Aamulla oli pilvipoutaa sateen lakattua, ja niinpä pääsin lähtemään kohti Briksdalbrenin jäätikköä heti aamutuimaan klo 7:15. Ehdin noin tunnissa Briksdalbren Fjellstuvalle, josta alkoi kävelyreitti kohti jäätikköä. Vajaan kolmen kilometrin reitti nousi noin 150 metristä noin 350 metriin, mukavuudenhaluisille turisteille olisi ollut tarjolla myös "Trollbil"-kuljetus. Seurasin alkumatkasta nimenomaan kävelyreitin opasteita, jotka johdattivat melkoisen kivikkoiselle reitille, ainakin jos pyöräilykengiltä kysytään. Matkan varrella oli kylttejä, jotka kertoivat jäätikön reunan sijainnista menneinä vuosikymmeninä ja -satoina. Noin 40 minuutin kävelyn jälkeen olin perillä sulamislammen rannassa jäätikkökielekkeen alapuolella - varsinainen jäätikkö lienee ainakin 250 metriä tuon kohdan yläpuolella. Näin aikaisin aamusta paikalla ei ollut vielä ketään, joten sain räpsittyä kuvia rauhassa ennen paluuta takaisin Fjellstuvalle reilussa puolessa tunnissa. Nyt olikin jo aamupalan aika, joten Fjellstuvan kahviossa tarjolla ollut norjalainen vuolukermapuuro rømmegrøt teki kauppansa kanelin, sokerin ja hillon kera. Lähtiessäni Briksdalenista kello oli aavistuksen yli 10, jolloin turistibussit alkoivat valua paikalle: näiden turistien lähteeksi paljastui risteilylaiva, joka oli ankkurissa Oldenin edustalla. Aurinkokin alkoi sopivasti pilkahdella pilvien välistä.
Oldenin jälkeen matka jatkui 60-tiellä pitkin Nordfjordin eteläreunaa. Oldenin ja Innvikin välistä tieosuutta mainostetaan "Norjan huonoimmaksi tieksi", mutta ei siinä mielestäni mitään erityisen huonoa tuntunut olevan - tosin autoilijoita kapeus varmaankin haittasi, mutta liikennettä oli melko vähän tällaisena sunnuntaiaamupäivänä. Aiemmin aamulla olin ollut kuulevinani ylimääräistä ääntä jostakin takajarrujen seutuvilta, joten Innvikiin päästyäni yritin tarkemmin selvittää, olisiko kyseessä mahdollisesti vakavampikin ongelma jarrujen runsaan käytön vuoksi. Syyksi paljastui takavanteen hieman huono keskitys, jota ryhdyin suoristamaan Innvikin rantapuistikossa. Vaikka itse suoristamiseen ei olisi tarvittu muuta kuin pikalinkun avausta ja sulkemista (ilman kuormaa...), takalaukkujen purkamisen ja uudelleenlastauksen vuoksi operaatio otti aikaa lähes puoli tuntia, minkä jälkeen alkoi nälkäkin taas muistutella olemassaolostaan. Korjauspaikan vieressä oli Innvik Fjordhotel, josta pienen huhuilun jälkeen löysin itseni ravintolasta lohen ja paistettujen perunoiden seurasta. Kyseinen hotelli paljastui lähetysseuran ylläpitämäksi, joten yllätyin hieman ravintolapalveluiden saatavuudesta sunnuntaina.
Innvikin jälkeen seuraava kylä oli luonnollisesti nimeltään Utvik, jossa tie kääntyi vuonon rannasta noustakseen serpentiininä kohti Byrkjelota. Aurinko paistoi ajoittain jo aika lämpimästi kun samalla ihmettelin, miten nousun jyrkkyydeksi ilmoitetut seitsemän prosenttia voivatkin tuntua näin raskailta... Norjassa muuten mäen jyrkkyydestä varoittava liikennemerkki on yleensä laskun suuntaan. Lopulta jouduin taluttamaan vilkkaan liikenteen seassa lähes koko matkan ylös 500 metrin korkeuteen Karistovan Fjellstuvalle asti. Ylhäällä huomasin, että pienin vaihde ei ollutkaan mennyt päälle, vaikka vaihdevivun "naksumittarin" näytön perusteella olin niin kuvitellut. Vaihteiston tilapäistä toimimattomuutta ihmetellessäni päätin pitää tauon Karistovalla, joka oli menneiden vuosikymmenien tunturimatkailun nostalgiaa huokuva taukopaikka. Samalla aurinko jäi hetkeksi sadekuuron taakse, mutta sen ansiosta sain hetken kuluttua ikuistettua terassilta avautuvan näkymän kokonaisine sateenkaarineen.
Byrkjelon jälkeen E39-tie laskeutui Våtadalenin laaksossa kohti Skeitä ja myöhemmin Jølstravatnetin pohjoisrantaa kohti Vassendeniä. Liikenne tuolla osuudella oli vilkasta, ja hieman ennen Skeitä vastaantulevien autojen kohdalla jokin napsahti todella kipeästi käsivarteen ranteen yläpuolelle. Arvoitukseksi jäi, oliko kysessä auton lennättämä kivi, auton ilmavirrasta lisävauhtia saanut jokin iso öttiäinen, vai jotakin muuta...onneksi se kuitenkin osui vain käteen, eikä esimerkiksi ajolaseihin tai etuhampaisiin...
Skeissä käännyin pois E39-tieltä hakemaan rauhallisempaa matkantekoa Jølstravatnetin etelärannalta. Tämä Sanddalin kautta kulkeva pieni mutta hyväkuntoinen rantatie osoittautui erinomaiseksi valinnaksi, ajo-olosuhteiltaan se oli ehkä parhaita osuuksia koko reissulla. Onnistunutta reitinvalintaa säesti myös villiminkki, joka pinkaisi pyörän edestä tien poikki turvaan pöpelikköön. Seuraavana majapaikkana odotti Jølvassbu Camping aivan Jølstravatnetista laskevan vuolaan ja leveän jokiuoman partaalla, kun saavuin pilviseen Vassendeniin klo 20:30 aikoihin. Pienellä alueella oli huomattavan siistit huoltotilat, muita majoittujia näytti olevan vain kourallinen. Teltan pystytin alle metrin päähän hyvin voimallisesti "solisevasta" joesta, millä oli mielenkiintoinen vaikutus nukkuvaan ihmismieleen: tuona yönä heräsin kaksi kertaa vessareissulle, muina öinä en kertaakaan...
Päivä numeroina:- matka 124 km
- bruttonousu 1670 m
- yölämpötila +9
- päivälämpötila +16
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti