perjantaina, heinäkuuta 13, 2012

Päivä 5: vähän nousua peikkojen polulla

Heräsin jälleen pilviseen aamuun ja jo ennen aamukahdeksaa suuntasin kohti reissun ensimmäistä suurta nousua eli Trollstigeniä. Nousun näyttävin osuus (6 km verran serpentiiniä 30 metrin korkeudesta 705 metrin korkeuteen) otti lopulta aikaa 1 h 5 min (kahvilatasanteella klo 10:20), mutta ehkä "ennakkopsyykkauksen" ansiosta pääsin koko nousun ylös ajamalla. Taukoja jouduin pitämään jonkin verran, mutta serpentiinien ulkokaarteet antavat tähän melko hyvän mahdollisuuden muuta liikennettä häiritsemättä. Kannustusta sai runsaasti sekä ohittavilta että vastaantulevilta autoilta - peukku tuntui nousevan herkästi varsinkin hollantilaisilla. Polkiessani Trollstigen-kahvion (uudet rakennukset avattu kesäkuussa 2012) tasanteelle pääsin myös valokuvaan espanjalaisturistin ikuistamana. Koska kahvilan keittiö avautui vasta klo 11, jouduin kuluttamaan aikaa tekemällä matkamuisto-ostokset ennen kuin sain tilattua lohitäytteisen Trollburgerin. Tällä välin ylös oli kiivennyt myös kaksi muuta pyöräilijää, mutta varusteista päätellen he eivät tainneet olla kovin laajamittaisella reissulla. Kahviolta lähtiessäni kuvittelin, että nousu olisi jo takana, mutta todellisuudessa Trolltindenille piti vielä kiivetä 860 metriin asti pilven peittäessä näkyvyyden lähes kokonaan. Koko nousu verotti laskennallisesti noin 1000 kcal, mikä oli ensimmäinen huomattava yksittäispiikki energiankulutuksessa.

Ylämäen jälkeen tulee yleensä aina alamäki, joten Trolltindenin jälkeen edessä oli pitkä lasku Valldaliin, jossa tuotetaan puolet Norjan mansikoista - mansikanmyyjien kojuja olikin joka tienristeyksessä. Valldalissa piti tehdä valinta: kiivetäkö Eidsdalenin kautta 600 metriin asti matkalla kohti Geirangeria vai risteilläkö lautalla vuonojen maisemia ahmien Geirangeriin asti? Tällä kertaa lautan lähtöaika oli niin sopiva, että en voinut vastustaa 230 NOK hintaista kiusausta - niinpä hyppäsin reiluksi kahdeksi tunniksi lautan kyytiin. Alkumatkasta päänähtävyyksinä olivat korkealla vuonon rannoilla kököttävät maatilat, jotka tosin olivat autioituneet viimeistään 1970-luvulle tultaessa. Varsinaiselle Geiranger-vuonolle puolestaan ovat ominaisia lukuisat vesiputoukset, joista kuuluisimpia lienevät Seven Sisters ja vastarannalla heidän kosijansa Friaren.

Geirangerin keskustassa tilasin lohipizzan, joka lopulta osoittautui norjalaisen keittiön kaikkien aikojen flopiksi, enkä saanut syötyä kuin reilut puolet. Mistä lähtien pizzaan on laitettu avokadoa ja jotakin ihme juuresta, eikö se lohi nyt olisi voinut olla se juttu? Aikani ihmeteltyäni kummallisia pizzatäytteitä kiipesin ylös keskustasta parin serpentiinimutkan verran, jossa Vinje Camping oli sopivasti 80 metrin korkeudella merenpinnasta. Alhaalla keskustan tuntumassa aivan vuonon rannassa olisi myös ollut ainakin pari muuta leirintäaluetta, mutta ennakkotietojen perusteella pieni kiipeäminen maksoi vaivan. Samalle leiripaikalle saapui illan aikana myös retkipyöräilijäpariskunta, joka oli lähtenyt matkaan Stavangerista. Kivenheiton päässä leiripaikasta oli myös suurehko koski, jonka pauhuun oli lopulta yllättävän helppo nukahtaa.

Päivä numeroina:
  • matka 57 km
  • bruttonousu 1050 m
  • yölämpötila +12
  • päivälämpötila +14

Ei kommentteja: