Nordkapp 2014 jälkitunnelmia

Kuvitusta

• Kuvakooste, osa 1
• Kuvakooste, osa 2
• Kuvakooste, osa 3
• Kuvakooste, osa 4
• Kuvakooste, osa 5

Yhteenveto

• Pyöräilymatkaa 1008 km
• Vertikaalinousua noin 13000 m
• Pyöräilypäiviä 9
• 6 päivää aurinkoista, lämpötila päivällä 22-30 astetta, yöllä noin 15 astetta.
• 3 päivää pilvistä ja tuulista, lämpötila päivällä sekä yöllä 10-12 astetta
• Ei pisaraakaan sadetta!

Tämä oli kokonaisuutena varmasti parhaimpia ellei peräti kaikkein paras Norjan reissuistani. Maisemien vaihtelevuus piti mielenkiintoa yllä koko ajomatkan ajan ja pitkään jatkunut auringonpaiste tarjoili runsaasti sinistä taivasta ja merta tallennettaviksi reissukuviin. Toisaalta ennätyksellisen helteinen sää houkutteli kaikki mahdolliset öttiäisetkin liikkeelle, eivätkä kuumat ja tuulettomat nousut kaikkine paarmoineen olleet välttämättä edistämässä rentoa matkantekoa tai nestetasapainoa...

Vaa'an mukaan kuskista katosi reissussa nelisen kiloa, joista kolmen viikon kuluessa takaisin tuli noin puolitoista kiloa, jonka arvelisin olleen enimmäkseen nestevajetta kun taas loput lienee ollut viskeraalista yms. rasvaa. Hapenottokykyä kuvaava VO2max-arvoni on yleensä ollut kotiergometrillä mitattuna noin 50 ml/kg/min, eli kutakuinkin samaa luokkaa kuin olen saanut Varalan Teskun kuntotesteissä maitohappomittausten perusteella (viiteryhmään suhteutettuna kuntoarviona "erinomainen"). Kahden palautumislepopäivän jälkeen kotiergometrin tulos oli nyt peräti 56 ml/kg/min, eli näin ikämiessarjassakin harjoituksella on nähtävästi vielä selvä vaikutus!

Vielä enemmän olin silti yllättynyt muiden retkipyöräilijöiden vähäisestä lukumäärästä Nordkappin reitillä - sesonki taisi olla vielä edessäpäin. Tapaamieni reissaajien kohdalla täytyy kyllä nostaa hattua (tai ehkä paremminkin kypärää...), sillä monet heidän reissuistaan olivat aivan omassa suuruusluokassaan omaani verrattuna. En tiedä, johtuuko sitten lepopäivien pitämättömyydestä vai mistä, mutta henkilökohtaisesti oma motivaatio polkemiseen alkaa yleensä huomattavasti vähentyä jo viikon yhtäjaksoisen matkanteon jälkeen, saati sitten että pitäisi tahkota kuukausitolkulla siirtymätaipaleita läpi vähemmän mielenkiintoisten maisemien... Tältä pohjalta taidan pitäytyä ainakin toistaiseksi pelkkiin nojatuoliversioihin näistä extreme-rykäisyistä, helpommasta päästä esimerkkinä Soininvaaran reitti läpi Euroopan tai sitten ääritapauksina vaikkapa TransAm- tai Silk Road -reitit.

Kohokohdat

• Lyngenin alppien siluetti auringossa
• Nordkappin ylänkömaisemat
• Børselvfjelletin tasangon ylitys myötätuulessa
• Silfar Canyon

Pettymykset

• Kesken jäänyt patikkareissu Gorsabruan 153 m korkealle riippusillalle Kåfjorddalenissa
• Pohjoisimpien kalastajakylien Gjesvaerin ja Skarsvågin ohittaminen
• Kahdesti tarjolla olleet mutta lopulta näkemättä jääneet kivettyneet peikot Trollholmsundissa

Leiripaikat ja niiden arviot (maks. viisi tähteä)

• Leirintäalueet
• Fosselv Camping ***
• Russenes Camping (Olderfjord) ****
• Nordkapp Camping (Skipsfjorden) ***
• Ifjord Camping *
• Stabbursdalen Feriesenter ***

• Wildcamp-paikat
• Samuelsberg **
• Øksfjord ***
• Havøysund ***
• Gamvik *

Välineet ja varusteet

Tälle reissulle lähdin pienellä riskillä "kokeilemaan" Bilteman vesitiiviitä laukkuja. Käytin niiden takalaukkuversioita sekä takana että edessä, joten tilaa oli jonkin verran enemmän käytettävissä kuin aikaisemmilla reissuilla. Etukäteen epäilykseni kohdistui ehkä eniten kiinnikkeiden kestävyyteen, mikä kuitenkin osoittautui turhaksi (mukana olisi ollut myös pari varakiinnikettä) - ehkä rynkyttävien teiden välttely ja suhteellisen onnistunut kuoppien väistely tuotti tulokseksi riittävän hellävaraiset olot myös laukuille. Tavaroiden purkaminen ja uudelleenlastaus olivat ehkä aavistuksen verran helpompia ja ainakin nopeampia laukut irrottamalla kuin aiemmin soveltamaani jätesäkkimetodia (laukut jäivät paikoilleen, mutta sisältö purettiin kahteen jätesäkkiin) käyttämällä. Helteisissä nousuissa mustista laukuista näytti olevan jonkin verran hyötyä houkuttimena paarmoille, jotka säteilylämmön perässä hakeutuivat myös laukkujen eivätkä pelkästään kuskin kimppuun.

Rukan AWS Extreme Stretch -puku ei päässyt osoittamaan vedenpitävyyttään pitkäkestoisessa sateessa, koska pisaraakaan ei tosiaan satanut näiden ajopäivien aikana. Viileämpinä päivinä sen hiostavuus ei tuntunut olevaan mitenkään pahimmasta päästä ja kotimaassa sillä on kuitenkin pystynyt ajamaan kovassakin sateessa täysin kuivana ainakin parisen tuntia.

Haltin Hike&Bike-teltta toimi edelleen uskollisesti, vaikka pystytystekniikkani ei taidakaan oikein soveltua kovaan tuuleen. Tällä kertaa onnistuin löytämään riittävän suojaisia telttapaikkoja, mutta ehkä jatkossa pitänee selvitellä vaihtoehtoisia tekniikoita riepottelevan tuulen varalta.

Tekniset ongelmat

Ketju putosi kerran eturattaalta pienimmälle vaihtamisen yhteydessä, mutta varovainen vaihtaminen ja säännöllinen ketjuhuolto pitivät ongelman poissa jatkossa (vaihtajan rajoitinruuvia säätämällä en tähän asti ole saanut ongelmaa täysin katoamaan).Yksi etutelineen mutteri oli kadonnut jonnekin tundralle, mutta sillä ei näköjään ollut suurtakaan merkitystä telineen koossapysymisen kannalta.

Hienon reissun päätös junaa vaille valmis

16.7. ke

Päätökseni Eskelisen kyydistä jo tänään osoittautui erittäinkin oikeaksi, koska tuuli oli pahimmillaan tosiaankin yli 10 m/s suoraan etelästä. Se olisi käytännössä tarkoittanut lähes suoraa ja epätoivoista vastatuulta Karasjoelle asti eli lähes koko päivämatkaksi. Lisäksi olin arvellut, että pusikkoisella maisemalla ei ehkä olisi  enää mitään merkittävää annettavaa (mikä bussin ikkunasta nähtynä osoittautui varsin oikeaan osuneeksi oletukseksi). Eskelinen olisi kaiketi pysähtynyt myös Stabbursdalenissa, mutta koska kamojeni lastaamiseen menisi jonkin verran aikaa, päätin polkaista ensin Lakselviin, jossa olisi 45 minuutin pysähdystauko klo 7:25 alkaen. Lähdin 17 kilometrin siirtymälle hyvissä ajoin tasan aamukuudelta, mikä aikataulun kannalta ei ollut yhtään liian aikaisin, sen verran lisähaastetta  vastatuuli toi polkemiseen. Aikaa kului reilusti yli tunti, mutta lopulta sain silti tovin odotella Eskelistä, sillä se saapui Lakselviin 25 minuuttia myöhässä vasta klo 7:50. Odotellessani lähes hyytävässä tuulessa kiertelin lämpimikseni Lakselvin "keskustaa" ja yllätyin, miten paljon erikoisliikkeitä laidasta laitaan sieltä oikeastaan löytyikään.

Eskelisen ruumassa oli sopivasti tilaa, jotta sain pyörän ja muut tavarat lastattua riittävän hyvin kestämään koko päivän mittaisen rynkytyksen pohjoisen kuoppaisilla teillä. Ostettuani lipun 90,20 eurolla matka jatkui Lakselvistä klo 8:25, matkustajia ei tainnut olla itseni lisäksi muita kuin kaksi taiwanilaista naista (äiti ja tytär?). Kuskilla oli mukanaan 8-vuotiaan tyttärensä, jolta tämä "kesälomamatka" tuntui sujuvan enimmäkseen vuoroin torkkuen ja vuoroin tablettikoneella pelaten. Eskelinen ajaa kesäkaudella päivittäin Nordkappiin asti, jossa auto on perillä klo 22:20 ja josta se lähtee takaisin klo 1:00, päätepysäkki on Honningsvågissa klo 1:40. Silloin on kuskien vuoronvaihto: Nordkappiin ajanut pääsee nukkumaan ja viettämään vapaavuorokautta, levännyt kuski lähtee vuorostaan autolla kohti Rovaniemeä (tai jopa Oulua) klo 5:10.

Kova etelätuuli toi lopulta mukanaan myös sadetta, sillä tihuttaminen alkoi Skoganvarren ja Gaggavatn-risteyksen jälkeen. Jonkin verran kunnon sadetta oli vuorossa Inarin ja Ivalon paikkeilla, mutta seuraava pidempi pysähdystauko Ivalossa olikin sitten jo poutaisempi. Matka jatkui aikataulun mukaisesti ilman suurempia yllätyksiä, taivas tuntui kirkastuvan kilometri toisensa jälkeen ja lopulta Rovaniemi olikin taas helteisen aurinkoinen (ukkospilviä oli kuitenkin liikkeellä keskustan ympärillä). Tungettuani matkatavarat jälleen rautatieaseman säilytykseen lähdin Rovaniemen keskustaan etsimään ruokapaikkaa. Koska ruoka on tässä reissussa tuntunut painottuvan eväspuolelle, päätin syödä kunnolla viimeisen illan kunniaksi, mutta paikallisen "aidon" lappilaisravintolan menu ei kuitenkaan vetänyt vastustamattomasti puoleensa. Lopulta päädyinkin sitten varsin mielikuvituksettomasti Rossoon, jossa tilasin alkuruoaksi bruchettan parmankinkulla ja melonilla, pääruoaksi paistettua lohta valkosipulikermaperunoilla ja vielä jälkiruoaksi lämmin suklaaleivos banana split -jäätelöllä.

Täydellä vatsalla olikin sitten hyvä valmistautua pikajuna P274:n lähtöön ja hankkia matkalippu 125,90 euron hinnalla juuri ennen lipputoimiston sulkeutumista. Samaan junaan oli tulossa myös pari turkulaisopiskelijaa, jotka olivat polkeneet E8-tietä Kemistä Tromssaan (edellisellä kerralla samaista E8-tietä Turusta Kemiin - no, makuasioista ei voi kiistellä pyöräretkeilyssäkään). Lastausvaiheessa linja-autolastillinen kiinalaisturisteja kuormitti konduktöörivaunun matkatavaraosastoa, jonne jokaisella oli ainakin yksi matkalaukku heitettäväksi. Junan lähtöä klo 20:55 säesti juuri aseman päälle ehtinyt ukkoskuuro. Oma makuupaikkani oli 2-kerrosvaunun yläkerrassa, jossa hytteihin kuuluu oma suihku/vessa. Tällä kertaa jouduin jakamaan hyttini, kunhan olin ensin odottanut sisäänpääsyä käytävällä puolisen tuntia ennen kuin konduktööri saapui paikalle lipuntarkastuskierroksellaan - ovessa ei ollut avainkorttia odottamassa, koska alapetin matkustaja oli ottanut sen mukaansa käydessään ravintolavaunussa.

Seuraavana aamuna juna oli perillä hieman aikataulustaan edellä klo 5:40, joten nyt reissusta oli jäljellä enää viimeinen siirtymä rautatieasemalta kotiin utuisen aamun lämmetessä jo lähes helteiseksi.

17 (989/1008) km Stabbursdalen - Lakselv

3 (992/1008) km Lakselv

9 (1001/1008) km Rovaniemi

7 (1008/1008) km rautatieasema - koti

Silfar Canyon

15.7. ti

Aamulla kahdeksalta puskin liikkeelle mäkäräisten keskeltä, tulossa näytti olevan taas lämmin päivä vaikka taivas olikin vielä pilviverhon peitossa. Leirintäalueen isännän kertoman perusteella tiesin, että lähin ruokakauppa olisi Kunesissa reilun 30 kilometrin päässä. Ifjordista kohti Kunesia alkoi 98-tien lievä nousu, joka sinänsä ei ollut kovin merkittävä vastus, mutta asfaltti oli paikoitellen luokattomassa kunnossa. Kunes näytti sijaitsevan laajan tasangon keskellä, vaikka kartan mukaan se oli itse asiassa Storfjordenin rannassa. Piskuinen Matkroken-kauppa (joka tarjosi myös kaikkia muita mahdollisia palveluita kyläläisille) löytyi helposti ja se oli kaikeksi onneksi vieläpä avoinna. Niinpä söin silmilläni kaikkea mahdollista kaikilta neljältä tai viideltä hyllyltä, harmikseni tuoreet leivät olivat vasta paistumassa uunissa. Ostoslistalle päätyi kaikkea enemmän tai vähemmän terveellistä syötävää, jota aloin ahnaasti mutustella pienen kaupan vieläkin pienemmässä kahvinurkkauksessa - tarjosipa kaupan omistajatar matkaajalle vielä ilmaisen teekupposenkin hunajan kera.

Puolenpäivän jälkeen taivas selkeni ja lämpötila tuntui nousevan sen verran paljon, että alkoi olla jälleen shortsikeli. Tuuli oli edelleen voimissaan (noin 10 m/s), mutta kaikkien pyöräilyn perustotuuksien vastaisesti sen suunta oli tällä kertaa koillisen ja idän väliltä, eli sivumyötäinen tai paikoitellen peräti suoraan myötäinen selän takaa. Kunesin jälkeen seuraava maastollinen haaste olisi Børselvfjelletin ylitys, joka vain 177 metrin korkuisena osoittautui myötätuulessa kuitenkin reissun kaikkein helpoimmaksi pätkäksi. Kyseessä oli nimittäin laaja tasanko, jonka maisemat tuovat mieleen länkkärit tai road moviet Amerikan keskilännen halki. Kun tuulipintaa on etu- ja takalaukkujen ansiosta enemmän kuin runsaasti ja kun tuuli vielä puski täydellä voimalla takaa, pyörittäminen kävi lähes itsestään ja kruisailuvauhti nousi huomaamatta 30 km/h pintaan ja ylikin. 

Tasangolla vastaani pinnisteli sveitsiläinen polkija, joka oli lähtenyt liikkeelle toukokuun alussa Sveitsistä. Nyt takana oli jo Nordkapp, seuraavaksi suunnitelmissa käväistä Kirkkoniemessä ja lähteä sitten Suomen kautta kotimatkalle. Tavoitteenaan tällä pääosin wildcamp-leiriytymistä harrastavalla matkaajalla oli päästä kotiin Sveitsiin viimeistään lokakuun loppupuolella. Juuri nyt sveitsiläinen kuitenkin kirosi punnertamistaan tuulta päin, eikä odottanut erityisen innolla mahdollisia itikoitakaan Suomen osuudella, joten muutkin kulkuvälineet kuulemma olisivat mahdollisia ainakin osan matkaa... Vanhoja tuttujakin tuli tavattua tällä tasangolla, kun liechtenstanilainen matkailuautoilija ohitti jälleen monta kertaa torven tuuttauksen säestämänä, viimeisen kerran toivotimme toisillemme hyvää ja turvallista matkaa kun hän oli ulkoiluttamassa koiraansa erään sivutien (lue edelleen: kärrypolun) alussa.

Ennen Børselvfjelletin tasangon päättymistä Porsangerinvuonon rantaan luonnonnähtävyyksistä vuorossa oli Silfar Canyon. Kyseinen kanjoni oli varsin helposti saavutettavissa 98-tieltä, parkkipaikalle johti lyhyt soratie ja varsinaiselle kanjonille oli polkua pitkin vain muutaman minuutin kävelymatka. Ei siis kannata jättää väliin jos tuolla suunnalla liikkuu. Levähdyspaikan infokyltin mukaan lähistöllä oli myös Norjan pohjoisin mäntyesiintymä, tarkka paikka jäi tosin hieman epäselväksi. Patikoinnin jälkeen alkoi olla nälkä, joten poikkesin Børselv Bungalåven Värtshusiin testaamaan paikallista savuporopizzaa 145 NOKin sopuhintaan. Valmistus kesti melkoisen kauan eikä siinä lopulta montaakaan poronpalaa ollut, mutta saipa ainakin hetkeksi vatsan huijattua kylläiseksi.

Børselvin jälkeen Porsangerinvuonon itäpuolen rantaa myötäilevä osuus Lakselviin oli vaihtelevan poimuilevaa maastoa. Tänään oli taas sen verran kuuma, että paarmat heräsivät kiusaamaan ylämäkiä punnertavaa matkaajaa. Lakselviin en tällä kertaa jäänyt pidemmäksi aikaa asioimaan, koska tavoitteeni oli päästä Stabbursdalen Feriesenterin leirintäalueelle, jonne oli vielä noin 17 km matkaa, tällä kertaa Lakselvistä pohjoiseen pitkin Porsangerinvuonon länsirantaa. Liikennettä tällä E6-osuudella oli kohtalaisen paljon, mutta maastollisesti pätkä ei ollut erityisen paha, vain muutama nousu ja nekin melko lyhyitä. Perillä Stabbursdalenissa olin klo 19:45, telttapaikka maksoi 150 NOK mutta täälläkin suihku oli ilmainen (tosin sellaista uimahallimallia, jonka nappia pitää painaa noin kymmenen sekunnin välein, jotta vedentulo ei lakkaa). Kelvolliset telttapaikat tuntuivat olevan hieman kortilla, mutta lopulta löysin sopivan tuulensuojaisen pläntin tyhjillään olleen asuntovaunun vierestä. Keittiössä kännykkääni ladatessani tapasin kaksi kuopiolaista kaverusta, jotka olivat keltaisella alkuperäis-Minillään palaamassa Nordkappista. Heidän mukaansa Minin ominaisuus on Kuplan tapaan öljyn tiputtaminen - kuulemma kaikki on auton kulkemisen kannalta hyvin niin kauan kuin tankatessa joutuu laittamaan melkein saman verran öljyä kyytipojaksi...

Stabbursdalenista olisi ollut reissun toinen tilaisuus poiketa Trollholmsundin kivisten peikkojen luona, mutta 40-50 kilometrin lisäkierros jäi tälläkin kertaa toteutumatta sillä tekosyyllä, että oli jo myöhä ja aamulla pitäisi herätä aikaisin, jotta ehtisin Nordkappista tulevan Eskelisen kyytiin. Alun perin olin suunnitellut polkevani vielä Karasjoen kautta Karigasniemelle, mutta huomiseksi luvattu kova etelätuuli aikaisti päätöstäni bussiin hyppäämisestä yhdellä päivällä. Peikot saivat siis jäädä omiin oloihinsa, sillä oli aika painua pehkuihin.

148 (972/1008) km Ifjord - Lakselv - Stabbursdalen

Hopseidet halkaisee Nordkyn-ylängön kahtia

14.7. ma

Kun aamulla heräsin lyhyeksi jääneiden yöunien jälkeen, ketuista ei näkynyt jälkeäkään ja meetvurstikin päätyi lopulta matkaajan omaksi energianlähteeksi. Sää oli edelleen pilvinen ja lämpöä noin 10 astetta, tuuli oli yön aikana kääntynyt koillisesta kaakkoon. Toisin sanoen tänään oli odotettavissa sivumyötäistä menoa siivittämään, mutta valitettavasti paino oli sanalla "sivu", joten ajolinjan pitämiseksi joutui taas kaksin käsin tekemään töitä. Hieman ennen Mehamnia eiliseltä tuttu saksalaistätikin ajeli taas vuokra-Auriksellaan tunnistaen nähtävästi minut, koska ohitti torvea tuutaten ja kättä tervehdykseksi heilauttaen. Mehamnissa jatkoin omatekoisen aamupalan syöntiä Red Tree -majatalon edustalla (kyseinen majatalo on muuten saanut paljon positiivisia kommentteja muilta matkaajilta). 

Paluupätkä Mehamnista Kjøllefjordin tienristeykseen oli profiililtaan suhteellisen tasaista seuraten Mehamnelvan uomaa. Varsinainen nousu Nordkinnhalvøyan ylängölle alkoi heti risteyksen jälkeen, tuuli oli edelleen vahvasti sivuvastainen. Ylängöllä maisemaa hallitsi loputon kivierämaa, jota rikkoivat hajanaiset lumilaikut sekä pienet ja vähän suuremmatkin lammet. Pohdin mielessäni, mistä löytäisin leiripaikan jos jokin yllättävä hätätilanne pakottaisi yöpymään ylängöllä. Tulin siihen tulokseen, että lumilaikut lienevät ainoa mahdollisuus leiriytymiseen, olettaen että saisi ensin roudattua varusteet paikalle nilkkojaan hajottamatta - onneksi nämä ajatukset jäivät pelkäksi preppaukseksi, matka eteni ilman sen kummempia vastoinkäymisiä.  

Tie laskeutui hetkeksi alas ylängöltä Hopseidetissä Hopsfjordenin rannalla, jossa bongasin ilmeisesti merikotkan liihottelemassa vuonon rannalta toiselle. Uusi nousu alkoi heti kohti Slettfjelletiä, jonka ylittävä tieosuus "Nordkynvegen" on Finnmarkin uusin tie ja rakennettu 1989. Slettfjelletin ylitys kohosi aina noin 350 metriin (tosin asiasta kertova kyltti oli norjalaiseen tyyliin tien alussa eikä todellakaan korkeimmalla kohdalla), maasto oli samanlaista kivilouhikkoa kuin edellinen ylänkökin. Reinoksvatnan levähdysalueelle pysähtyi samaan aikaan matkailuautollaan liechtenstanilainen mies koirineen - jutustelimme siinä hetken pyöräretkeilystä, hän kertoi olleensa takavuosina tyttöystävänsä kanssa pyöräilemässä Kanadan halki. Noin 2000 km kohdalla itikat olivat kuitenkin saaneet yliotteen, kun tyttöystävän silmä oli muurautunut umpeen puremien turvottamana. Siinä tilanteessa oli ilmeisesti ollut vain yksi vaihtoehto: ostaa käytetty auto ja jatkaa matkaa peltikuoren suojassa. Liechtenstanilainen meni ohitseni vielä monta kertaa tämän jälkeenkin, koska syystä tai toisesta hän kolusi autollaan kaikki mahdolliset sivutiet (lue: kärrypolut).

Slettfjelletin ylityksen jälkeen tie alkaa laskeutua kohti Bekkarfjordia, puurajan lähestyessä huomasin kolmen kotkan (en osaa tarkemmin sanoa olivatko maa- vai meri- sellaisia) liitelevän läheisen rinteen nosteessa. Bekkarfjordissa aurinko alkoi jälleen paistaa lähes kirkkaalta taivaalta ja shortsikelit tuntuivat tulleen taas takaisin. Ennakolta tiesin päivän etapin ainoan kaupan olevan Lebesbyssä, joten odotin innolla evästaukoa. Pettymys oli kuitenkin melkoinen, kun kyseinen kauppa olikin suljettu ilman minkäänlaista tietoa aukioloajoista. Niinpä kurnivaa mahaa piti hieman hillitä manteli-rusina-sekoituksella, jota olin varannut mukaan tällaisia tilanteita varten. Päivän etappi ilman kaupan kauppaa kuitenkin läheni jo loppuaan ja luottavaisena oletin pääseväni ruokapöytään perillä Ifjord Campingissa. 

Kun saavuin Ifordiin lopulta klo 18, aurinko paistoi ja lämpöasteita oli jonkin verran yli 20. Pusikkoinen rekkaparkin, syrjäisen takapihan ja ikääntyneen mökkikylän sekoitukselta näyttävä leirintäalue kuhisi mäkäräisiä. Tämä oli itse asiassa ainoa leiriytyminen, jossa jouduin vetäytymään hyttyshatun suojaan. Telttapaikka maksoi suolaiset 160 NOK, mutta suihku oli sentään ilmainen - huoltotilat olivat ajan hampaan nakertamia ja tasoltaan koko reissun pohjanoteeraus, mutta perussiistit kuitenkin. Kahvilassa tilaa oli hulppeasti, 70- tai 80-luvulta olevien kalusteiden keskellä oli silti kovin vaikeaa kuvitella tupaa täynnä asiakkaita, vaikka taustamusiikkina kaiuttimista valuikin messevää norjakantria. Eräs australialainen pyörämatkaaja on blogissaan kirjoittanut syöneensä juuri täällä elämänsä kalleimman - ehkä myös huonoimman - hampurilaisensa. Hintoihin sen enempää huomiota kiinnittämättä ja sitäkin nälkäisempänä päädyin tilaamaan listan kalleimman annoksen eli Ostesnitzelin ranskalaisilla sekä jälkiruoaksi vohvelin. Vohvelin osalta yllätyin positiivisesti, kun tarjolla oli peräti neljää erilaista hilloa plus kullanruskeaa juustoa - tämä oli ehkä reissun toiseksi paras vohveli, kylmänä se hassasi ykköstilan... Leike ei varsinaisesti ollut mikään gourmet-annos, mutta sai sillä nälän hetkeksi karkotettua ja suolatasapainon täydennettyä. Nälkä kuitenkin palasi vielä myöhemmin illalla, joten päätin vielä maistaa mukanani olleita Adventure Food -retkiruokia. Hedelmäinen curry ei tehnyt erityisempää vaikutusta, mutta mysliannos oli hieman maukkaampi. Kaloritäydennystä olin saanut kuitenkin niistä sen verran, että jaksoin laittautua nukkumaan jätettyäni noin miljoona mäkäräistä teltan ulkopuolelle. 

125 (824/1008) km Gamvik - Ifjord

Finnkirka ennen Kjøllefjordia

13.7. su

Aamu valkeni aurinkoisena mutta tuulisena, joten teltan kasaaminen vaati hieman säätämistä. Vaikka Norjassa kauppojen sunnuntaiaukiolo ei liene vielä vapautunut samalla tavalla kuin esimerkiksi Suomessa, Honningsvågin Coop-market aukesi kuitenkin puoleltapäivin. Sinne siis aamupalaa ostamaan: 150 gramman paketti kullanruskeita juustoviipaleita, puolen litran jogurtti, pari banaania. Honningsvågin harvat ruokapaikat avasivat myös ovensa näin sunnuntaina klo 13, joten käytin tilaisuuden hyväkseni ja tankkasin vielä kinkkupekonimunakkaan sekä jälkiruokajäätelön verran ennen siirtymistä Hurtigrutenin laiturille.

Tällä kertaa pohjoiseen menevistä laivoista oli vuorossa Richard With, jonka lähtö oli aikataulun mukaan 14:45. Honningsvågissa laiva on laiturissa pidempään kuin muualla, jotta matkustajat ehtisivät käydä bussiekskursioilla Nordkappin suunnalla. Niinpä pääsin lastaamaan itseni ja pyöräni jo hyvissä ajoin laivaan, lipun hinnaksi tuli tälläkin kertaa 283 NOK. Ennen laivan lähtöä henkilökunnalla oli laaja pelastusharjoitus, jossa oli kyse kuvitteellisesta tulipalosta alakannella laivan keskikohdassa. Harjoituksen pääsisältönä näytti olevan osastojen hallittu evakuointisimulaatio sekä pelastusveneiden testaus - harjoituksen lopussa nimittäin soitettiin "abandon ship"-äänimerkki. Kuulutuksilla toki rauhoiteltiin risteilyvieraita ja korostettiin, että kyseessä on pelkkä harjoitus.

Kun aikataulun mukainen lähtöhetki koitti, pääosin italialaiset risteilyvieraat valuivat hitaasti Honningsvågin keskustasta kohti laivaa, joten matkaan päästiin vasta 15:05. Laivan kahviossa välipalaksi valikoituivat melko mielikuvituksettomasti jälleen kerran katkarapuvoileipä ja vohveli... Tällä lyhyellä välillä Honningsvågista Kjøllefjordiin ei ollut juuri muita maisemallisia kohokohtia kuin Finnkirka-niminen kalliomuodostelma vähän ennen Kjøllefjordia. Kovasta tuulesta huolimatta aika monet siirtyivät kuulutuksen innoittamina ulos kannelle kuvaamaan Finnkirkaa, joka juuri sopivasti kylpi auringonpaisteessa. Hetikohta tämän jälkeen pääsimmekin perille Kjøllefjordin laituriin, jossa keski-iän paremmalle puolelle ehtinyt saksalaistäti aiheutti vuokra-Auriksellaan sydämentykytystä autohissiä operoineelle miehistön jäsenelle. Auriksen vasen etupyörä oli nimittäin jo kiivennyt ajorampin reunuksen päälle ja vain ihmeen kaupalla se jäi putoamatta rampin reunan yli, eikä muutenkaan Auris saanut lopulta osumaa mihinkään. Ohjaamosta kuului vain hysteeristä naurua... 

Oma urakkani jatkui pitkällä nousulla heti Kjøllefjordista, tällä kertaa vaikeuskerrointa lisäsi melkoisen tyrmäävä vastatuuli koillisesta noin 10 m/s nopeudellaan. Tuulensuunta oli täsmälleen vastainen lähes koko matkan aina Gamvikiin asti, eikä suoraan pohjoiseen suuntautuva 888-tien osuus Mehamniin ollut välillä mitenkään helpompi tarjotessaan tuulen sivuvastaisena - pikemminkin se vaati vielä enemmän keskittymistä ajamiseen, jotta pystyi säilyttämään turvallisen ajolinjan. Mehamnin ja Gamvikin välinen tieosuus on melkoista vuoristorataa, sillä vajaan 20 km matkalle taisi mahtua ainakin neljä nousuosuutta. Gamvikista Slettnesin majakalle johtava tien loppuosa oli sorapintaista ja melko karkeaa sellaista, joten kuormatulla pyörällä polkeminen ei ollut erityisen miellyttävää, vaikka renkaat eivät ihan kapeimmasta päästä olleetkaan. Koska kello oli jo reilusti yli iltakuuden, ei ollut enää toivoakaan päästä tutustumaan majakkaan sisäpuolelta, joten tuulisessa ja pilvisessä säässä tyydyin räpsimään muutaman kuvan tämän reissun kaukaisimmaksi pisteeksi mieltämästäni paikasta.

Kun palasin majakalta takaisin Gamvikiin etsimään leiripaikkaa, kaksi nuorta kettua kisaili tien pientareella päästäen aika eläimellisiä ääniä ennen kuin pelästyivät minua ja säntäsivät tiehensä. Tuuli laantui hieman kun pääsin Gamvikin kylänraitille noin klo 22:30, mutta se yltyi jonkin ajan kuluttua uudestaan. Telttani on varsin hankala yksin pystytettäväksi kovassa tuulessa, joten luovuin pittoreskien wildcamp-paikkojen etsimisestä meren äärellä ja keskityin hakemaan suojaisampaa yösijaa. Lopulta myöhäisen ajankohdan ja tuulen ajamana kompromissina teltalle löytyikin paikka paikallisen koulun takaa, jossa lähin näkyvissä oleva talo oli tyhjillään. Leiripaikan takana oli vanhoja kallioon rakennettuja bunkkereita. Iltapalaksi mutustelin myslinäkkäriä basilikameetvurstin kera, suklaakeksejä sekä kaakaonmakuista palautumisjuomaa. Melko pian kuitenkin uni vei voiton, vaikka jäinkin puolihorroksessa pohtimaan, mahtaisivatko aiemmin näkemäni ketut saada vainun aamua varten jättämästäni meetvurstipaketin lopusta...

77 (699/1008) km Kjøllefjord - Gamvik - Slettnes - Gamvik

Kannatti punnertaa...

12.7. la

Aamulla sää oli pilvinen ja koleahko, päivälämpötilakaan ei kohoaisi tänään kuin 12 plusasteeseen. Leirin sain purettua seitsemään mennessä, minkä jälkeen kiertelin ympäri Havøysundin keskustaa ja sen laitamia. Storvanns-ulkoilupuistossa löysin toisenkin sopivan wildcamp-paikan - ehkä suojaisampi kuin edellisyönä käyttämäni - koulun ja Polar-hallin yläpuolella lähellä uimapaikkaa pengerryksen suojassa. Samalla olin sen verran virheellisen tiedon varassa, että oletin Hurtigrutenin tulevan satamaan 9:15 ja lähtevän uudelleen matkaan 9:45, mutta hämmästyksekseni Vesterålen-laiva töräytti saapumissoittonsa varttia vaille yhdeksän, eli lähtö olikin jo 9:15! Onneksi huomasin reagoida riittävän nopeasti eikä siinä loppujen lopuksi mitään kiirettä ollutkaan, koska autohissin ramppia ei saatu heti tasattua laiturin kanssa. Lopulta laiva saatiin kallistettua sopivaan asentoon ja pyöräkin pääsi mukaan autokannelle - matkalipun hinnaksi tuli tälle parin tunnin yksittäispätkälle 283 NOK.  

Aamupalaksi valikoituivat laivan kahviossa katkarapuvoileipä, vohveli ja kupponen teetä. Kovin pitkään ei laivassa kuitenkaan ehtinyt notkua, sillä saavuimme Honningsvågiin klo 11:15. Koska tiesin jo etukäteen, että päivän Nordkapp-pyörähdys nousuosuuksineen tulee vaatimaan reilusti energiaa, suuntasin heti paikalliseen kahvilaravintolaan lihapullapastalle, joka olikin ihan kelpo esitys 150 NOKin hintaan. Honningsvågissa oli samaan aikaan paljon myös brittiläisiä risteilyvieraita, joista muutama vanhempi herrasmies ehti ihastella pyörääni ja varsinkin sen kuorman määrää. Olivat kuulemma itsekin retkipyöräilleet Skotlannissa, mutta lähinnä Visa-kortin kanssa...

Ennen varsinaista Nordkapp-lenkkiä sain hieman kevennettyä kuormaani, koska kävin ensin pystyttämässä leirin Nordkapp Campingissa (telttapaikalla hulppea hintalappu 200 NOK, mutta olemmehan turistivirtojen ytimessä...) muutama kilometri Honningsvågista Nordkappin suuntaan. Tuuli pyöritteli telttaa jo maassa siihen malliin, että yritin löytää mahdollisimman suojaisan paikan grillikatoksen ja pienen kalliomuodostelman takaa. Saatuani leirin valmiiksi ei muuta kuin matkaan kohti tämän reissun pääkohdetta! Ylämäki otti heti Skipsfjordenin jälkeen luulot pois polkijasta, eikä nousua helpottanut yhtään se, että tiellä oli todella paljon liikennettä, erityisen runsaasti myös turistibusseja Honningsvågista risteilyvieraita kuljettamassa. Aikaisempien reissujen tapaan norjalaiset autoilijat ottivat pyöräilijät kiitettävästi huomioon, eivätkä muiden maidenkaan turistit tässä suhteessa paljon huonommiksi jääneet - suomipojankin autosta ovat alkaneet etupyörät kääntyä vähän paremmin täällä norskeilta mallia saatuaan. Ainoat läheltä piti -tilanteet ovat olleet sveitsiläisten asuntoautojen kanssa, mistä sitten johtuneekaan...

Puuttomassa maisemassa Nordkapp ja sen rakennukset näkyivät todella kauas, tällä kertaa vaikutelmaa korosti vielä auringon ilmaantuminen juuri Nordkappin kohdalle samalla kun muu maisema oli pilvien varjostama. Kovista nousuista jälkimmäinen alkoi Skarsvågin (maailman pohjoisimmaksi kalastajakyläksi mainostettu) risteyksen jälkeen tasaantuen sitten ylängöksi, joka lopulta päättyi Nordkappin lähes pystysuoraan seinämään pudoten yli 300 metriä alempana olevaan mereen. Lähestyessäni tuota tien päätepistettä olin jo valmistautunut pulittamaan ties millaisen riistohinnan, joka ennakkotietojen mukaan pitää maksaa, jotta pääsisi edes alueelle, puhumattakaan varsinaisesta Nordkapp-hallista. Yllättäen lipunmyyntikopin tyttö viittilöi minua ajamaan autojen ohitse, koska polkupyörille tämä lysti ei maksa mitään! Ja niinhän siellä heidän webbisivuillaankin näyttää todella lukevan: "Me pyrimme ympäristöystävällisyyteen tarjoamalla ilmaisen sisäänpääsyn niille vieraille, jotka saapuvat jalkaisin, polkupyörällä tai jollakin muulla motorisoimattomalla kulkuvälineellä".

Parkkipaikalla vastaan polkaisi nuori belgialainen pariskunta, joka oli aloittanut reissunsa huhtikuun alussa Italiasta. Nyt takana oli yli 6000 kilometriä ja pyörien keulat suunnattu kohti Altaa, josta aikoivat lentää kotiin. Vielä hieman pöllämystyneenä turistirysä-statuksen aavistuksenomaisesta karisemisesta tulin ostaneeksi Nordkapp-hallin kahviossa välipalaksi jo toisen katkarapuvoileivän samana päivänä. No, ehkä polkemista on ollut riittävästi hoitamaan pois ylimääräinen huono kolesteroli... Valtavan kokoisesta matkamuistomyymälästä yritin löytää sopivia tuliaisia ja edustavia postikortteja, lähes 500 NOKkia pulitettuani arvelin onnistuneeni ainakin kohtalaisesti. Ennen lähtöäni takaisin Skipsfjordeniin kolusin vielä läpi kaikki alueen pikkunähtävyydet (mukaanlukien Pyhän Johanneksen ekumeeninen kappeli ja thaimaalainen museo Nordkapp-hallin alle louhitussa tunnelissa) sekä mielenkiintoisimmat kuvakulmat jotka kännykkäkameralla saattoi tavoittaa. Aurinkokin alkoi pilkahdella pilvien välistä juuri sopivasti.

Paluumatkalle suunnittelemani pistokäynnit Skarsvågin ja Gjesvaerin kalastajakylissä jäivät lopulta toteuttamatta. Syystä tai toisesta reidet alkoivat tässä vaiheessa tuntua jo aika tyhjiltä ja noista käynneistä olisi kertynyt aimo annos lisänousuja. Esimerkiksi Gjesvaerin tienristeys oli noin 250 metrin korkeudessa, ylimääräisiä kilometrejäkin olisi tuosta koukkauksesta tullut maratonin verran. Ilman noita poikkeamia paluumatka oli miellyttävän laskuvoittoinen, joten Skipsfjordenin leiriin palasin lopulta yhdeksän maissa. Illan aurinkoisessa mutta koleassa (kymmenisen astetta lämmintä) säässä tein vielä ketjuhuollon ennen kuin painuin pehkuihin pitkähkön päivän jälkeen.

72 (622/1008) km Honningsvåg - Skipsfjorden - Nordkapp - Skipsfjorden

Kallioiden keskellä kohti Havøysundia

11.7. pe

Aamu valkeni tälle reissulle poikkeuksellisesti pilvisenä, viileänä ja tuulisena. Kävin aamupalalla Russenes Kroassa, minkä jälkeen pääsinkin sitten liikkeelle klo 9. Päivän tavoite olisi polkea turistitie 889:ää Havøysundiin, löytää sopiva wildcamping-paikka ja päästä seuraavana aamuna Hurtigrutenin kyytiin Honningsvågiin. Turistitie 889 kulkee varsin vaihtelevissa maastoissa, vuoroin liuskekivistä merenrantaa halkoen ja vuoroin tunturiylänköjen poikki. Niinpä tälle päivämatkalle osui jälleen kolme merkittävämpää nousuosuutta, jotka tosin viilenneen kelin ansiosta tuntuivat "huomattavasti" helpommilta kuin aiempien päivien nousut. Evästäydennyksiä en pystynyt matkan varrella tekemään, koska kauppoja ei ollut lainkaan (aivan tien alussa Kokelvissa olisi ehkä  sellainen ollut). Koko sadan kilometrin pätkä oli nousuineen sen verran hidasvauhtinen, että perille Havøysundiin saavuin vasta iltaseitsemältä. Takavuosina Havøysundiin on päässyt ainoastaan lautalla, mutta vuonna 1988 rakennetun sillan yli liikkuminen on helpottunut huomattavasti. 

Koska eväät jäivät tällä pätkällä vähiin kauppojen puutteen vuoksi, suuntasin suoraan Hotel Havøysundin valmiiseen pöytään kunnon entrecoten ääreen, eikä se mikään huono annos ollutkaan. Loppujen lopuksi ei jäänyt edes hirveästi harmittamaan, että en enää jaksanut kammeta ylös läheisen tuulivoimapuiston laelle Arctic View -ravintolaan, jossa kaiketi olisi voinut olla varsinaisia gourmet-elämyksiä. Ennen wildcamp-paikan etsimistä käväisin vielä paikallisessa ruokakaupassa täydentämässä eväsvarastoja. Lisäksi selvitin Hurtigrutenin lähtölaiturin sijainnin, ettei tarvitse sitten aamulla laivan töräyttäessä lähtönsä merkiksi torveaan havaita, että nyt ollaan väärällä puolella vuonoa... no, kyllähän laituri oli ihan siinä keskustan tuntumassa ja jopa samalla rannalla. Leiripaikan hakemiseen menikin sitten hieman enemmän aikaa. Päädyin lopulta kylän yläpuolella sijaitsevan levähdyspaikkapöydän viereen paikallisen hautausmaan tuntumassa, josta oli melko  pitkä matka näköyhteyden päässä oleviin taloihin. Käytännössä lähimmät talot taisivat tosin olla lähempänä kuin jokamiehenoikeuteen tarvittavat 150 metriä, mutta ne olivat näkymättömissä rinteen suojassa leiripaikkani alapuolella. 

100 (550/1008) km Olderfjord - Havøysund

Melko leveä "pyörätie"

10.7. to

Aurinko jaksoi edelleen paistaa kirkkaalta taivaalta, kun sain purettua leirin aamulla klo 5:40 ja siirryin Hurtigbåtin (308 NOK) laiturille. Hammerfestiin menevä katamaraanialus lähtee torstaisin pari tuntia muita päiviä aikaisemmin, koska se kiertää Loppan Hasvikin lisäksi myös kaikki Rogasundetin laiturit. Pyörän saaminen laivaan oli hieman vaivalloista, koska lastaussilta oli kovin kapea ja se laskeutui hyvin jyrkästi laivan kannelle. Homma onnistui lopulta suhteellisen nopeasti kunhan ensin irrotin kaikki laukut. Øksfjordista kyytiin ei tullut muita minun lisäkseni, mutta Hasvikissa matkustajamäärä kasvoi noin kymmeneen - Søroya-festivaali taisi olla lopuillaan. Hasvikin jälkeen laivan miehistö alkoi paistaa vohveleita, jotka vastapaistettuina olivat itse asiassa koko reissun parhaat hilloineen, kermaviileineen ja juustoineen kaikkineen! Perillä Hammerfestissä olimme klo 9:40 kymmenisen minuuttia edellä aikataulua. Varsinaista aamupalaa kävin ostamassa paikallisesta Mega Coopista, mukaan tarttui muun muassa 120 gramman paketti kermajuustoviipaleita jotka söin yhdeltä istumalta parin tuoreen täysjyväsämpylän kera. Paikallisista nähtävyyksistä kävin bongaamassa meridiaanipatsaan, joka on ns. Struven kolmiomittausketjun pohjoisin piste.

Helle jatkoi paahdettaan edelleen lähes 30 asteen voimalla, paikallisten mukaan tällaista on ollut viimeksi ehkä joskus 60-luvulla. Hammerfestin ulosmenotiellä on paljon liikennettä mutta myös monia uusia tunneleita, joiden kiertoteillä pyöräilijä saa edetä rauhassa todella leveällä "pyörätiellään". Tiellä oli myös yllättäen kohtalaisen paljon poroja, jotka jo aiemmin totuttuun tapaan eivät juurikaan välitä autoista mutta pyörän nähdessään pinkaisevat pakoon tosi nopeasti. Tätähän olen käyttänyt jo edellisillä reissuilla "tekosyynä" sille, että en ole saanut otettua yhtäkään lähikuvaa poroista...

Ohitettuani Stallo-uhrikiven ja ylitettyäni maailman pohjoisimman riippusillan saavuin Kvalsundiin, jossa oli sopiva hetki jälleen käydä kaupassa ja pitää pieni evästauko. Samalla kuitenkin unohdin, että Kvalsundin "keskustassa" olisi ollut nähtävillä kalliopiirroksia, jotka nyt saivat jäädä omaan rauhaansa. Niinpä matka jatkui edelleen, kunnes saavuin Skaidiin varsinaiselle ruokatauolle paikallisen huoltoaseman krouviin. Päädyin tilaamaan lehtipihvin ranskalaisilla, mutta pihvi oli melkoinen pettymys: teollisen soikea, jauhelihasta tehty mauton laatta. No, ainakin ranskalaisista sai hieman suolatäydennystä ja jäävedessäkin oli oikeasti jääpaloja... Aterian jälkeen alkoi päivän viimeinen rykäisy kohti Olderfjordia, mikä käytännössä tarkoitti uuvuttavan kuumaa nousua jonkinmoiselle ylängölle, jossa oli paarmoja enemmän kuin riittävästi. Tietysti juuri tänne sattui koko reissun ainoa ketjun putoaminen eturattaalta pienemmälle vaihdettaessa. Pyörää ei saanut minnekään nojalleen, joten jouduin taiteilemaan ketjun paikoilleen samalla kun pidin pyörää pystyssä ja huidoin paarmoja pysymään kauempana. Jälkimmäisessä en täysin onnistunut, sillä yksi pirulainen onnistui puraisemaan kämmenselkään ajohanskan läpi...  

Saavuin lopulta puoli kuuden aikoihin Olderfjordiin, jossa leiriydyin Russenes Campingiin (80 NOK, suihku poikkeuksellisesti vain 5 NOK, tosin minuuttejakin oli tavallista vähemmän joten lopulta jouduin käyttämään myös toisen vitosen). Tämänpäiväisen ketjujumpan vuoksi päätin tehdä reissun ensimmäisen ketjuhuollon, jotta saisin ketjun nivelet taas notkistettua. Naapurissa oli leiriytyneenä hollantilainen kulttuuriorientoitunut pariskunta, joka oli tällä kertaa reissussa autolla vaikka pyöräretkeilykään ei ollut heille tuntematon käsite. Pariskunnan mies oli vannoutunut Iiro Rantala -fani, joka oli käydessään Suomessa Uudenkaupungin konsertissa (ilmeisesti edellisenä vuonna?) aidosti yllättynyt siitä, että Iiro soittaa myös klassista... Tämänkertaisella reissulla he olivat saaneet omakohtaista kokemusta teltan lasikuitukaarten jännityskestävyydestä helteisissä lämpötiloissa (ilmeisesti kriittinen raja on yli +23 astetta), koska heidän telttansa oli sanonut sopimuksensa irti pari yötä aiemmin Kirkeportenin leirintäalueella lähellä Nordkappia - loppuyö menikin sitten autossa nukkuen. Onneksi he olivat kuitenkin kohtalaisen lähellä Honningsvågia, jossa he saivat seuraavana päivänä paikallisessa urheiluvälinekaupassa tingittyä uuden teltan itselleen.  

Alkuperäisen suunnitelman mukaan tänään olisin voinut vielä illalla käydä Trollholmsundissa katsomassa kivettyneitä peikkoja vuonon rannalla. Helteinen päivä oli kuitenkin vaatinut veronsa, joten 70-80 kilometrin ylimääräinen lenkki ei tuntunut erityisen houkuttelevalta, ja niinpä lopulta luovuin ajatuksesta. Olderfjordissakin oli päästy vielä tänään 30 asteen lämpötiloihin asti, mutta illalla ja yöllä ilmassa alkoi olla jo hieman merkkejä sään muutoksesta, sillä heräsin keskellä yötä tuulen riepottaessa hieman telttaa. Kaiken varalta kömmin ulos kiinnittämään osan myrskynaruista, koska hollantilaispariskunnan huonon onnen jälkeen en halunnut välttämättä testata alumiinikaarten ravistuskestävyyttä...

90 (450/1008) km Hammerfest - Olderfjord

Wildcamp Øksfjordin paarmojen keskellä

9.7. ke

Uni maittoi yllättävän pitkään, sillä lähtö oli tänään vasta kahdeksan maissa. Tästäkin päivästä oli tulossa aikaisempien tavoin helteinen, joten ei muuta kuin shortseissa taas liikkeelle. Tanskalainen aikoi tehdä tänään vain lyhyen ajopäivän, joten hän jäi vielä omaan leiriinsä eikä saanut minua enää matkalla kiinni. Tarkoituksenani oli ostaa aamupalaa Øksfjordhamnissa parinkymmenen kilometrin päässä Fosselvistä, mutta paikallinen kauppa olikin lopetettu. Niinpä valmistauduin pelkän keksipaketin voimalla Kvaenangsfjelletin ylitykseen, jossa tie nousee lähes 400 metrin korkeuteen asti. Nousu oli tähänastisista ehkä kuumin - ei oikeastaan tuulenvirettäkään kulkijaa viilentämässä - ja pahiten paarmojen pyörittämä. Päästyäni tunturiylängön viilentävään tuuleen huomasin takanani suuren porotokan, joka tallusteli ison lumilaikun halki. Ennen pitkää laskua ylängöltä alas Badderfjordin rantaan pääsin vihdoin tankkaamaan Gildetunin retkeilymajalle, myöhäiseksi aamupalaksi eivät tosin valikoituneet ne kaikkein terveellisimmät suuhunpantavat: superylimakea pekaanipähkinäsuklaatoffeeleivos, vohveli hillolla ja kermaviilillä (mutta ei kuitenkaan kullankeltaisia makeahkoja juustoviipaleita, jotka olisivat kruunanneet makuelämyksen...) ja hieman arkisempi juustokinkkusämpylä. 

Äkillisen sokeriyliannostuksen jälkeen pitikin sitten taas vähitellen asennoitua seuraavaan nousuun, joka johdatti matkaajan Badderfjordin pohjukasta kohti Burfjordia. Tämän nousun jälkeen oli taas luonnollisesti vuorossa lasku Burfjordin kylään, mutta tällä kertaa tietyömaa oli muuttanut laskun viimeiset kolme kilometriä soratieksi. Vaikka autojen pitikin ajella kolonna-auton ("ledebil") perässä, pyörällä ei tarvinnut kuitenkaan tällä kertaa hypätä kyytiin, vaan keskeneräiselle tielle mahtui hyvin myös vastaantulijoiden kanssa. Omatunto soimasi vielä Gildetunin välipalan jälkeen sen verran, että Burfjordissa päätin jatkaa aamupalaa vähän ruokaisammissa merkeissä ja niinpä lusikoin suuhuni puoli litraa metsämarjajogurttia hedelmien ja voileipien kera.

Alun perin tarkoituksenani oli syödä päivän varsinainen ateria Langfjordbotnissa (esimerkiksi Altafjord Campingissa), mutta en onnistunut ruokapaikkaa sieltä löytämään. Seuraava yritys oli Tappeluft Opplevelser -ravintola, jossa oli kyllä komeat puitteet mutta joka oli käytännössä suljettu (näin ymmärsin) perjantaihin asti. Sieltä kuitenkin sain ostettua hieman juotavaa viilennykseksi ja nestevajeen pienentämiseksi. Ilman kunnon ateriaa matka jatkui jälleen paahtavan nousun merkeissä Øksfjordbotniin, jonka jälkeen oli pitkästä aikaa vuorossa tunnelin kierto - vanha kulkuväylä oli ajettavassa kunnossa, vaikka täälläkin oli raivattu lukuisia maanvyörymiä kevään jäljiltä. Päivän tavoite täyttyi iltaseitsemältä, kun saavuin Øksfjordiin. Kiertelin ensin asutuksen laitamia sopivan wildcamp-paikan löytämisen toivossa, mutta täällä ei tuntunut olevan kovin paljon vaihtoehtoja. Aivan tien päässä rannan tuntumassa olisi ehkä ollut pieni ulkoilualueen tapainen, mutta lähitalot olivat sen verran lähellä etten arvannut leiriytyä sinne. Myös läheisessä Vassdalenissa oli toinen pieni ulkoilualue, mutta siellä pusikko oli sen verran korkeaa ettei sopivaa teltanpaikkaa oikein löytynyt. Lopulta päätin palata hieman ennen Øksfjordia olleelle levähdyspaikalle, josta laskeutui polku kohti rantaa ja jonka varrelta löytyi riittävän tasainen varvikko (lämpimän sään innoittamina myös suurehko määrä sekalaisia lentäviä öttiäisiä...) telttaa varten. Ennen leirin pystytystä poikkesin vielä kauppaan hakemaan iltapalatarvikkeita, mm. myslinäkkäriä, salamia, juustoa, mustikkariisiä yms. Nukkumaan piti mennä aikaisin, koska laiva lähtisi seuraavana aamuna jo 6:20.

143 (360/1008) km Fosselv - Øksfjord

Lyngenin Alpit kylpevät auringossa

8.7. ti

Ensimmäisen telttayön jälkeen heräsin melko aikaisin, joten pääsin liikkeelle jo 6:30. Shortsit olivat edelleen sopiva valinta aurinkoisessa ja lämpimässä kelissä. Skarvberg-tunnelin kiertoa piti hieman jännittää, koska keväällä maanvyöryt olivat tukkineet koko tien. Nyt vyörypaikat oli kuitenkin saatu raivattua siinä määrin auki, että tunnelin kierto oli läpiajettavassa kunnossa. Kaivuonon pohjukassa tarkoitukseni oli suunnata Birtavarren kylästä Kåfjorddaleniin ja siellä erityisesti Gorsabruan riippusillalle, joka ylittää 153 metriä syvän rotkon ja on mm. benjihyppääjien suosiossa. Kåfjorddalenin parkkipaikalle vievä tie on pituudeltaan noin 10 km, josta viimeiset 3 km soraa (plus paljon lampaita!). Riippusillalle johtaa parkkipaikalta 3,6 km polku, jota ei ainakaan retkipyörällä voi ajaa, joten tästä oli ennakoidusti tulossa patikkareissu. Taivallettuani vain noin kilometrin verran läpi Ankerlian vanhan hylätyn kaivosalueen päädyin polun poikki virtaavan leveän puron äärelle. Vettä oli suunnilleen nilkkoihin asti eikä lähistöllä näkynyt mitään helppoa ylityspaikkaa, niinpä tein paahtavassa helteessä ratkaisun - jota toki kaduin jälkeenpäin - kääntyä takaisin. Pyöräilykengät eivät vettä olisi pitäneet, mutta eipä tuossa kuumuudessa tullut mieleen kahlata paljain jaloin... Niinpä patikoin takaisin

parkkipaikalle ja hyppäsin taas pyörän selkään, Birtavarren kaupalle palattuani yritin torjua harmitusta reilulla aamupalalla.  

Matka jatkui ohi Kaivuonon pittoreskien vesiputousten kohti Olderdalenia, jonne asti olen jo aikaisemmalla Lofootti-reissullakin polkenut. Vähän Olderdalenin kylän jälkeen vastaan ajoi Bob-kärrynsä kanssa saksalainen pyöräretkeilijä, joka oli aloittanut reissunsa Ruotsin Trelleborgista, käynyt kääntymässä Nordkappissa ja oli nyt palaamassa Lofoottien jälkeen Osloon. Siinä jutustellessamme aloin jo valmistautua ensimmäiseen merkittävämpään nousuun Langslettin jälkeen: tässä helteessä 4 km nousu osoittautui ennakoituakin kuumemmaksi, jonka eteen- ja ylöspäin piiskaava voima piili niissä lukemattomissa ylämäkipaarmoissa, jotka pyörivät ja hyörivät polkijapoloisen ympärillä odottaen sopivaa iskuhetkeä. Muutama huomio noista verenhimoisista öttiäisistä... Ensinnäkin, ne eivät tunnu laskeutuvan ennen kuin kohteena oleva ruumiinosa pysyy paikallaan - eli niin kauan kuin polkeminen jatkuu, jalat ovat turvassa. Toisekseen, päälläni oli ajopaidan lisäksi heijastinliivi, jotka yhdessä ilmeisesti muodostivat riittävän paksun kangaskerroksen torjumaan selän puolelta tulevia puraisuja. Kolmanneksi, tällä reissulla käyttöönottamani mustat pyörälaukut vetivät sopivasti puoleensa merkittävän osan paarmoista, jotka suunnistavat kohteeseensa säteilylämmön perusteella. 

Kuten kaikki aiemmin tuntemani nousut ovat tavanneet tehdä, tämäkin loppui aikanaan ja kääntyi 4 km laskuksi kohti Sørkjosenia. Ennen varsinaista taajamaa oli lyhyehkö tietyömaa, joka ei kuitenkaan aiheuttanut sen enempää päänvaivaa pyöräilijällekään. Heti Sørkjosenin jälkeen vuorossa oli Nordreisan kunnan hallinnollinen keskus Storslett, jossa paikallisen ruokapaikan listalta päätin valita kanawokkia 189 NOKin hintaan. Aterian jälkeen matka jatkui vielä jonkin matkaa kohti Fosselvin leirintäaluetta, jonne pääsin kohtalaisesta vastatuulesta (8 m/s) huolimatta hyvissä ajoin ennen viittä iltapäivällä. Päivän aikana minut oli ohittanut kolmesti tanskalainen pyöräilijä, joka oli aloittanut oman reissunsa Bodøstä ja oli nyt matkalla kohti Nordkappia. Fosselvissä valitsimme vierekkäiset telttapaikat (100 NOK) kohisevan joen partaalta. Helle ei vieläkään hellittänyt otettaan, vaan aurinko lämmitti vielä illallakin telttaa melkoisesti, mikä ei kuitenkaan suuremmin haitannut väsyneen pyöräilijän nukahtamista hyvissä ajoin. 

117 (217/1008) km Samuelsberg - Fosselv

Helteinen Skibotn

7.7. ma

Myös Rovaniemellä oli heti aamulla helteistä ja aurinkoista, kun roudasin pyörälaukut aseman säilytyslokeroon (2 euroa) ja suuntasin aamupalalle paikallisen Prisman Presso-kahvilaan, se kun avataan jo aamukahdeksalta. Aikaisemmalla kerralla tarjolla oli ihan oikea aamiainen puuroineen kaikkineen, mutta näistä oli sittemmin luovuttu ja nyt piti tyytyä perusleivonnaisiin. "Aamiaisen" jälkeen kiertelin jonkin aikaa Rovaniemen keskustaa ja sen laitamia, mutta eipä sieltä mitään uutta ja ennen kokematonta löytynyt - torilta kävin kuitenkin ostamassa evääksi pussillisen herneenpalkoja.

Rautatieasemalla odotteli ryhmä australialaisia eläkeläisiä, jotka kyselivät, milloin Inariin menevä Eskelinen mahtaisi tulla paikalle - heidän varsinainen matkakohteensa oli Hurtigrutenin etelään suuntautuva puolikas Kirkkoniemestä Bergeniin. Oma Kilpisjärvelle menevä Eskeliseni (79,90 euroa) pääsi lähtemään noin 10 minuuttia myöhässä klo 11:44 ja jonkin matkaa ajettuamme kuski kääntyi vielä takaisin noutamaan kaksi mattimyöhäistä rautatieasemalta - lopulta pääsimme kunnolla liikkeelle 12:06 puolen tunnin takamatkalta. Kesä oli todellakin juuri saapunut täydessä terässään Lappiin, koska esimerkiksi Muonion SEO:lla lämpömittari näytti rapsakkaat 28 plusastetta...

Samassa bussissa Kilpisjärvelle oli myös kuopiolainen kaveri, joka alkoi polkaista Skibotnista etelään, ainakin Lofooteille, ehkä Stavangeriin ja aina Tanskaan asti - aikaa olisi käytettävissä kuulemma noin viisi viikkoa. Bussin saavuttua Kilpisjärvelle lähes aikataulun mukaisesti tankkasimme kuopiolaisen "kollegani" kanssa paikallisen retkeilykeskuksen buffetista 14 euron verran makaronilaatikkoa ja muuta pyöräilijälle sopivaa sapuskaa. Latailin sen verran pitkään kännykkäni akkua, että "kollega" ehti lähteä tien päälle ensimmäisenä. Itse pääsin liikkeelle 18:50 Suomen aikaa, ja aikasempiin reissuihin verrattuna varsin poikkeuksellisesti ajoasunani oli tällä kertaa shortsit. Hellettä nimittäin riitti tälle illalle, Skibotnissakin hätyyteltiin samaisena päivänä 30 astetta. Itikoita ei vielä tässä vaiheessa näkynyt harmiksi asti, tai ainakaan en kiinnittänyt niihin liiemmälti huomiota. Toki muutama öttiäinen pörisi ympärillä, kun jouduin irrottamaan ja lastaamaan laukut uudelleen ennen Skibotnia olleen tietyömaan takia. Kyseisen työmaan läpi ei saanut ajaa pyörällä (ehkä ihan järkeväkin rajoitus, sen verran järeää kalustoa siellä oli), vaan pyörä, kamat sekä kuski piti laittaa kolonna-auton kyytiin noin 7 kilometrin matkalla. Kolonna-auton kuski varoitteli, että pohjoiseen mentäessä tulee vastaan useita tietyömaita, joku ehkä vielä isompikin kuin tämä.

Pääsin lopulta Norjan aikaa 22:45 vanhaan tuttuun wildcamp-paikkaan Samuelsbergin liepeille. Manndalskroan naapurissa oleva sopivan tasainen rantakaistale oli edelleen suotuisa teltan pystyttämiseen. Vieressä virtaava joki nostatti aluksi melkoisen paljon usvaa mutta saatuani leirin valmiiksi ilma kirkastui uudelleen. Ensimmäinen iltapala tällä reissulla teltassa ja sitten nukkumaan. Kostean ilman lämpötila laski yöllä jonnekin +15 asteen tuntumaan, ja seuraavana aamuna teltan sisäpinta helmeili kondensoitumisen seurauksena - itse asiassa ensimmäisen ja viimeisen kerran tällä reissulla.

16 (23/1008) km Rovaniemellä

77 (100/1008) Kilpisjärvi - Samuelsberg  (+ 7 km ledebilin kyydissä)

Nordkapp 2014

6.7. su

Lähtöpäivän iltana sää oli Tampereella helteisen aurinkoinen. Pikajunasta P265 sain 130,60 eurolla itselleni makuupaikan sekä pyörälle oman yösijan konduktöörivaunun matkatavaratilassa, joka valitettavasti lienee katoavaa kansanperinnettä kun siniset vaunut poistuvat käytöstä lähivuosina. Toivottavasti VR ymmärtää ottaa aikanaan Intercityä paremman ratkaisun käyttöön polkupyörille pohjoisen junissa... Muille kuin ykkösraiteelle ei Tampereen asemalla enää pääse muiden raiteiden yli, joten jouduin taiteilemaan asemalaiturin hisseillä ensin alas ja sitten uudelleen ylös oikealle laiturille. Juna lähti matkaan ajallaan 22:11, eipä sitten muuta kuin nukkumaan - makuuhytti oli yllättäen kokonaan omassa käytössäni, koska Helsingistä varattu yläpeti oli jäänyt syystä tai toisesta tyhjäksi. Hytin ilmastointi tuntui toimivan kovin epäoptimaalisesti, vuoroin oli hiostavan kuumaa ja vuoroin todella kylmää. Herätyksen asetin aamuseitsemäksi, saapumisaika oli aivan aikataulun mukaisesti hieman puoli kahdeksan jälkeen.

7 (7/1008) km kotoa rautatieasemalle