Ruusujen kaupungissa

15.7. torstai

Matka käynnistyi perinteisten ja jo totuttujen lastausrutiinien jälkeen pikajunan kyydissä kohti Turun satamaa. Olisi ehkä kannattanut jäädä pois jo Turun asemalla ja polkea Siljan lähtöselvitykseen, sillä ilmastoimaton ja läkähdyttävän kuuma juna seisoi lähes puoli tuntia ennen muutaman minuutin siirtymää satamaan. Aikaa jäi silti reilusti pyörän lastaamiseen matkakuntoon ennen lähtöselvityksen alkamista.

Yllätyksekseni olin ainoa polkuvoimalla Silja Europan kyytiin pyrkivä matkustaja. Moottoripyöriä olikin sitten huomattavasti enemmän, muiden muassa kaksi pariskuntaa oli matkalla Etelä-Ruotsiin ja kolmen miehen porukka kohti Skotlantia. Ennakkoarvausten perusteella pääsisimme nousemaan laivaan joko ensimmäisinä tai viimeisinä, ja viimeisinähän meidät sinne lopulta ohjattiin - sadekuurokin ehti jo hieman kastelemaan odotellessa. Kokonaisuudessaan lastaus vei todella kauan ja laiva pääsi irtautumaan rannasta klo 20:40, noin puoli tuntia aikataulustaan myöhässä.

Seaside Cafessa nautitun iltapalan jälkeen aloin valmistautua yöpuulle hyttipaikkani yläpedillä. Olin ottanut tietoisen riskin valitsemalla hyttipaikan jaetusta hytistä (varaushetkellä vapaina olleet kokonaiset hytit olivat suolaisen hintaisia...), johon ilmaantuivat Jari (työkeikalla menossa noutamaan autoa Tukholmasta) ja Antti (matkalla veneilemään Ruotsin rannikolle). Seuraavan päivän ohjelma velvoitti kaikkia sen verran, että kaverit lupasivat "ottaa vain pari korkeintaan" ja sivistyneestihän se sitten menikin.

Kotoa rautatieasemalle 8 km.
Yhteismatka 8 / 8 km.

16.7. perjantai

Aamulla kännykän herätys vaati nousemaan klo 4:50 Ruotsin aikaa, kymmenessä minuutissa ehdin jo Seaside Cafeen aamupalalle katkarapuleipää mutustelemaan. Laiva tuli aikataulun mukaisesti klo 6:10 satamaan - valitettavasti rantautuminen jää aina näkemättä valmistautuessaan maihinnousuun autokannella. Sää oli jo heti aamusta aurinkoinen ja lämmin, joten ei muuta kuin kartan ja pyörätieopasteiden avulla suunnistamaan etelää kohti pois kaupungista. Ensimmäinen huti tulee heti alkumatkasta, kun olisi pitänyt ymmärtää kääntyä kaksisuuntaiselle pyöräkaistalle, joka oli merkitty yksisuuntaisen kadun laitaan. Kartan avulla kuitenkin huomasin tämän melko nopeasti ja "ukemin" jälkeen pääsin oikealle reitille.

Pyöräkaistat on merkitty Tukholmassa selkeästi, mutta ne ovat melko kapeita ja sen vuoksi oletuksena yleisesti yksisuuntaisia. Suunnan voi päätellä katuun maalatuista pyöräsymboleista - jos näkyy oikein päin oleva kuva, siihen suuntaan saa ajaa. Joissakin leveämmissä kohdissa on myös kaksisuuntaisiksi merkittyjä väyliä. Monesti risteyksissä vasemmalle kääntyvä pyöräkaista on ohjattu koukkaamaan ensin oikealle ja sitten risteämään kohtisuorasti suoraan menevän pyöräkaistan samoin kuin ylitettävän kadun kanssa. Usein pyöräkaista saattaa olla myös kadun keskellä siten, että pyöräilijöiden oikealla puolella on autokaista esimerkiksi kääntymistä varten.

Ensimmäisen vihreän Nynäsleden-opastekyltin huomasin lähes tunnin polkemisen jälkeen. Pian tämän jälkeen tuli toinen suurempi huti suunnistamisessa, kun en huomannut pujahtaa meluaidan välistä. Jälleen kadunnimillä varustettu tarkka kaupunkikartta osoittautui hyödylliseksi (en tässäkään viitsinyt olla niin moderni, että olisin turvautunut kännykän GPS:ään). Takaisin reitille päästyäni olikin jo huomattavan helppo pysytellä kurssissa kohti Tukholman eteläisiä esikaupunkialueita - varjoisa ja vehreä pyörätie kulki aivan moottoritien läheisyydessä meluvallin ja kapean metsäkaistaleen suojassa. Joissakin kohdissa Nynäsleden keräilee jyrkimmät mäet syrjäisempiä pyöräteitä pitkin, kun katua pitkin olisi päässyt huomattavasti helpommalla. Kaupunkiympäristö alkoi jäädä vähitellen taakse ja luonto pääsi enemmän esille: Lännassa Nynäsleden kulki vanhalla soratiepohjalla, jonka varressa aterioi metsäkauris vasoineen. Seurailin Nynäsledeniä kohti Samuelsåsia, jossa kapea tie on jäänyt vaille ylläpitoa ja päällyste rapautunut melkoiseen huonoon kuntoon. Välandanin kohdalla päätin olla jatkamatta virallista Nynäsledeniä pitkin, koska se kiertää huomattavan määrän lisäkilometrejä verrattuna suorempaan reittiin. Niinpä päätin oikaista Tungelstan kautta 73-tielle suoraan kohti Nynäshamnia. Tällä kohden 73-tien rinnalle on rakennettu uusi moottoritie, joten liikenne oli verraten hiljaista. Siitä huolimatta vanhakin tie oli saanut uuden päällysteen leveitä pientareita myöten. Uuden moottoritieosuuden jälkeen reitti johti takaisin alkuperäiselle 4-kaistaiselle 73-tielle ja sitten äkkiarvaamatta keskelle tietyömaata! Päästyäni tästä sepelipinnoitteesta eroon Ösmon kohdalla 73-tie on mutkainen ja erittäin raskaasti liikennöity, eikä pyörälle ole juurikaan tilaa (autot eivät kuitenkaan tuntuneet suuremmin asiasta hermostuvan), kun yritin ahtautua olemattomalle pientareelle autojen ja paikoitellen reunassa olleiden betoniporsaiden väliin. Tilanne helpottuu vasta lähempänä Nynäshamnia, kun tieltä pääsee pujahtamaan pois hieman sivummalle. Uhkaavat tilanteet eivät kuitenkaan päättyneet vielä tähän: Nynäshamnin satamaa lähestyessäni päästelin alamäessä pikkuriikkisen männynkävyn ylitse, jolloin pyörän takaosa rusahti pahaenteisesti. Tarkemman vilkaisun jälkeen mitään vaurioita ei kuitenkaan tullut.

Sataman lähtöselvityksessä joudun ensiksi standby-jonoon, koska minulla ei ollut ennakkovarausta. Pian kuitenkin selvisi, että pääsen peruutuspaikalle - tosin vain kansipaikalle, joten istumapaikka löytyy korkeintaan kahvilasta. Laivaa odotellessani jutustelin Gotlantiin matkalla olevan noin 55-vuotiaan tukholmalaismiehen kanssa, joka oli varsin aktiivinen pyöräharrastaja. Hänellä oli nyt alla täyshiilikuituinen maantie-Giant ja oli juuri osallistunut Vätternrundan-kuntoajoon. Elokuussa hän aikoi ottaa osaa Gotland Bike Battle -maastopyöräkisaan. Hän kertoi myös Tukholman pyöräilykulttuurin viimeaikaisesta kehityksestä, jossa pyörien väliset kolarit ovat viime aikoina huomattavasti lisääntyneet kapeilla väylillä kohonneiden nopeuksien takia (olin aamulla niin aikaisin Tukholman liikenteessä, että en tätä puolta vielä havainnut).

Laivamatka kesti kolmisen tuntia kirkkaan aurinkoisessa kelissä. Ruokaakin piti jo saada laivalla nautitun välipalan jälkeen, joten suunnistin kohti muurin ympäröimää Visbyn vanhaa keskustaa. Torin laidalla olevassa Restaurang Nunnanissa tilasin annoksen lohipastaa. Aterian jälkeen pyörähdin pikaiselle tutustumiskierrokselle kaupungin keskustaan, joka osoittautui mäkisillä mukulakivikujilla melko työlääksi klossikenkien ja pyörän taluttamisen takia. Lyhyen kierroksen (varsinainen kaupunkikierros olisi tarkoitus tehdä vasta paluumatkalla) jälkeen hain lähikaupasta evästäydennystä ja suuntasin kohti pohjoista, koska illaksi pitäisi vielä löytää leiriytymispaikka jostakin hieman syrjemmältä.

Seurailin Gotlandsleden-pyöräreittiä, joka tosin tuntui olevan kokoelma kaikkein kovimpia nousuja muuten tasaisessa maastossa ja paikoitellen huonoimpia päällysteitä. Gotlantihan on iso kalkkikivilätty, joka varsinkin Visbyn puoleisella rannikolla nousee heti kapean rantakaistaleen jälkeen useamman kymmenen metriä merenpinnasta. Päätiet kulkevat siellä ylhäällä, joten rannassa olevien nähtävyyksien ja muiden kohteiden luota pitää aina kavuta takaisin ylös - juuri näin Gotlandsledenkin tekee Visbyn pohjoispuolella. Tärkeimmistä nähtävyyksistä tällä kertaa jäi näkemättä Lummelundan tippukiviluolat, koska kello oli jo ehtinyt ohittaa niiden sulkemisajan. Muutenkin Ruotsissa tuntuu olevan yleisenä periaatteena, että museot ja muut nähtävyydet ovat arkisin auki klo 17 tai korkeintaan klo 18 asti.

Ilta oli vielä varsin helteinen, joten pidin jäätelötauon Seriegård-kioskilla. Kyseinen paikka on erikoistunut sarjakuvahahmoja esittäviin veistoksiin ja patsaisiin, joita en nyt kuitenkaan jäänyt suuremmin pällistelemään. Päätieltä poikkesin Stenkyrkan kirkolle, jossa on komea pronssikautinen kärrynpyörähauta. Toinen pidempi poikkeama oli rannan suuntaan kohti Lickershamnissa olevaa Jungfru-raukkimuodostelmaa, joka on 12-metrinen hiekkakivimöhkäle korkealla rantajyrkänteellä. Polun varressa oli kyltti, joka kehotti kieltämään lapsia juoksentelemasta omin päin, koska alueella ei ole minkäänlaisia reuna-aitoja. Kyltin yllyttämänä pinkaisin vauhdilla Jungfruta ihmettelemään ja jyrkänteen reunalta kurkistelemaan...

Kartan perusteella odotin löytäväni leiripaikan jostakin Irevikin tienoilta, mutta paikan päällä pettymys olikin suuri: koko alue oli täynnä mökkejä, joten wildcamp ei siellä onnistuisi. Kuin sattumalta pienen matkan päässä oli uusi kyltti, joka osoitti kohti Sigarvestrandin rantaa Hall-Hangvarsin luonnonsuojelualueen eteläreunalla. Perille johti noin pari kilometriä pitkä kapea hiekkatie, mutta varsinainen ranta olikin sitten todella komea! Kello oli jo ehtinyt lyömään 21 (aurinko laski noin 21:30), mutta rannalla oli vielä paikallisia perjantai-illan viettäjiä aurinkotuoleissaan. Löysin sopivan leiripaikan rannan pohjoispäästä, teltan sain pystytettyä juuri kun aurinko painui horisontin taakse. Yksi rannalla olleista ryhmistä kuului jääneen vielä auringon laskettuakin, mutta pian nukahdin aaltojen kohinaan enkä moisesta enempää häiriintynyt. Suurempi ongelma olikin sitten Haltin ilmatäytteinen makuualusta, joka ei pitänyt ilmaa neljää tuntia pidempään sisällään...tällä kertaa en löytänyt vuotokohtaakaan.

Tukholma - Nynäshamn 80 km
Visby - Sigarvestrand 51 km
Yhteismatka 131 / 139 km.