Geirangerista nousevat serpentiinit odottivat matkaajaa 63-tielle heti aamulla klo 7:30 alkaen, pilvet roikkuivat edelleen "matalalla", nousua riitti 80 metristä aina 1030 metriin asti, aikaa kului kaksi ja puoli tuntia. Nousun varrella olleen Flydalsjuvet-näköalapaikan reunakaiteella istuskeli kaksi korppia, jotka kuitenkin lehahtivat lentoon kun pääsin lähemmäksi. Tien korkeimmalta kohdalta löytyy Djupvasshytta, jossa vihdoin sain hieman aamupalaa lämpimissä sisätiloissa, sillä keli oli aika kolea: ulkoseinällä ollut lämpömittari näytti +8 astetta. Djupvasshyttan kohdalta olisi päässyt kiipeämään sorapintaista ja kaiteetonta tietä Dalsnibballe 1500 metrin korkeuteen, josta kirkkaalla säällä olisi suora näköyhteys Geirangerin vuonon pohjukkaan. Tänään keli oli pilvinen, joten ylhäältä tuskin näkyisi mitään - päätin siis jättää ylimääräisen kiipeämisen tällä kertaa väliin.
Breiddalenissa 63-tie yhdistyi 15-tien kanssa, joka olikin paljon vilkkaammin liikennöity, mutta onneksi lähes puolisen metriä leveä piennar oli riittävän pyöräilijäystävällinen. Myös tien profiili Grotlin suuntaan oli miellyttävä ja lähestulkoon alamäkeä, joten tämä noin 15 kilometrin pätkä taittui vauhdikkaasti. Grotlin Høyfjellshotellilla pääsin maistaa hirviburgeria, jonka mainostettiin olevan paikallista lähiruokaa. Nälkä toki lähti kuin suuremmastakin herkusta, mutta aika perusriistalta se silti maistui...
Grotlista alkoi Strynefjelletin ylitys pitkin vanhaa 258-tietä, jonka Skjåk-kunnan puoleinen osuus oli sorapintainen ja paikoin varsin kapea. Turistiliikennettäkin tiellä oli niin paljon, että pyöräilijä joutui aktiivisesti tarkkailemaan tilannetta ja tekemään tarvittaessa kulloiseenkiin paikkaan sopivan väistömanööverin. Vuonna 1894 valmistunut tie nousi ylimmillään 1139 metriin, joten sen rakentaminen oli epäilemättä ollut aikanaan melkoinen urakka. Nousu tapahtui Grotlin puolelta vaivihkaa, serpentiinit olivat Strynin puoleisessa päässä. Serpentiiniosuuden yläpäässä sijaitseva Strynin kesähiihtokeskus oli tänään konkreettisesti pilvien sisällä, joten kuvat uimapuvuissa harjoittelevista huippuhiihtäjistä jäivät tällä kertaa ottamatta...
Korkeat tunturiylitykset tyypillisesti alkoivat vuonon rannasta merenpinnan tasolta ja päättyivät toisen vuonon rantaan samalle korkeudelle. Usein tie nousi toisessa päässä jyrkästi serpentiininä ja laskeutui pitkänä jokilaaksona toiseen suuntaan. Laskut olivat lähes yhtä uuvuttavia kuin nousutkin, koska raskaasti kuormatulla pyörällä en ottanut riskejä liian vauhdikkaalla etenemisellä, joten pyrin rajoittamaan laskunopeuden enimmillään 25 kilometriin tunnissa. Tämä puolestaan tarkoitti intensiivistä jarruttamista, joka v-jarrujen tapauksessa johti erityisesti etuvanteen kuumenemiseen. Otin tavaksi pyrkiä pysähtymään aina noin kilometrin laskettelun jälkeen muutamaksi minuutiksi vannetta jäähdyttelemään, koska en halunnut ottaa selvää, missä lämpötilassa sisärengas sanoo poks. Jarrupalojen lasittuminen oli myös toinen mahdollinen kuumenemisesta aiheutuva ongelma, mutta sisärengasta enemmän luotin erittäin hyvin toimiviin laatupaloihin. Serpentiinilaskuissa jäähdyttelypaikaksi soveltui useimmiten ulkokaarteiden tasaisempi kohta, suoremmissa laskuissa joutui pysähtymistä joskus suunnittelemaan enemmän.
Serpentiinit levenivät Videsæter-hotellin alapuolella, jossa joku hurjapää päästeli longboard-laudalla sata lasissa tietä alas. Pitkä lasku merenpinnan tasolle päättyi viimein Hjelleen, jossa tunnelin kiertävä vanha tie oli erittäin mukava ja rauhallinen pyöräilyreitti. Oppstrynissä oli aika täydentää eväsvarastoja sekä pitää pieni välipalatauko kanelipullan ja kaakaon merkeissä. Oldenia lähestyessäni pilvet alkoivat jälleen tummua taivaalla ja sade alkoi melkein heti käännyttyäni Oldenin "keskustassa" pienemmälle tielle kohti Briksdalenia. Tässä vaiheessa ryhdyin etsiskelemään majapaikkaa, joita tienvarren kyltin perusteella oli enemmän kuin riittävästi. Ensimmäisen opasteen seuraaminen Løken Campingille osoittautui kuitenkin harharetkeksi: pienen ja kapean kärrytien varrelta ei löytynyt mitään edes leirintäaluetta muistuttavaa, joten sateessa jouduin palaamaan jonkin matkaa takaisin. Seuraavana mahdollisuutena oli kahdeksan kilometrin päässä Oldevatn Camping, jonne saavuin klo 20:15 ja joka osoittautui lopulta ihan kelpo valinnaksi siisteine tiloineen - iltapalaksi päätyi myös reilu viipale paikallista suklaakakkua. Sateessa telttaa pystyttäessäni naapurin belgialaisperhe tuli tarjoamaan annoksen kuumaa nuudelisoppaa, jonka lusikoimisen ohessa jutustelimme pyörämatkailun ylä- ja alamäistä - perhe oli itse matkalla pakettiauton ja asuntovaunun kanssa.
Päivä numeroina:- matka 135 km
- bruttonousu 1980 m
- yölämpötila +11
- päivälämpötila +13
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti