torstaina, heinäkuuta 19, 2012

Päivä 11: kukahan nyt väistää?

Koska leirintäalueen maksu edellytti access-kortin palautusta ja toimisto avautui vasta puoli yhdeksältä, jouduin viivästyttämään lähtöäni hieman normaalia pidempään. Edellisen illan pyöräilykarttatutkiskelun ohjaamana alkunmatkan reitikseni valikoitui Vågåvatnetin pohjoispuoli, jossa pieni paikallistie oli verrattain mäkinen ja suurelta osin myös sorapintainen. Vågåssa oli aika tankata hieman aamupalaa, jollaiseksi munakokkelilla ja parmankinkulla täytetty patonki soveltuikin erinomaisesti. Seuraava reitinvalinta oli oikaisu Rustdalenin kautta kohti pohjoiseen menevää E6-tietä. Mutta kuten kaikilla oikaisuilla yleensä, tälläkin oli oma hintansa: 15-tieltä erkaantuessani alkoi kova nousu 300 metriä ylemmäksi. Ja aivan samoin kuin yleensä muutkin nousut, tämäkin taittui nopeasti hurjaksi alamäeksi Rustdaleniin. Juuri ennen E6-tielle liittymistä oli vielä Nord-Selin pieni mutta kuvauksellinen kirkko, jonka kirkkomaalla oli brittiläisen kansainyhteisön sodanaikainen hautausmaa. Kirkkoaidan ulkopuolelta löytyi myös patsas Nobel-kirjailija Sigrid Undsetin romaanihahmosta Kristiina Lauritsantyttärestä, joka keskiajalle sijoittuvassa trilogiassa vaikuttaa nimenomaan Selin seudulla.

Sitten olikin vuorossa reissun toistaiseksi ehkä kovin liikenteellinen haaste, koska E6-tiellä oli odotetusti vilkas liikenne eikä juurikaan piennarta. Suuremmilta vaaratilanteilta kuitenkin vältyin, mitä nyt joku yksittäinen ranskalainen asuntoauto ohitti turhan läheltä hihaa viistäen. Tätä kujanjuoksua ei tarvinnut kuitenkaan jatkaa kuin kymmenisen kilometriä Dovreskogeniin, josta eteenpäin kaikki hidas liikenne (traktorit, mopot, polkupyörät, jalankulkijat) oli liikennemerkillä kielletty. Opasteet kuitenkin onneksi ohjasivat pikkutielle, joka Dovreen asti oli E6:n itäpuolella ja sen jälkeen siirtyi sen länsipuolelle. Tämä järjestely oli liikenteellisesti miellyttävä mutta kävi pyöräilijän voimille: tie polveili voimakkaasti noin 400 ja 600 korkeusmetrin välillä. Varsinkin länsipuolisella pikkutiellä oli runsaasti karjaa vapaasti tiellä, joten muutaman kerran kävi mielessä, kuinka ohitus onnistuu ja kuinka elikot (joukossa oli muitakin kuin lehmiä) mahdollisesti suhtautuvat takalaukkujeni oranssiin sadesuojaan. Kellon kilistelyllä sai useimmiten aikaan elikoiden joukossa lievää väistöliikkeen tapaista, eikä mitään välikohtausta lopulta tullut. Päivän viimeinen ponnistus iltakuudelta oli nousu 625 metrin korkeudessa olevaan Dombåsin keskustaan, jonne jouduin pinnistämään 500 metristä.

Perässäni seurannut sadepilvirintama saavutti loppunousuni aikana Dombåsin, ja oikeastaan reissun ensimmäinen kunnon sade alkoi ropista kun olin pystyttämässä telttaani Domaas Gård Campingille. Kyseinen leirintäalue keskittyi enemmänkin caravan- ja mökkiyöpyjiin kuin telttailijoihin, huoltorakennuksena palvelleen ulkorakennuksen tilat olivat siistit joskin useita vuosikymmeniä nähneet. Telttapaikan hinnalla sain kuitenkin 10 prosentin alennuskupongin läheiseen Moskusgrillen-ravintolaan, jossa kävin syömässä kelpo entrecote-annoksen. Leirintäalueen lähistöllä oli Keski-Norjan ambulanssihelikopterikenttä, josta illan aikana roottorit lähtivät pyörimään ainakin kolmesti. Painuessani pehkuihin viileässä sadesäässä päädyin ensimmäistä kertaa jakamaan makuupussin Drymaxx-pukuni kanssa - aamulla toivottavasti välttyisin joutumasta kuoriasun kosteannihkeään ja kylmään syleilyyn.

Päivä numeroina:
  • matka 96 km
  • bruttonousu 2060 m
  • yölämpötila +7
  • päivälämpötila +12

keskiviikkona, heinäkuuta 18, 2012

Päivä 10: korkein kohta ylitetty

Kohtalaisen hyvin nukutun yön jälkeen polkaisin kohti reissun suurinta haastetta heti aamukahdeksan jälkeen. Jo muutaman kilometrin ajon jälkeen pysähdyin Vassbakken Kro ja Campingiin tankkaamaan aamupalaa - lähes hotelliaamiainenhan sieltä löytyikin 95 kruunun hintaan. Krouvin jälkeen viimeinen kylä vähään aikaan oli Fortun, josta alkoi 55-tien varsinainen nousu kohti Sognefjelletin korkeuksia. Sää oli puolipilvinen ja auringon paisteessa varsin lämpimän oloinen (sääennusteessa oli jopa ukkosen mahdollisuus Sognefjelletillä), joten lähdin nousuun shortseissa. Alun serpentiinimutkien jälkeen tie halkoi Bergsdalenin rinteitä ja niille levittäynyttä maalaismaisemaa, josta sain tusinan verran pieniä kärpäsiä salamatkustajiksi etulaukkujen keltaisten sadesuojien houkuttelemina. Noin 700 metrin korkeudessa kasvillisuus niukkeni ja asutus loppui, kunnes poljettuani 840 metriin asti vastaan tuli maineikas Turtagrø Hotel. Hotellin terassilla oli neljä nahkatakkeihin pukeutunutta matkailijaa, jotka olivat saapuneet paikalle menneen ajan henkeä huokuvilla avoautoilla. Itse pidin ansaitun tauon syömällä mansikkakakkua, mutta olin pysähdyksissä liian kauan: Sognefjelletin nousu oli vasta reilussa puolessa välissä, enkä saanut enää tauon jälkeen tukkoisia jalkojani innostumaan yhteistyöhön. Tästä ylöspäin jouduin taluttamaan jyrkemmät nousut, joita vielä riitti runsaasti, koska serpentiiniosuus jatkui suunnilleen 1300 metrin korkeuteen asti.

Serpentiiniosuuden jälkeen tie alkoi polveilla ylös ja alas tunturiylängöllä, missä lihasvoimalla liikkuva luonnollisesti turhautuu jokaisesta laskumetristä, joka tuhlaantuu ennen korkeimman kohdan saavuttamista. Muutaman kilometrin sahaamisen jälkeen aherrus kuitenkin palkittiin 1434 metriä merenpinnan yläpuolella Fantesteinen-nimisessä paikassa auringon paistaessa pilvien välistä. Samalla korkeudella on myös Sognefjellhytta, jonne pysähdyin ajatuksenani tankata jo tässä vaiheessa varsinainen lämmin ateria - olihan 17 kilometrin pituinen nousu kuluttanut laskennallisesti noin 1500 kcal. Valitettavasti norjalainen ruokailuperinne tyrmäsi tämän ajatuksen, koska kello oli kaksi iltapäivällä. Lounas eli "lunsj" tarjoiltiin 12:30 asti ja päivällinen eli "middag" alkoi 15:30, perinteisesti kumpaakin varten oli oma ruokalistansa. Pahimmillaan siinä välissä tarjolla ei ollut mitään suuhunpantavaa, eikä Sognefjellhytta tässä suhteessa ollut mitenkään käyttäjäystävällisemmästä päästä - saatavana oli ainoastaan suklaata, jota löytyi omasta kuormastani muutenkin. Jouduin siis jatkamaan matkaa kohti lähes loputonta laskua Bøverdaleniin. Onneksi heti laskun alussa oli Krossbu Turiststasjon, jossa yhdistyivät taukopaikka, leirintäalue sekä maatila, jossa karja laidunsi vapaasti. Ruoka-aikoja ei noudatettu siellä yhtä orjallisesti, joten sain tilattua spagettia lihakastikkeella. Eteeni saamani annos ei lopulta juurikaan vastannut ennakko-odotuksia pasta-ateriasta, mutta nälkäisenä ruoan maku tai ulkonäkö ei ehkä ole niin hirveän tärkeää...

Krossbun jälkeen laskussa vastaani tuli kaksi puolalaista retkipyöräilijää, jotka kampesivat ylös nousua, joka oli tällä puolella jatkunut jo kymmeniä kilometrejä. Pitkän laskun aikana ohitseni viuhahti toinen retkipyöräilijä, jonka myöhemmin tapasin uudelleen telttanaapurinani Lomin leirintäalueella saapuessani sinne klo 19 pilvipoutaisessa säässä. Hollantilainen naapurini oli matkalla Nordkappiin ja ilmeisen kovakuntoinen, koska oli polkenut koko Sognefjelletin ylityksen. Hänen seuraavan päivän reittinsä oli suunnilleen sama kuin olin itsekin suunnitellut, mutta suunnitelmani tarkentui tutkiessamme yhdessä Norjan pyöräilykarttaa, jonka hän oli saanut joltakin saksalaiselta kollegaltamme. Pyöräilykarttaan oli suositeltujen reittien lisäksi merkitty myös kaikki pyöräilijöiltä kielletyt kohdat, joita näytti olevan myös alkuperäisessä reitinvalinnassani seuraavalle päivälle.

Lomin leirintäalue oli pienehkö ja ahdas, huoltorakennus siisteine tiloineen oli lisäsiipenä laajalle huonemajoitusosalle. Suihkujen ja vessojen käyttö edellytti sähköistä access-korttia, jolla samalla hoitui myös lämpimän suihkuveden veloitus (taksa oli normaali, eli 10 kruunua 4 minuutilta). Teltan pystytyksen jälkeen kävin Lomin keskustassa tutustumassa paikalliseen sauvakirkkoon sekä syömässä maukasta Pasta Carbonaraa. Yö noudatti jo vakiintunutta kaavaa eli jokunen sadepisara jälleen kasteli ulkotelttaa, joten seuraavanakaan aamuna telttaa ei saanut täysin kuivana pakettiin.

Päivä numeroina:
  • matka 85 km
  • bruttonousu 1910 m
  • yölämpötila +10
  • päivälämpötila +14

tiistaina, heinäkuuta 17, 2012

Päivä 9: pilkkopimeää kilometri kerrallaan

Sadekuurojen uhatessa vielä aamullakin pääsin liikkeelle klo 8:10. Heti ensimmäisenä ohjelmassa oli lyhyt lauttamatka Dragsvikistä Fjaerlandfjordin toiselle puolelle Hellaan. Sieltä matka jatkui pitkin Sognefjordin pohjoislaitaa, jossa 120-metrinen Kvinnafossenin putous herätti matkaajan huomion pian Hellan jälkeen. Seuraavaksi ihmeteltävinä olivat Leikangerin alueet lähes loputtomat hedelmäpuutarhat, jotka nauttivat alueella vallitsevasta korkeahkosta keskilämpötilasta sekä suotuisista sademääristä. Lisäksi seudulla on useita muinaisjäännöksiä, jotka liittyvät viikinkiaikaisiin saagoihin sekä Fimreiten kylän lähellä vuonna 1184 käytyyn meritaisteluun, jossa ratkaistiin silloinen Norjan kuninkuus. Nähtävyyksien jälkeen nälkä alkoi vaivata Sogndalenin paikkeilla, jossa päädyin pieneen vasta avattuun Pizzabakeren-ravintolaan. Sikäläinen "kokin erikoinen" "luksus"pekoneineen oli sen verran maukas yllätys, että se taisi olla ensimmäinen norjalainen pizza, jonka olen syönyt kokonaan.

Sogndalenin jälkeen 55-tie alkoi jälleen nousta pitkän vuononrantajakson jälkeen. Nousun aikana ohitin taukoa pitäneen japanilaispyöräilijän, joka oli liikkeellä 26-tuumaisella Panasonic-retkipyörällä suunnilleen omaa kuormaani vastaavan tavaramäärän kanssa. Koska olin matkalla Urnesin sauvakirkolle, piti tältä tieltä poiketa kohti Solvornia ja lauttarantaa, jonne parin kilometrin mittainen lasku syöksyi alas 200 metristä. Lauttarannassa oli myös aiemmin ohittamani japanilainen, jonka oli täytynyt puolestaan ohittaa minut oman taukoni aikana. Ennen lautan tuloa ehdimme vaihtaa muutaman sanan: hän oli lähtenyt kesäkuussa Helsingistä kohti Nordkappia ja oli nyt 3000 kilometrin jälkeen matkalla etelään, tavoitteenaan päästä Tanskan ja Saksan kautta takaisin Helsinkiin syyskuun aikana. Tämä pyöräretkeilyn "ammattilainen" oli aloittanut harrastuksensa kiertämällä ensin Japanin, sitten Uuden Seelannin ja nyt vuorossa oli siis Euroopan pohjoiset kulmat.

Urnesin sauvakirkko on Norjan vanhin, puuajoituksen mukaan 1100-luvun ensimmäiseltä puoliskolta. Sisäänpääsy maksoi 60 kruunua eikä sisällä saanut valokuvata. Kirkkoon tutustumisen jälkeen vuorossa oli kauniin kesäisen päivän välipala paikallisista raaka-aineista: vohveli hilloineen sekä pullollinen kylmää marjamehua, molemmat marjatuotteet paikallisesta Urnes gårdista. Urnesista matka jatkui pientä, mäkistä mutta hyväkuntoista tietä pitkin, liikennettä oli varmasti paljon vähemmän kuin Lustrafjordin toisella puolella turistien kansoittamalla 55-tiellä. Matkalla ohitin pari vanhempaa pyöräilijää, mutta seuraavassa ylämäessä jäin auttamatta jalkoihin: heillä olikin sähköavusteiset kulkineet, joilla pääsi yli kahtakymppiä melkoisen jyrkkääkin nousua. Tämän reitinvalinnan varjopuolista olin etukäteen tietoinen, joten pilkkopimeät tunnelit (400 m, 1000 m ja 400 m) eivät tulleet täysin yllätyksinä. Tunnelien suulla oli pienet postilaatikot, joiden tarkoitus oli palvella pyöräilijöitä tarjoamalla lainaksi taskulamppuja, mutta tällä kertaa ainakin tulosuunnassa laatikot olivat tyhjiä. Jouduin siis turvautumaan omaan otsalamppuuni, joka osoittautui auttamattoman heikkotehoiseksi kostean asfalttipinnan valaisussa. Parhaimmillaan onnistuin valollani tähystämään ainoastaan reunaviivaa, joka sekin oli ajoittain aika heikosti havaittavissa. Kokonaisuutena aika haasteellinen kokemus, jota korosti suuntavaiston melkoinen häiriintyminen pimeydessä: mikä on suoraan, mikä vasemmalle, mikä oikealle?

Tunneleista selvittyäni olinkin jo perillä pilvipoutaisessa Skjoldenissa iltakuudelta, joten taas oli majapaikan etsinnän aika. Ensimmäiseksi osuin Bolstad Campingin kohdalle, joka kuitenkin osoittautui autioksi. Hetken kierreltyäni löysin Nymøen Leirplass Campingin, joka vaikutti paljon sopivammalta paikalta. Bonuksena teltta-alueelta avautui komea näkymä Eidsvatnetin yli kohti Bergsdalenia. Teltan pystytyksen ja pienen ketjuhuollon jälkeen palasin vielä Lustrafjordin rantaan Skjolden Bryggeniin syömään iltapalaksi kananuggetteja ranskalaisten ja röstiperunan kera. Tähän mennessä olin yllättynyt kohtaamieni retkipyöräilijöiden vähäisestä määrästä. Tänään kuitenkin taisi tulla päiväkohtainen ennätys, koska päivän aikana Sognefjelletin suunnasta tuli vastaan "peräti" kolme pyöräilijäpariskuntaa.

Päivä numeroina:
  • matka 92 km
  • bruttonousu 1600 m
  • yölämpötila +11
  • päivälämpötila +12

maanantaina, heinäkuuta 16, 2012

Päivä 8: parin tunturin ylitykset tunneleita väistellessä

Matka jatkui klo 8:10 pilvien edelleen peittäessä parhaat maisemat, mutta iltaöinen sade olis sentään mennyt jo ohi. Olin edellisiltana tullut Vassendeniin asti, koska suorinta 5-tietä kohti Sogndalia ei voinut edetä pyöriltä kiellettyjen tunnelien takia. Tämän vuoksi joutuisin kiertämään 13-tietä pitkin, mikä samalla tarkoitti myös kahta ylimääräistä tunturiylitystä: Rørvik 135 metristä 540 metriin sekä Gaularfjellet 300 metristä 730 metriin. Vassendenin kaupasta tankkasin aamupalaa ja eväitä, myöhemmin Vikdalenissa mutustelin lisää pizzapiirakkaa ja kaakaota. Ylityksistä ensimmäinen oli melko helppo vähän liikennöidyllä tiellä, jälkimmäistä joutui jo hieman pyörittelemään. Kun saavutin korkeimmalta vaikuttaneen kohdan, kartassa edempänä näkyvät serpentiinit alkoivat hieman huolestuttaa: olisivatko ne ylös- vai alaspäin? Onneksi ne kuitenkin osoittautuivat Melsnipan jälkeiseksi laskuksi, jonka alussa olevan levähdyspaikan kohdalla vastaan kiipesi nuori puolalaispariskunta pyörillään. Samalla levähdyspaikalla asuntoautolla taukoa pitänyt hollantilaisperhe tarjosi koko porukalle kuumaa teetä.

Päivän etappi oli päätöksessään ehdittyäni iltakuudelta vähäisten sadekuurojen välissä Dragsvikin Veganeset Campingiin. Huoltotilat olivat siistit, mutta teltta-alueella ei ollut kunnollista tukea pyörän säilyttämiseksi pystyasennossa: Merida joutui ensimmäistä kertaa yöpymään vaaka-asennossa maassa. Päivän pääateria oli vielä hakusessa, joten suunnistin vuonon toiselle rannalle Balestrandiin (lisämatkaa tuli yhteen suuntaan 9 kilometriä!), jossa Gekkens-ravintolassa tarjoiltu pihvi ranskalaisilla teki kauppansa.

Päivä numeroina:
  • matka 99 km
  • bruttonousu 1770 m
  • yölämpötila +8
  • päivälämpötila +16

sunnuntaina, heinäkuuta 15, 2012

Päivä 7: idylliä Oldenissa

Aamulla oli pilvipoutaa sateen lakattua, ja niinpä pääsin lähtemään kohti Briksdalbrenin jäätikköä heti aamutuimaan klo 7:15. Ehdin noin tunnissa Briksdalbren Fjellstuvalle, josta alkoi kävelyreitti kohti jäätikköä. Vajaan kolmen kilometrin reitti nousi noin 150 metristä noin 350 metriin, mukavuudenhaluisille turisteille olisi ollut tarjolla myös "Trollbil"-kuljetus. Seurasin alkumatkasta nimenomaan kävelyreitin opasteita, jotka johdattivat melkoisen kivikkoiselle reitille, ainakin jos pyöräilykengiltä kysytään. Matkan varrella oli kylttejä, jotka kertoivat jäätikön reunan sijainnista menneinä vuosikymmeninä ja -satoina. Noin 40 minuutin kävelyn jälkeen olin perillä sulamislammen rannassa jäätikkökielekkeen alapuolella - varsinainen jäätikkö lienee ainakin 250 metriä tuon kohdan yläpuolella. Näin aikaisin aamusta paikalla ei ollut vielä ketään, joten sain räpsittyä kuvia rauhassa ennen paluuta takaisin Fjellstuvalle reilussa puolessa tunnissa. Nyt olikin jo aamupalan aika, joten Fjellstuvan kahviossa tarjolla ollut norjalainen vuolukermapuuro rømmegrøt teki kauppansa kanelin, sokerin ja hillon kera. Lähtiessäni Briksdalenista kello oli aavistuksen yli 10, jolloin turistibussit alkoivat valua paikalle: näiden turistien lähteeksi paljastui risteilylaiva, joka oli ankkurissa Oldenin edustalla. Aurinkokin alkoi sopivasti pilkahdella pilvien välistä.

Oldenin jälkeen matka jatkui 60-tiellä pitkin Nordfjordin eteläreunaa. Oldenin ja Innvikin välistä tieosuutta mainostetaan "Norjan huonoimmaksi tieksi", mutta ei siinä mielestäni mitään erityisen huonoa tuntunut olevan - tosin autoilijoita kapeus varmaankin haittasi, mutta liikennettä oli melko vähän tällaisena sunnuntaiaamupäivänä. Aiemmin aamulla olin ollut kuulevinani ylimääräistä ääntä jostakin takajarrujen seutuvilta, joten Innvikiin päästyäni yritin tarkemmin selvittää, olisiko kyseessä mahdollisesti vakavampikin ongelma jarrujen runsaan käytön vuoksi. Syyksi paljastui takavanteen hieman huono keskitys, jota ryhdyin suoristamaan Innvikin rantapuistikossa. Vaikka itse suoristamiseen ei olisi tarvittu muuta kuin pikalinkun avausta ja sulkemista (ilman kuormaa...), takalaukkujen purkamisen ja uudelleenlastauksen vuoksi operaatio otti aikaa lähes puoli tuntia, minkä jälkeen alkoi nälkäkin taas muistutella olemassaolostaan. Korjauspaikan vieressä oli Innvik Fjordhotel, josta pienen huhuilun jälkeen löysin itseni ravintolasta lohen ja paistettujen perunoiden seurasta. Kyseinen hotelli paljastui lähetysseuran ylläpitämäksi, joten yllätyin hieman ravintolapalveluiden saatavuudesta sunnuntaina.

Innvikin jälkeen seuraava kylä oli luonnollisesti nimeltään Utvik, jossa tie kääntyi vuonon rannasta noustakseen serpentiininä kohti Byrkjelota. Aurinko paistoi ajoittain jo aika lämpimästi kun samalla ihmettelin, miten nousun jyrkkyydeksi ilmoitetut seitsemän prosenttia voivatkin tuntua näin raskailta... Norjassa muuten mäen jyrkkyydestä varoittava liikennemerkki on yleensä laskun suuntaan. Lopulta jouduin taluttamaan vilkkaan liikenteen seassa lähes koko matkan ylös 500 metrin korkeuteen Karistovan Fjellstuvalle asti. Ylhäällä huomasin, että pienin vaihde ei ollutkaan mennyt päälle, vaikka vaihdevivun "naksumittarin" näytön perusteella olin niin kuvitellut. Vaihteiston tilapäistä toimimattomuutta ihmetellessäni päätin pitää tauon Karistovalla, joka oli menneiden vuosikymmenien tunturimatkailun nostalgiaa huokuva taukopaikka. Samalla aurinko jäi hetkeksi sadekuuron taakse, mutta sen ansiosta sain hetken kuluttua ikuistettua terassilta avautuvan näkymän kokonaisine sateenkaarineen.

Byrkjelon jälkeen E39-tie laskeutui Våtadalenin laaksossa kohti Skeitä ja myöhemmin Jølstravatnetin pohjoisrantaa kohti Vassendeniä. Liikenne tuolla osuudella oli vilkasta, ja hieman ennen Skeitä vastaantulevien autojen kohdalla jokin napsahti todella kipeästi käsivarteen ranteen yläpuolelle. Arvoitukseksi jäi, oliko kysessä auton lennättämä kivi, auton ilmavirrasta lisävauhtia saanut jokin iso öttiäinen, vai jotakin muuta...onneksi se kuitenkin osui vain käteen, eikä esimerkiksi ajolaseihin tai etuhampaisiin...

Skeissä käännyin pois E39-tieltä hakemaan rauhallisempaa matkantekoa Jølstravatnetin etelärannalta. Tämä Sanddalin kautta kulkeva pieni mutta hyväkuntoinen rantatie osoittautui erinomaiseksi valinnaksi, ajo-olosuhteiltaan se oli ehkä parhaita osuuksia koko reissulla. Onnistunutta reitinvalintaa säesti myös villiminkki, joka pinkaisi pyörän edestä tien poikki turvaan pöpelikköön. Seuraavana majapaikkana odotti Jølvassbu Camping aivan Jølstravatnetista laskevan vuolaan ja leveän jokiuoman partaalla, kun saavuin pilviseen Vassendeniin klo 20:30 aikoihin. Pienellä alueella oli huomattavan siistit huoltotilat, muita majoittujia näytti olevan vain kourallinen. Teltan pystytin alle metrin päähän hyvin voimallisesti "solisevasta" joesta, millä oli mielenkiintoinen vaikutus nukkuvaan ihmismieleen: tuona yönä heräsin kaksi kertaa vessareissulle, muina öinä en kertaakaan...

Päivä numeroina:
  • matka 124 km
  • bruttonousu 1670 m
  • yölämpötila +9
  • päivälämpötila +16

lauantaina, heinäkuuta 14, 2012

Päivä 6: ensimmäiset tunturin ylitykset yli 1000 metrissä

Geirangerista nousevat serpentiinit odottivat matkaajaa 63-tielle heti aamulla klo 7:30 alkaen, pilvet roikkuivat edelleen "matalalla", nousua riitti 80 metristä aina 1030 metriin asti, aikaa kului kaksi ja puoli tuntia. Nousun varrella olleen Flydalsjuvet-näköalapaikan reunakaiteella istuskeli kaksi korppia, jotka kuitenkin lehahtivat lentoon kun pääsin lähemmäksi. Tien korkeimmalta kohdalta löytyy Djupvasshytta, jossa vihdoin sain hieman aamupalaa lämpimissä sisätiloissa, sillä keli oli aika kolea: ulkoseinällä ollut lämpömittari näytti +8 astetta. Djupvasshyttan kohdalta olisi päässyt kiipeämään sorapintaista ja kaiteetonta tietä Dalsnibballe 1500 metrin korkeuteen, josta kirkkaalla säällä olisi suora näköyhteys Geirangerin vuonon pohjukkaan. Tänään keli oli pilvinen, joten ylhäältä tuskin näkyisi mitään - päätin siis jättää ylimääräisen kiipeämisen tällä kertaa väliin.

Breiddalenissa 63-tie yhdistyi 15-tien kanssa, joka olikin paljon vilkkaammin liikennöity, mutta onneksi lähes puolisen metriä leveä piennar oli riittävän pyöräilijäystävällinen. Myös tien profiili Grotlin suuntaan oli miellyttävä ja lähestulkoon alamäkeä, joten tämä noin 15 kilometrin pätkä taittui vauhdikkaasti. Grotlin Høyfjellshotellilla pääsin maistaa hirviburgeria, jonka mainostettiin olevan paikallista lähiruokaa. Nälkä toki lähti kuin suuremmastakin herkusta, mutta aika perusriistalta se silti maistui...

Grotlista alkoi Strynefjelletin ylitys pitkin vanhaa 258-tietä, jonka Skjåk-kunnan puoleinen osuus oli sorapintainen ja paikoin varsin kapea. Turistiliikennettäkin tiellä oli niin paljon, että pyöräilijä joutui aktiivisesti tarkkailemaan tilannetta ja tekemään tarvittaessa kulloiseenkiin paikkaan sopivan väistömanööverin. Vuonna 1894 valmistunut tie nousi ylimmillään 1139 metriin, joten sen rakentaminen oli epäilemättä ollut aikanaan melkoinen urakka. Nousu tapahtui Grotlin puolelta vaivihkaa, serpentiinit olivat Strynin puoleisessa päässä. Serpentiiniosuuden yläpäässä sijaitseva Strynin kesähiihtokeskus oli tänään konkreettisesti pilvien sisällä, joten kuvat uimapuvuissa harjoittelevista huippuhiihtäjistä jäivät tällä kertaa ottamatta...

Korkeat tunturiylitykset tyypillisesti alkoivat vuonon rannasta merenpinnan tasolta ja päättyivät toisen vuonon rantaan samalle korkeudelle. Usein tie nousi toisessa päässä jyrkästi serpentiininä ja laskeutui pitkänä jokilaaksona toiseen suuntaan. Laskut olivat lähes yhtä uuvuttavia kuin nousutkin, koska raskaasti kuormatulla pyörällä en ottanut riskejä liian vauhdikkaalla etenemisellä, joten pyrin rajoittamaan laskunopeuden enimmillään 25 kilometriin tunnissa. Tämä puolestaan tarkoitti intensiivistä jarruttamista, joka v-jarrujen tapauksessa johti erityisesti etuvanteen kuumenemiseen. Otin tavaksi pyrkiä pysähtymään aina noin kilometrin laskettelun jälkeen muutamaksi minuutiksi vannetta jäähdyttelemään, koska en halunnut ottaa selvää, missä lämpötilassa sisärengas sanoo poks. Jarrupalojen lasittuminen oli myös toinen mahdollinen kuumenemisesta aiheutuva ongelma, mutta sisärengasta enemmän luotin erittäin hyvin toimiviin laatupaloihin. Serpentiinilaskuissa jäähdyttelypaikaksi soveltui useimmiten ulkokaarteiden tasaisempi kohta, suoremmissa laskuissa joutui pysähtymistä joskus suunnittelemaan enemmän.

Serpentiinit levenivät Videsæter-hotellin alapuolella, jossa joku hurjapää päästeli longboard-laudalla sata lasissa tietä alas. Pitkä lasku merenpinnan tasolle päättyi viimein Hjelleen, jossa tunnelin kiertävä vanha tie oli erittäin mukava ja rauhallinen pyöräilyreitti. Oppstrynissä oli aika täydentää eväsvarastoja sekä pitää pieni välipalatauko kanelipullan ja kaakaon merkeissä. Oldenia lähestyessäni pilvet alkoivat jälleen tummua taivaalla ja sade alkoi melkein heti käännyttyäni Oldenin "keskustassa" pienemmälle tielle kohti Briksdalenia. Tässä vaiheessa ryhdyin etsiskelemään majapaikkaa, joita tienvarren kyltin perusteella oli enemmän kuin riittävästi. Ensimmäisen opasteen seuraaminen Løken Campingille osoittautui kuitenkin harharetkeksi: pienen ja kapean kärrytien varrelta ei löytynyt mitään edes leirintäaluetta muistuttavaa, joten sateessa jouduin palaamaan jonkin matkaa takaisin. Seuraavana mahdollisuutena oli kahdeksan kilometrin päässä Oldevatn Camping, jonne saavuin klo 20:15 ja joka osoittautui lopulta ihan kelpo valinnaksi siisteine tiloineen - iltapalaksi päätyi myös reilu viipale paikallista suklaakakkua. Sateessa telttaa pystyttäessäni naapurin belgialaisperhe tuli tarjoamaan annoksen kuumaa nuudelisoppaa, jonka lusikoimisen ohessa jutustelimme pyörämatkailun ylä- ja alamäistä - perhe oli itse matkalla pakettiauton ja asuntovaunun kanssa.

Päivä numeroina:
  • matka 135 km
  • bruttonousu 1980 m
  • yölämpötila +11
  • päivälämpötila +13

perjantaina, heinäkuuta 13, 2012

Päivä 5: vähän nousua peikkojen polulla

Heräsin jälleen pilviseen aamuun ja jo ennen aamukahdeksaa suuntasin kohti reissun ensimmäistä suurta nousua eli Trollstigeniä. Nousun näyttävin osuus (6 km verran serpentiiniä 30 metrin korkeudesta 705 metrin korkeuteen) otti lopulta aikaa 1 h 5 min (kahvilatasanteella klo 10:20), mutta ehkä "ennakkopsyykkauksen" ansiosta pääsin koko nousun ylös ajamalla. Taukoja jouduin pitämään jonkin verran, mutta serpentiinien ulkokaarteet antavat tähän melko hyvän mahdollisuuden muuta liikennettä häiritsemättä. Kannustusta sai runsaasti sekä ohittavilta että vastaantulevilta autoilta - peukku tuntui nousevan herkästi varsinkin hollantilaisilla. Polkiessani Trollstigen-kahvion (uudet rakennukset avattu kesäkuussa 2012) tasanteelle pääsin myös valokuvaan espanjalaisturistin ikuistamana. Koska kahvilan keittiö avautui vasta klo 11, jouduin kuluttamaan aikaa tekemällä matkamuisto-ostokset ennen kuin sain tilattua lohitäytteisen Trollburgerin. Tällä välin ylös oli kiivennyt myös kaksi muuta pyöräilijää, mutta varusteista päätellen he eivät tainneet olla kovin laajamittaisella reissulla. Kahviolta lähtiessäni kuvittelin, että nousu olisi jo takana, mutta todellisuudessa Trolltindenille piti vielä kiivetä 860 metriin asti pilven peittäessä näkyvyyden lähes kokonaan. Koko nousu verotti laskennallisesti noin 1000 kcal, mikä oli ensimmäinen huomattava yksittäispiikki energiankulutuksessa.

Ylämäen jälkeen tulee yleensä aina alamäki, joten Trolltindenin jälkeen edessä oli pitkä lasku Valldaliin, jossa tuotetaan puolet Norjan mansikoista - mansikanmyyjien kojuja olikin joka tienristeyksessä. Valldalissa piti tehdä valinta: kiivetäkö Eidsdalenin kautta 600 metriin asti matkalla kohti Geirangeria vai risteilläkö lautalla vuonojen maisemia ahmien Geirangeriin asti? Tällä kertaa lautan lähtöaika oli niin sopiva, että en voinut vastustaa 230 NOK hintaista kiusausta - niinpä hyppäsin reiluksi kahdeksi tunniksi lautan kyytiin. Alkumatkasta päänähtävyyksinä olivat korkealla vuonon rannoilla kököttävät maatilat, jotka tosin olivat autioituneet viimeistään 1970-luvulle tultaessa. Varsinaiselle Geiranger-vuonolle puolestaan ovat ominaisia lukuisat vesiputoukset, joista kuuluisimpia lienevät Seven Sisters ja vastarannalla heidän kosijansa Friaren.

Geirangerin keskustassa tilasin lohipizzan, joka lopulta osoittautui norjalaisen keittiön kaikkien aikojen flopiksi, enkä saanut syötyä kuin reilut puolet. Mistä lähtien pizzaan on laitettu avokadoa ja jotakin ihme juuresta, eikö se lohi nyt olisi voinut olla se juttu? Aikani ihmeteltyäni kummallisia pizzatäytteitä kiipesin ylös keskustasta parin serpentiinimutkan verran, jossa Vinje Camping oli sopivasti 80 metrin korkeudella merenpinnasta. Alhaalla keskustan tuntumassa aivan vuonon rannassa olisi myös ollut ainakin pari muuta leirintäaluetta, mutta ennakkotietojen perusteella pieni kiipeäminen maksoi vaivan. Samalle leiripaikalle saapui illan aikana myös retkipyöräilijäpariskunta, joka oli lähtenyt matkaan Stavangerista. Kivenheiton päässä leiripaikasta oli myös suurehko koski, jonka pauhuun oli lopulta yllättävän helppo nukahtaa.

Päivä numeroina:
  • matka 57 km
  • bruttonousu 1050 m
  • yölämpötila +12
  • päivälämpötila +14

torstaina, heinäkuuta 12, 2012

Päivä 4: vähemmän ja enemmän sadetta

Sain polkaistua pyörän liikkeelle klo 7:55 harmaassa säässä, ja ohjelmassa oli heti aluksi 62-tiellä Øksendals-tunnelin kierto. Kartalla homma näytti simppeliltä, mutta paikan päällä kävi varsin nopeasti ilmi, miksi tunneli oli tässä tapauksessa rakennettu. Kiertotie oli siis noin 6 kilometrin pituinen vanha tie, joka kiipesi ensin merenpinnasta 230 metrin korkeuteen pudottautuakseen sitten taas merenpinnan tasoon. Tällä kertaa korkeimmissa kohdissa joutui pilven sisään, joten tihkuista kosteutta oli ilmassa aika paljon. Kapeaa vanhaa tietä reunusti varsin rehevä kasvillisuus, ja paikoitellen väylä olikin kasvamassa lähes umpeen. Tästä urakasta selviydyttyäni edessä oli vielä toinen lyhyempi (2,2 km) Ballsnesetin tunnelin kierto, mutta se osoittautui huomattavasti helpommaksi. Sade roikkui edelleen ilmassa, mutta vähäistä pisarointia lukuunottamatta säästyin kastumiselta.

Aamupalatauko tuli pidettyä Eidsvågissa, jossa valitsin jatkoreitiksi Langfjordenin pohjoisrannan sen sijaan, että olisin lähtenyt kiipeämään reilua nousua etelärannan puolella. Nousuja olisi tällä reissulla kuitenkin vielä jäljellä ihan riittävästi... Tie Tjellen ja Sølsnesetin välillä olikin varsin mukava valinta rauhallisuutensa ja kevyen profiilinsa ansiosta. Sølsnesetissä piti sitten hypätä lauttaan, jotta pääsisin taas Langfjordin eteläpuolelle 64-tielle kohti Åndalsnesia. Ennen lauttaylitystä tilasin kuitenkin laiturikahvilassa lehtipihvilautasen, jonka lihaosasto tosin jätti hieman toivomisen varaa, mutta ajoi asiansa välitankkauksena. Päivän aikaisempaan hiljaiseen liikenteeseen tottuneena 64-tie vaikutti taas melkoisen vilkkaasti liikennöidyltä, mutta siitä huolimatta pääsin vaivattomasti harmaiden sadepilvien ympäröimään Åndalsnesiin puoli viideksi. Päivän pääateriaksi muodostui Piccolo Mama Rosan lasagne, mikä olikin ihan pätevä annos. Åndalsnesissa oli vuonon rantaan ankkuroituneena myös MSC Lirica, jonka matkustajat palloilivat Åndalsnesin keskustassa. En löytänyt mistään selkeää turisti-infoa, joten jouduin kysäisemään tietä Åndalsnes Campingille ensin paikallisen Intersportin myyjältä ja vielä toisen kerran vastaan tulleelta maastopyöräilijältä, joka kertoi tulleensa juuri Trollstigeniltä. Leirintäalue löytyi lopulta helposti Trollstigenin tielle vievän yhdystien varrelta. Pyörälle tuli tehtyä täällä reissun ensimmäinen pieni ketjuhuolto.

Päivä numeroina:
  • matka 125 km
  • bruttonousu 1550 m
  • yölämpötila +12
  • päivälämpötila +16

keskiviikkona, heinäkuuta 11, 2012

Päivä 3: "room with a view"

Aamulla matka jatkui taas klo 7:45. Alkumatkasta Korsvegenin ja Gåsbakkenin maasto oli metsäisen kumpuilevaa, jossa pääsi näkemään niin hirven, kurkiparven kuin pienen metsäkauriinkin. Tie laskeutui 250 metristä 50 metriin saavuttaessa Svorkmohon, jossa ostin hieman aamupalaa paikallisesta kaupasta. Sää oli aamulla pilvisen harmaa ja tihkusateinen, mutta alkoi hieman kohentua päivän ehtiessä pidemmälle. Reitti jatkui 65-tietä pitkin nousuvoittoisena kohti Øvre Rindalia, josta noin 200 metrin korkeudesta merenpintaan asti laskeutuva jokilaakso sitten siivittikin koko loppumatkan menoa auringon paistaessa lähes pilvettömältä taivaalta. Hetken ihmettelin miten tien reuna oli tässä säässä kastunut kapealta alalta aivan reunaviivan ympäriltä, kunnes syy selvisi: norjalainen tienpitäjä oli katsonut tarpeelliseksi pestä tien reunaviivaa! Kuorma-auton keulalla olevan vesisuuttimen suihku todellakin jäi enintään 30 sentin levyiseksi ja kohdistui aivan reunaviivalle - epäselväksi kuitenkin jäi, miksi ihmeessä ihan hyvin näkyvät tiemerkinnät tällaista siivousta kaipasivat. Putipuhdasta reunaviivaa seuraten ehdin Surnadalsøraan noin puoli kahdeksi eväitä ostamaan. Reitin ensimmäinen lauttamatka oli Kvannen ja Rykkjenin välillä Stangvikfjordenin ylitys, joka ei kymmentä minuuttia kauempaa kestänyt.

Ennen Sunndalsøraa 70-tiellä oli muutama tunneli (pituuksiltaan 1040, 1200 ja 610 metriä), joista kuitenkin selvisin kunnialla. Päivän palautumisateriana oli Spagetti Carbonara Sunndalsøran keskustassa sijaitsevassa Express Pizzaburgerissa. Leiripaikaksi kahdesta lähes vierekkäisestä vaihtoehdosta valikoitui tällä kertaa Furu Campingcenter, joka sijaitsi pari kilometriä keskustasta "väärään" suuntaan kohti Oppdalia. Illaksi sää oli taas pilvistynyt, mutta lämpötila salli toisen peräkkäisen ajopäivän shortseissa vaikka illalla hieman takkia joutuikin harteille vetämään. Alkuyöstä jonkin aikaa nukuttuani havahduin rapinaan teltan absidissa, unenpöpperöisenä olin hämärässä näkevinäni oviaukon hyttysverkon läpi kolmannen "kengän" tai ainakin suunnilleen samankokoisen mytyn. Yritin kevyesti heilutella oviaukon kangasta pelotellakseni tätä yövierasta, mutta mitään ei tapahtunut enkä sitten ryhtynyt sen järeämpiin toimiin. Hetken päästä ulkoteltan liepeet vain suhahtivat nopeasti, kun tuntemattomaksi jäänyt otus ilmeisesti lopulta tajusi olevansa turhan lähellä ihmistä - varmistin vielä, että kolmas "kenkä" oli todella kadonnut absidista.

Päivä numeroina:
  • matka 150 km
  • bruttonousu 1580 m
  • yölämpötila +10
  • päivälämpötila +18

tiistaina, heinäkuuta 10, 2012

Päivä 2: Trollrunden alkaa toden teolla

Reissun alussa telttayöt ovat perinteisesti aika lyhytunisia, joten seuraavana aamuna nostin kytkintä jo klo 6:40. Ensimmäinen tauko oli Hammarstrandissa Döda Falletin maisemissa, jossa pääsee ihmettelemään vuonna 1796 maastonmuokkauksen takia kuivunutta koskialuetta, joka oli aikoinaan Ruotsin suurimpia ja korkeimpia. Seuraavat pysähdykset olivat eväiden osto Östersundissa, auton tankkaus Åressa (kyseisellä asemalla olisi ollut tarjolla 95-oktaanisen lisäksi myös E85-laatua) sekä ruokatauko Ruotsin puolella rajaa Storlienissä. Le Ski -ravintolan grillipihvi oli ihan asiallinen annos, vaikka sen toteutus kestikin aika kauan. Norjan puolella tie alkoi laskeutua alaspäin samalla kun liikennemerkit varoittivat syvistä urista ("dype spor") - siellä tuo ilmaus tuntui tarkoittavan kuitenkin lähes ämpärin kokoisia reikiä tiessä, joten aika tarkkana sai olla.

Perille Trondheimin lentokentälle Værnesissä saavuin klo 14 aikoihin noin 360 kilometrin ajon jälkeen. Lentokentän noin 1000 paikan pitkäaikaisparkki näytti melko täydeltä, mutta siitä huolimatta rohkeasti sisään - puomilla automaatti pelkästään luki luottokortin tiedot eikä antanut vastineeksi mitään lappusta. Vapaa paikka löytyi pienen kiertelyn jälkeen, ja pyörä oli ajokunnossa ja kuormattuna noin tunnin äheltämisen jälkeen. Pilvipoutaisessa säässä jätin auton valvontakameroiden huomaan ja varsinainen Trollrunden 2012 pyörähti käyntiin klo 15:15!

Reittisuunnitelmani mukaisesti pyrin oikaisemaan menomatkalla Trondheimin eteläpuolelta ja jättämään kaupunkiturismin vasta paluumatkalle. Heti Hell-paikannimikyltin (aivan lentokentän vieressä, ainakin menneinä vuosina amerikkalaiset halusivat passiinsa leiman juuri tuolla paikannimellä) jälkeen alkoi pakko-orientoituminen mäkiseen maastoon. Ensimmäiset pienet töppäreet, Sandbakken ja Solbakken, olivat vielä kohtuullisia noin 50 metrin korkeuseroillaan, mutta Hommelvikistä etelään käännyttäessä saikin sitten jo hieman enemmän kiivettävää noin 150 metrin korkeuteen. Trondheimin eteläpuolitse vievät paikallistiet osoittautuivat sorapintaisiksi ja melkoisen mäkisiksi, joita lukuisat maastopyöräilijät näyttivät suosivan lenkkimaastonaan. Reitin loppupuolella tarkoituksenani oli suoriutua lyhintä tietä suunnistamalla pitkin Pilegrimsledeniä, mutta epäonnekseni noudatin maastossa ollutta tienviittaa liian uskollisesti - siinä kohdassa olisi pitänyt valita juuri päinvastainen suunta. Lopputuloksena päädyin takaisin kohti Trondheimin keskustaa, mistä kertyi joitakin ylimääräisiä kilometrejä. Tämän harhanavigoinnin jälkeen reitti jatkui kuitenkin selkeästi 708-tietä pitkin. Melhusissa tekemieni eväsostosten jälkeen päivä alkoi jo painua kohti iltaa, joten päätin leiriytyä pienelle Hove Campingille klo 21 aikoihin. Ylhäällä mäellä valkoisessa talossa asui alueen vanha isäntä, joka kertoi telttapaikan hinnaksi 40 NOK - todella edullinen siis. Maksoin lopulta 50 NOK, koska en halunnut vaivata isäntää vaihtorahojen etsimisellä. Olin ainoa telttayöpyjä, kaikki muut näyttivät pitkäaikaisasiakkailta varsin kiinteine rakennelmineen asuntovaunujen ympärillä.

Päivä numeroina:
  • matka 79 km
  • bruttonousu 1210 m
  • päivälämpötila +18

maanantaina, heinäkuuta 09, 2012

Päivä 1: siirtymää Ruotsinmaalla

Pyörä oli lastattu autoon ilman polkimia, etukiekkoa ja etulokasuojaa jo edellisenä iltana, joten pääsin lähtemään tien päälle heti aamulla sumuisessa säässä. Matkalla oli paikoin useampiakin sadekuuroja, mutta Vaasaa lähestyessäni alkoi aurinko pilkahdella. Vaasan ABC:lla oli sopivasti Pasta Carbonaraa lounaslistalla, joten siellä kuski sai ensimmäinen tankkauksensa hyvissä ajoin ennen kuin laiva lähtisi klo 14:30. Vaskiluodon satamassa aurinko paistoi melkoisen kuumasti, millä saattoi ehkä osaltaan olla vaikutusta siihen, etten jonon ensimmäisenä osannut heti ajaa ro-ro-aluksen vaatimalla tavalla: peräluukusta sisään, vasenta laitaa kohti keulaa, keulassa 180 asteen käännös ja toisen puolen laitaa takaisin aivan peräluukun tuntumaan.

Laiva rantautui Umeåån noin 17:30 paikallista aikaa, ja kaikkien kuljettajien puhallutuksen jälkeen matka jatkui E4-tietä kohti Örnsköldsvikiä. Ainoan tauon pidin Nordmalingissa, jossa hain kaupasta hieman evästä. E4 oli sitten viime näkemän muuttunut keskikaiteelliseksi kolmikaistatieksi, jossa tuplakaista vaihtoi puolta aina noin kolmen kilometrin välein. Itse en välttämättä täysin ollut tämän uudistuksen kannalla, koska menneinä vuosina pidin silloisten ruotsalaisten valtateiden ohitusystävällisyydestä: kaksikaistainen tie oli niin anteliaasti rakennettu, että sen katkoreunaviivan erottama piennar oli vielä autoa leveämpi. Jos halusi ajaa 110-rajoitusta rauhallisemmin, nopeampien päästäminen ohi väistämällä pientareelle oli vaivatonta, helppoa ja turvallista - lisäksi paikalliset vielä kiittivät kohteliaasti vilkauttamalla ensin oikealle ja sitten vasemmalle.

Örnsköldsvikin jälkeen käännyin pienemmälle 335-tielle Sollefteån suuntaan, ja iltayhdeksältä saavuin pienelle Långselen Campingille pilvipoutaisessa säässä juuri sulkemisaikaan. Pystyttäessäni telttaa ilma oli sakeana erilaisista pikkuöttiäisistä, jotka onnistuivat saamaan aikaan shortseihin ja t-paitaan sonnustautuneeseen matkaajaan koko joukon kutisevia paukuroita, joita saikin sitten rapsutella lähes viikon...

tiistaina, heinäkuuta 03, 2012

Ohjaamo Trollrundenia varten

Startti 9.7.! Reittisuunnitelma:

lauantaina, toukokuuta 28, 2011

Trollrunden 2011 2012

Force majeure laittoi yllättäen tämänvuotisen reissun jäihin, mutta toivottavasti ensi vuonna olisi mahdollisuus yrittää uudelleen.

Ainakin toivottoman hankaliksi osoittautuneet siirtymäosuudet Ruotsin halki ehtii sillä välin miettiä uusiksi. Ruotsin rautatiet (sj.se) nimittäin toivottaa pyöräilijät kesällä tervetulleiksi, mutta hah, sanon minä. Todellisuudessa vain kourallinen reittejä ja niillä kulkevia junavuoroja ottaa pyörän kyytiin. Itse olisin kaivannut kipeästi Tukholma-Östersund-väliä kumpaankin suuntaan, mutta sepä ei olekaan mahdollista 3.7. ja 14.8. välisenä aikana! Sitä ennen ja sen jälkeenkin toki pääsisi melkein jouluun asti, mutta eipä paljon lämmitä kun kesäloma on heinäkuussa...

perjantaina, joulukuuta 10, 2010

Trollrunden 2011

Alustava reittisuunnitelma:



lauantaina, elokuuta 28, 2010

Gotlanti summa summarum


    Yleisfiilis
  • Yllätyksetön reissu, suurimmaksi osalta maisemat odotusten mukaiset
  • Oheiskohteet matkan parasta antia
  • Sään puolesta ehkä liiankin lämmintä

    Sää
  • Aurinkoista ja lämmintä 4 päivää
  • Puolipilvistä ja lämmintä 4 päivää
  • Pilvipoutaa ja lämmintä 1 päivä
  • Ukkosta 1 yö
  • Tuulista 1 päivä, vastatuulena lähinnä Gotlannin eteläkärkeä lähestyttäessä

    Kohokohdat
  • Visbyn vanha keskusta kokonaisuudessaan
  • Sigarvestrandin ranta auringonlaskun aikaan
  • Hoburgen ja sen ympäristö
  • Tukholman Historiska Museet
  • Onnistuneet wildcamp-paikat

    Pettymykset
  • Gotlandsleden monin paikoin (huonokuntoinen hiekkatie)
  • Gotlannin rantamaisemat (ei mitään erityisen järisyttävää)
  • Torsburgen (linnavuori ilman erityistä nähtävää)
  • Sahramipannukakku (jää kauaksi norjalaisista vohveleista)

    Nämä jäivät näkemättä
  • Lummelundan luolat
  • "Sininen laguuni" Bästeträskin pohjoispuolella
  • Uppgårderojr (45-metrinen hautaröykkiö)
  • Gotlannin pääsaaren eteläisin niemi

    Tätä en aio tehdä toiste
  • Ruotsinlaiva yöllä ilman hyttipaikkaa

    Majoittumiset
  • Kolme yötä leirintäalueella
  • Kolme wildcamping-yötä
  • Yksi yö laivan hytissä
  • Yksi yö laivan kahvilan sohvalla

    Majoituspaikka-arviot
  • Sudersand Camping: +++ (hyvät huoltotilat, palvelut kävelymatkan päässä)
  • Östergarns Strand Camping: ++++ (hyvätasoiset huoltotilat, runsaasti tilaa teltta-alueella)
  • Norderstrands Familjecamping, Visby: ++ (lyhyt matka keskustaan mutta ahdas alue, liian vähän huoltotiloja)
  • Sigarvestrand: Ihanteellinen wildcamp-paikka meren rannassa
  • Nisseviken: Rauhallinen paikka joskin lähellä paikallistietä, paljon muurahaisia
  • Samuelsås: Syrjäiseltä tuntunut paikka, valittu paremman puutteessa

    Tilastoja
  • Laivamatkat: 4 (lyhin 3 tuntia, pisin 11 tuntia)
  • Lauttamatkat: 2 (noin 6-7 minuuttia)
  • Junamatkat: 2 (noin 1 tunti 50 minuttia)

    Tilinpäätös
  • Kuljetus 161,90,- + 113,07,- (1049 SEK)
  • Majoitus 0,- + 62,- (580 SEK)
  • Ruokailu 24,30,- + 107,- (997 SEK)
  • Välipalat, eväät 9,50,- + 135,- (1259 SEK)
  • Muut 0,- + 76,- (716 SEK)
  • Yhteensä 690,- josta 494,- == 4601 SEK

torstaina, elokuuta 05, 2010

Väriä tarttui Gotlannin auringon alla



23.7. perjantai

Hieman ennen laivan satamaan saapumista söin aamupalan samaisessa kahvilassa, jossa olin yöni yrittänyt viettää. Maihinnousun jälkeen suuntasin kohti Naantalin Haijaista, jossa serkkuni perheineen oli mökillään odottamassa. Tein mielenkiintoisen havainnon esimerkiksi Muumimaailmaan pyrkivien kannalta: ensimmäinen tienviitta Naantaliin taisi olla vasta viiden kilometrin jälkeen satamasta lähdettyäni. Haijaisissa kävin ensi töikseni suihkussa entisen koulun tiloissa olevassa toimintakeskuksessa. Serkkuni mökille oli tullut kesälomareissullaan piipahtamaan myös Ruotsin sukulaisia aamulaivalla (tosin Vikingin). Alkuperäisen suunnitelman mukaan tarkoitukseni oli polkea Naantalista Tampereelle, mutta väsymys painoi jo sen verran, että päätin luopua 200 kilometrin loppurykäisystä ja palata kotiin junalla Turusta. Kävin vielä Naantalin keskustassa syömässä ravintola Trapin Pihassa sekä pikavierailulla tädilläni ennen Turkuun polkemistani. Matkalla Turun asemalle huomasin paikallisesta pyöräilykulttuurista, että vaikka jalankulkijat ja pyöräilijät erottava viiva tuntui yhtä tuntemattomalta käsitteeltä kuin täällä Tampereella, kaikki tuntuivat näyttävän suuntamerkkiä pyörätiellä kääntyessään. Ihmeellistä!

Juna lähti Turusta 16:05 ja oli perillä vähän ennen iltakuutta. Sitten jäljellä olikin enää 7 km polkaisu kotiin ja nukkumaan.

Turun satama - Naantali Haijainen 24 km
Naantali Haijainen - Turun rautatieasema 24 km
Tampereen rautatieasema - koti 7 km
Yhteismatka 55 / 783 km

Oma parkkipaikka Silja Galaxyllä



22.7. torstai

Kovan alustan herättämänä lähdin liikkeelle jo klo 6 pilvipoutaisessa säässä. Ekedalin jälkeen seurasin Nynäsledeniä 259-tielle, jolla liikkui paljon rekkoja, vaikka aamu ei ollut vielä ehtinyt kovinkaan pitkälle. Siirtyessäni kartta-aukeamalta toiselle tein ehkä suurimman suunnistusvirheen tällä reissulla: en muistanut kääntyä Elisebergissä kohti Lännaa, vaan jatkoin 259-tietä. Odotin Lännassa olevia kolmea peräkkäistä kiertoliittymää, joista viimeisestä oli määrä kääntyä kohti pohjoista. Löysin kuitenkin itseni vain kahdesta liittymästä Jordbron ja Handenin välistä. En sitten kaivanutkaan edellistä karttaa esiin (siitä olisi ollut varsin helppo nähdä mikä meni vikaan), vaan suunnistin auringon ja moottoritieltä kantautuvan metelin perusteella. Onneksi melko nopeasti vasemmalle erkani Brandbergeniin vievä tie, jota seuraten ajautui lopulta puolivahingossa takaisin Nynäsledenille Söderhagenissa Lännan tuntumassa. Jonkin verran suunnistamista helpottivat myös asfalttiin maalatut S-nuolimerkit, ilmeisesti johonkin kuntotapahtumaan liittyen. Nuolet vain osoittivat joskus menosuuntaan, joskus tulosuuntaan, joskus sekä että...

Tukholman keskustaan pääsin lopulta puoli kymmeneltä aamupäivällä. Aamupalaksi laskettavat eväät kävin ostamassa Ringen-kauppakorttelin ICAsta. Koska laiva lähtisi vasta illalla puoli kahdeksalta, koko päivä olisi siis tuhlattavana turistipyörimiseen. Ensimmäisenä suunnistin Skansenille, jonne kiipesin tallustelemaan paahtavassa helteessä vanhojen rakennusten, Pohjolan petojen ja tropiikin hämähäkkien välillä peräti kolmen tunnin ajan. Nälkähän siinä tulee, joten lounastin Skansenin Cafe Ekorressa, jossa Garganelli-katkarapupasta-annokseni sai noutaa langattoman piipparin ilmoituksen perusteella. Skansenilta siirryin hienoisena pettymyksenä Biologiseen museoon, johon on rakennettu kahteen ympyränmuotoiseen kerrokseen dioraama Pohjolan eläimistä - kohdeyleisöksi olin ehkä hieman yli-ikäinen.

Koska laivan lähtöön oli vielä reilusti aikaa, päätin ensin kiertää Vanhassakaupungissa pari tuntia ja jatkaa sen jälkeen museokierrosta Historialliseen museoon, jossa saisin toivottavasti korvattua Biologisen museon elämyksettömyyden. Ja korvasihan se: ennen klo 17 sulkemisaikaa ehdin kiertää kaikki kiinnostavimmat näyttelyosastot: esihistoria, viikingit, keskiaika ja kirkko, Ruotsi 1000-2000. Näiden lisäksi erityisesti Kultahuone teki vaikutuksen - hauta- ja aarrelöytöjä, joissa oli yhteensä 50 kg verran kultaa ja 250 kg verran hopeaa. Tiukoilla turvatoimilla suojatussa Kultahuoneessa ei saanut kuvata, koska esineillä on "kuninkaallisten kokoelmien copyright"... Sama kuvauskielto koski myös Vanhankaupungin laidalla sijaitsevaa Riddarholmskyrkania, johon on haudattu lukuisa joukko Ruotsin kuninkaita aina keskiajalta saakka. Sisällä havahduin kieltotauluun, joka kielsi kovapyöräiset lastenvaunut yms. lattian hautakivilaattojen säilymisen takia. Pyöräilykenkieni klossit rusahtivat pari kertaa aika pahasti kivilaatoilla, mutta jälkiä ei näyttänyt jäävän eikä kukaan muu huomannut...

Lopuksi palasin nykyaikaan kulkemalla lähes loppumattomalta tuntuvaa ja turistien kansoittamaa Drottninggatanin kävelykatua Sergelin torille asti. Hamngatanin ja Strandvägenin kautta jatkoin kohti Djurgårdenia, itse asiassa Djurgårdenin äärimmäiseen kolkkaan Blockhusuddenin kärkeen asti. Siellä ohitse lipui tämän reissun toinen loistoristeilijä, tällä kertaa Royal Caribbean International -varustamon Jewel of the Seas. Palasin Greve von Essens vägeniä Kaknäs-tornin ohitse Ladugårdsgärdenin avaran maiseman halki kohti satamaa.

Tälläkin kertaa olin ainoa pyöräilijä, mutta eipä Silja Galaxyn autokannella tainnut olla useammalle "kunnollista" paikkaakaan. Vanhan kaavan mukaan pääsin nousemaan laivaan suunnilleen viimeisenä moottoripyörien kanssa, tällä kertaa tosin hyvissä ajoin aikataulun kannalta. Asetuin aloilleni laivan kahvilaan, koska se oli ainoa koko yön auki oleva tila. En millään saanut väännettyäni kroppaani mukavaan asentoon sohvalla, joka kuitenkin oli kohtuullisen hyvässä näkösuojassa. Kun tähän lisätään ne ruotsalaiset parikymppiset nuoret, jotka kävivät meuhkaamassa useampaan kertaan kahvilan kahdelle työntekijälle (propsit heille kovapintaisuudesta!), eipä tästä yöstä lepoa kertynyt. Laivan saapuessa Turun satamaan aamulla klo 7 Suomen aikaa nukkumattomuus ei vielä pahasti tuntunut, mutta seuraavien parin vuorokauden aikana väsymys iski kyllä aika totaalisesti.

Samuelsås - Tukholma 44 km
Pyörimistä Tukholmassa 25 km
Yhteismatka 69 / 728 km

lauantaina, heinäkuuta 24, 2010

Sahramipannukakkua visbyläisessä puutarhassa


21.7. keskiviikko

Aamulla jatkoin klo 7:45 Visbyn vanhassa keskustassa pyörimistä. Sataman edustalle oli ankkuroitunut Regent-varustamon Seven Seas Voyager, jonka matkustajat rantautuivat aamupäivällä tutustumiskierrokselle. Tarjolla oli kävelykierros Visbyn vanhassa keskustassa tai hieman laajempi bussikiertoajelu. Kaikki taisivat nousta bussiin eikä kukaan lähtenyt satamasta kävellen...

Testasin Donnerska Husetin kahvilan puutarhatakapihalla, saisiko hieman kovemmalla rahalla maukkaampaa sahramipannukakkua kuin aiemmin Gothemissa. No eipä saanut, huomattavasti pienemmän annoksen kylläkin. Makeannälkään sinivadelmahillo tosin tarjosi vastinetta ihan riittämiin. Suu makeana lähdin kohti satamaa, jossa onnistuin varaamaan itselleni paikan 11:50 lähtevään laivaan. Tällä kertaa sain ihka oikean lepotuolipaikan, joka käytännössä tarkoittaa junan istuimen kaltaista penkkiä hieman suuremmalla jalkatilalla. Vieressäni istunut kaveri kuvitti Adobe Illustratorilla käsin piirrettyjen luonnosten päälle lasten tarrakuvilta näyttäviä hahmoja (kilpikonna, pirtelömuki, panda jne.). TV-monitorissa pyöri Will Ferrellin tähdittämä kreisikomedia Land of the Lost, jonka ääniraidan kuuli penkin kuulokeliitännän kautta. Vaikka elokuva olikin kohkaamisessaan vailla järjen hiventäkään, sen varjolla kolmen tunnin matka-ajasta kului rattoisasti melkoinen osa.

Heti Nynäshamniin rantauduttuani aloin etsiä ruokapaikkaa, joita ei hirveän montaa ollut, mutta valinnanvaraa silti. Lopulta päädyin Restaurang Lydiaan, joka tosin oli sen verran jyrkässä rinteessä, että jouduin pysäköimään pyöräni hyvän matkaa kauemmas. Pasta a la Nynäshamnia mutustellessa oli hyvää aikaa varata Siljalta paikkaa Suomeen torstai-illaksi - nyt kännykkäpuhelutkin toimivat normaalisti. Huono uutinen oli, että näin vuorokautta aikaisemmin ei enää saanut hyttipaikkaa lainkaan. Tartuin silti pelkkään kansipaikkaan, koska toivoin jotenkin onnistuvani löytämään suojaisan sopukan torkkumista varten (mikä sittemmin osoittautui toiveajatteluksi).

Saatuani nälän karkotettua lähdin Nynäshamnista kohti Tukholmaa. Jotenkin onnistuin heti eksymään Nynäsledeniltä, mutta löysin kuitenkin lopulta takaisin sopivalle reitille, vaikka se veikin minut epätoivoiselle 73-tielle Blisian kohdalla. Olin nimittäin päättänyt selviytyä 73-tiellä Ösmohon asti noin 4-5 kilometrin matkan, jonka jälkeen pääsisin taas sivummalle Nynäsledenille. Ilman tätä oikaisua Ösmon kautta Nynäsledenin seuraaminen olisi tehnyt melkoisen mutkan ylimääräistä. Välillä Ösmo-Sörunda tie on vaihtelevan mutkaista ja mäkistä, paikoitellen nousut ovat aika teräviäkin. Grödbyn tienoilla tieprofiili tasoittuu, mutta Grindsjön jälkeen Välandiin reippaat nousut jatkuvat uudelleen. Välandanin jälkeen Nynäsleden vie 257-tielle, jota todellakin kannattaa vältää ainakin kauniina kesäiltoina! Kyseessä on nimittäin leveähkö mutta mutkainen ja mäkinen tie, jolla moottoripyörät ajavat pitkinä letkoina ja kovaa vauhtia sisäkaarteet tiukasti leikaten. Tielle on asetettu liikennemerkkikin asiasta: "Vaara - onnettomuusaltis moottoripyörätie". Jatkuvasti ohi kiitävien moottoripyörien hämäämänä ajoin kilometrin verran ohi Samuelsåsin sinänsä huomaamattomasta risteyksestä (samalla kohdalla toisella puolella on Bed & Breakfast). Takaisinkääntyminen oli suoritus sinänsä, mutta onneksi moottoripyörät kuulee riittävän kaukaa. Heti Samuelsåsin pikkutielle päästyäni aloin etsiä sopivaa wildcamp-paikkaa, jota ei taaskaan kovin helposti vastaan tullut. Lopulta päädyin puomilla suljetulle kärrytielle, jota kuljin noin kilometrin verran, ennen kuin siltä erkani vielä pienempi polku. Polun varressa oli pieni aukio, joka sai kelvata tällä kertaa - kello oli jo 20. Telttaa pystyttäessäni pari mopopoikaa ajoi polkua pitkin, mutta muita kulkijoita ei sen jälkeen näkynyt - 257-tien moottoripyörät tosin kuuluivat etäällä.

Pyörimistä Visbyssä 14 km
Nynäshamn - Samuelsås 54 km
Yhteismatka 68 / 659 km

keskiviikkona, heinäkuuta 21, 2010

Huomenna Visbyn joutsenet jäävät taakse

Venehauta pronssikaudelta


20.7. tiistai

Huolimatta pehmeästä alustasta - tai ehkä juuri siksi - heräsin aikaisin ja lähdin liikkeelle jo 6:20 auringonpaisteisessa säässä. Viimeistään tässä vaiheessa alkoi soratiekiintiö olla täynnä, joten en enää seurannut Gotlandsledeniä kohti Skansuddenia. Sen sijaan jatkoin tietä 140 Sprogen kautta, josta kuitenkin käännyin pienemmälle tielle Ekstaan päätyen takaisin päätielle Fröjelin kohdalla. Fröjelissä laskeuduin alas rantaan kiikaroimaan merestä kohoavaa Lilla Karlsön saarta, joka on tiukasti rauhoitettu luonnonsuojelualue. Fröjelin lähistöllä on myös toinen komea nähtävyys eli Gannarven todella hieno pronssikautinen venehauta.

Klintehamniin ehdin jo yhdeksäksi ostamaan eväitä tai ehkä oikeammin aamupalaa. Hieman Västergarnin jälkeen alkoi melkoisen odottamatta pyörätie, jota riittikin sitten lähes 25 kilometriä aina Visbyhyn asti. Ilmeisesti pyörätien tarkoitus on helpottaa vuokrapyörillä liikkuvien turistien pääsyä Toftan hiekkarannoille. Lähempänä Visbytä rantaviivaa värittää Högklint, joka on korkea rantajyrkänne hienoine näkymineen kohti Visbytä. Löytyypä sieltä 1700-luvulla eläneen Jonas Nilsson Lilja -nimisen rosvon piilopaikkaluolakin...

Jo Gotlantiin saapuessa saattoi havaita laivan matkustajien ikäjakaumasta, että Gotlannin ehkä merkittävin turistipyydys on Vibblessä sijaitseva Kneippby eli Peppi Pitkätossu -maa. Sen onnistuin tällä kertaa välttämään, mutta sen sijaan tein nestetankkauksen vieressä olevan automuseon kahviossa. Automuseon pihassa olisi voinut ajaa esimerkiksi radio-ohjattavilla rata-autoilla, mutta päätin jättää senkin nyt väliin. Visbyhyn pääsin perille jo puoleen päivään mennessä, joten tänään oli aikaa laajemmalle kaupunkikierrokselle. Vanhan kaupungin kaupat myyvät matkamuistoja, vaatteita ja keramiikkaa - joukkoon mahtui myös pelkästään Tintti-aiheisiin tuotteisiin keskittynyt liike. Ennen päivän pastalounasta sain ostettua tuliaiset sekä postikortit merkkeineen. Lounaan jälkeen keskityin Gotland Fornsalen -museon tarjoamaan historiapläjäykseen, jossa kuvakivet, hopea-aarteet, viikingit ja Hansa-aika tulvivat mielen sopukoihin koko rahan edestä. Jälkeenpäin tosin tulin siihen olettamukseen, että esim. ainakin joidenkin kuvakivien osalta Tukholman Historiska Museetissa lienevät alkuperäiskappaleet, joiden kopiot ovat Fornsalenissa (ja sitten vaikkapa Bungen kotiseutumuseon pihamaalla onkin ehkä kopion kopio).

Viimeisen Gotlannin-yön vietin Norderstrand Familjecampingissa, joka on aivan vanhan keskustan pohjoispuolella rannan tuntumassa. Keskustan läheisyys näkyi ainakin telttapaikan hinnassa, joka oli huikaisevat 210 kruunua. Lisäksi suihkut vaativat toimiakseen 5 kruunun kolikon aina 5 minuutin välein. Alue oli kokonaisuutena ihan OK, tosin telttapaikat olivat suorassa auringonpaahteessa ja alusta oli melkoisen kova (pitäen mielessä tyhjän makuualustani). Suihkuja ja vessoja olisi myös ehkä voinut olla lukumääräisesti enemmän asiakasmäärään nähden. Täällä pongasin jälleen pitkästä aikaa "oikeita" retkipyöräilijöitä, tällä kertaa kaksi ranskankielistä perhettä lapsineen. Kännykkäyhteyksistä sen verran, että Gotlannissa tuntui olevan melkoisesti ongelmia ainakin omalla nokialaisellani muodostaa kaksisuuntaista puheyhteyttä - toisessa päässä kuului kyllä mutta itse en kuullut mitään. Takaisin Ruotsin mantereelle päästyäni tämä ongelma korjaantui.

Nisseviken - Visby 64 km
Pyörimistä Visbyssä 17 km
Yhteismatka 81 / 591 km