Koska leirintäalueen maksu edellytti access-kortin palautusta ja toimisto avautui vasta puoli yhdeksältä, jouduin viivästyttämään lähtöäni hieman normaalia pidempään. Edellisen illan pyöräilykarttatutkiskelun ohjaamana alkunmatkan reitikseni valikoitui Vågåvatnetin pohjoispuoli, jossa pieni paikallistie oli verrattain mäkinen ja suurelta osin myös sorapintainen. Vågåssa oli aika tankata hieman aamupalaa, jollaiseksi munakokkelilla ja parmankinkulla täytetty patonki soveltuikin erinomaisesti. Seuraava reitinvalinta oli oikaisu Rustdalenin kautta kohti pohjoiseen menevää E6-tietä. Mutta kuten kaikilla oikaisuilla yleensä, tälläkin oli oma hintansa: 15-tieltä erkaantuessani alkoi kova nousu 300 metriä ylemmäksi. Ja aivan samoin kuin yleensä muutkin nousut, tämäkin taittui nopeasti hurjaksi alamäeksi Rustdaleniin. Juuri ennen E6-tielle liittymistä oli vielä Nord-Selin pieni mutta kuvauksellinen kirkko, jonka kirkkomaalla oli brittiläisen kansainyhteisön sodanaikainen hautausmaa. Kirkkoaidan ulkopuolelta löytyi myös patsas Nobel-kirjailija Sigrid Undsetin romaanihahmosta Kristiina Lauritsantyttärestä, joka keskiajalle sijoittuvassa trilogiassa vaikuttaa nimenomaan Selin seudulla.
Sitten olikin vuorossa reissun toistaiseksi ehkä kovin liikenteellinen haaste, koska E6-tiellä oli odotetusti vilkas liikenne eikä juurikaan piennarta. Suuremmilta vaaratilanteilta kuitenkin vältyin, mitä nyt joku yksittäinen ranskalainen asuntoauto ohitti turhan läheltä hihaa viistäen. Tätä kujanjuoksua ei tarvinnut kuitenkaan jatkaa kuin kymmenisen kilometriä Dovreskogeniin, josta eteenpäin kaikki hidas liikenne (traktorit, mopot, polkupyörät, jalankulkijat) oli liikennemerkillä kielletty. Opasteet kuitenkin onneksi ohjasivat pikkutielle, joka Dovreen asti oli E6:n itäpuolella ja sen jälkeen siirtyi sen länsipuolelle. Tämä järjestely oli liikenteellisesti miellyttävä mutta kävi pyöräilijän voimille: tie polveili voimakkaasti noin 400 ja 600 korkeusmetrin välillä. Varsinkin länsipuolisella pikkutiellä oli runsaasti karjaa vapaasti tiellä, joten muutaman kerran kävi mielessä, kuinka ohitus onnistuu ja kuinka elikot (joukossa oli muitakin kuin lehmiä) mahdollisesti suhtautuvat takalaukkujeni oranssiin sadesuojaan. Kellon kilistelyllä sai useimmiten aikaan elikoiden joukossa lievää väistöliikkeen tapaista, eikä mitään välikohtausta lopulta tullut. Päivän viimeinen ponnistus iltakuudelta oli nousu 625 metrin korkeudessa olevaan Dombåsin keskustaan, jonne jouduin pinnistämään 500 metristä.
Perässäni seurannut sadepilvirintama saavutti loppunousuni aikana Dombåsin, ja oikeastaan reissun ensimmäinen kunnon sade alkoi ropista kun olin pystyttämässä telttaani Domaas Gård Campingille. Kyseinen leirintäalue keskittyi enemmänkin caravan- ja mökkiyöpyjiin kuin telttailijoihin, huoltorakennuksena palvelleen ulkorakennuksen tilat olivat siistit joskin useita vuosikymmeniä nähneet. Telttapaikan hinnalla sain kuitenkin 10 prosentin alennuskupongin läheiseen Moskusgrillen-ravintolaan, jossa kävin syömässä kelpo entrecote-annoksen. Leirintäalueen lähistöllä oli Keski-Norjan ambulanssihelikopterikenttä, josta illan aikana roottorit lähtivät pyörimään ainakin kolmesti. Painuessani pehkuihin viileässä sadesäässä päädyin ensimmäistä kertaa jakamaan makuupussin Drymaxx-pukuni kanssa - aamulla toivottavasti välttyisin joutumasta kuoriasun kosteannihkeään ja kylmään syleilyyn.
Päivä numeroina:- matka 96 km
- bruttonousu 2060 m
- yölämpötila +7
- päivälämpötila +12
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti