

Parin makuualustan ilmatäydennyksen ja ensimmäisen Gotlannin-yön jälkeen pääsin liikkeelle klo 7, aamu oli jälleen aurinkoinen ja lämmin. Päätielle pääseminen kesti lähes 45 minuuttia, sen verran huonokuntoinen tuo Sigarvestrandin hiekkatie oli. Matkan edetessä poikkesin tutustumassa alueen merkittävimpiin kivikirkkoihin, kuten Lärbro, Rute ja Bunge. Tutkin myös vastaisuuden varalle mahdollisuutta täydentää juomavesivarantoja hautausmaiden kasteluhanoista, mutta kysymättä en sitten uskaltanut luottaa niiden juomakelpoisuuteen. Liikenteellisesti 149-tie Kappelshamnin kautta oli varsin hiljainen, mutta suorempi 148-tie oli sen sijaan aika runsaasti liikennöity - ilmeisesti Sudersandin hiekkarannalle oli tänään tunkua. Fårösundiin saavuin hieman ennen kello kymmentä. Ennen lautalle menoa kävin paikallisessa ICA-supermarketissa, jotka olivat yleensä varsin ylellisiä eväidenhankintapaikkoja. Oma suosikkini oli valmissämpylä (hinta oli yleensä noin 40 SEK eli noin 4 euroa), jonka täytteenä oli esimerkiksi katkarapusalaattia tai vaikkapa meetvurstia mehevän valkohomejuuston kera. Nestetäydennystä varten ostin yleensä maustettua kivennäisvettä, logistisista syistä puolen litran pulloissa,vaikka 25 pullon ostamisen jälkeen isommat 1,5 litran pullot olisivat olleet aika lailla taloudellisempia... Mielenkiintoisimmat maut olivat Lokan afrikkalaissävyiset meloni&baobab sekä mango&marula.

Fårösundin lauttamatka kesti reilut viisi minuuttia, joten matkaa pääsi jatkamaan Ingmar Bergmanin maisemissa varsin pian. Fårön saarella näki huomattavan paljon vuokrapyöräilijöitä - yleensä pariskuntia, joilla naisen pyörässä oli etukori ja miehen pyörän perässä peräkärry. Varsinainen pitkän matkan retkipyöräilijä tuntui olevan täälläkin melkoinen harvinaisuus. Fårön kirkon kohdalla poikkesin päätieltä Lauterhorniin kohti Digerhufvudin luonnonsuojelualuetta. Tämän rantareitin varrella lampaat liikkuivat vapaasti, joten tiessä oli paljon ferist-lammasaitoja, joiden ylittäminen raskaasti lastatulla pyörällä vaati varovaisuutta. Digerhufvudin rannat ovat karuja ja kivisiä, ainoastaan raukkimuodostelmat kohoavat tasaisesta rantamaisemasta. Taivaanrannassa näkyi jo tummanpuhuva pilviseinämä, joka liittyi illaksi ennustettuun ukkosrintamaan. Tämän tietäen olin jo ennakkoon varautunut leiriytymään aikaisin iltapäivällä, jotta en joutuisi pulaan ukonilman kanssa.
Ehdin kuitenkin vielä poiketa Fårön majakalla saaren itäisimmässä kärjessä, ennen kuin asetuin Sudersandin leirintäalueelle noin puoli kolmen aikoihin. Täällä (kuten yleensä muuallakin Ruotsissa) leiriytyjältä vaaditaan pohjoismainen Camping Card, jonka vuositarroineen voi ostaa myös paikan päältä 130 kruunun hintaan. Mielenkiintoista sen sijaan oli se, että henkilötiedoistani ei kukaan ollut kiinnostunut...ei korttia eikä leiriytymistä varten. Suihkua varten myydään 10 kruunun poletteja, joita ostin varmuuden vuoksi kaksi kappaletta. Toinen jäi kuitenkin käyttämättä, koska neljä minuuttia tuntui riittävän aivan hyvin
yhteen kertaan.

Päivän varsinaisen aterian nautin kävelymatkan päässä olevassa Carlsson Restaurangissa, jossa olisi saanut myös kiviarinauunissa paistettuja pizzoja. Paluumatkalla poikkesin Ullahaun luonnonsuojelualueella, jossa on lentohiekkadyynejä keskellä metsää. Paikalliset kuntoilijat kiusasivat itseään hölkkäämällä todella upottavassa hiekassa pitkin aluetta halkovaa luontopolkua. Leirintäalueelle palattuani huomasin reissun ensimmäiset retkipyöräilijät, perhe kolmine lapsineen. Tässä vaiheessa ilma tuntui jo hyvin trooppiselta, kun ukonilma lähestyi lounaasta. Leirintäalueella sähköt pätkivät ja vesikin oli ajoittain poikki - seuraavan päivän lehtien lööpeissä oli pääuutisena Gotlannin sähkökaaos: koko saari oli ollut sähkötön ainakin osan aikaa. Illalla rintama saavutti myös Sudersandin ja iltayöstä kävikin varsin kova ukonilma, vettä satoi kaatamalla ja salama iski useasti aivan alueen tuntumassa. Haltin Hike&Bike-teltta kuitenkin piti ansiokkaasti veden ulkopuolella ja pystyin jatkamaan unia - tosin tyhjän makuualustan päällä...

Sigarvestrand - Sudersand 94 km
Yhteismatka 94 km / 233 km

Ei kommentteja: