tiistaina, heinäkuuta 08, 2014

Helteinen Skibotn


7.7. ma

Myös Rovaniemellä oli heti aamulla helteistä ja aurinkoista, kun roudasin pyörälaukut aseman säilytyslokeroon (2 euroa) ja suuntasin aamupalalle paikallisen Prisman Presso-kahvilaan, se kun avataan jo aamukahdeksalta. Aikaisemmalla kerralla tarjolla oli ihan oikea aamiainen puuroineen kaikkineen, mutta näistä oli sittemmin luovuttu ja nyt piti tyytyä perusleivonnaisiin. "Aamiaisen" jälkeen kiertelin jonkin aikaa Rovaniemen keskustaa ja sen laitamia, mutta eipä sieltä mitään uutta ja ennen kokematonta löytynyt - torilta kävin kuitenkin ostamassa evääksi pussillisen herneenpalkoja.

Rautatieasemalla odotteli ryhmä australialaisia eläkeläisiä, jotka kyselivät, milloin Inariin menevä Eskelinen mahtaisi tulla paikalle - heidän varsinainen matkakohteensa oli Hurtigrutenin etelään suuntautuva puolikas Kirkkoniemestä Bergeniin. Oma Kilpisjärvelle menevä Eskeliseni (79,90 euroa) pääsi lähtemään noin 10 minuuttia myöhässä klo 11:44 ja jonkin matkaa ajettuamme kuski kääntyi vielä takaisin noutamaan kaksi mattimyöhäistä rautatieasemalta - lopulta pääsimme kunnolla liikkeelle 12:06 puolen tunnin takamatkalta. Kesä oli todellakin juuri saapunut täydessä terässään Lappiin, koska esimerkiksi Muonion SEO:lla lämpömittari näytti rapsakkaat 28 plusastetta...

Samassa bussissa Kilpisjärvelle oli myös kuopiolainen kaveri, joka alkoi polkaista Skibotnista etelään, ainakin Lofooteille, ehkä Stavangeriin ja aina Tanskaan asti - aikaa olisi käytettävissä kuulemma noin viisi viikkoa. Bussin saavuttua Kilpisjärvelle lähes aikataulun mukaisesti tankkasimme kuopiolaisen "kollegani" kanssa paikallisen retkeilykeskuksen buffetista 14 euron verran makaronilaatikkoa ja muuta pyöräilijälle sopivaa sapuskaa. Latailin sen verran pitkään kännykkäni akkua, että "kollega" ehti lähteä tien päälle ensimmäisenä. Itse pääsin liikkeelle 18:50 Suomen aikaa, ja aikasempiin reissuihin verrattuna varsin poikkeuksellisesti ajoasunani oli tällä kertaa shortsit. Hellettä nimittäin riitti tälle illalle, Skibotnissakin hätyyteltiin samaisena päivänä 30 astetta. Itikoita ei vielä tässä vaiheessa näkynyt harmiksi asti, tai ainakaan en kiinnittänyt niihin liiemmälti huomiota. Toki muutama öttiäinen pörisi ympärillä, kun jouduin irrottamaan ja lastaamaan laukut uudelleen ennen Skibotnia olleen tietyömaan takia. Kyseisen työmaan läpi ei saanut ajaa pyörällä (ehkä ihan järkeväkin rajoitus, sen verran järeää kalustoa siellä oli), vaan pyörä, kamat sekä kuski piti laittaa kolonna-auton kyytiin noin 7 kilometrin matkalla. Kolonna-auton kuski varoitteli, että pohjoiseen mentäessä tulee vastaan useita tietyömaita, joku ehkä vielä isompikin kuin tämä.

Pääsin lopulta Norjan aikaa 22:45 vanhaan tuttuun wildcamp-paikkaan Samuelsbergin liepeille. Manndalskroan naapurissa oleva sopivan tasainen rantakaistale oli edelleen suotuisa teltan pystyttämiseen. Vieressä virtaava joki nostatti aluksi melkoisen paljon usvaa mutta saatuani leirin valmiiksi ilma kirkastui uudelleen. Ensimmäinen iltapala tällä reissulla teltassa ja sitten nukkumaan. Kostean ilman lämpötila laski yöllä jonnekin +15 asteen tuntumaan, ja seuraavana aamuna teltan sisäpinta helmeili kondensoitumisen seurauksena - itse asiassa ensimmäisen ja viimeisen kerran tällä reissulla.

16 (23/1008) km Rovaniemellä
77 (100/1008) Kilpisjärvi - Samuelsberg  (+ 7 km ledebilin kyydissä)

Ei kommentteja: